Pelaajiston tilinpäätös 2003-2004

  • 1 943
  • 3

Huerzo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Donnerwetter S.p.A.
Hieman mammuttipostaus tulee, mutta vaikea tätä on muutenkaan tehdä. Kokeillaan yhteistyötä, eli halukas kirjoittaja ottaa vaikkapa yhden hyökkääjän ja yhden pakin, jonka suoritusta arvioi kauden aikana. Arvosanakin olisi hyvä laittaa, vaikka kausi ei vielä ohi olekaan. Toivottavasti homma onnistuu. Ai niin, napatkaa tilastot täältä, niin pysyvät tilastot yhtenäisinä.

Ensimmäinen pari uunista ulos:

12. Jääskeläinen Tuomo...56...5...4...9...-15...34

6+. Odotettua tason nostoa ei tällä kaudella tapahtunut, vaikka alivoiman ja puolustuspelin kokeneelta erikoismieheltä kukaan hattutemppuja on tuskin odottanutkaan. Runkosarjan pistemäärä ja etenkään ruma plus-miinus-lukema eivät ole missään nimessä tyydyttäviä. Playoffs-peleissä tosin saattaa olla arvokas lenkki. Sen sijaan yksi niistä kolmesta JYP-pelaajasta, jotka eivät missanneet yhtään ottelua. Itse asiassa JYPissä pelaamiensa kausien ja reilun 200 ottelun kuluessa hän missasi vain kolme ottelua!

Ensi kaudella tuskin jatkaa JYPin paidassa, nuoremmat kykenevät samaan rooliin kuin Tuomo. Edessä reissu ulkomaille?

22. Mäenpää Mikko...40... 0...2...2...-8...44

7+. Jou. Mikku-M pelasi ja välillä oli viltissä. Ongelmia paineen alla pelaamisessa, kädet tuppaavat jäätymään esim. purkukiekoissa. Sikäli yllättävää, kun muistaa miehen tehot Tapparan A-junnuista. Pisteet antavat vielä odottaa itseään, mutta JYPin nykyisessä rosterissa on jo tarpeeksi murphyja, joten puolustavampi rooli nykykunnossa OK. Mutta potentiaalia "köyhän miehen Karalahdeksi" - siis pelillisellä puolella...Ehkäpä ensi kausi jo SE kausi?

Sopimus myös katkolla. Pikku-M "levytysoikeudet" omistava Tappara saattaa napata pelaajan takaisin itselleen, jolloin JYP-skene on taaksejäänyttä elämää.
 

zet

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anssi Ritari
Kokeillaanpas arvioida kahta seuraavaa.

15. Hytönen Juha-Pekka 56 3 5 8 13 -24 -11 3

8-. Kauden alussa monet olivat valmiita lähettämään J-P:n takaisin Mestikseen, mutta paransi kauden loppua kohden, kuin se kuuluisa sika juoksuaan. Hyvä aloittaja muodosti tehokkaan neloskentän taisteluparin yhdessä Jari Jääskeläisen kanssa. Sytytti monta kertaa Hippoksen kovalla taistelulla ja yrittämisellä. Pieniä puutteita kiekonkäsittelyssä, mutta näkisin kuitenkin miehen ensi kaudella Hippoksella.



17. Pikkarainen Kimmo 49 2 5 7 19 -31 -12 48

7½. Istui jostain syystä Jokeri-sarjan kokonaan katsomossa, vaikka samaan aikaan kentällä kohelsi mm. eräs pelaaja jonka sukunimi muistuttaa kovasti lumihankea. Kiekollinen puolustaja, joka kaipaisi kiekollista vastuuta, jotta parhaat puolet pääsisivät esille. Pelasi tällä kaudella hyvin huonoja vastaan ja huonosti hyviä vastaan. 7 pistettä ok suoritus ilman ylivoima-aikaa, mutta +/- -luku ei mairittele. Puutteita oman pään puolustuspelaamisessa ja oma mies pääsee välillä karkuun. Todennäköisesti ei jatka ensi kaudella
 

vsop

Jäsen
Ja seuraava pari


17. Jari Jääskeläinen 55 1 10 11 19 -20 -1 28

8+ antaisin arvosanaksi. Pelasi sarjan alun ykkös- tai kakkosketjussa, miten sen haluaa ymmärtää, teki lupaavasti pisteitä. Siirrettiin marraskuun alussa Hytösen rinnalle ja kuinka ollakaan nelosketju pelasikin muutoksen jälkeen huomattavasti parempaa peliä loppukauden ajan. Tuplasi alkukauden pisteet Hytösen rinnalla. Tilastoihin jää Jäsän kohdalla virheitä, koska ainakin yksi syöttöpiste puuttuu, joka merkittiin marraskuisessa Jokerit-pelissä PC Drouinille ja yksi miinuspiste kuuluisi Ilari Filppulalle. Fyysisyyttä olisi voinut käyttää hyödyksi enemmän. Sopimuksen syntyminen JYPin kanssa taitaa olla varmin sopimuksettomien pelaajien joukosta.


5. Miika Huczkowski 34 0 3 4 14 -14 12

7½. Kuumeilu taitaa usein olla Miikan pahin vastustaja. Potentiaalia hänessä on ja viimeisissä peleissä toi pakistoon selvästi rauhallisuutta. Itse laittaisin hänet pelaamaan Jyri Marttisen pariksi. Sopimus on taskussa ja hän pääsee siivoamaan ensi kaudella täydellä tarmokkuudella maalin edustaa tyhjäksi.
 

Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers
Ja seuraava pari uunista ulos..

10. Tremblay Alexandre 32 10+1 =11 -7 8

Vaikea nivusvamma pilasi kauden osittain. Juuri oli pääsemässä peliin sisään silloin, muistaakseni tehnyt juuri ennen loukkaantumista 5 pelissä 3 maalia. Koko kauden jos olisi saanut olla terveenä, olisi maalisaldo lähennellyt kahtakymmentä, joten omasta mielestäni täytti saappaansa. Ulkomaalaiset hankitaan yleensä VAHVISTUKSIKSI. Alexilla kuitenkin ensimmäinen kausi kovatasoisessa liigassa, nuori kaveri jne. Asenne kunnossa, yritystä piisaa. Napakka laukaus, joka lähtee nopeasti. Kiekonkäsittelyssä ja laukauksen sihdissä vielä parannettavaa.
Muodosti keväällä toimivan ketjun Jari Jääskeläisen ja Juha-Pekka Hytösen kanssa.
Lasken kyllä JYP:n onnistujiin, arvosana 8.

16. Virolainen Petri 54 2+6= 8 -7 54

Hienon viime kauden jälkeen putosi alisuorittajien joukkoon. Pisteet kohtuulliset peruspakille, viime vuoden tehot (7+7=14) antavat jollain tavalla väärän kuvan roolista. Tällä kaudella pelasi paljon ykköspakkiparissa Korhosen kanssa ja se ei minusta ole Vaasan Myllyn paikka. 3-kentän paikka olisi Petrille parempi paikka, liikkuvuus ei yksinkertaisesti riitä. Ei käytä isoa kokoaan hyväkseen, pystyisi paljon fyysisempään peliinkin. Laukaus yksi kovimmista JYP:stä, sihti kuitenkin täysin hukassa ja lataaminen kestää. Rooli ennenkaikkea liian iso. Miinusluku myös heikko.
Arvosanaksi 6+
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös