Pelaajakauppojen siirtorajan tapahtumia 2008

  • 95 504
  • 368

Romppanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
NY Rangers, Jokerit, Inter Milan, RoPS
Coyotesiin:

  • Marcel Hossa. Hossa tuo (toivottavasti) kaivattua voimaa maalintekoon (johon Sjostrom ei pystynyt). Laitetaan ehkä yhteen Hanzalin ja/tai Vrbatan kanssa. Ylivoima-aikaa luvassa.

No jaa... tällä kaudella Sjöström 51 peliä ja 10 maalia, Hossa 36 peliä ja 1 maali. Ihan noin suoraan noita ei tietenkään voi verrata, mutta kyllä noista luvuista jotain osviittaa saa. Hossa jäi Rangersissa hieman väliinputoajan rooliin: TOP-6-tyylinen hyökkääjä, jonka taidot eivät riittäneet Rangersissa TOP-6-paikkaan ja puolustavassa roolissa hänestä ei ole mitään hyötyä.

Sai kokeilla mm. Jagrin kanssa viime kaudella, mutta otteet olivat sanalla sanoen epätasaisia. Yhtenä päivänä kulki, kolmena seuraavana ei. Rangersissa tällä miehellä ei olisi ollut minkäänlaista tulevaisuutta, koska ikääkin tulee tänä vuonna mittariin 27vee. Kojoottien hieman heikommassa (?) hyökkäyskalustossa Hossalle voi olla enemmän käyttöä ja hengen päälle löytäessään ja ylivoima-aikaa saadessaan hänestä voi olla paljonkin hyötyä uudelle seuralleen. Rangersiin en jää miestä kaipaamaan, mutta toivon, että homma alkaa luistamaan isoveljen malliin, kun kerran naapurikonferenssiin siirtyi eikä keskinäisistä peleistä ole pelkoa!



Coyotesiin:



  • [*]Al Montoya.
    Lupaava maalivahti, jolle tehdään luultavasti ensi kaudeksi tilaa NHL:ssä (uskon että Tellqvist ulostetaan). Bryzgalovin jälkeen hänestä povataan ykköstä Kojoottien maalin suulle. Toivotaan että hän tulee saavuttamaan potentiaalinsa!

No jaa... Jos jokin NHL-joukkue laskee maalivahtitulevaisuutensa Montoyan varaan, niin ei hyvältä kuulosta. Montoya oli aikanaan erittäin lupaava maalivahti voittaen Helsingin U20 MM-kisoista kultaisen mitalin jenkkien maalilla. Sen jälkeen herran ura on ollut melkoista vuoristorataa. Niin tai siis onko olemassa vuoristorataa, jossa mennään pelkkää alamäkeä? No joka tapauksessa Montoya on ollut viimeiset pari vuotta melkoinen pettymys verrattuna odotuksiin. Tällä kaudella Montoya on taistellut Hartford Wolf Packin ykkösveskarin tontista Miika Wiikmanin kanssa ja numeroiden valossa jäänyt jopa alakynteen siinä kamppailussa.

Maiseman vaihto voi tehdä Montoyalle hyvää, sillä NY ja Mike Richerin saappaat seuraavana suurena jenkkivahtina saattoivat olla liian isot täytettäviksi ja paineettomammassa paikassa miehestä voi kouliintua vielä ihan kohtalainen NHL-veskari, mutta tuskin mitään tähtiluokan torjujaa. Rangersissa miehelle ei olisi ollut enää mitään käyttöä, syystä että tolppien välissä seisoo sellainen ruotsalainen kaveri, jota ei ihan helposti tällä hetkellä syrjäytetä!





Itse pidän tämän treidin voittajana selvästi Coyotesia. Yotes pääsi eroon 2 farmipelaajasta joille ei ole mitään tulevaisuuden suunnitelmia ja menetetystä lupauksesta...

No jaa...Korkeintaan pieni edge Kojooteille! Mielestäni tässä kaupassa omistajaa vaihtoivatkasa menetettyjä lupauksia, jotka hakevat uutta nostetta uralleen maiseman vaihdoksen avulla. Ainoa pieni pettymyksen aihe "meidän" kannalta oli se, että Montoyasta saatiin näin vähän l. ~ei yhtään mitään vaihdossa. Ehkä hänen arvonsa sitten todellakin on näin alhaalla kuin tämä treidi antaa ymmärtää. Itse olen menettänyt toivoni Montoyan suhteen ajat sitten ja varsinkaan Lundqvistin takaa hänellä ei olisi ollut mitään toivoa päästä pelaavaan rooliin Rangersissa.

Kovimmat odotukset saaduista pelaajista kohdistan luonnollisesti Sjöströmiin, mutta hän haiskahtaa pahasti eräänlaiselta Hossan kopiolta: TOP-6-hyökkääjä, joka tulee jäämään hänelle sopimattomaan puolustavaan rooliin... Toivottavasti olen väärässä!

Marginaalikauppa, sanon minä.
 

eh

Jäsen
Suosikkijoukkue
Frank Turner Hockey Club
Foote => COL
1. kierros (08/09) & 4. kierros => COL


Hyvä kauppa Coloradolle.... vuonna 1999. Nyt melko kova hinta, mutta toisaalta tiedettiin, että Footen perässä on useampi seura ja että ei varmasti lähde millään midroundpickillä.
Paitsi että Footella oli NTC ja oli ilmoittanut, ettei siirry mihinkään muualle kuin Kalliovuorille. Melkoinen ylihinta, kun ei joukkueen taso kuitenkaan riitä lähellekään mestaruuteen.
 

Taitopelaaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, New York Rangers
Yksi NHL-maailman mielenkiintoisista päivistä alkaa olla taas takana. Odotukset Sundinin, Jokisen ja Hossan siirtymisistä laimenivat illan mittaan ja ainoastaan Jokinen vaihtoi maisemaa - sekin tosin väärä Jokinen. Eiku niin joo, siirtyihän ne molemmat Hossatkin toisiin joukkueisiin. Itse tosin toivoin, että Marian olisi siirtynyt Montrealiin, mutta tänäkin vuonna Canadiens jäi nuolemaan näppejään. Sundinin tilanteeseen tosin jo eilen saatiin varmuus, mutta esimerkiksi Olli Jokisen treidaamista pidettiin jo lähes varmana - toisin kuitenkin kävi.

Kaiken kaikkiaan koko ruljanssista jäi huono maku, eikä vähiten juuri Montrealin sekoilujen takia. Sen lisäksi Washingtonin vahvistuminen ei itseä juurikaan ilahduta, mutta tällä kertaa näin. Aina ei voi voittaa, ei edes joka kerta.
 

Evil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Devils, HIFK, Arsenal, Athletic Club de Bilbao
Sundinin tilanteesta puheen ollen pieni kysymys Jatkoajan tilastoeksperteille: Lieneekö jossain listattu pelaajat joilla on eniten otteluita pelattuna ilman Stanley Cupin voittoa?

Eihän Mats ihan kärjessä vielä liene, mutta tuli vain mieleen. Esim. Adam Oates voisi olla aika lailla korkealla tuollaisella listalla.
 

Eager

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers, Eagles, HPK ja Barça
No niin.

Odotuksiin nähden yllättävänkin vilkas päivä takana ja nähtiinhän sitä pari ihan kovaakin siirtoa.

Penguins kyllä yllätti aikalailla. Hossa on loistava pelaaja, mutta hinta oli kyllä aika kova. Lisäksi Gill ei ole mielestäni riittävä vahvistus hivenen vajaavaiseen puolustukseen, joten menestys voi jäädä saamatta. Stuart olisi ollut paljon parempi. Atlanta sen sijaan teki historiaansa nähden yllävänkin hyvän treidin. Odotin hivenen huonompaa menestystä Hossan suhteen.

Sharksit tekivät hyvän kaupan, joka oli samalla hyvä myös Sabersille. Campbell on juuri sellainen puolustuksen kiekollinen johtaja mitä joukkue tarvitsisikin. Saberskin sai hyvää tulevaisuutta ajatellen.

Dallaskin teki ihan kohtuu treidin. Tamba puolestaan pääsi eroon vaisuhkosti pelanneesta palkkarasitteesta ja sai ihan kelpo pelaajiakin.

Kalliovuorilla näköjään yritetään vanhoilla tutuilla konsteilla.

Ducksitkin hoitivat hivenen lisää käsiä viivalle. No ylivoimaan löytyy ainakin vaihtoehtoja ;)

Suomalaisittain ei hirveästi tapahtunut. Olli jäi Panttereihin, jotka Belakinkin hankkimalla (hyvä hankinta) näköjään vielä yrittävät. Jussi sen sijaan sai aika nappi treidin. Toki Stars taistelee keväällä menestyksestä, mutta Tambassa olisi sitä roolia tarjolla ja jaossa oikein kunnolla. Tuomokin sai sen ehkäpä ihan tarpeellisen maisemanvaihdoksen.

Kokonaisuutena siis hieno päivä takana.
 

Kummeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Washington Capitals
Oli kyllä pari ihan hyvää treidiä suomalaisten kannalta. Jussi Jokinen Tampaan, missä sitä menestystä saattaisi tulla, ja Tuomo Ruutu Carolinaan. Varmasti tekee hyvää tuokin vaihto. Onhan Tuomo jo ihan hyvän ajan ollut Chicagossa..
 

Maple Leaf

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, Pat Quinn -lahko
Sundinin tilanteesta puheen ollen pieni kysymys Jatkoajan tilastoeksperteille: Lieneekö jossain listattu pelaajat joilla on eniten otteluita pelattuna ilman Stanley Cupin voittoa?

Eihän Mats ihan kärjessä vielä liene, mutta tuli vain mieleen. Esim. Adam Oates voisi olla aika lailla korkealla tuollaisella listalla.

Sundinhan on 1295 ottelullaan vielä matkan päässä Oatesista (1337). Heidän väliinsä mahtuu ainakin Nummisen Teppo (1314).

Ennen Tampa Bayn SC-voittoa 2004 tuon lajin ennätysmies oli Dave Andreychuk, 1597 ottelua ilman Stanley Cupia. En tiedä, onko joku tuon jälkeen kirjannut uutta ennätystä. Jos on, niin onnea!
 

cottonmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo & Philadelphia Flyers
Lieneekö jossain listattu pelaajat joilla on eniten otteluita pelattuna ilman Stanley Cupin voittoa?

Housley taitaa "johtaa"..

Housley went on to play in 1,495 NHL games. He played more NHL games without winning the Stanley Cup than any player in NHL history.

Luke Richardson is the active NHL player who has played the most games without winning the coveted trophy: 1,339 at the end of the 2006-07 season.
 

Parker27

Jäsen
Suosikkijoukkue
-
Tais tänä vuonna siirtyä useampi pelaaja uuteen seuraan kuin viime kaudella? Kun vielä yksi kauppa julkistettiin.

F Brandon Segal, Anaheim --> Tampa Bay
7rd pick 2008, Anaheim --> Tampa Bay
D Jay Leach, Tampa Bay --> Anaheim

Jotta kukaan ei missaa yhtään siirtoa niin kaikki löytyvät nyt täältä. En jaksa alkaa kopioimaan niitä tänne vaan jokainen voi käydä itse tarkistamassa :-)
 

eleven

Jäsen
Suosikkijoukkue
Montréal Canadiens
Housleyn 1495 ottelua on enemmän kuin Andreychukin 1597 ottelua? No, ei olisi ensimmäinen kerta, kun en ymmärrä jotain asiaa.

Andreychuk voitti lopulta Tampassa 2004. Ymmärtääkseni pelaajia, jotka ovat lopulta voittaneet cupin vaikka olisivat pelanneet ensin vaikka kuinka paljon otteluita ilman ei lasketa tähän.

EDIT: Jaa, itsehän tuon näköjään olit jo todennut omassa aiemmassa viestissäsi. Lue siis vain toinen virke. :)
 

cottonmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo & Philadelphia Flyers
Housleyn 1495 ottelua on enemmän kuin Andreychukin 1597 ottelua? No, ei olisi ensimmäinen kerta, kun en ymmärrä jotain asiaa.

Tuolla sinun laskentatavallasi ainakin Ray Bourque ajaa 1612 runkosarjaottelullaan Andreychukin ohitse vaikka hänkin cupin 2000 voitti. Virallisesti nuo kuitenkin tilastoidaan kuten eleven tuossa selvitti ja siksi Housley taitaa olla tämän hetkinen ykkönen.
 

Miksu00

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Kauppoihin lisätään vielä Brian Boucher:in siirtyminen vapaana agenttina San Joseen. Alkukauden Boucher pelasi Philadelphian farmissa. Kaiken kaikkiaan sitten 47-pelaajaa vaihtoi maisemaa, kaupat ja vapaat agentit mukaan laskettuna.
 

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Harmi, kun Jokista ei pistetty kiertoon. Veikkaisin, että hän olisi kova pudotuspeleissä. No, kypsyköön panttereissa sitten. Koivun vuoksi hiukan harmittaa tuo Huetin hukkaaminen ilman välitöntä korvausta. Odotin hiukan enemmän eiliseltä, mutta ainoa positiivinen juttu oli Ruudun maisemanvaihdos. Ehkä ura saa uutta potkua tuosta.
 

Mr. Smith

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Canucks
Vielä näköjään yksi kauppa tullut:

"Phoenix Coyotes traded Nate DiCasmirro to the Columbus Blue Jackets for Steve Goertzen."

Tiedä sitten miksi tuo kauppa on päivätty vasta 28.2. Vai oliko tämä sitten laskettavissa vain AHL-treidiksi?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös