Pelaan Jokereiden edareissa vuosimalleissa -88. Pyöritän peleissä(ja harkoissa) aina muita mielen mukaan ja hauskaa on. Kaikenamaailman kikat ja kiekon kikkaroimiset on kokeiltu monen moista kertaa ja aina osoitautuneet tarpeellisiksi. Onhan se pelaaminen jo välillä alkanut maistua puulta kun vastustajat vilisevät ohitse kikkaillessani heidän jalkojen ali, yli ja ympäri.
Samaa rataa jatkui jo nappulana kun vein muita mielin määrin. Valmentajat huusivat yhteispeliä, yhteispeliä pojat, mutta minä vain vetelin yksikseni muita solmuun. Oli siinä muilla ihmettelemistä. Hoitelin peleissä muut viisikot yksikseni. En tarvinnut pakkeja suojaamaan selustaani tahi vierustovereita hyökkäyspäähän. Maaleja tuli latomalla vastustajan verkko rikki jo yleensä ensimmäisessä erässä.
Eihän siinä mitään, mutta sama tahti jatkuu edelleen. Mitä muutaman vuoden päästä kun saavutan aikuisuuden suuren kynnyksen. Taitaa tulla kutsu suoraan Calgaryyn tahi johonkin vastaavaan. Olen yleensä melko nöyrää poikaa, mutta pakko oli nyt avautua. Ei sille kerta kaikkiaan voi mitään. Saa Erkkakin nukkua yönsä rauhassa kun minä itse tulen hoitelemaan Suomen kullille.
Mitäs tässä sitten muuta kuin odottelemahan. On siihen suureen hetkeen vielä muutama vuosi. Sitä odotellessa.
Sinne Tänne.