Pelicans-huhut – onko niitä?

  • 3 052 887
  • 13 453

Bobby

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Vaatimattomat odotukset lyödään tälle nuorelle ruotsalaiselle, kun Keke Kousa oli viime kaudella ainoa 10 maalia tehnyt puolustaja.

Ihan puhdas arvio kun miehen pelejä nähnyt. Saa ison vastuun ja veikkaan että laadukas laukaus toimii ihan hyvin ykkösyv:ssä. Viime kausi oli pakkien maalipörssin kannalta todella surkea. On näille arvioille ennenkin naureskeltu. :)
 
Brett

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Peliitat, kehä-III:n ulkopuolinen Suomi
Uskon Bergmanin olevan Liigan kärkipakkeja. Mutta mikä ihmeen nuori? Melkein kiekkoilijan keski-iässähän tuo alkaa olemaan, kun täyttää 25 vuotta marraskuussa. 6-7 kautta aikuisten pelejä takana ja saman verran tai parhaimmillaan hieman yli edessä. Tuohan on jo kokenut vahvistus Pelicansin mittapuulla.

Nilssonin ottaisin ilomielin takaisin ja olen samaa mieltä kuin moni edellä, että jo silloin pakisto näyttäisi aika hyvältä. Toki sillä edellytyksellä, että kaikki ovat täydessä tikissään.
 
Uskon Bergmanin olevan Liigan kärkipakkeja.

Vähän kyllä mietityttää onko tasoero sarjojen välillä niin suuri että alle 10 minuutin SHL pakista kävellään Liigan kärkipakeiksi.

No ihan spekulaatiotahan tämä omalta puolelta, en ole jannua nähnyt pelaamassa edes kiikareilla.
 
Bobby

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Vähän kyllä mietityttää onko tasoero sarjojen välillä niin suuri että alle 10 minuutin SHL pakista kävellään Liigan kärkipakeiksi.

No ihan spekulaatiotahan tämä omalta puolelta, en ole jannua nähnyt pelaamassa edes kiikareilla.

Isosti vaikuttaa se, että Frölundan pakisto on aika timanttinen.

Bergman on ollut kovakin prospekti ja pelannut hienosti AHL:ssä, tiedä sitten mitä tapahtui, mutta isossa roolissa Pelicansissa tulee taatusti vetämään muutakin kun kiikareilla.
 
Bobby

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Nyt vähän jo jäitä vappuhattuun hyppyreiden juurella. Talous punaisella. Kovasti ei kannata odottaa tuliaisia ruotsinlaivalta.

Oliko sulla joku pointtikin tässä? Viimeksi Zohornan kanssa tätä samaa "jäitä hattuun"-paskaa sai kuunnella. En ihan jokaisen haun jälkeen näitä kommentteja heitä. :)
 
Brett

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Peliitat, kehä-III:n ulkopuolinen Suomi
Vähän kyllä mietityttää onko tasoero sarjojen välillä niin suuri että alle 10 minuutin SHL pakista kävellään Liigan kärkipakeiksi.
Ei kyse ole valtavasta tasoerosta sarjojen välillä, vaan pelaajan saamasta peliajasta, vastuusta. Frölundan kovassa pakistossa hommat lähti siihen suuntaan, että vastuuta ei tullut. Täällä asiat ihan toisin. Ja lisäksi Frölunda on Kärppien tasoinen porukka, Kärpistäkin useat pakit olisivat Pelicansissa kärkeä. Etenkin kevään yleensä vahvistetusta pakistosta.
 
Isosti vaikuttaa se, että Frölundan pakisto on aika timanttinen.

Pakko sanoa että ollaan aika kaukana omasta tietämyksestä, sen katsoin että 39-vuotias David Printz sai 5 minuuttia enemmän peliaikaa per peli.

Ei kyse ole valtavasta tasoerosta sarjojen välillä, vaan pelaajan saamasta peliajasta, vastuusta. Frölundan kovassa pakistossa hommat lähti siihen suuntaan, että vastuuta ei tullut. Täällä asiat ihan toisin. Ja lisäksi Frölunda on Kärppien tasoinen porukka, Kärpistäkin useat pakit olisivat Pelicansissa kärkeä. Etenkin kevään yleensä vahvistetusta pakistosta.

Olisiko David Printz sitten vielä varmempi kärkipakki Liigassa?
 
Bobby

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Pakko sanoa että ollaan aika kaukana omasta tietämyksestä, sen katsoin että 39-vuotias David Printz sai 5 minuuttia enemmän peliaikaa per peli.

Olisiko David Printz sitten vielä varmempi kärkipakki Liigassa?

Printz ja Bergman pelaa eri roolia, se vaikuttanee asiaan. Yllättävän hienoa uraa tuokin heppu vetänyt. :)
 
Bobby

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Niinhän se taitaa olla. Prinz on enemmän puolustava puolustaja kuin Bergman. Tosin kovemmilla tehoilla hyökkäyspäähän.

Nooo, jahka nyt saataisiin kausi vaikka joskus alkamaan niin keskustellaan aiheesta lisää. Taas saa monet tilastoniilot yllättyä. Enkä nyt siis tarkoita sua. :)
 
Via Dolorosa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Voi Bergman hyvin vaikka voittaa puolustajien maalipörssin, mutta silti pidän melko rohkeana väitteenä, että pelaaja tekee yli 10 maalia, kun toistaiseksi viimeinen maali on kaudelta 2017-2018.

Vähän aistin tässä keskustelussa sellaista tietynlaista "kesähöperyyttä", jota tosin ilmenee aivan jokaisen joukkueen osioissa aina tässä vaiheessa kautta. Kesähöperyydessä se oman joukkueen tulevan kauden hankinta on aina ihan vitun hyvä, joka tulee tekemään kovaa jälkeä Liigassa. Joskus toiveet osuu ja joskus eivät, toisinaan myös ne hehkutetut pelaajat saattavat poistua vähin äänin ko. sarjasta ennen marraskuuta.

Ensimmäistäkään peliä en mieheltä ole nähnyt, eikä nimi ole muistiin jäänyt, niin aika vaikea on tässä kohtaa ainakin itse sanoa mitä tulee tekemään ja mitä ei tule tekemään. Jos jotain voi ihan puhtaasti pelkästään tilastojen kautta veikata, niin ei tule tekemään +10 maalia Liigassa.
 
Jos harrastat vedonlyöntiä niin lets go :)

Harvoin tulee hehkutettua näitä tai väitettyä tuollaisia juttuja, harvoin on tullut oltua väärässä. Monessa muussa asiassa sitäkin enemmän :)
 
Brett

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Peliitat, kehä-III:n ulkopuolinen Suomi
Olisiko David Printz sitten vielä varmempi kärkipakki Liigassa?
Tuskin nykyisellään. Ei asioita voi noin yksi yhteen katsoa. Jos on heittää saman roolin parempia kavereita edelle, niin kokonaisuudessa esim. 4-pakki voi pudota kokoonpanosta, jos ruutuihin 4-7 halutaan puolustavampia kavereita. Näitä nyt on valtava määrä nähty Liigan sisäisissäkin siirroissa, että toisen joukkueen 7.-10. pakki on seuraavalla kaudella toisessa joukkueessa sarjan eliittiä. Valmentajan mieltymykset vaikuttaa jne.

En väitä että Bergman on takuuvarma Liigan kärkitason pelaaja. Lähtökohtaisesti ei edes Pelicansin 1-2 pakki, mutta uskon hänen murtautuvan, sanotaan jouluun mennessä jos kausi normaalisti pelattaisiin, Liigan parhaiden pakkien joukkoon. Hyviä otteita P-Amerikassa, hyvä kuti ja yv-aikaa luvassa paljon. Siitä se itseluottamus nousee ja ensi keväänä sitten KHL, Kärpät tai HIFK kutsuu.
 
egar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, AC Milan, FC Lahti
Frölunda nyt sattuu olemaan CHL:n mestari, varmasti yksi Euroopan kovimpia jengejä ja puolustuksessa oli Lennström joka hoiti näitä ylivoimia aika paljon Moveraren kanssa, niissä peleissä mitä näin. Siellä on aika kova hyökkäyskalusto, kolme tehokasta hyökkäävää ketjua ja veti ainakin jossain välissä neljällä hyökkääjällä ja yhdellä pakilla.
Pitääkin katsoa CHL-matseja uusintana kun niissä peleissä Bergmankin teki seitsemään peliin 1+2 pistettä.

Frölundan hyökkäyskalusto hyökkäsi muutamassa näkemässäni pelissä ainakin aika innokkaasti, siellä aika moni pakki pelasi aika idioottivarmaa peliä ja hoiti oman pään samalla kun hyökkääjät hyökkäsi.

Niin ja Bergman teki pari kautta sitten, 21-vuotiaana, AHL:ssä saman verran pisteitä kun vuoden vanhempi Ville Pokka, vaikka Pokalla oli enemmän pelejä ja Pokalla oli joku -25 plusmiinuksissa.
 
Viimeksi muokattu:

McFäde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Nurmisen Pasi
Jo aikaisemmin huhuilin paluuta tekevästä Ihan Kovasta pelimiehestä ja näinhän siinä taitaa käydä että sopimus julkaistaan tällä viikolla.
 
FeedTheMule

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Detroit Red Wings
Jo aikaisemmin huhuilin paluuta tekevästä Ihan Kovasta pelimiehestä ja näinhän siinä taitaa käydä että sopimus julkaistaan tällä viikolla.

Tämä ei varmaan taida olla kukaan muu kuin Iikkuli?

Tervetuloa takaisin vaikka hieman happaman maun jätti viimeksi lähtiessään. Olisi hienoa, mikäli kaveri saisi uransa takaisin uomiin turkoosissa.
 
Boogy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Kangasniemi olisi tässä tilanteessa helvetin kova hankinta vaikka hän ei olekaan keväällä pahemmin loistanut tähän mennessä eikä ole se tasaisin suorittaja. Pisteiden ja viihdyttävyyden puolesta menee varmasti Aaltosen korvaajasta.
 
Bobby

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Jo aikaisemmin huhuilin paluuta tekevästä Ihan Kovasta pelimiehestä ja näinhän siinä taitaa käydä että sopimus julkaistaan tällä viikolla.

Ei siinä, Iikka on hyvä pelimies runkosarjassa. Mietin vaan, miten rahat riittää. No, Hanneksesta todnäk. saatavat siirtokorvaukset tietysti jeesaa varmaan.
 
Brett

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Peliitat, kehä-III:n ulkopuolinen Suomi
Kangasniemi olisi tässä tilanteessa helvetin kova hankinta vaikka hän ei olekaan keväällä pahemmin loistanut tähän mennessä eikä ole se tasaisin suorittaja.
Tähän rakoon Kangasniemi on megaluokan hankinta, kun otetaan vielä se huomioon että keväisin ei tarvitse virusten takia edes pelata. Syksyn lapsi.
 
Jarnan Rysty

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Aika tiukkaa scouting työtä ilmeisesti Ruotsissa tehty kun sieltä tulee ihan solkenaan pelaajaa sisään huhuissa vähintään. jalvantia, Bergmania, veseliä, iikkulia, nilssonia, juvosta ja milloin ketäkin, mutta ei siinä kyllä Iikka minun pelsuun mahtuu ja voisi kyllä sanoa että iikkulista on potentiaali jo kaivettu esiin, nyt pitää kaivaa se tasaisuus ja pitkäjänteisyys ja Niemelä on varmasti oikea mies tehtävään.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös