Olihan reissu...
Hyvissä ajoin (klo 11:00) olin Lahdessa ja Santa Fé-ravintolassa ottelutunnelmaa nostamassa Velvetiä juoden ja iltapäivälehtiä selaillen. Ei siinä tarvinnut kauan istuskella, kun samaan pöytään istahti jo elämänsä ehtoopuolella oleva, ansaitulla eläkkeellä oleva pari. Siinä keskustelu soljui kiekon, politiikan, ja elämän yleensä, aiheiden parissa. Kiitos vain mukavalle pariskunnalle muutaman tunnin mukavasta lörpöttelystä.
Paikalle tupsahti myös paikallinen kiekkotuomari (alemmilla sarjoilla kuulemma viheltää, näytti tuomarikorttinsa), jonka kanssa kiekosta myös puhuimme ja intouduimme jopa lyömään vetoa iltapäivän pelistä. Hänen ystävänsäkin kanssa piti lyödä vetoa lisää. Mikäs siinä, ajattelin. Kyllä lisäraha kelpaa. Kovinpa vähän tiesin...
Vedonlyöntiystäväni tarjoutuivat viemään sekä minut että veljeni hallille. Komealla jenkkipakulla kruisattiin perille. Pari komeaa koiraakin oli kyydissä.
Halliin päästyäni aloin jo olla jokseenkin maistissa, mutta katsomon 306 löytämisessä ei liiemmin vaikeuksia ollut. Oma istuinkin löytyi siitä ärsyttävästi näkökentän blokkaavan aidan vierestä.
Peli alkoi. Taisi olla ensimmäisiä maalinedushässäköitä Pelicans-maalilla, kun tuomari reagoi liian aikaisin viheltämällä pelin poikki, vaikka kiekko oli vielä mielestäni pelattavissa pelattavissa. Huusin, "Mitä v*ttua sä sitä peliä poikki vihellät?!". Tähän paikallinen järjestysmies alhaalta sieltä Zamboniaukosta huutamaan, että "Hei! Sinä siellä! Pidetään sitä suuta vähän soukemmalla!". Hämmennyksestäni johtuen en saanut vastaukseksi sanottua kuin että "Taidat olla sitä porukkaa, joka vähän valtaa saatuaan tulee pullistelemaan naurettavista asioista?". Vastaus oli tyly "Kyllä". Tämän jälkeen järjestysmies käänsi katseensa tiukasti kentälle. Lahtelaisetkin sitä tapausta siinä hieman naureskelivat.
Erätauolla kaljalle (Karjala ei ole olutta) ja sen jälkeen toista erää katsomaan. Toisen erän HIFK pelasi niin huonosti, että ei juurikaan kannustaa viitsinyt. Liekö myös pieni viranomaispelko hiipinyt puseroon... Kovaan ääneen muistan kyllä ainakin kerran kannustaneeni järjestymiehiä.
Seuraava erätauko sitten hieman venähtikin. Paikallisia kävi juttelemassa ja jopa eräs Jokerifanikin Jokeripaita päällä tuli höpöttämään niitä näitä. Siinä jutellessamme eräs järjestysmies tuli rantapallo kainalossaan kysymään minulta olinko kadottanut palloni. Kysyin, että onko tuo korrektia käytöstä järjestysmieheltä? Mies kyseli huumorintajuni perään. Mietin, mikä mahtaisi olla miehen huumorinsietokyky, jos tilanne olisi toisin päin. No, lähdin katsomoon ja peliähän oli vielä kolmisen minuuttia jäljellä. Peli loppui ja Sommartiden räjähti soimaan.
Eipä siinä mitään, takaisin Santa Féhen maksamaan velat ja sitten ystäväni tupaantuliaisiin Helsingin Malmille. Iltakin siis jatkui kosteissa merkeissä.