Pitäs pystyä käyttää lepoetu ja tehdä kovasti duunia ja väsyttää vastustaja kuten Jukurit teki meille. Pitää jaksaa karvaa ja raasta. Ja kun saadaan kiekko alueelle pitkiä ja kuluttavia ralleja.Eli takki auki ja neppailemaan? :D Veskarista sankari ja kaikille 0+0 saldon miehille kauden avausmaali.
Se pelkohan tässä taas on, et tehdään pelistä vaikea ihan itse. Kerrankin olisi kiva nähdä kliininen suoritus ja 5-0 näitä ennalta heikompia joukkueita vastaan.
Valitettavasti pitkälti näin. Pelejä toki on jäljellä, mutta kausi jo melkein puolivälissä. Ja tiukkaa tekee pysyä edes 10 parhaan tahdissa. Ei vaan ole enää aikaa odotella, koska alkaisi kulkemaan. Kotona Sport, pitäisi olla parempia, eikä sekään tosiaan riitä, vaan pitää tulla myös tulosta. Aika pian alkaa kausi luisua ohi. Moni voisi todeta, että johan se on luisunut ohi.Tänään on omastakin mielestä pakko voittaa, ja mieluusti hyvällä esityksellä. Muuten alkaa usko hiipumaan.
Tälläistä ei edes tänään tule tapahtua jossa joudutaan selittelemään.Veikkaan että tänään mennään sen taakse, että Sportilla oli parempi pelituntuma, kun taas meillä ehti jo kadota.
Kyllä, tänään pitää ottaa kaikki 3 pistettä. Esityksenkin on syytä olla laadukas vaikka paineita olisikin.Tälläistä ei edes tänään tule tapahtua jossa joudutaan selittelemään.
Pakkovoitto
Mun usko on keskiviikon jälkeen jo vähintään tekohengityksessä. Jos tänään(kin) hävitään surkealla esityksellä, luulen että se on lopullisesti mennyttä.Tänään on omastakin mielestä pakko voittaa, ja mieluusti hyvällä esityksellä. Muuten alkaa usko hiipumaan.
Ei tossa oikeasti edes taistella voitosta. Ollaan näennäisesti paikalla, mutta kaikki työt jää tekemättä.Tämän päivän perusteella saa kyllä tehdä isojakin muutoksia. Miten ikinä sitten päättyykään. Saamatonta paskaa.
Juuri näin. Esim se tokan erän lopun yv noin 5min ennen loppua. Ei edes oikeasti haluttu riistää ja kaivaa kiekkoa kun valkoinen vaan sulki sen lähelle laitaa. Ei olla mentaalipuolella mukana. Eli läsnä.Ei tossa oikeasti edes taistella voitosta. Ollaan näennäisesti paikalla, mutta kaikki työt jää tekemättä.
Olen aika samoilla linjoilla. Näkisin, että kolmikosta Zabransky, Vukojevic ja Kalunyk täytyisi vähintään kahdesta päästä eroon. En pistäisi pahakseni vaikka kaikista, mutta kolmen liigatason puolustajan tilalle raahaaminen tässä kohti kautta ei ole välttämättä ihan helppoa. Vukojevicista voisi aloittaa. Hänen osaltaan voidaan jo ihan varmuudella todeta, että ei mitään käyttöä.Vyyhtiiä jos lähtee purkamaan, niin siellä on kuitenkin 3 "valmista" hyökkäysketjua ja tutkapari ykkösessä, joka vaatisi keskelle sen tasapainottavan 2-suunnan sentterin, joka tarjoaa Kangasniemi-Horkylle vapauksia hyökätä. Tämän löytyminen on vain ajan kysymys.
Puolustukseen tarvitaan varmaankin pieni räjäytys. Luulisin, että Zabransky kuitenkin olisi hyvä pitää, kun on todistanut tasonsa liigassa hyvänä peruspakkina ja ajoittain pystyykin sitä näyttämään, mutta on jotenkin lukossa tällä hetkellä. Kalu ja Vuko ei varmasti odotuksiin ja hintalappuun ole vastannut ja näihin tosiaan yhteensä mennyt jotain väliltä 200-400K niin sillä summalla pystyisi tuon pakiston kyllä rakentamaan uudestaan. Leikitään ajatuksella, että molemmat saadaan dumpattua Sveitsiin. Tilalle 2x 150k pakkia. Toinen tasonsa todistanut kiekollinen ja toinen hyvä allround puolustaja. Eri asia sitten mistä korvaavat pelaaja löydetään.
Jordan - Johannes
X - Zabransky
Nieminen - X
Junkkari - Riihinen
Luulen, että MV osastokin parantaa, kun siihen saadaan oikein rakennettu puolustus eteen, joten siitä en olisi huolissani. Tietenkin jos joku meganimi tulee tarjolle järkihintaan, niin silloin on syytä ainakin pohtia reagointia.
Laitoinkin 200-400 yhteensä jos Kalu oli jotain 200 päältä niin voisi Vuko sen 100 kieppeillä ollakin mutta en tosiaan tiedä tarkemmin. Joku täällä tuon 200 päälle heitti aiemmin Kalun kohdalla.Mitä tulee vukon ja kalun palkkoihin niin tietoa nyt ei tietenkään ole mutta mutulla voisin sanoa että Kalu noista maksaa rahaa ja Vuko on enemmänkin todennäköisesti perus liigapakin hintainen ja risat, tai ainakin siellä korvilla. Kalulla taas cv:stä löytyy änäriäkin joka nostaa hintaa huomattavasti joten en nyt lähtisi arvioimaan vukon palkkaa lähellekään 200k tietämille tai sitten on ollut lompsa avoinna
Zabransky pakko olla EHT statuksella yli 100tLaitoinkin 200-400 yhteensä jos Kalu oli jotain 200 päältä niin voisi Vuko sen 100 kieppeillä ollakin mutta en tosiaan tiedä tarkemmin. Joku täällä tuon 200 päälle heitti aiemmin Kalun kohdalla.
Oli siinä oma oikolukukin pielessä ja omassa mielessäni luin jotenkin tuon niin että molempien palkat huitelisi noissa lukemissa per ukko. Vukollahan on +1 sopparissakin niin itse kyllä pitäisin alakerran isännän huudeilla jatkossakin jos vaan alkaisi keskittymään maalinedustan putsaamiseen vielä enemmän. Tämä siis vain oma mielipide mutta jos noista joku kriittisimmin pitäisi ulostaa niin zabo voi mennä mun puolesta pehmoilemaan muualle.Laitoinkin 200-400 yhteensä jos Kalu oli jotain 200 päältä niin voisi Vuko sen 100 kieppeillä ollakin mutta en tosiaan tiedä tarkemmin. Joku täällä tuon 200 päälle heitti aiemmin Kalun kohdalla.
Olen samaa mieltä. Virta ei ole tuonut mitään muuta tuohon, kuin ankeutta roppakaupalla HPK:sta. Voittamisen kulttuuri, missä olet? Mitään sanomaton kaveri, vaikea itsekään sanoa mitään hänestä. Hajuton, mauton, väritön.Valmennuksesta niin toivon että Ylli ja Virta lähtee. Taipale on lupaava nuori valmentaja antaisi jatkaa kuten Pasurinkin.
Eiköhän täällä suurinosa ole sen verran realisteja, että ei odotetakaan joukkueen vahvistuvan ilman, että ovi käy myös toiseen suuntaan.Varmaan epäsuosittu mielipide täällä, mutta uskon Zabranskyn olevan pätevä liigatason puolustaja, mikäli systeemi ympärillä toimii. Ei tässä ole mistään yksilötason ongelmasta kyse, vaikka sieltä tärkeitä palasia myös puuttuu. Jalkeilla olevalla rosterilla pitäisi edelleenkin olla huomattavasti korkeammilla sijoilla. Ei tässä yhtäkkiä ole muututtu miksikään Kärpiksi tai entisaikojen Jokereiksi, jotka voivat pumpata pelaajistoon loputtomasti rahaa.
Kuten jo aiemmin sanoin, en tekisi yhtään lisähankintaa ennenkuin peliin saadaan jotain jännettä ja järkeä.
Sama, Pasurista en ole kuullut jä nähnyt ikinä muuta kuin hyvää.Valmennuksesta niin toivon että Ylli ja Virta lähtee. Taipale on lupaava nuori valmentaja antaisi jatkaa kuten Pasurinkin.