Pelicans-huhut – onko niitä?

  • 3 077 385
  • 13 644

weagles

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Warkaus Eagles
KalPa julkaisi juuri twitterissä Eetu Sopasen sopparin (2018 asti). Olisi todellakin kaivattu omaankin joukkueeseen puolustusta vahvistamaan.
 

Raúl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Huhut syödään yksitellen. Suomela siis "varmasti" JYPiin. Sehän tästä puuttuisi, että Jalvantikin menisi samaan osoitteeseen. Suomelan tullessa olisin voinut jopa hyväksyä sen, ettei todellista ykkössentteriä edes yritetä hankkia, mutta Jyväskylä on ilmeisen houkutteleva paikka.
 

laituri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hockey Reipas, Charlestown Chiefs
Potulny oli omalla tavallaan projektisentteri omien loukkaantumistensa jälkeen, vaikka ykkössentterin tontille hankittiinkin. Olen jotenkin taipuvainen uskomaan uuden ykköspyssyn (tai kakkospyssyn) olevan samankaltainen projektisentteri. Joko siis nuori tulevaisuuden mies tai sitten viime vuodet kompuroinut kova nimi, jonka sopimus on hinnaltaan Pelicansille sopiva.

Tähän toki vielä lakoninen disclaimer: jos katsoo meidän kautta-aikain ulkomaalaisia niin Potulny oli käytännössä todella kova ykköspyssy.
 
Viimeksi muokattu:

Calé

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Joo näyttää taas perus Pelsu keväältä taas. Huhuissa kuulee että sopimuksia ollaan jätetty joillekin pelaajille, mutta järjestään jengi tarttuu toisten seurojen soppareihin. Tarjotaanko Lahessa sen verta vähemmän pennejä vai eikö vain Pelsussa pelaaminen kiinnosta?

Lopulta kaavitaan sitten sammion pohjalta joku uran ehtoopuolella oleva kaveri tai sitten joku toivotaan toivotaan tapaus.

Toivottavasti tänä vuonna tilanne olisi toinen ja saataisiin joku oikeasti kova tekijä tuohon joukkueeseen, jos edes yksi saataisiin niin tilanne olisi jo parempi! Kaksi olisi upeaa. Kaksi hyökkäjää plus hyvä pakki olisi täys lottovoitto.
 
Suosikkijoukkue
Pelicans
Joo näyttää taas perus Pelsu keväältä taas. Huhuissa kuulee että sopimuksia ollaan jätetty joillekin pelaajille, mutta järjestään jengi tarttuu toisten seurojen soppareihin. Tarjotaanko Lahessa sen verta vähemmän pennejä vai eikö vain Pelsussa pelaaminen kiinnosta?

No jos vaikka Jyväskylästä tarjotaan saman tasoista sopparia kuin Lahdessa niin ei tarvitse edes katsoa viime vuosilta kummassa paikassa on todennäköisempää saada metallia kaulaan.
 

Bobby

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
No jos vaikka Jyväskylästä tarjotaan saman tasoista sopparia kuin Lahdessa niin ei tarvitse edes katsoa viime vuosilta kummassa paikassa on todennäköisempää saada metallia kaulaan.

Jos taas miettii valmennuksen kannalta, niin Petu hakkaa kaikenmaailman Virtaset ihan 6-0.
 
Jos taas miettii valmennuksen kannalta, niin Petu hakkaa kaikenmaailman Virtaset ihan 6-0.
No ei se nyt ihan noinkaan mene. Hyvää työtä on Virtanen Jyväskylässä tehnyt ja jos siellä onnistuvat uusimaan tällä kaudella pronssinsa, niin kyllä se on melko loistava suoritus. Ei tuo Jypin nimilistakaan päätä huimaa ja menestymisestä annan ainakin itse suuren krediitin juurikin Virtaselle.
Matikaisen valmennus on brändätty Lahessa hienosti, mutta siitä ei pääse mihinkään, miten tuo Matikaisen tyyli ei varmasti miellytä kaikkia ja kaikki eivät varmasti tahdo osaksi Matikaisen "perhettä". Tietyissä asioissa Matikainen on valmennuksellisesti aivan loistava, mutta kun taas muistelee joukkueen pelitapaa tämänkin koko kauden osalta, niin voi mielestäni ihan aiheellisesti kyseenalaistaa sen, kuinka paljon pelaajat kehittyvät jääkiekkoilullisesti Matikaisen alaisuudessa. Henkisellä puolella varmasti paljon, koska se on yksinkertaisesti pakko, mutta muuten en ole yllättynyt jos nuoret pelaajat valitsevat kasvualustakseen toisen osoitteen. Matikainen on tietyllä tapaa enemmänkin henkinen kasvattaja ja arvovalmentaja.
 

viljelmo

Jäsen
Suosikkijoukkue
The Habs
Pitää nyt vielä muistaa, että siellä on neljällä joukkueella kausi kesken, eikä olisi eka kerta kun joku kolmoskentän lupaus haluaa lähteä hakemaan isompaa roolia hieman pienempään seuraan.
 

Calé

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
No jos vaikka Jyväskylästä tarjotaan saman tasoista sopparia kuin Lahdessa niin ei tarvitse edes katsoa viime vuosilta kummassa paikassa on todennäköisempää saada metallia kaulaan.
Jos itse olisin nuori pelaaja niin en kyllä ensimmäisenä miettisi mistä saan mahdollisimman nopeasti metallia kaulaan. No ehkä sitten Jyväskylässä on ollu täysin sama pelipaikka palkat ja muut samaa niin siinä tapauksessa ymmärrän päätöksen. Mutta kyllähän tämä aina joka kevät kyrsii kun ei usein näitä taisteluita voiteta, Hakulinen taisi olla viimeisin "voitettu" tapaus - tosin taistelu Anreista ei tainnut ihan tolkuton kuitenkaan olla.
 

Bobby

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
mutta kun taas muistelee joukkueen pelitapaa tämänkin koko kauden osalta, niin voi mielestäni ihan aiheellisesti kyseenalaistaa sen, kuinka paljon pelaajat kehittyvät jääkiekkoilullisesti Matikaisen alaisuudessa.

Kuten ilmeisesti kaikki muut paitsi sinä tietää, niin tämä kausi meni pitkälti tavoille opetteluun. Ei tossa keritty ottamaan kiekollista peliä syyniin. HIFK:ta vastaan oikeastaan ensi kertaa. Tähän Ilkka Palomäkikin otti kantaa, ja totesi että ensi kaudella peli on taas napsun parempaa, kun Pelicans pystyy myös kiekollisena tekemään enemmän asioita.
 
Kuten ilmeisesti kaikki muut paitsi sinä tietää, niin tämä kausi meni pitkälti tavoille opetteluun. Ei tossa keritty ottamaan kiekollista peliä syyniin. HIFK:ta vastaan oikeastaan ensi kertaa. Tähän Ilkka Palomäkikin otti kantaa, ja totesi että ensi kaudella peli on taas napsun parempaa, kun Pelicans pystyy myös kiekollisena tekemään enemmän asioita.
Tuohon nyt vedotaan aina miten ensimmäinen kausi menee pelitavan opetteluun ja onhan se ihan tottakin. Toki kausi on myös aika pirun pitkä ja esimerkiksi Suikkanen sai iskostettua pelitapansa jo ensimmäisellä kaudella joukkueeseen. Tämä ei kuitenkaan ole tässä pointtina, eikä sekään miten tuleva kausi on hyvin riippuvainen siitä miten kärkihankinnat osuvat. Se on kuitenkin ihan bullshittiä miten ei mukamas harjoituskaudella ja 60 pelin mittaisella runkosarjataipaleella olisi ehditty ottamaan kiekollista peliä syyniin, kyllä kerittiin ja puhelihan Matikainen itsekin tuosta pelaamisen prosessista. Vai väitätkö ihan tosissaan Matikaisen Pelicansin ottaneen kiekollisen pelin syyniin ensimmäistä kertaa HIFK:ta vastaan?

Ilkka Palomäki voi ottaa kantaa ihan mihin tahansa tahtoo ja se on sitten jokaisen oman filtterin asia miten vakavasti tuon jutut tahtoo ottaa. Onhan tuo toki kirjoitellut mukavia HIFK:n vastustajista tämän kauden pleijareissa ja todistanut Kaj Kunnaksen kanssa uskottavuutensa myös Isku Areenan rappusilla cheerleaderin tamineissa. Sehän on ihan itsestään selvyys miten Matikaisen Pelicansin täytyy parantaa kiekollista peliään ensi kaudella, sillä muutenhan projekti on epäonnistunut. Ei tuon toteaminen nyt mitään ydinfysiikkaa ole.

Itseasiassahan et kirjoittanut tuossa mitään pelaajien kehittämisestä, vaan itsestäänselvyyden kiekollisen pelin parantumisen oletuksesta, jolle ei ole sata varmoja takeita edes olemassa. Pysynkin kyllä edelleen siinä näkemyksessäni, miten moni pelaaja luultavasti valitsee kehityspolukseen mieluummin jonkun muun valmennuksen, kuin Matikaisen. Pidän Matikaisen vahvuutena tsemppaamista, korkeaa vaatimustasoa sekä hänen porukkansa olemista joukkue isolla J:llä. Kiekolliseen pelaamiseen olen kuitenkin tämän kauden osalta äärimmäisen pettynyt, vaikka kausi saikin lopulta melko upean kliimaksin. Sitä huomioidaan usein miten omat pelaajat ovat kehittyneet tai olleet kehittymättä kauden mittaan, mutta harvoin jos koskaan mietitään sitä miten nuo olisivat voineet kehittyä jossain muualla. Näppituntumalta voisi todeta Matikaisen kehittävän enemmänkin joukkuepelaajia, kuin yksilöitä.

Valmentajilla on hyvin erilaisia tapoja sekä mieltymyksiä, jotkut kannustavat pelaajia ottamaan riskejä virheidenkin kustannuksella ja pyrkivät kehittämään yksilöitä heidän vahvuuksiensa mukaan, jopa tietyissä määrin joukkuepelaamisen kustannuksella. Toiset valmentajat taas sitovat koko joukkueen yhtenäiseksi paketiksi, jossa kaikki antavat kaikkensa logon eteen ja toteuttavat orjallisesti pelitapaa. Tietenkin tässä ovat esillä niin sanotut ääripäät.

Täällä on löydetty syy näiden nuorten Larmin sekä Sopasen "karkaamiselle" siitä, miten muualla "luvataan peliaikaa" ja Pelicans "ei tahdo maksaa" näille nuorille tarpeeksi palkkaa. Jostain syystä kuitenkin se on ilmeisesti jonkinlainen tabu, miten myös joukkueen valmennus saattaa liittyä noihin valintoihin. Kyllä varsinkin nuorilla pelaajilla se päävalmentaja merkkaa päätöksenteossa hyvin paljon, sillä näille nuorille uusi seura on yleensä vain 1-2 kautta kestävä ponnahduslauta matkalla tavoitteena oleviin suurempiin ympyröihin ja tuossa ajassa pitäisi onnistua, minkä ansiosta se lauta valitaan tarkasti.

Matikainen on saanut urallaan kiitosta nuorten kehittämisestä, mutta sitten vastaavasti tuon uran aikana on ollut myös niitä näkemyksiä miten "ajokoira-kiekko" ei kehitä yksilöitä. Pelaajatyypeistähän se on kiinni ketkä istuvat mihinkin ympäristöön ja kun pelaajat "valitsevat" kasvualustojaan, niin joillakin on varmasti kova hinku Matikaisen perheeseen ja jotkut luultavasti vastaavasti karttavat tuota perhettä vihoviimeiseen asti. Tämä tarkoittaa myös sitä, miten Matikaisen puolesta moni pelaaja ei hänen palettiinsa sovi ja tuohan on korostanutkin harkittua "valinta/scouttaus-prosessia", jossa annetaan paljon painoarvoa myös sille pelaajalle ihmistyyppinä. Kaikki eivät siis yksinkertaisesti Matikaiselle sovi, eikä vastaavasti kaikille tuo Matikainen sovi.
 

Bobby

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Pelicans alkoi tosissaan pelaamaan sillä rnemmän kiekollisella tyylillä HIFK-peleissä, kun tajusi ettei tätä pelkällä päätyyn dumppaamisella viedä. Sitä ei oltu pahemmin koko kaudella nähty, ja tähän Palomäki otti niin kantaa, että jos Pelicans olisi pystynyt kauden aikana enemmän painottamaan tälläisen pelaamisen harjoittelua, niin se olisi ollut vielä kovempi haastaja. Ja pointti ei ollut se, että Pelicans olisi _pelitapaa_ opetellut, vaan oikean työmoraalin ja asenteen löytäminen. Peli tulee varmasti kehittymään ensi vuonna paljon.

Ja tuohon aikaisempaan vielä, niin se on ihan sama vaikka JYP:iä valmentaisi Aki-Petteri Berg, niin se homma toimisi. Se tulee niin selkärangasta se pelaaminen.
 
Pelicans alkoi tosissaan pelaamaan sillä rnemmän kiekollisella tyylillä HIFK-peleissä, kun tajusi ettei tätä pelkällä päätyyn dumppaamisella viedä. Sitä ei oltu pahemmin koko kaudella nähty, ja tähän Palomäki otti niin kantaa, että jos Pelicans olisi pystynyt kauden aikana enemmän painottamaan tälläisen pelaamisen harjoittelua, niin se olisi ollut vielä kovempi haastaja. Ja pointti ei ollut se, että Pelicans olisi _pelitapaa_ opetellut, vaan oikean työmoraalin ja asenteen löytäminen. Peli tulee varmasti kehittymään ensi vuonna paljon.
Ihan mielenkiinnosta, tarkoitatko tässä koko ottelusarjaa vai missä kohtaa Pelicans alkoi pelaamaan enemmän kiekollisella tyylillä?

Tuli jo todettua aiemmin se miten pelin on pakko kehittyä ensi kaudella ja se on oletusarvonakin, kuten se on melkeinpä kaikilla muillakin Liigan joukkueilla, ei tilanne siinä mielessä poikkea muista mitenkään.
 
Onko nää nyt sitten jotain huhuja?
Kerrotko sitten paremman paikan, jossa käydä keskustelua siitä miksi huhutut pelaajat valitsevat mielummin jonkin muun osoitteen, kuin Matikaisen Pelicansin? Käsittääkseni huhujen yhteydessä voidaan myös keskustella hieman syvemmin niistä huhuista.

Tässä on muuten KalPan omilta sivuilta lainattuna Eetu Sopasen omasta suusta kuultu näkemys siitä miksi hän päätyi KalPan riveihin (alleviivaus oma):
KalPa on hyvin luisteleva, hyvin puolustava ja paikoitellen aggressiivisestikin puolustava, erittäin taitava joukkue. Haluan kehittää itseäni kiekollisessa pelaamisessa ja kyllähän se KalPan kuuluisa pelitapa on iso syy siihen miksi tulen Kuopioon.
 

Detski

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Sähän voit perustaa vaikka uuden "jossitteluketjun", tms. Mutta olen samaa mieltä, ettei nyt ihan huhuketjuun kuulu, varsinkin kun sopimus on jo tehty.
 
Sähän voit perustaa vaikka uuden "jossitteluketjun", tms. Mutta olen samaa mieltä, ettei nyt ihan huhuketjuun kuulu, varsinkin kun sopimus on jo tehty.
Jos olet keskustelua seurannut, niin olet varmaan huomannut, ettei tässä ole vain Sopasesta puhuttu, vaan tuo nyt liittyi aiemmin esillä olleeseen pohdintaan siitä miten huhutut pelaajat huhujen mukaan päätyvät toisiin osoitteisiin, vaikka huhujen mukaan tarjouksiakin olisi jätetty. Tuo Sopasen kommentti nyt vain liittyi juuri nimenomaan siihen minkä näen yhtenä syynä sille, kun huhuttujen pelaajien kohdalla vedetään huhutusti vesiperää. Jos Sopasen kohdalla suuri syy siirtoon on pelitavallinen, niin sitä voisi kuvitella saman syyn näyttelevän myös roolia siinä, kun sisäänpäin huhutut huhut eivät lopulta konkretisoidukaan. Toki tuo on vain yksi syy.
 

laituri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hockey Reipas, Charlestown Chiefs
Se mitä tulee valmentajan persoonaan, niin on aivan helvetillinen valintakriteeri monelle pelaajalle. Meidän nykyinen kaksikko (ja tuleva kolmikko) ei varmasti ole kaikkien mieleen ja mikäli saman rahan saa jostain muualta missä pelaaja tuntee valmentajan enemmän "omakseen", niin aivan varmasti valitsee toisen seuran.
 
Viimeksi muokattu:
Se mitä tulee valmestajan persoonaan, niin on aivan helvetillinen valintakriteeri monelle pelaajalle. Meidän nykyinen kaksikko (ja tuleva kolmikko) ei varmasti ole kaikkien mieleen ja mikäli sama rahan saa jostain muualta missä pelaaja tuntee valmentajan enemmän "omakseen", niin aivan varmasti valitsee toisen seuran.

Mistäs tälläistä ettei ole mieleen? En ainakaan muista että olisin kuullut ja eikös Bluesin spartalaiset ainakin vetänyt Matikaisen nimeen + kaikki vekkulit pukukoppitemput.Ja mun nähdäkseni Matikainen ja Nurminen antaa ihan reilusti näyttöpaikkaa jos niikseen on.
 

Quattro

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyräsmiehet
Kerrotko sitten paremman paikan, jossa käydä keskustelua siitä miksi huhutut pelaajat valitsevat mielummin jonkin muun osoitteen, kuin Matikaisen Pelicansin? Käsittääkseni huhujen yhteydessä voidaan myös keskustella hieman syvemmin niistä huhuista.

Tässä on muuten KalPan omilta sivuilta lainattuna Eetu Sopasen omasta suusta kuultu näkemys siitä miksi hän päätyi KalPan riveihin (alleviivaus oma):
KalPa on hyvin luisteleva, hyvin puolustava ja paikoitellen aggressiivisestikin puolustava, erittäin taitava joukkue. Haluan kehittää itseäni kiekollisessa pelaamisessa ja kyllähän se KalPan kuuluisa pelitapa on iso syy siihen miksi tulen Kuopioon.

Ajattelin nyt vaan, että huhuketju voisi olla puhtaasti siirtohuhuja varten ja nämä pelitapakeskustelut jossain muualla. Mutta ei mitään, antakaa mennä vaan...
 
Suosikkijoukkue
Pelicans
Jos itse olisin nuori pelaaja niin en kyllä ensimmäisenä miettisi mistä saan mahdollisimman nopeasti metallia kaulaan.

"Metallia kaulaan" nyt tarkoitti että voittaminen on keskimäärin kivempaa kuin häviäminen ja menestyvästä joukkueesta pääsee lähtökohtaisesti paremmin vielä suurempiin ympyröihin.
 
"Metallia kaulaan" nyt tarkoitti että voittaminen on keskimäärin kivempaa kuin häviäminen ja menestyvästä joukkueesta pääsee lähtökohtaisesti paremmin vielä suurempiin ympyröihin.
Tämä on se toinen puoli asiasta. Toisena puolena on taas vähän "huonommassa" joukkueessa suurempi rooli ja sitä kautta harppaaminen suurempiin ympyröihin. Lahessahan tästä ovat parhaina ääriesimerkkeinä Juhamatti Aaltonen sekä Anssi Salmela. Tämän kauden osalta "Sakari Manniset" olisivat mitä oivallisimpia hakuja, tuon onnistuminen Hämeenlinnassa oli melko helposti ennakoitavissa ja siitä oli suuri hyöty niin Kerholle, kuin Mannisellekin. Eipä se "kaulaan tuleva metalli" juurikaan ihan ymmärrettävästi Mannisen vaa`assa painanut, kun tuo lähti suuremman vastuun perässä pienempiin ympyröihin. Toki kauden lopussa sitten ympyrä taas sulkeutui ja tuo palasti hetkellisesti Ouluun.

Huhuissa toivoisi näkyvän nuoria nimiä jotka ovat perinteisen ketjuajattelun mukaan roikkuneet lupauksia antaneen kauden ajan siinä kakkos-kolmoskentän rajamaastossa, ylivoimavastuun kynnyksellä. Nyt pakkojen sekoittuessa sitten selviää vähitellen se, hankkivatko seurat sinne ylempiin ketjuihin "kovia nimiä" vai luotetaanko näihin pelaajiin, eli tuleeko se läpimurron paikka vai tukkivat "isommat nimet" näiden läpimurron kynnyksellä olevien pelaajien polun. Näihin tässä kohtaa väliinputoajiaan kun pääsisi iskemään kiinni, niin hyvä olisi. Toki toiveajattelua ja samanlaista haihattelua harrastanevat kaikki muutkin Liigan mittapuulla hieman pienemmät seurat.
 

South Rim

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Kuten täällä palstalla on jo monen suusta todettuna, Kangasniemen lisäksi haussa on kaksi hyökkääjää tuloksentekoyksiköihin. Lähiajat näyttänevät miten palapeli lähtee rakentumaan. Kiikaroinnissa on ollut vahvaa paluumuuttajaosastoa, ja kyllä, Hodgman kuuluu myös tuohon osastoon, vaikka täällä toisin joku väittääkin. Kysymys hänen osaltaan on ymmärtääkseni enemmänkin fysiikan kuntoonlaitosta kuin hintalapusta. Poissuljettua ei liene myöskään ole se, että turkoosissa nähtäisiin tanskalaista maajoukkuetason hyökkäysvoimaa. Mielenkiinnolla odotellaan toteutuuko näistä joku vai jatkuuko haku...
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös