Pelaajaspekulaatiot missiokaudelle 06-07

  • 234 085
  • 1 237
Tila
Viestiketju on suljettu.

Mosabacka

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Biski kirjoitti:
Olen täysin varma siitä, että esim. Vihkon, Leinon ja Karo Koivusen perässä oli useampikin seura. Tämän luokan pelaajia ei ihan tosta vaan oteta tänne Jyväskylään pelaamaan.

Ja sitten vielä olisi mukava kuulla joitakin nimiä, jotka voisivat toimia JYP:n ykkössenttereinä ensi kaudella, jos Niinimäestä ei kerta tähän tehtävään ole. Mieluiten näkisin suomalaisia nimiä, jos saan pyytää?

Olet oikeassa siinä, että tottakai mainittujen pelaajien perässä on ollut liuta seuroja, joiden tarjouksista he ovat valinneet mielestään parhaimmat. Minun osaltani kyse oli selkeästi toive-/haaveajattelusta, eikä se perustunut mihinkään tietoon. En tiedä mistä pelaajista JYP on edes tehnyt kilpailutarjouksia.

Mutta se on totta, että JYP ei ole rahavaroiltaan surkeampi kuin Pelicans tai SaiPa, jotka Vihkon ja Koivusen kesken kauden hankkivat. Eli mahdollisuuksia on, vaikkakin tarjouskilpailussa pelaaja valitsee tietenkin sen seuran, josta palkkaa/muita etuuksia ropisee eniten. Siinä suhteessa jokainen liigaseura pyrkii tietenkin tarjoamaan omalta kannalta mahdollisimman edullisen, mutta silti kilpailukykyisen tarjouksen. Näin ollen kaikkia pelaajia ei voi aina saada pienellä budjetilla. Siinä tämän toiveajattelun (kaikki pelaajat)/realistisen ajattelun (pelaaja sieltä täältä) erot. Ehkä suurin pointtini oli siinä, että myös JYP pystyy hankkimaan myös näitä b-luokan pelaajia, jotka saattavat osoittautua todellisiksi helmiksi. Ei siis se, että ottaisipa JYP nämä pelaajat.

Omasta puolestani JYPin soisi tietenkin hankkivan ykkössentterin Niinimäen tueksi, mutta reaaliteetit hyväksyen näkisin maalintekijän vielä tärkeämmäksi, joten Jesse kelpaa minulle. Itse ehdotin aikaisemmassa puheenvuorossani aloituksia kovalla prosentilla voittavaa perussentteriä (ei siis ole pakko olla kallis), koska JYP häviää luokattomasti tällä hetkellä aloituksia.

edit: vielä sen verran, että unelmoinnin ja haaveilemisen kieltäminen ei ole oikein mahdollista, eikä kovin järkevääkään. Vaikka se realismi joskus karvaasti iskeekin niskaan.
 

Jypjyrää:)

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP #44,#82
Alexandre kirjoitti:
Mutta nyt maksaa ja kevään aikana pelaajien hinnat vain nousee.Tarjonta on huippupelaajista todella vähäistä ja ilmeisesti NHL tulee taas viemään liigasta muutaman tämänhetken huippupelaajan(Salmelainen,Viuhkola
ym)
Perrinin tai tonon tasoista pelaajaa JyPin on lähes mahdoton saada,koska
a) niitä ei ole tarjolla
b) maksaa aivan järjettömästi
c) ulkomaalaisia ei Suomi kiinnosta niin kuin ennen

Pitää paikkaansa...Valmiita pelaajia Jypillä ei olekaan varaa ostaa, siksi scouttaaminen on tärkeää...Esim. Isompien joukkueiden 3-4 ketjut, löytyiskö sieltä hiomatonta timanttia...Ruotsiin menee taas paljon suomalaisia pelaajia, joten voisiko sieltä löytyä joku "ehkä" vahvistus meille...
Paulssonin tapainen nuorukainen...Tosin ei haittaisi jos olisi parempikin...

Mut ensi kaudellahan se sit nähdään millainen jengi on kasassa ja jännätään taas sääleihin pääsyä...
 

Huerzo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Donnerwetter S.p.A.
Hiljaista on pelaajamarkkinoilla, ja vaikka spekulointi on aina kivaa, niin epätietoisuus siitä, ketkä jatkavat nykyjoukkueesta, saa suun mutruun. Mutta kuten ylhäällä on todettu, niin joitakin must-hankintoja on tehtävä. Ettei missio muutu passioksi...

Ykkössentteri on saatava, sillä Niinimäki tuskin kykenee petraamaan aloituksissa niin paljoa, että olisi "uskottava" vaihtoehto ykkösketjuun. Eli toivelistalla hyvin aloittava sentteri, hyvä luistelu katsotaan eduksi. Kärppien Saarenheimo sopisi ikänsä ja ominaisuuksiensa puolesta hyvin tähän rooliin - jos vain osaisi aloittaa paremmin. Aloitusprosenttin kun on 46 ja risat - tosin aloituksia ei ole kertynyt tilille "kuin" 200, joten mies taitaa pelata Kärpissä laiturin paikalla? Joka tapauksessa miehellä on enemmän potentiaalia, kun tämän kauden pistesaldo osoittaa. Mutta tämän miehen perässä taitaa olla moni muukin...

Yksi isokokoinen ja maaliahne hyökkääjäjärkäle seisomaan maalin eteen ja sitomaan itseensä vastustajan pakkeja. Luistelutaitoa ja asennetta oltava sen verran, ettei ole täysi reimari. Tällaisia suomalaisia pelaajia ei liiemmin ole olemassa (paitsi oikeastaan Jussi Pesonen), joten katse on käännettävä Bushlandiaan. Esim. Dustin Penner voisi olla siinä iässä, että ulkomailla pelaaminen alkaa houkutella. Mies on iskenyt tällä kaudella Portlandissa AHL:ssä 40 peliin tehot 30+31 ennen loukkaantumistaan. Kehityskelpoinen kaveri?

Puolustuspäähän tarvittaisiin myös kiekollinen, hyvin liikkuva duviewestcott. Koolla ei suurta väliä. Jälleen kerran nämä kriteerit täyttävät suomalaiset pelaajat ovat harvassa. Jenkeistä löytyy varmasti tähänkin rooliin pätevä kaveri. Nimeä en viitsi edes arvailla...

Kannattaisikohan JYP-johdon kysäistä Jarkko Immoselta ja muilta AHL-sarjaa pelaavilta JYP-taustaisilta kavereilta vinkkiä kuka pelaaja voisi olla sopiva SM-liigaan (en tiedä tapahtuuko tätä jo nyt)? Vaikka sinänsä pätevä Kevin Wortman kuulemma "scoutattiin" tänne aikanaan pelkkiä tilastoja tutkailemalla, niin toivottavasti nykyaikana tällaiseen bingolottoon ei sorruta. Agenttien selkärangan taipuisuudella kun ei ole mitään rajaa...
 

vsop

Jäsen
Itse olen sitä mieltä, että Hytönen on jatkosopimuksen arvoinen. Ellei Hytönen, niin sitten pitää olla kokenut sentteri. Junnuista ei löydy.
 

sean

Jäsen
Saaranheimo olisi mielenkiintoinen nimi. Myös Ilari Filppulan näkisin mielelläni taas Jypissä. Jokereista ei varmaan isompaa roolia ole ensi kaudellakaan luvassa, vaikka pisteitä on kertynyt mukavasti. Molemman pystyvät pelaamaan sekä sentterinä, että laiturina.
 

FourForty

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
vsop kirjoitti:
Itse olen sitä mieltä, että Hytönen on jatkosopimuksen arvoinen. Ellei Hytönen, niin sitten pitää olla kokenut sentteri.

Kieltämättä tuossa edellä vähän ihmetyttää, että hyvää aloittajaa kaivataan ulkopuolelta, mutta Hytönen ollaan laittamassa ulos. Kokoonpanon leveyden ja aloitusten kannalta Hytönen olisi jatkon arvoinen. Jos joukkueeseen saadaan kaksi hyvää hyökkäävää sentteriä joko ulkopuolelta tai omista reserveistä (Niinimäki tai Piispanen tasonnoston jälkeen), Koponen ja Hytönen kolmos- ja nelossenttereinä olisivat liigan eliittiä.

Mihin sitten Lahti? Ehdotan, että divariin vuodeksi. Lahti on jo nyt hyvä jarruketjun pelaaja ja puolustuspeliltään ehdottomasti liigatason mies, mutta minusta hänen kohdallaan on vaarana se, että hän jää jarruketjun mieheksi ja puolustavaksi sentteriksi, vaikka rahkeita olisi ehkä muuhunkin. Lahti on minusta huomattavan paljon Immosen tyylinen pelaaja - eräänlainen lapsitähti ja monipuolinen keskushyökkääjä, mutta hieman verkkainen liikkeessään. En tiedä onko Lahdella yhtä paljon hyökkäyspelin potentiaalia kuin Immosella, mutta jos on, se ei välttämättä tule parhaiten esiin pelaamalla ensi kauden joukkueen kolmos- tai nelosketjussa. Sitä vastoin armeijan käyminen ja jonkun taitopelaamista opettavan ja kiekollista pelitapaa suosivan valmentajan Mestis-joukkueessa pelaaminen voisi olla ensi kaudelle se välietappi, jonka jälkeen Lahti on valmis ottamaan kiekollisen sentterin roolin liigasta.

Lahden kaksi eniten kehitettävää osa-aluetta ovat fyysinen voima (tasapainon parantamiseksi) sekä kiekollinen taito, ja kummankaan näistä parantaminen ei edellytä liigassa pelaamista. Ja jos taas vertaa Immoseen, uskon hänen JYP-läpimurtoaan auttaneen hyökkäävässä roolissa vietetyt Mestis-vuodet.
 

Huerzo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Donnerwetter S.p.A.
FourForty kirjoitti:
Kieltämättä tuossa edellä vähän ihmetyttää, että hyvää aloittajaa kaivataan ulkopuolelta, mutta Hytönen ollaan laittamassa ulos.
Jos viittasit minun kirjoitukseeni hieman ylempänä, niin ei siellä olla Hytöstä "ulkoistamassa"...

Aloitusspesialistina joukkueessa on varmasti Hytösen mentävä aukko, ja etenkin alivoimalla mies on lähes korvaamaton, mutta mielestäni ykkösentterin luistimet ovat Hytöselle liian isot. Lahden olisin itsekin valmis pistämään "farmiin" suuremman peliajan ja kiekollisen vastuun perässä. Neloskentän jarruna pelaaminen ei palvele miehen kiekollista kehittymistä kovin paljoa.

Näin ollen sentteriosasto olisi muodossa vahvistus-Piispanen-Hytönen-Koponen. Niinimäen (jos jatkaa) paras paikka taitaa kuitenkin olla laitahyökkääjänä. Tuollainen sentteriasetelma toisi myös hieman liikkumavaraa loukkaantumisia ajatellen. Riskan tilanne on sama kuin Lahdella, eli Mestis kutsuu. Jalkoihin lisää liikettä, niin hyvä tulee...
 

Flou

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ravens
Huerzo kirjoitti:
Hiljaista on pelaajamarkkinoilla, ja vaikka spekulointi on aina kivaa, niin epätietoisuus siitä, ketkä jatkavat nykyjoukkueesta, saa suun mutruun. Mutta kuten ylhäällä on todettu, niin joitakin must-hankintoja on tehtävä. Ettei missio muutu passioksi...

Yksi isokokoinen ja maaliahne hyökkääjäjärkäle seisomaan maalin eteen ja sitomaan itseensä vastustajan pakkeja. Luistelutaitoa ja asennetta oltava sen verran, ettei ole täysi reimari. Tällaisia suomalaisia pelaajia ei liiemmin ole olemassa (paitsi oikeastaan Jussi Pesonen), joten katse on käännettävä Bushlandiaan. Esim. Dustin Penner voisi olla siinä iässä, että ulkomailla pelaaminen alkaa houkutella. Mies on iskenyt tällä kaudella Portlandissa AHL:ssä 40 peliin tehot 30+31 ennen loukkaantumistaan. Kehityskelpoinen kaveri?

En oikein jaksa uskoa, että Dustin Penner tulisi SM-Liigaan tai yleensäkkään Eurooppaan ensi kaudeksi. Kaverilla on kuitenkin vasta toinen kausi AHL:ssä ja ensimmäinen NHL:ssä menossa. Tilastojen perusteella luulisi Anaheimistakin irtoavan paikan ensi kaudella ihan vakituisesti, tällä kaudella 18 peliä joissa 4+3 tehot.
 
Viimeksi muokattu:

GT

Jäsen
Suosikkijoukkue
ACO
sean kirjoitti:
Saaranheimo olisi mielenkiintoinen nimi. Myös Ilari Filppulan näkisin mielelläni taas Jypissä. Jokereista ei varmaan isompaa roolia ole ensi kaudellakaan luvassa, vaikka pisteitä on kertynyt mukavasti. Molemman pystyvät pelaamaan sekä sentterinä, että laiturina.

Saarenheimo on todella hyvä pelaaja, mutta tehnyt jo sopimuksen Raumalle ensi kaudeksi.
 

Huerzo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Donnerwetter S.p.A.
Flou kirjoitti:
En oikein jaksa uskoa, että Dustin Penner tulisi SM-Liigaan tai yleensäkkään Eurooppaan ensi kaudeksi.
Noh, saahan tällainen normaalisti kyyninen inhorealisti edes joskus kaivella mukavan oloisia vahvistuksia...daydreaming...
Kärpät#18 kirjoitti:
Saarenheimo on todella hyvä pelaaja, mutta tehnyt jo sopimuksen Raumalle ensi kaudeksi.
No niinpä tietysti. Prkl, siinä meni erinomainen pelaaja sivu suun. Harmin paikka, Saarenheimo on ensi kaudella taattu 30+-kaartin pistemies. Kai se sentteri on sitten louhittava jostain muualta.
 
Eikö kellään todellakaan ole edes käytävähuhuja ketä ensi kaudella oikeasti joukkueessa voisi pelata tai ketä olla menossa? Meinaan kun tiedän, että ulkomaalaiset on kalliita, JYP tarvitsisi kiekollisen pakin ja laitahyökkääjän jne. Mutta niitä nimiä? (Eikä mitään ihdb:stä itseskoutattuja ja randomilla kaivettuja AHL-pelaajia, kiitos, "että tämmönen löyty, vähäkö ois hyvä kun JYP:ssä pelais").

Kangasniemi on varma nimi tulopuolella, mutta Grunnia ainakin UL on viemässä kovasti HPK:hon, joka keräisi Vihko-Viitaluoma-Grunn- kenttää ensi kaudeksi..
 

Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers
iiron_troikka kirjoitti:
Eikö kellään todellakaan ole edes käytävähuhuja ketä ensi kaudella oikeasti joukkueessa voisi pelata tai ketä olla menossa?

Tuolla Grünn-ketjussahan tarjoillaan Jyrki Louhen siirtymistä Jyväskylään opiskelujen ja emännän perässä. Itse en kyllä tuohon huhuun suhtaudu kovin luottamuksella, ei oikein jaksa riittää usko, että JYP pystyisi Louhen kaappaamaan.
 

er_bai_wu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, LOFC, JJK, NYR, S.S. Lazio, v. Sacher-Masoch
Köpi kirjoitti:
Tuolla Grünn-ketjussahan tarjoillaan Jyrki Louhen siirtymistä Jyväskylään opiskelujen ja emännän perässä. Itse en kyllä tuohon huhuun suhtaudu kovin luottamuksella, ei oikein jaksa riittää usko, että JYP pystyisi Louhen kaappaamaan.

En minäkään; miksi 28-vuotias pelaaja tulisi niiden kaikkein rahakkaimpien vuosien ajaksi pelailemaan – edes naisen takia – Jyväskylään? Opiskella ehtii myöhemminkin ja naisetkin saavat tätä nykyä matkustaa. Sopimustarjoukset tuntuvat karanneen kaikkien käsistä noin muutenkin, sillä nythän Viitaluomalle ollaan "varmuudella" tarjottu 200k. Agentit nauravat partaansa, homma alkaa muistuttaa asuntomarkkinoita; lyödään heti kärkeen 30% ilmaa ja katsotaan jos joku hullu maksaa. Epäilen erittäin vahvasti, että agentit aivan oikeasti vedättävät "ruotsalais- ja sveitsiläisseuroilla" mukavat rahat. Mutta näinhän kapitalismi toimii, ja hyvä niin.

Yritettäisiin nyt realisteina pitää edes tämä nippu kasassa, lähinnä tarkoitan Virtasta ja Niinimäkeä. Paluumuuttajat taitavat olla se ainoa oljenkorsi saada kokemusta, muutoin mielestäni tämä rohkea ja toimivakin panostus nuoriin on se oikea linja pienelle, mutta sympaattiselle seuralle. Pitäisi myös pyrkiä Kärppien junioriverkon rajavesille, ja yrittää houkutella opiskelulla ja muulla nuoria tänne suomenkielen sydämeen. Jatkuvuus ennen kaikkea, jatkuvuus.
 

Mosabacka

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Köpi kirjoitti:
Tuolla Grünn-ketjussahan tarjoillaan Jyrki Louhen siirtymistä Jyväskylään opiskelujen ja emännän perässä. Itse en kyllä tuohon huhuun suhtaudu kovin luottamuksella, ei oikein jaksa riittää usko, että JYP pystyisi Louhen kaappaamaan.

Jyrki Louhesta sen verran, että skenaario Grünn-Louhi ei ole mahdoton (ovat muuten tehneet aika lailla saman verran pisteitä) ja toisaalta myös ilman Grünnin vaihtokauppaa. Jyrki Louhi ei ole ollut edelliskauden vireessä, jolloin syntyi oma piste-ennätys Sm-liigassa. Sekin puoltaa asiaa, että HPK:lla on monta muuta kaveria, joiden varaan on hyvä rakentaa ensi kautta ja Louhi ei ole tässä suhteessa HPK:lle korvaamaton pelaaja. JYPin kannalta Louhi olisi erinomainen hankinta ja uskoisin, että Jyväskylässä Jyrki pelaisi ykkösketjussa ja saattaisi hyvinkin hätyytellä omaa piste-ennätystään. Hän toisi JYPille arvokasta kokemusta.

Sitten tulee kuitenkin se iso mutta, sillä varsinkin jos todellinen skenaario ei sisällä Grünn-vaihtokauppaa, JYPin pelimerkit ovat rajalliset ja Louhi ei välttämättä ole se suuri pelastaja, johon kannattaa kaikki roposet sijoittaa. Näin ollen suhtaudun toistaiseksi tähän mielen sisäisellä toiveella, mutta annan realismin äänen pitää tätä huhua järjettömänä, kunnes toisin todistetaan.

Menivätkö ne kaikki Kärppien vapaana olevat pelaajat jo?
 

Jypjyrää:)

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP #44,#82
Mosabacka kirjoitti:
Jyrki Louhesta sen verran, että skenaario Grünn-Louhi ei ole mahdoton (ovat muuten tehneet aika lailla saman verran pisteitä) ja toisaalta myös ilman Grünnin vaihtokauppaa.

Louhea ollaan viemässä Jokereihin tämän päivän Veikkaajassa. Joten se siitä...
 

Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers
Mosabacka kirjoitti:
Jyrki Louhesta sen verran, että skenaario Grünn-Louhi ei ole mahdoton (ovat muuten tehneet aika lailla saman verran pisteitä) ja toisaalta myös ilman Grünnin vaihtokauppaa.

Grünnin pelaajaoikeudet ovat edelleen IFK:lla ja tietääkseni Capolla ei ole sopimusta JYPiin ensi kaudeksi, joten aika vaikea kuvitella, että HPK ryhtyisi tässä tilanteessa vaihtokauppaan JYPin kanssa. Jos HPK:sta joku tänne päin on tulossa, vaihtokauppana tai ei, pitäisin Janne Lahden siirtoa JYPiin huomattavasti todennäköisempänä kuin Louhen, jonka veikkaan vahvasti menevän kovemman palkan perässä.

Mosabacka kirjoitti:
Menivätkö ne kaikki Kärppien vapaana olevat pelaajat jo?

Olisi siellä Jyri Junnila.
 

Ponto

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Joni Lius

Ilmatieteellinen kevät alkaa siitä, kun vuorokauden keskilämpötila nousee pakkasesta pysyvästi plussan puolelle. Mutta JYP-fanien kevät alkaa siitä, kun ensimmäinen ukko nostaa Joni Liuksen nimen pöydälle spekuloitavaksi seuraavan kauden rosteriin. Eli kevät on tullut nyt.

Joni Lius on varmasti pelannut uransa parhaat kautensa jo. Eli mitään pelillistäjohtajaa herrasta ei JYP:lle enää olisi. Mutta paluumuttajana mies sopisi JYP:lle siitäkin huolimatta. Kokemuksellaan olisi varmasti äärettömän tärkeä pukokopissa ja kentällä 3-4-ketjun sentterinä.

Eli Lius vaan tänne pelaamaan ensi kaudeksi ja herra samaan paluumuuttajaluokkaan Sillgrenin, Wallinheimon ja Kangasniemen kanssa. Voi olla, että herraa itseäkin kiinnostaisi päättää hieno ura JYP:ssä.

Liuksen tilastot eivät ole kummoiset viime vuosilta, mutta toisaalta miehen vahvuus on aina ollutkin vahva puolustuspeli ja aloitukset.

2002-03 53 6 + 21 = 27 29 min
2003-04 17 1 + 3 = 4 0 min
2004-05 56 10 + 19 = 29 10 min
2005-06 42 4 + 11 = 15 14 min
 

Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers
Puutunpa hieman puolustusspekulaatioihin..

torniain kirjoitti:
Marttinen Ulkomaa-apu
Kangasniemi Kovanen
Huczkowski Niskavaara
Koivu Leppänen
Hyvärinen

Missä tästä paketista on Vaarasuo? Menee edelleen aivan heittämällä Leppäsen ja Hyvärisen edelle. Hyväriselle tarjoaisin edelleen sitä kauden Mestis-keikkaa ja Leppänen saa sitten tapella Forsbergin(?) kanssa kahdeksannen pakin paikasta.

Huerzo kirjoitti:
Puolustuspäähän tarvittaisiin myös kiekollinen, hyvin liikkuva duviewestcott. Koolla ei suurta väliä. Jälleen kerran nämä kriteerit täyttävät suomalaiset pelaajat ovat harvassa. Jenkeistä löytyy varmasti tähänkin rooliin pätevä kaveri. Nimeä en viitsi edes arvailla...

Tarvitaanko välttämättä? Niskavaaran otteet ovat jälleen kääntyneet nousuun ja minusta Marttinen on ottanut jälleen harppauksia eteenpäin kiekollisena. Ellei tässä ollut sitten takana Marttisen mahd.lähtö rapakon taakse..
 

Mosabacka

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Köpi kirjoitti:
Puutunpa hieman puolustusspekulaatioihin..

Missä tästä paketista on Vaarasuo? Menee edelleen aivan heittämällä Leppäsen ja Hyvärisen edelle. Hyväriselle tarjoaisin edelleen sitä kauden Mestis-keikkaa ja Leppänen saa sitten tapella Forsbergin(?) kanssa kahdeksannen pakin paikasta.

En nyt voi olla mainitsematta sitä, että minun mielestäni Eero Hyvärinen on pelannut aika loistavan kauden ja ansaitsee minun mielestäni ehdottomasti paikan JYPin liigaringissä eikä hyppäystä Mestikseen. Huolimatta siitä, että Vaarasuo on tällä hetkellä hyvä puolustava pakki.

Puolustajien pistepörssi, A-nuorten Sm-liiga
1. Hyvärinen Eero JYP 34 10+16=26 +-13 32 min

Playoffsien pistepörssi, A-nuorten Sm-liiga
6 Hyvärinen Eero JYP 2 1+2=3 0 0

Jos asiaa minulta kysytään, niin JYP voisi ensi kaudeksi kasata tavallista suuremman miehistön myös pakkien osalta, niin jonkun loukkaantuessa voisi heittää kehiin nälkäisen tupenpurijan kentälle eikä tarvitse hakea a-junioreista heikennystä.

edit: Asian voisi hoitaa näiden nuorten Forsbergin, Hyvärisen ja Leppäsen suhteen siten, että syksyllä leiritys, jonka perusteella yksi ukko mestikseen (kuuleeko Jukurit?) ja kaksi täysillä liigaympyröihin taistelemaan paikoista pelaavasta kokoonpanosta.
Köpi kirjoitti:
Niskavaaran otteet ovat jälleen kääntyneet nousuun ja minusta Marttinen on ottanut jälleen harppauksia eteenpäin kiekollisena. Ellei tässä ollut sitten takana Marttisen mahd.lähtö rapakon taakse..

Tämä on totta. Marttinen ja Niskavaara ovat ottaneet vastuuta reilusti sen jälkeen, kun Kovanen romautti tasoaan. Eli minunkin mielestäni ainoastaan siinä tapauksessa, että Marttinen ei pelaa ensi kaudella JYPissä, tarvitaan "duviewestcott" tai uusi "jyssy".
 
Viimeksi muokattu:

jukiapina

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP valitettavasti
Kieltämättä omia poikia olisi hyvä ajaa sisään. Salmun tilalle voi heittämällä laittaa joko Forsbergin, Leppäsen tai Hyvärisen. Itsellä on sellainen fiilis, että A:sta liigan on pienempi kynnys siirtyä puolustajalta kuin hyökkääjältä.
 

Siniviiva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, sympatiat JYP
jukiapina kirjoitti:
Kieltämättä omia poikia olisi hyvä ajaa sisään. Salmun tilalle voi heittämällä laittaa joko Forsbergin, Leppäsen tai Hyvärisen. Itsellä on sellainen fiilis, että A:sta liigan on pienempi kynnys siirtyä puolustajalta kuin hyökkääjältä.
Samaa mieltä! Eipä tuo Marttinenkaan käynyt missään mestiksessä "kehittymässä". Ja hyvin on mennyt. Enkä pitänyt häntä A-junnuissa minään erityisenä puolustajatähtenä.

JYPissä on annettu vuosien mittaan nuorille mahdollisuuksia erilailla kuin vaikkapa Jortikka nyt TPS:ssa.
 

Mosabacka

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
sean kirjoitti:
Mitäs sanoisitte Ilveksen Jonas Anderssonista. Itse en ainakaan pistäisi vastaan.

Ei todellakaan. Andersson ei ole ollut Ilveksessä vakuuttava, vaikka mitat ja nopeus ovatkin hyvät Sm-liigatasolle. Samoihin pisteisiin on päässyt Louhivaara ja Piispanenkin pisteen päässä eli olisi minun mielestä aivan turha hankinta.

Ennen kautta katselin näitä ruotsalaisia (Bluesin Eriksson, Ilveksen Andersson, Pelicans/TPS:n Paulsson, SaiPan Nylander ja Tapparan Öhman) ja tuumasin, että vain Nylander oli ennakkoon ajateltuna selkeästi täytemies. Nyt myöhemmin on voinut todeta, että myös Ilveksen Andersson ei ole varmasti täyttänyt saappaitaan tupsukorvissa. Että jos jonkin ruotsalaisen pelaajan Sm-liigasta JYPiin näin täysin fiktiivisesti ajattelisin, niin Öhman tai Eriksson. Mutta heidän sopimuksensa kestävät vuoteen 2007. Marcus Paulssonista en osaa oikein sanoa. Hänestä joku muu saa kertoa enemmän, mutta tuntuisi olevan pelkkä maalintekijä.
 

Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers
Mosabacka kirjoitti:
En nyt voi olla mainitsematta sitä, että minun mielestäni Eero Hyvärinen on pelannut aika loistavan kauden ja ansaitsee minun mielestäni ehdottomasti paikan JYPin liigaringissä eikä hyppäystä Mestikseen. Huolimatta siitä, että Vaarasuo on tällä hetkellä hyvä puolustava pakki.

Puolustajien pistepörssi, A-nuorten Sm-liiga
1. Hyvärinen Eero JYP 34 10+16=26 +-13 32 min

Playoffsien pistepörssi, A-nuorten Sm-liiga
6 Hyvärinen Eero JYP 2 1+2=3 0 0

Jos tämä mielipide on muodostettu pelkästään noiden A:n tehopisteiden varjolla, niin se ei voisi paljoa enempää väärä olla. A:n pelejä en ole nähnyt tällä kaudella kovinkaan paljoa, joten vaikea sanoa Hyvärisen kokonaispanoksesta siellä mitään. Liigassa on kuitenkin jäänyt Eerosta erittäin raakilemainen kuva, täysin erilainen kuin Marttisesta ja jopa Vaarasuosta aikanaan heidän tullessa liigaan.
Voimanpuute on silmiinpistävä, samoin ratkaisut pelinrakentelussa ovat kauhean hätäisiä. Ei missään nimessä aja Vaarasuon edelle, Salmun paikkaaminen on siinä ja tässä.
Jos Salmu lähtee (niinkuin huhuttu on), silloin se paikka kannattaa antaa jollekin tästä nuorisokolmikosta eikä ainakaan tuoda siihen rooliin miestä ulkopuolelta.

Vaarasuolle ja Niskavaaralle jatkoa, Salmun kohdalla option käyttö pitäisi olla edelleen pohdinnassa. Eri asia on sitten, mikä todennäköisyys Anssi Salmelan huhutulla siirrolla JYPiin on.
 

Mosabacka

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Köpi kirjoitti:
Jos tämä mielipide on muodostettu pelkästään noiden A:n tehopisteiden varjolla, niin se ei voisi paljoa enempää väärä olla... Ei missään nimessä aja Vaarasuon edelle, Salmun paikkaaminen on siinä ja tässä.
Jos Salmu lähtee (niinkuin huhuttu on), silloin se paikka kannattaa antaa jollekin tästä nuorisokolmikosta eikä ainakaan tuoda siihen rooliin miestä ulkopuolelta.

Vaarasuolle ja Niskavaaralle jatkoa, Salmun kohdalla option käyttö pitäisi olla edelleen pohdinnassa. Eri asia on sitten, mikä todennäköisyys Anssi Salmelan huhutulla siirrolla JYPiin on.

Mielipide on muodostettu A:n tehopisteiden varjolla. Ja vaikka liigatason pelailut ovatkin olleet tällä kaudella aika heppoisia, niin en minä nyt millään pistäisi Hyväristä Mestikseen. En oikeastaan sanonut että Hyvärinen ajaisi Vaarasuon edelle, vaikka senkin kuvan aikaisemmasta viestistäni kyllä voi saada. Muutoin olen samoilla linjoilla kanssasi siitä, että nuorisokolmikolle yksi käyttöpaikka liigarinkiin. Mikäs tää Salmelan huhu on?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös