Meidän saavutukset tulevat ainoastaan siitä, että muut epäonnistuu.
Joo, oikeastihan me ei olla ansaittu yhtäkään mitalia seurahistoriassa.
Niin, siis kyllähän Pelicansin kokoisessa seurassa se tuuri ja kaikki ne pomputkin pitää ansaita menestyäkseen. Kovin monta kertaa Lahdessa ollaan kuitenkin oltu ottavana osapuolena näissä tilanteissa toisinpäin, eli silloin kun sitä tuuria ei ole ollut matkassa sitten yhtään. Ihan tästä lähivuosilta voidaan miettiä, jos olisi käynyt parempi tuuri, niin oltaisiin voitu keväällä 2023 pelata finaalien kutospeli minkä myötä ehkä kääntää kyseinen sarja, jos olisi käynyt hieman parempi tuuri, tai miten olisi voitu kaataa KooKoo keväällä 2022, jos olisi käynyt hieman parempi tuuri, tai miten oltaisiin voitu Björnisen johdolla kaataa TPS keväällä 2021, jos olisi käynyt hieman parempi tuuri. Tuolloin se oli meitä vastaan kovinkin runsaasti, kuten niin monta kertaa aiemminkin. Ja vaikka se nyt kuinka harmittaakin, niin olisi sokeutta tässä mahtavien parin viime kauden menestyksen lomassa olla myöntämättä sitä tosiasiaa, että Pelicansilla oli tähdet ja muut taivaan kappaleet kerrankin oikein kunnolla kohdillaan rouva Fortunan kanssa. Eikä siinä ole mitään hävettävää. Siinä missä Jatkola loukkaantui ja maksoi KalPan puolivälierävoiton keväällä 2023, Hovisen loukkaantuminen ihan yhtälailla vei Pelicansilta Suomen mestaruuden keväällä 2012. Menestyttiinkö siis kahtena edellisenä kautena pelkästään tuurilla ja onnella? No ei tietenkään! Siihen sisältyi valtava määrä työtä ja ansaittuja tuloksia, jotka johtavat lopulta ihan väistämättä menestykseen. Oliko niillä kuitenkin merkittävä rooli kahtena edellisenä keväänä? No olihan niillä.
Silloin kun kaikki menee vituiks niin se on osasyyllinen mutta kun pärjätään niin pärjätään siitä huolimatta? Ok.
En myöskään usko että sillä on kauheasti tekemistä sen kanssa että esim Kalynuk-Vukojevic ei ole ihan täysin sopeutunut eurooppalaiseen peliin tai että Ylli ei saa joukkuetta pelaamaan hyvää kiekkoa.
Ehei. Nurmisen intohimo, tahto ja palo ajaa Pelicansia eteenpäin on merkittävä tekijä ja osasyy siinä, että Tommi Niemelän aikakaudella Pelicansiin ja lahtelaiseen jääkiekkoon palautettiin uskottavuus urheilullisella puolella. Ja jokainen varmasti muistaa, millaisella tuuliajolla Pelicans oli muutaman kauden silloin, kun Nurminen ei ollut läsnä Pelicansin organisaatiossa ennen kuin palasi aloittamaan tämän Pelicans 2.0 projektin aikalailla 10 vuotta sitten. Miehen vaikutusta seuran menestykseen ei siis voi missään nimessä kieltää. Kuten ei voi myöskään kieltää sitä, että tuolla suuruudenhullulla pakkomielteisellä all or nothing-asenteella tähän kauteen lähteminen ja kokemattoman tulokaspäävalmentaja Yli-Junnilan heittäminen samantien altaan syvään päätyyn seurahistorian kalleimmalla joukkueella on ihan samanlainen pyrkimys päästä mopolla moottoritielle, kuin mihin Lahdessa on jääkiekkoilun historiassa totuttu vähän liikaakin. Pelicans ei ole Helsingin IFK, Pelicans ei ole Tappara, Pelicans ei ole Kärpät, Pelicans ei ole TPS. Pelicansilla ei ole varaa ottaa samanlaista riskiä kuin mitä noilla seuroilla on. Kuten todettua, Pelicans tarvitsee pienempänä seurana menestyäkseen myös sitä tuuria, jonkun toisen epäonnea, mitä sille tarttui puseroon kahdella edellisellä kaudella erittäin roimasti. Tällä kaudella ne taivaan kappaleet eivät ole rouva Fortunan kanssa olleet kohdallaan, kun edes tuurilla ei ole onnistuttu kääntämään yhden maalin pelejä voitoksi, millä olisi mahdollisesti voitu avata niitä henkisiä lukkoja, vaan pomput on osuneet lähinnä vain vastustajilla kohdilleen. Ja se lienee ihan jopa realististakin, ettei aina voikaan olla kaikki kohdillaan. Sehän nyt ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettäkö jotain olisi voitettu väärin, tai ettäkö kaikki olisi vain ja ainoastaan onnen tai epäonnen summaa, ei missään nimessä. Sitä tekijää vaan kun ei voida jättää millään pois yhtälöstä, se on olennainen osa pallopelejä ja jääkiekkoa, vaikka moni nyt sen haluaakin sivuuttaa. Samalla se ei myöskään tarkoita sitä, etteikö Pelicansilla olisi huonon tuurin lisäksi myös paljon suurempia, rakenteellisia ongelmia tällä kaudella pelissään.
No sitten sun kannattaa varmaan tehdä video analyysit kuinka meillä se tai tuo pelaaja munasi finaaleissa ja Tappara vei ne tuurilla.
Kyllähän tällaisia varmasti voisi tehdäkin, koska ihan yhtälailla Tapparallekin pomppi ne kiekot suotuisasti ja kävi tuuri useammassakin kohtaa näitä finaalisarjoja. Tarkoittaako se nyt sitten sitä, että Tappara voitti mestaruuden vain, koska sillä kävi parempi tuuri? No ei tietenkään tarkoita, tuurinsa lisäksi Tappara oli myös parempi joukkue noissa sarjoissa. Ei Pelicanskaan voittanut omia pudotuspelisarjojaan vain koska sillä vain kävi parempi tuuri, vaan myös siksi, että se oli lopulta kuitenkin niissä parempi joukkue, millä se myös ansaitsi sen oman tuurinsa.