Pelaajat, jotka eivät halunneet edustaa suosikkiseuraasi?

  • 57 728
  • 127
Suosikkijoukkue
Paikalliset, nykyinen ja entinen
Blueshan oli jossakin vaiheessa seura jonne kaikki tähistatuksella pelanneet miehet tulivat jäähdyttelemään viimeikseksi kaudeksi ennen eläkkeelle jäämistään. Äkkiseltään tulee mieleen kaksikko Juha Ylönen - Marko Tuomainen, jota kohtaan olivan odotukset erittäin suuret, mutta tulokset jäivät laihoiksi. Ylönen tosin taisi olla klesana suurimman osan Blues-kauttaan.
 
Suosikkijoukkue
Ilves, Edmonton
Muuan Zigmund Palffy kaudella 93-94. Joku NY Islanders tarjosi paikkaa ja Ziggy lähti parin reenipelin jälkeen. Olisi ollut mukava nähdä tämä kaveri yhden kauden ajan Ripa Jalon vierellä.

Sitten mieleen tulee kaksi sentterivirtuoosia, jotka ovat Tampereen seudulta syntyjään; Esa Keskinen ja Pekka Järvelä.

Keskinen pelasi Forssassa diavria ennen siirtymistään Turkuun. Vahva mutu kertoo, että Essillä oli jotain viritelmiä Ilveksen suuntaan tai toisinpäin, mutta jostain syystä miehen tie vei Turkuun (kovin surullista).

Järvelä taas pelasi jo 17-vuotiaana Ilveksen liigan mukana, mutta sen jälkeen eksyi Koo-Veen kautta Forssaan ja siitä koko maan kattavalla kierrokselle. Järvelä taisi ymmärtää rahastamisen syvimmän olemuksen jo 80-luvulla, kun katselee hänen seurahistoriaansa. Rono palasi vielä kaudeksi Ipaan (88-89), kun Ilves satsasi isolla kädellä. Muuten häntä ei enää kasvattajaseurassa nähty.
 

Ralph

Jäsen
Ei nyt minun suosikkiseuraani mutta Janne Laakkonen vaikutti siltä ettei haluja ollut pelata KalPassa. Ja hyvä niin.
 
Viimeksi muokattu:

Jeff

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkueet
Ei nyt minun suosikkiseuraani mutta Janne Laakkonen vaikutti siltä ettei haluja ollut pelata KalPassa. Ja hyvä niin.

Mä autan sua. Tenkrat ei halunnut pelata kerhossa. Kuuleman seura ei saanut järjestettyä edes toimivaa pesukonetta...
 

Kaulasuoja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kreikka
Mä autan sua. Tenkrat ei halunnut pelata kerhossa. Kuuleman seura ei saanut järjestettyä edes toimivaa pesukonetta...

Olisi tullut Jokereihin. Masa hoiti kyllä kaikille pesukoneet ja kävi Ikeasta hakemassa verhotkin jos oli tarvetta..

Kim Hirschovitsin pelaaminen näytti toisella Jokerikaudellaan siltä ettei kiinnostanut edes vähää alusta. Sen verran oli kuitenkin oikeaan aikaan kentällä että teki (tai puhui) muutaman tehopisteen.
 

A.P.Järvi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Jyväskylän Lohi
Ensi alkuun tulevat mieleen ainakin omat juniorit Olli Jokinen ja Jani Väänänen, jotka lähtivät 90-luvulla ovet paukkuen KalPasta. Lisäksi kaudella 1987-88 pelannut Petteri Lehto on useaan otteeseen maininnut Kuopioon tuloaan uransa suurimmaksi virheeksi. Ei viihtynyt ollenkaan ja palasikin heti kauden jälkeen Turkuun. Onhan näitä varmaan useita muitakin.

edit: Tarkemmin ajatellen nimenomaan Lehto taisi Jokisen agenttina olla vahvasti vaikuttamassa siihen, ettei tämä halunnut pelata enää KalPassa.
 
Suosikkijoukkue
Paikalliset, nykyinen ja entinen
Juuso Puustista ei selkeästi napannut pelata Matikaisen Bluesissa. Tuli Espooseen jonkinlaisen lupauksen statuksella, mutta on lunastanut lupauksia vasta kerhossa.
 

JZZ

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Piraattiryhmä, Caps, ManU
Roman Oksiuta kaudella 98-99 Lukossa oli surkeimpia asennevammaisia jääkiekon irvikuvia joita olen ikinä missään nähnyt. Kaverin perusvaihto oli käydä pyörimässä pari kertaa keskialueella löysän näköisesti kyttäämässä läpisyöttöjä pelin pyöriessä omassa päässä ja jos kiekko ei ihan lapaan tullut niin tehnyt elettäkään sen kiinni saamiseksi. Sen jälkeen vaihtoon ja kiukuttelua joukkuekavereille.
 

korkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen urheilu (ja yks raumalainenkin joukkue)
Ei ehkä ihan täysin liity ketjun aiheeseen, mutta joku Jypin nelossentteri tai vastaava selitti joskus haastattelussa nähneensä painajaisen että hänet kaupattiin Ässiin. Ei haluaisi ikinä Ässiä edustaa, mutta eipä varmaan enää mahtuisikaan kun nimikään ei muistu mieleen...

Ja itse ketjun aiheesta niin ensimmäisenä tulee mieleen herra Roman Horak joka oli aivan väärässä paikassa 90 -luvun lopulla.
 

sladdi#17

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sininen Suosikkijuoma: Ilmanen
Juuso Puustista ei selkeästi napannut pelata Matikaisen Bluesissa. Tuli Espooseen jonkinlaisen lupauksen statuksella, mutta on lunastanut lupauksia vasta kerhossa.

Puustinenhan pelasi ihan huikean ensimmäisen kauden silloisessa Bluesissa, jonka hyökkäys oli kuitenkin aikamoinen tähtisikermä liigatasolla. Runkkarissa todella hyvät pisteet lähtökohtana kolmoskentänlaiturin tontti ja oli mukana kantamassa Bluesia vaikeiden pelien ja hetkien yli mm Keller-Sandell-Puustinen ja myöhemmin Kähkönen-Häppölä-Puustinen vitjoissa.

Tuolla kaudella muutenkin oli tapana se, että jengin hyökkäyspeli ei toiminut kuin CHL:ssä, liigassa ei oikein missään vaiheessa. Aina yksi kenttä teki tarvittavat maalit, muut tsiigaili tai vaihtoehtoisesti, jos mikään kenttä ei ollut pelipäällä Keller otti ja teki 2-3 häkkiä vikalla kympillä ja se riitti lopulta riittävän usein 2-3 pisteeseen ja lopulta runkkarin kakkossijaan.

Toisella kaudellaan Juuso pääsi pelaamaan ykköskentässä periaatteessa koko kauden ja ykkös-YV:ssä ja yritti mutta mikään ei vaan onnistunut. Muistan Juuson haastattelun Kerhoon siirtyessä ja kaveri vaikutti olevan todella aidosti pettynyt ja harmissaan siihen, kun epäonnistui Espoossa niin totaalisesti toisella kaudellaan, eikä osannut siihen oikein mitään selitystä antaa ja samalla totesi olleensa todella tyytyväinen ylipäätään aikaansa Espoossa.

Joskus vaan homma ei jossain jengissä/paikassa/pelikavereiden kanssa natsaa. Puustinen ei mielestäni sovi tähän ketjuun ja olen todella iloinen Juuson hyvästä tatsista Hämptonissa. Erittäin sympaattinen pelaaja.
 

Epsilon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahti vs. Everybody
Kyllähän meillä Lahessakin on jos jonkinlaista "hiihtelijää" vieraillu, mutta ehottomasti parhaiten ketjun kriteerit täyttää NHL:n työsulkukaudella piipahtanut Sean Avery.

Kaksi peliä, kolme pistettä, jonka jälkeen kaveri katosi sanaakaan kenellekkään sanomatta takaisin kotiinsa. No onneksi "räksytys" jatkui Pohjois-Amerikassa, missä sentään muisti haukkua Pelicansin ja SM-liigan.
 

Barcelona

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Myös Ryan Malone kävi pelaamassa NHL työsulkukaudella Espoossa. SM-liiga ja Espoo oli ilmeisesti paska paikka pelata ja häiväsi sitten Italian liigaan starailemaan.
 
Ei ehkä ihan täysin liity ketjun aiheeseen, mutta joku Jypin nelossentteri tai vastaava selitti joskus haastattelussa nähneensä painajaisen että hänet kaupattiin Ässiin. Ei haluaisi ikinä Ässiä edustaa, mutta eipä varmaan enää mahtuisikaan kun nimikään ei muistu mieleen...

Kyseessä oli tunnettu huumori- ja takatukkamies Tuomas Vänttinen, joka ei tälläkin palstalla liikkuneiden huhujen mukaan olisi lopulta mahtunut edes JYPiin (minusta olisi kyllä mahtunut), vaan sai taloudellisesti naurettavan sopimustarjouksen ja siirtyi Tampereelle.
 

Linjatuomari

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Ei ehkä ihan täysin liity ketjun aiheeseen, mutta joku Jypin nelossentteri tai vastaava selitti joskus haastattelussa nähneensä painajaisen että hänet kaupattiin Ässiin. Ei haluaisi ikinä Ässiä edustaa, mutta eipä varmaan enää mahtuisikaan kun nimikään ei muistu mieleen...

Tuomas Vänttinen oli kyseessä, ja aivan takuulla mahtuisi Ässien rosteriin.

Edit. Hidas.
 

puuha-pete

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Minnesota, Hollanti
Mietin tovin Kerhossa olleita pelaajia ja mieleen tuli ensimmäisenä viime kauden Matias Loppi. Ei herranjumala mikä tyyppi.
 

benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Roman Oksiuta kaudella 98-99 Lukossa oli surkeimpia asennevammaisia jääkiekon irvikuvia joita olen ikinä missään nähnyt. Kaverin perusvaihto oli käydä pyörimässä pari kertaa keskialueella löysän näköisesti kyttäämässä läpisyöttöjä pelin pyöriessä omassa päässä ja jos kiekko ei ihan lapaan tullut niin tehnyt elettäkään sen kiinni saamiseksi. Sen jälkeen vaihtoon ja kiukuttelua joukkuekavereille.

Hah! Muistan elävästi tilanteen, joka saattoi olla jopa Oksiutan ekasta pelistä Raumalta. Sai keskialueelle vapauttavan syötön läpiajoon, mutta ei saanut kiekkoa kunnolla haltuun ja reagoi tähän sellaisella mahtavalla "EIOOTOTTA"-eleellä (vaikea selittää, mutta puolet harmistusta omaan paskuuteen ja puolet mielenosoitusta syötön mukamas huonoon laatuun) ja painui vaihtoon, vaikka kiekko oli siis pelissä edelleen. Täsmää siis kuvailuusi tarkalleen ja nyt kun olen tallentanut tämän muistijäljen internetiin voin vapauttaa aivokapasiteettia vihdoin muuhun toimintaan ja unohtaa Oksiutan.

Se on vielä sanottava, ettö Oksiuta oli olevinaan kuitenkin kova hankinta ensin Kalpaan ja sitten Lukkoon, NHL-statuspelaajia ei tuohonaikaan jokapäivä hankittu.
 

Squit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK ja KaMa
Myös Ryan Malone kävi pelaamassa NHL työsulkukaudella Espoossa. SM-liiga ja Espoo oli ilmeisesti paska paikka pelata ja häiväsi sitten Italian liigaan starailemaan.

Eikös se Krys Kolanoskin häipynyt aika pikaisesti Bluesin rivistöstä vaikka hyvin pelasikin aluksi?

Kerhosta tulee mieleen Geoff Sanderson työsulkukaudelta. Täällä se hetken aikaa höntsäili ja perästä päin haukkui Hämeenlinnan pystyyn. Tietenkin tapaus Petr Tenkrat on muistissa. Pesukoneet ei kestänyt sun muuta, mutta taisi johtua myös siitä että vaikka maaleja Tenki teki paljon, niin peliaikaa ei niin hirveästi siunaantunut.
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Sellainen vahva muistikuva on, että Tuukka Mäntylä on joskus sanonut, että SaiPa on joukkue jota inhoaa ja ei haluaisi mistään hinnasta pelata siellä.

Eipä sillä, että olisi koskaan ollut joukkueeseen tarjollakaan. Muistui vaan mieleen.
 
Suosikkijoukkue
Paikalliset, nykyinen ja entinen
Puustinenhan pelasi ihan huikean ensimmäisen kauden silloisessa Bluesissa, jonka hyökkäys oli kuitenkin aikamoinen tähtisikermä liigatasolla. Runkkarissa todella hyvät pisteet lähtökohtana kolmoskentänlaiturin tontti ja oli mukana kantamassa Bluesia vaikeiden pelien ja hetkien yli mm Keller-Sandell-Puustinen ja myöhemmin Kähkönen-Häppölä-Puustinen vitjoissa.

Tuolla kaudella muutenkin oli tapana se, että jengin hyökkäyspeli ei toiminut kuin CHL:ssä, liigassa ei oikein missään vaiheessa. Aina yksi kenttä teki tarvittavat maalit, muut tsiigaili tai vaihtoehtoisesti, jos mikään kenttä ei ollut pelipäällä Keller otti ja teki 2-3 häkkiä vikalla kympillä ja se riitti lopulta riittävän usein 2-3 pisteeseen ja lopulta runkkarin kakkossijaan.

Toisella kaudellaan Juuso pääsi pelaamaan ykköskentässä periaatteessa koko kauden ja ykkös-YV:ssä ja yritti mutta mikään ei vaan onnistunut. Muistan Juuson haastattelun Kerhoon siirtyessä ja kaveri vaikutti olevan todella aidosti pettynyt ja harmissaan siihen, kun epäonnistui Espoossa niin totaalisesti toisella kaudellaan, eikä osannut siihen oikein mitään selitystä antaa ja samalla totesi olleensa todella tyytyväinen ylipäätään aikaansa Espoossa.

Joskus vaan homma ei jossain jengissä/paikassa/pelikavereiden kanssa natsaa. Puustinen ei mielestäni sovi tähän ketjuun ja olen todella iloinen Juuson hyvästä tatsista Hämptonissa. Erittäin sympaattinen pelaaja.

Näköjään joskus tulee näpyteltyä ennen kuin miettii tarpeeksi. Juuri niin kävi minulle kun muistissani oli vain tuo jälkimmäinen Blues-kausi. Jokatapauksessa silloin vaikutti aika usein turhautuneelta ja ajoittain flegmaattiseltakin.
 

Vintsukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Suomi, Panthers
Mikäs se tarina olikaan Nummisen Tepon ja Tapparan välillä työsulkukaudella 94-95? Muistelisin kuulleeni, että Tepolla ja Tapparalla menivät sukset jotenkin ristiin, ja sen takia Teppo meni TuToon pikkuveljensä seuraksi. Oliko syy Tepossa, Tapparassa vai molemmissa?
 

jamppa1919

Jäsen
Suosikkijoukkue
♠Ässät♠
Tuomas Vänttinen oli kyseessä, ja aivan takuulla mahtuisi Ässien rosteriin.

Sen jälkeen kun Ässillä on myös 1.sentteri hankittu niin aika tiukkaa tekisi.. Taistelisi Niemen kanssa viimeisestä sentterin paikasta.
 

kakkonen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Mä autan sua. Tenkrat ei halunnut pelata kerhossa. Kuuleman seura ei saanut järjestettyä edes toimivaa pesukonetta...
Eikös se ollu joku toinen tsekki eikä Tenkrat? Näin muistelen.
 

Bobcat

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Mikäs se tarina olikaan Nummisen Tepon ja Tapparan välillä työsulkukaudella 94-95? Muistelisin kuulleeni, että Tepolla ja Tapparalla menivät sukset jotenkin ristiin, ja sen takia Teppo meni TuToon pikkuveljensä seuraksi. Oliko syy Tepossa, Tapparassa vai molemmissa?

Nummisen klaani ei tullut, eikä varmaan vieläkään tule toimeen Mikko Leinosen kanssa.
 

verikuut

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suonen Veto
Se on vielä sanottava, ettö Oksiuta oli olevinaan kuitenkin kova hankinta ensin Kalpaan ja sitten Lukkoon, NHL-statuspelaajia ei tuohonaikaan jokapäivä hankittu.

KalPassa mies osasi parkkeerata vastustajan maalin eteen, eikä sitä sitten pois saatu siirrettyä. Jos vain olisi joku osannut toimittaa samanaikaisesti kiekkoakin maalille... Sitten turhautuneena nappasi käytöskympin.

Hieno mies oli, sääli että ajautui Lukkoon.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös