Pelicans 2024–2025

  • 515 647
  • 3 219
Suosikkijoukkue
Lahen Pelsu, Dallas Stars, Leksand, Orlando Magic
Täytyy myöntää, että edes Lawrencen debyytti ei oikein saa innostumaan illan pelistä. Kahen edellisen tappion jälkeen ja etenkin Barton loukkaannuttua mulla on jotenkin välinpitämätön fiilis loppukautta kohtaan, että hyvä jos nyt karsinnat vältettäisiin.

Jotenkin surullista, että rosterin johon on panostettu näin paljon, mestaruus on luultavasti sija 12. Masentaa.

Samaan hengenvetoon, niin eiköhän SaiPa tänään kaadu niin että saadaan taas parin seuraavan pelin ajaksi valheellinen usko suunnan kääntymisestä.
 

Wenzel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahden Pelikanat
Täytyy myöntää, että edes Lawrencen debyytti ei oikein saa innostumaan illan pelistä.
Itselleni taas Lawrencen debyytti on aikalailla ainoa syy innostua illan ja viikonlopun peleistä. Tulos ei tässä kohtaa niinkään enää edes jaksa kiinnostaa, jos voitetaan niin oikein kiva, jos taas hävitään niin eipä kyllä paljoa harmitakaan. Lauantainen sulaminen oli aikalailla viimeinen naula arkkuun kun näki mitä Ylli-kiekkoa se keskiviikkona taas oli, joten runkosarjan loppu menee aika välinpitämättömissä tunnelmissa tuloksen suhteen kun mikään ei viesti siitä, että tässä nyt joku maaginen 20 ottelun voittoputki vedettäisiin ja käännettäisiin kelkka tämän kauden osalta.
 
Suosikkijoukkue
Lahen Pelsu, Dallas Stars, Leksand, Orlando Magic
Ylli, kun kuitenkin luet jatkoaikaa, niin annahan Latulle liigadebyytti huomenna! Poika on sen ansainnut, sen verta maaginen ollut A-junnuissa
 

Yukon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Seuraavat kymmenen matsia ovat aivan älyttömän tärkeät: Kärpät x2, KooKoo x2, JYP x2, HPK x2, TPS ja KalPa. Näistä kaikki muut paitsi KalPa pelaavat tällä hetkellä aivan samoista sijoista kun me.

Kyllä noista peleistä on vaan pakko ottaa vähintään se +20 pistettä. Sijojen 10 ja 15 välillä on 11 pistettä ja kohdataan niiden välissä olevat joukkueet kaikki 2 kertaa lukuunottamatta Tepsiä joka sekin yhden kerran. Nyt oikeasti mitataan joukkueen suoritustasoa. JYP, KooKoo ja Kärpät ovat kaikki olleet melkoisessa liidossa.
 

aave

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahden Pelicans
Tämänpäiväisen perusteella kaikki jätkät taisteli ja jätti 100% kentälle. Jos näin maallikkona nimeäisi pelityylin, jolla pelataan niin "raivokiekko" olisi omasta mielestäni hyvä nimi.

Täytyy nostaa hattua, ettäe tehdään duunia niin maan perkuleesti. Puolustetaan keskustaa kaiken edellä ja yksilötaidolla käydään räppäämässä tarvittavat maalit.

En mä mitään pelitavallista etua näe meillä, mutta kyllähän näin hyvät kaverit silloin tällöin voittaa.
 

SSAA

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Seuraavat kymmenen matsia ovat aivan älyttömän tärkeät: Kärpät x2, KooKoo x2, JYP x2, HPK x2, TPS ja KalPa. Näistä kaikki muut paitsi KalPa pelaavat tällä hetkellä aivan samoista sijoista kun me.

Kyllä noista peleistä on vaan pakko ottaa vähintään se +20 pistettä. Sijojen 10 ja 15 välillä on 11 pistettä ja kohdataan niiden välissä olevat joukkueet kaikki 2 kertaa lukuunottamatta Tepsiä joka sekin yhden kerran. Nyt oikeasti mitataan joukkueen suoritustasoa. JYP, KooKoo ja Kärpät ovat kaikki olleet melkoisessa liidossa.
Jestas. Näissä otteluissa se käytännössä myös tulee ratkeamaan jo pelataanko pudotuspeleistä vai sarjapaikasta
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös