Ja taas tuo sama laulu.
Kun viime vuonna maksava yleisö hermostui eräiden seurojen kauppapolitiikasta, niin keksittiin pelastukseksi 10 joukkueen pleijarit! Tuloksena se, että tällä kertaa vain kaksi saattoi ulosmitata kaiken kaupaksi käyvän. - Tarvetta olisi ollut muuallakin, mutta "valitettava" sarjasijoitus peloitti moiseen ryhtymisestä! Vain Jyppi toimi näin uhkarohkeasti.
Jos ongelma vain haluttaisiin poistaa, niin toimivia esimerkkejä kyllä löytyy.
Kansainvälisessä huippujalkapallossa on omat rajatut siirtoaikansa.
Saksassa ja Sveitsissä on jääkiekossa seuroilla kiinteä maximi lisenssien ulkomaalaisten määrässä. Kun viimeinen on käytetty, ketään ei enään voida hankkia. Vain ulkomaille heitä voi hyvästellä kertakorvausta vastaan.
Arvoisat liigaseurojen päättäjät. Tehkää seuraavalla tavalla:
1. Kukin liigaseura saa käyttää ulkolaisiin pelaajiinsa kauden aikana vain kuusi lisenssiä ( neljän saadessa pelata). Harjoitusotteluissa ennen sarjan alkua ei vaadita lisenssiä. Pelaajan vakkuuttaminen riittään.
2. Ulkomaalainen pelaaja voi edustaa Suomessa kauden aikana vain yhtä seuraa.
- seurauksena:
*kympin tiiltä et voi sano kännyssä kähisevälle mr. randy van der lavualettelle, että vuoden paperit lähtee heti, kun pääsen clubihousesta byrooseen. On pakko valita pelaajat myös muilla kriteereillä, kuin sillä, että osaako hallimme kuuluttaja lausua buddyn nimen oikein.
*kauden alla voi rauhassa testata ehdokkaan taidot, menettämättä lisenssiä johonkin daween tai diskoteekkiin.
*pistää herrat visusti harkitsemaan, milloin ja keille kaksi viimeistä lisenssiä lunastetaan.
*uudet machuldat ei onnistu.
3. Suomalaisten pelaajien siirtyminen liigatasolla toiseen joukkueeseen on mahdollista vain Joulutauon loppumiseen saakka. Sen jälkeen uusia pelaajia voit kirjata pöytäkirjaan vain omista junioreista.
-seurauksena:
*Joulutauko on sopiva analyysin paikka. Viimeinen aika päättää jatketaanko vanhalla valmentajalla ja hänen "unelmajoukkueella" vai...
*Kannustaisi varmasti myös huomioimaan omien junioreiden potentiaalin ja ennen kaikken heidän vamennuksensa suunnan ja tason entistä tarkemmin.
Kuulostaa kaiketi vallan helpolta.
Niinhän se myös on, jos herrat sen vain tajuaisivat !!!
Nykyinen pelleily ja tekopyhät marinat brändiä häiritsevistä pelaajakaupoista on osoitus palkatun liigajohdon täydellisestä "munattomuudesta" vakavan "sairauden" poistamisessa.