Pelicans 2005-2006

  • 130 102
  • 588
Tila
Viestiketju on suljettu.

Shejbal

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Viestin lähetti Dvozak
Tommi Turusella on näytön paikka. Jos pystyy yli 10 maalia ensi kaudella tekemään niin täytyy kai olla tyytyväinen. Kahden vuoden sopimus tämän 37-vuotiaan kanssa oli myös asia, joka hämmensi. No oikea roolitus ja jossain määrin ehkä pienemmät paineet saavat toivottavasti ihmeitä aikaan. Lahdessa mies on joka tapauksessa uransa parasta kiekkoa ennenkin pelannut.

Kymmenen maalia on Turuselle ihan minimi vaatimus. Kahta kautta lukuun ottamatta mies on tuon kymmenen maalin rajan ylittänyt joka vuosi, joten takuuvarmasti hän sen ylittää ensi kaudellakin. Olosuhteet tulevat Dogilla muuttumaan kolmea edellistä kautta paremmiksi, sillä vastuuta tulee kahdesta ensimmäisestä kentästä, ja reissaaminen Lahden ja Helsingin/Tampereen välillä tulee loppumaan. Puolustavana kolmosketjun sentterinä Turusta ei Lahdessa tulla näkemään.

Eihän Turunen ole vasta kuin 35-vuotias, joten uraa on vielä paljon edessä. Mieshän on muistaakseni uhonnut pelaavansa yhtä vanhaksi kuin Raipe, joten ainakin kuusi vuotta on etumatkaa kurottavana. Eihän ikä ole kuin numero.
 
Suosikkijoukkue
Pelicans
Viestin lähetti RV16
- Puheiden mukaan seura julkaisee keskiviikkona MömmöM-kisastudion yhteydessä hallilla uusia pelaajia, ehkä jopa ne kolme kappaletta.

Toivottavasti sopparit ovat luokkaa kovempia kuin Sami Salonen tai Kalle Kerman. Mitenkään kyseisiä pelaajia aliarvioimatta, mutta ykköskenttään tarvitaan kovemman luokan miehiä.
 

Brett

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Peliitat, kehä-III:n ulkopuolinen Suomi
Viestin lähetti Mies laidan takaa
Toivottavasti sopparit ovat luokkaa kovempia kuin Sami Salonen tai Kalle Kerman. Mitenkään kyseisiä pelaajia aliarvioimatta, mutta ykköskenttään tarvitaan kovemman luokan miehiä.

Eli tarkoitat ilmeisesti Sami Heleniuksen, Timo Peltomaan ja Jesse Wellingin sopimusten julkistamista ?
 

lommi

Jäsen
Suosikkijoukkue
New England Patriots
Jaahas,uusia sopimuksia keskiviikkona?hmm..mitähän pukki tänä jouluna tuo..?

Heleniusta ja Peltomaata en itse näe ensikauden kaaneissa.Kerman käy mainiosti,ykköseen ei silti vielä riitä ja Samihan on tenhyt 2 vuotisen sopimuksen jonkun liiga-joukkueen kanssa..Ässiin ja Kalpaan miestä oltu ollaa viemässä, mutta ensiksi mainittu on kilpajuoksun lopettanut.


orotellaan orotellaan..
 
Viimeksi muokattu:

lommi

Jäsen
Suosikkijoukkue
New England Patriots
Tässä siis vielä tämän päiväinen juttu paikallislehdestä:

http://www.ess.fi/Article.jsp?article=39205&category=26&main=21&days=0&dept=2

Täytyy kyllä ihmetellä miten Kaarna aikoo täyttää tämän hetkisen rosterin vajeen vain 1-2 ulkomaalaisella pelaajalla, sillä vapaalla olevat ykköskentän suomalaiset ovat vähissä ja ykkösen kaikki paikat ammottavat tällä hetkellä tyhjillään

elämä on..
 
Viimeksi muokattu:

Brett

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Peliitat, kehä-III:n ulkopuolinen Suomi
Niin no, 1-ketju puuttuu mutta esim. Kermanille ja Machuldalle sopimukset, niin ei puuttuisi kuin se 1-sentteri enää. Ja aiempien puheiden mukaanhan se tullee sitten ulkomailta. Siinä ihan hyvä 1-ketju ensi kauden liigaan.
Sami Salonenkin oikeastaan kelpaisi ainaki minulle tuohon ykköseen, jos ei muualta ole parempaakaan tiedossa. Näin hyökkäykseen ei tulisi kuin yksi ulkomaalainen näin alustavasti.

Hyökkäyksessä kakkosketjun oikea laita eli Jämsenin tilanne on vielä ilmeisen auki tuon loukkaantumisen takia ? Lieneekö sinne sitten tarvetta hankkia vielä joku vai mennäänkö näillä eli joku "omista" ottaa tuon paikan ?

Mutta tosiaan ulkomaalaiskaavailujen putoamisen neljästä 1-2:een tietänee ainakin sitä, että Nurmisen NHL-sopimuksen varalle jätetään maalivahdin paikka ulkomaalaiskiintiöstä auki.
Miten sitten sen pakin laita ? Toisen haettavan pakinhan piti tulla ulkomailta ... Noh, kyllä kelpuuttaisin esim. Hemu Laurilan tuohon kakkospariin ja kolmoseen sitten joku peruspakki -Heleniusko lienee siihen ruutuun sitten tulossa...
 

Dvozak

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Ihmetellä täytyy mistä saadaan 4-5 ammattimaista kotimaista kiekkoilijaa. Jos Helenius lasketaan yhdeksi, niin sitten onkin ilmeisesti paljon helpompaa löytää heitä, mutta miten pärjätään se on eri asia.

Rahaa on vielä jäljellä ja oikeille paikoille pitää löytää oikeanlaisia miehiä, sanoi Kaarna Etlarin jutussa. Myös kertoi, että Pelicans-nimellä olisi ollut yllättävän hyvää vetoa. Hermoja raastavaa odotusta.

Toivottavasti huomenna kuultaisiin muutamasta tärkeästä jo tehdystä sopimuksesta. Nimiä kansalle
 

Raúl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Vaihteeksi taas ei kuulosta ollenkaan hyvältä. 1-2 ulkomaalaista, siis mahdollisesti vain 1. Sen täytyisi sitten olla todellinen "Metropolit", muuten on vaikea uskoa parempaan. Voihan tietysti olla, että Kaarna yllättää ja tuo 2-3 suomalaista todellista huippupelaajaa muiden seurojen haroessa tyhjää, mutta tämä vaihtoehto ei ole kovin todennäköinen.

Esimerkiksi, Kerman+Machulda. Ykkösestä puuttuisi sentteri, eikä se siis välttämättä tulisikaan ulkomailta. Kuka siihen? Ei taida suomalaisia sentteitä olla kovinkaan montaa tarjolla, ainakaan jos edelleen haetaan Salosta parempaa.

Jos puolestaan sentteri tuodaan ulkomailta, ei laitaan enää riitä tasokkaita pelimiehiä. Tässä vaihtoehdossa Turunen pelaisi luultavasti ykkösketjussa. Ketju Turunen - vahvistus - "Kerman" ei vakuuta minua ollenkaan, etenkään kun on lupailtu kovaa ykkösketjua. Samalla kakkosesta häviäisi Turusen verran taitoa.

Odotan, mutta tilanne ei kuulosta erityisen lupaavalta.
 

Shejbal

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Enpä nyt vetelisi mitään johtopäätöksiä tuosta Etlarin jutusta. Siitä kun ei saa selvää mikä on toimittajan omia päätelmiä ja mikä Kaarnan puheita. Eiköhän kaikkien kannata nyt odotella huomiseen, sillä silloin tulee varmasti selvennystä tuohon ulkomaalaispolitiikkaankin.
 

diego

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ruotsi
Eiköhän se ole juuri noin kun Shejbal kirjoitti, eli kaikki viittaa siihen, että Kaarnan kommentit on ollut monella tavalla ymmärrettävissä. Itse uskon, että tulevalla kaudella tulee lopullisesti olemaan 3-4 ulkomaalaista, joista lähi aikoina tullee 1-3. Kuitenkin pitää muistaa, ettei sitä rahaa ole tajuttomasti käytettävissä, eli varmasti joukkoon, niin kotimaisiin kuin ulkomaisiin hankintoihin mahtuu erilaista potentiaalia myös mukaan, eikä kaikki ole varmaankaan valmiita ja takuuvarmoja pistelinkoja. Toivottavasti mukana tulisi kuitenkin lisää käsiä ylivoimaan, kovuutta ja käsiä puolustukseen yksin kappalein molempia, sekä kokemusta. Nuoruuttahan joukkueessa on jo omasta takaa ihan riittävästi.

Missä on ollut tieto, että tällä viikolla jotain yleensä julkaistaisiin ?
 

Raúl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Marcus Paulsson

Tuolta Pelikaanifoorumilta bongattuna Marcus Paulsson olisi tulossa Pelicansiin. Näin ainakin minä ymmärrän tuon länsinaapurin kielen.

Lähde: http://www.svenskafans.com/hockeyzon/artiklar.asp?id=7959

Toinen juttu on sitten onko tuossa miehessä edes todellista potentiaalia? Tilastot eivät näytä kovin positiivisilta. Tätä miestä tuskin kuitenkaan suunnitellaan siihen ykkösketjuun? Mikäli tuo lähde nyt paikkaansa pitää.
 

lommi

Jäsen
Suosikkijoukkue
New England Patriots
Marcus Paulsson on joo tulossa ensi kaudeksi pelikaaneihin,mies lienee nupen skouttaus Mälmösta viime kaudelta..

Itse en kaverista tiedä mitään..omaako edes potentiaalia?tiedä sitten..ykköseen?ei.

jep..
 
Viimeksi muokattu:

Shejbal

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Re: Marcus Paulsson

Viestin lähetti Raúl
Toinen juttu on sitten onko tuossa miehessä edes todellista potentiaalia? Tilastot eivät näytä kovin positiivisilta.

"Don't let the stats fool you", sanoo Islandersin scoutti Hockey´s Futuressa.

Paulsson omaa kyllä potentiaalia. Hyvä laukaus, luistelu ja mailankäsittely. WHL:ssä pisteitäkin on kertynyt ihan kohtuullisesti. Pelaajatyyppinä saattaisi sopia hyvin Suomen pelityyliinin. Ihan mielenkiintoinen nimi, mutta eri asia on kannattaako edes yhtä ulkomaalaispaikkaa neljästä tuhlata näihin "widingeihin". Nurminen on tosin varmasti vakuuttunut miehen kyvyistä, mikäli ks. jamppa on Lahteen saapumassa.
 

Moonchild

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Kraken
Tämän kohdalla voi ainakin tuudittautua siihen ettei rahaa ainakaan mene paljoa hukkaan jos kaveri ei saa mitään aikaan. Toivotaan toki, että sieltä löytyisi uusi "Widing". Kaveria varmaan ajatellaan kehitettäväksi vähän pidemmällä ajalla ja se on ihan ok. Niinhän se pienen sueran on toimittava. Ja eikös Kauppia ole mainostettu juuri nuorten pelaajien kehittäjänä?

Mikäli Paulsson tänne nyt sitten tulee niin vaikuttaa että noita ulkolaisia pelaajia on pakko olla se 3-4 Nupen tilanteesta riippuen. Elikkä voisi ajatella, että vielä yksi hyökkääjä ja yksi pakki, tai kaksi hyökkääjää. Jos sitten hieman spekuleeraisi ketjuja olettaen, että Paulsson tulee:

X - X - Ju. Saarinen

Turunen - Koivunen - Paulsson

Tuommoiset tuli näin äkkiseltään mieleen. Miksi Saarisen Jussi ykköseen? Ajattelin, että jos noiden X:ien paikalle saataisiin jonkinlainen tutkapari parista kovemman luokan miehestä, niin Jussi voisi sopia siihen tekemään raakaa työtä ja tilaa näille kavereille. Toivottavasti kehitys vain jatkuu samaan malliin. Tietysti olisi hyvä jos sieltä tulisi 3 kovemman luokan hyökkääjää, mutta mikäli vain kaksi voi enintään olla ulkomaalaisia edellyttäen, että kaikki pakit olisivat suomalaisia, niin vaikea ajatella, että niin montaa tulisi.

Sitten tuo 2-ketju olisi enemmän ja vähemmän täynnä kysymysmerkkejä, mutta ei muuta kun kädet ristiin.;)
 

lommi

Jäsen
Suosikkijoukkue
New England Patriots
Marcus Paulsson on kaiketi sentteri.Ollaanko sitten istuttamassa laitaan..
 

Moonchild

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Kraken
^Eurohockeyssä sanotaan kyllä, että laituri. Itsellä ei sen kummempaa tietoa ole. Ja jos kaveri olisi pelkästään sentteri olisi vaikea kuvitella mitä hyötyä hänestä olisi. Ei ykköseen, ja neloseen laittaminenkin vaikuttaisi melko turhalta. Mainittakoon vielä, että raamit näyttäsivät olevan kunnossa (187cm/88kg).
 

lommi

Jäsen
Suosikkijoukkue
New England Patriots
Viestin lähetti Moonchild
^Eurohockeyssä sanotaan kyllä, että laituri. Itsellä ei sen kummempaa tietoa ole. Ja jos kaveri olisi pelkästään sentteri olisi vaikea kuvitella mitä hyötyä hänestä olisi. Ei ykköseen, ja neloseen laittaminenkin vaikuttaisi melko turhalta. Mainittakoon vielä, että raamit näyttäsivät olevan kunnossa (187cm/88kg).


Jep,asia piffi..ristiriitaisia ovat sitten tiedot.Hockeysfuturessa mies on sentteri..mutta varmaankin sittemmin pelannut laidassa..muuten hänen hankkimisessaan ei olisi järkeä,niinkuin sanoit.

näin..
 

laituri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hockey Reipas, Charlestown Chiefs
Pahaa pelkään, että julkaistavat pelaajat aiheuttavat tälläkin palstalla melkoisen vastalauseryöpyn. Ilmeisesti tällä kaikella on tarkoitus, minkälainen nähdään myöhemmin.

Tänään siis julkaistaan viiden pelaajan sopimus.
 

sensori

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
viisikko iskee

Jaa, viisi sankaria.

Olisiko kyseessä:
P. Nurminen (NHL pykälä)
V-M Koponen
M. Poulsen
T. Sihvonen
M. Helanen

Odotamme mielenkiinnolla.
Pidetään sitten ne aggressiot kurissa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös