Kaksi erää aika tylsää peliä. Blues puolusti erittäin hyvin, ja rakenteli kelpo paikkoja. Rämö pomputti pariin kertaan, mutta muuten erinomainen ottelu häneltä.
Kolmatta erää uskallan jopa kehua, siitä jäi hyvä maku suuhun. Jo ennen maalia Pelicans oli selvästi aiempaa sähäkämpi. Maali tuli hyvän karvauksen ansiosta, ja Mäkkärin tuuletukset kertoivat vapauttavasta tunteesta. Kauppilalla oli pian paikka lyödä sinetti, mutta Myllyniemen ja lopulta Cechin järjestämä tarjoilu ei kelvannut. Bluesille takaa-ajomahdollisuuden tarjonnut Toporowskin jäähy oli päivänselvä, vaikka ei hän varmaan tarkoituksella rikkonutkaan. Tilanne oli toki nopea, mutta liian kova isku heilahti Jeren sormille. En olisi ihmetellyt, vaikka olisi syntynyt isompikin tappelu.
Muutenkin Henrikssonilla oli homma aika hyvin hanskassa. Calounin hyppy ei kieltämättä ollut pahimmasta päästä, mutta tuomion voisi katsoa kompensoivan läpi sormien katsottuja Janin loikkia. Eikä Caloun mukissut tuomiosta yhtään, meni vain kiltisti suoraan jäähyaitioon.
Hyökkäys tylsyi pitkälti Bluesin tarkkaan puolustukseen, joten harvat pelaajat nousivat esille. Kiekon tuominen hyökkäysalueelle näytti kovin vaikealta. Ykkösketjusta Kauppila antoi merkkejä pienestä piristymisestä eikä Toporowskikaan enää ollut ihan niin löysä, mutta Toni Saarisesta en kyllä millään keksi mitään positiivista. Kun esimerkiksi Calounilla tuntuu olevan liimaa lavassa, Tokella siinä on jotain karkoitetta. Saarisella on kykyä paljon parempaan.
Puolustuksessa Grönholmin nostaminen Reimarin tilalle oli erinomainen veto. Myös Heiskanen ansaitsee kehut. Bluesilla oli kyllä useita vaarallisia paikkoja, mutta kaiken kaikkiaan paketti pysyi aika hyvin kasassa. Karkeita virheitä tai tietämättömyyttä ei näkynyt. Oikealla tiellä ollaan.