Mainos

Pelaajahankinnat kauden 2011-12 aikana

  • 487 228
  • 1 220

Kyynikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK / HJK + Porin Ässien sympatiakannattaja
Eiköhän tämä ole "näillä mennään". Pari isoa hakua jää toteutumatta ja ei kai nyt kannata ihan vaan sen takia ottaa pelaajia, että niitä saa vielä ottaa. Kun keskitytään pelaamaan näillä nykyisillä hyvin, se riittää.

Ja siis - en valita, jos yksi nimi tulee, mutta se on ehdoton maksimi. Pari isoa tähteä tammikuussa on hjalliksen aikaista munanmittausta, jonka seurauksena koko joukkueen balanssi menee sekaisin. Kuvitelkaa meidän PS:ää käsittelemässä vaikkapa kahta isoa hyökkääjähankintaa: "Joo, sinä AHL-tähti, menepä vaikka Åstenin ja Ekin kanssa neloseen. Eiku mee sittenkin Micken kanssa ykköseen, mä heitän Markuksen neloseen, se on tarvittaessa todella rouhea. Ja sinä toinen siinä, sentteri vai? Mulla on sulle paikka kolmosen laidassa"

Eipä tule yllätyksenä jos näillä mennään. Jotenkin on ollut sellainen fiilis jo pitkään HIFK;n herrojen kanssa että tähän kauteen ei enää rahaa liiemmin laiteta koska se mennee hukkaan kuitenkin. Ei voi olla niin etteikö Petun toiminta olisi jäänyt huomioimatta myös toimistolla. Siellä nähdään että uuden valmentajan ensimmäinen kausi ei tuota toivottua tulosta vaikka olisi Crosby, Malkin ja Tim Thomas. Joten parempi säästää hillot ensi kauteen. Niitä meinaan tarvitaan kun meiltä poistuu aika helvetisti taitoa.

Pessimisti ei pety, mutta voi yllättyä. Ollaanhan jo neljäntenä, ja kaikki riippuu siitä kenet saadaan vastaamme puolivälierissä tai sääleissä. Kaikki on mahdollista, mestaruus tai mahalasku.
 
scholl

Jäsen
Joten parempi säästää hillot ensi kauteen. Niitä meinaan tarvitaan kun meiltä poistuu aika helvetisti taitoa.

Kyllähän nyt on jo laitettu ihan hemmetisti hilloa. Mikä muu joukkue on kesken kauden vahvistunut Endrasin, Pesosen ja Fernholmin palkkasummaa vastaavalla määrällä? Siihen päälle vielä Redenbach ja Eki, jotka pelaavat varmaan verkkaripalkalla niin onhan hankintoja tehty, eikä se joukkue ollut halpa syksylläkään, kun on Peltosen ja Miken kaltaisia pelaajia. Eli rahaa on mennyt kankkulan kaivoon ihan sikana jo nyt.
 
scholl

Jäsen
Nyt vähän tarkennusta, Arwon Mehmet. Vai eikö Endras, Fernholm, Pesonen ja Eki kelpaa? Olisiko Ville ja Mikke pitänyt jättää sainaamatta kun ne eivät olleet halpoja?

Siis älytöntä päästää Jalonen pois, kun olisi ollut mahdollisuus back-to-back -mestaruuksiin, kun rahaakin on näin paljon palanut. Petu tulee helvetin kalliiksi, eikä takuulla maksa niitä rahoja takaisin. Hän maksaa IFK:lle vähintään puoli miljoonaa tällä kaudella.
 
Kyynikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK / HJK + Porin Ässien sympatiakannattaja
Kyllähän nyt on jo laitettu ihan hemmetisti hilloa. Mikä muu joukkue on kesken kauden vahvistunut Endrasin, Pesosen ja Fernholmin palkkasummaa vastaavalla määrällä? Siihen päälle vielä Redenbach ja Eki, jotka pelaavat varmaan verkkaripalkalla niin onhan hankintoja tehty, eikä se joukkue ollut halpa syksylläkään, kun on Peltosen ja Miken kaltaisia pelaajia. Eli rahaa on mennyt kankkulan kaivoon ihan sikana jo nyt.

Onhan poislähteneitäkin, Hirso, Riksman ( vakuutus maksanee palkan ), sekä viime kaudelta Mara, Lennu, Hamilton jne.
 
douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Yhtään pelaajaa ei tosiaan pidä tänne raahata pelkän hankkimisen iloksi. Pientä mietintää tässä herättää Jokelan tilanne. Jos on pitkä saikku edessä, pitänee viimehetken korvaaja jostain naarata, muuten ei tarvinne ketään hankkia.
 
JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Hei, tää voi tuntua ihan älyttömältä idealta....MUTTA mitä jos tehtäisiin niin, että venattaisiin tämä kausi ihan loppuun asti ja katsottaisiin sitten, miten Petun HIFK loppujen lopuksi menestyi? No, okei, tää mun ehdottamani tapa on aika kaukaa haettua hörhöilyä, myönnnetään. Mä meen hakemaan mun rotsin narikasta.
 
Viimeksi muokattu:

Clocks

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kalkkiviivoilla kaatunut siirto eräästä amerikkalaisesta #77 harmittaa. Nimeä ei saisi mainita(?), joten ei sitten kerrota, että kyseessä oli Brian Rafalski.

Hyvä ettet kertonut, olisi alkanut vituttaa. Pistän nyt pääni pölkylle ja kysyn sinisin silmin, että oliko tämän savun takana joskus tultakin? Ettäkö amerikkalainen miljonääri olisi palannut eläkkeeltä ihan puhtaasta IFK-sydämestä? Eeen usko.
 
Brewer

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK,ARSENAL
No, okei, tää mun ehdottamani tapa on aika kaukaa haettua hörhöilyä, myönnnetään. Mä meen hakemaan mun rotsin narikasta.

Samaa mieltä! Tuo samalla sieltä narikasta se minun puoli milliä maksanut retro nahkatakki.
Kaikki ketkä näkivät alle 2 promillen humalassa la 28.tammikuuta IFK- Kärpät matsin, niin vääntäkää mulle rautalangasta miksi valmennus ja peli EI Teitä tyydyttänyt.
 
Kyynikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK / HJK + Porin Ässien sympatiakannattaja
Hyvä ettet kertonut, olisi alkanut vituttaa. Pistän nyt pääni pölkylle ja kysyn sinisin silmin, että oliko tämän savun takana joskus tultakin? Ettäkö amerikkalainen miljonääri olisi palannut eläkkeeltä ihan puhtaasta IFK-sydämestä? Eeen usko.

On niitä ennenkin ollut, Peter White esim. Vietti eläkepäiviä kunnes puhelin pirahti numerosta +3589xxxxxxxx ja eräs toinen Matikainen oli luurin toisessa päässä.

Anyway, aika kaukaa haettu kyllä Rafun paluu, meinaan sen verta paskana oli kyllä lopettaessaan.
 
JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Samaa mieltä! Tuo samalla sieltä narikasta se minun puoli milliä maksanut retro nahkatakki.

Sviddu, täällä ollaan, missä kaikki ? Oho, ei tää olekaan narikka, vaan baaritiski. Mutta matkalla ollaan. Itse en ollut paikalla lauantain matsissa työesteiden takia, mutta minulla ei ollut ongelmia onanoida saadessani tekstaripäivityksiä ottelusta! Voi olla, että seuraava keikka siellä menee sitten sivu suun, koska ihmiset ovat niin tavattoman herkkiä nykyään. Mutta minulle kelpaa HIFK-voitto aina, oli koutsina vaikka Jare ja VilleGalle.

Enzo Ferrari (maximum total respect!) oli hieno mies. Häneltä kysyttiin mikä on ollut kaikkein kaunein Ferrarin kilpa-autoista. Enzo: "En aseta paremmuusjärjestykseen, sillä Ferrari on aina kaunis, kun se voittaa"
 
Stigu

Jäsen
.
Kaikki ketkä näkivät alle 2 promillen humalassa la 28.tammikuuta IFK- Kärpät matsin, niin vääntäkää mulle rautalangasta miksi valmennus ja peli EI Teitä tyydyttänyt.
Poliisi mittasi minulta Stadionin takakaarteen kohdalla matsin jälkeen 2,3 promillea (olin ilmeisesti yrittänyt oikaista autollani Nuurdiksen parkkikselta Stadikan läpi), joten olen jäävi kommentoimaan. Sen sijaan alla muiden palstalaisetn puolesta vakiokommentteja, miksi valmennus ja peli EI miellyttänyt:

No kun Petu on paskansyöjä, Petu on Poliisi, Petu on epäsiisti, Petu ei oikeasti valmenna, sillä on aina joku takapiru, Petu haluaa IFK:lle pahaa, Petu paha Nokka hyvä, Petu on demari.

Oikeasti, lauantaisessa pelissä oli paljon hyvää : lukuisia rintamahyökkäyksiä ja maalipaikkoja, muiden kuin Oravapartioketjun esiinnousu, pelaajien luistin liikkui hieman paremmin, ensimmäisen erän jälkeen joukkue pystyi tilkitsemään vuotavan puolustuksen. Pakistossa sattuu vielä liikaa virheitä ja hyökkäysketjut ovat edelleen epätasapainossa. Mutta esim. Rauman peliin verattuna erittäin paljon parempaa peliä.
 
Jan_Peter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK,Chicago blackhawks
Siis älytöntä päästää Jalonen pois, kun olisi ollut mahdollisuus back-to-back -mestaruuksiin, kun rahaakin on näin paljon palanut. Petu tulee helvetin kalliiksi, eikä takuulla maksa niitä rahoja takaisin. Hän maksaa IFK:lle vähintään puoli miljoonaa tällä kaudella.

Ensinnäkin haukut täysin väärää puuta, Matikaisella ei ole mitään tekemistä sen kanssa kuinka paljon IFK:ssa poltetaan rahaa. Toiseksi IFK tietää, että ensi kaudella joudutaan aloittaa uuden pelaaja rungon rakennus jonk tähtäimenä on mestaruus, eiköhän tällä kaudella olla lyöty kaikki pelimerkit keskelle kun tiedetään kuinka kauan joukkueen rungon rakentaminen kestää ja mistä olet saanut sellaisen käsityksen, että me päästettiin Jalonen pois? Käsittääkseni Jalosta kyseltiin KHL:ään pitkin viime talvea ja aivan turha menneitä kaivella ja yrittää ennustaa tulevaisuuten, Jhag voi sulle kertoa tarkemmin kristallipallosta..
 
Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Onko näin tosiaan? Tuolla loukkaantumishistorialla Juusolle ei mitään normaalia vakuutusta saa, joten aika helvetin kallis on vakuutus ollut, jos teillä sellainen on. Varsinkin koko palkan kattava malli.

Itse en ainakaan ole kuullut, että vakuutus maksaisi pelaajan palkat tämän ollessa loukkaantunut, mutta todennäköisesti HIFK:in ei tarvitse maksaa täyttä palkkaa Juusolle tämän ollessa sivussa koko loppu kauden?
 
Voihan Sviddu! Eli vakuutus oli kallis ja huono. Ihan niinkun meidän koko jengi!
Vakuutusyhtiöön vaan terveisiä, 'Don't You worry about a thing lallal laa'
Me ollaan niin huonoja!
 
Ei, vaan Juuson liksan maksaa Petu Matikainen suoraan Riksmanin lapaseen ilman veroja. Petun liksa on 500000 e kuussa ja Juuson 27milliä kausi + jokaisesta torjunnasta 10000e bonus.
 
Masculine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Voihan Sviddu! Eli vakuutus oli kallis ja huono. Ihan niinkun meidän koko jengi!
Vakuutusyhtiöön vaan terveisiä, 'Don't You worry about a thing lallal laa'
Me ollaan niin huonoja!

En nyt oikein tajua miten minun asialliseen kysymykseen vastataan näin lapsellisesti, mutta kaippa tähän jokin vastine pitää yrittää itsekin kirjoittaa. Eli vakuutus ei ollut tietenkään huono (jos Juusolla sellainen oli!), nyt kun Juuso loukkaantui, mutta hain lähinnä sitä takaa, että ei normaalilla pelaajalla ole sellaista vakuutusta, joka maksaisi koko palkan loukkaantumisen tapahduttua. Joten Juuso Riksmanille on pitänyt sellainen erikseen ottaa ja tuolla historialla se ei varmasti ole ollut helppoa. Oletko asiasta jotenkin eri mieltä?

edit. näköjään tuo sinun toinen vastauksesi on vielä muutaman pykälän minunkin saamaa vastausta lapsellisempi, joten on lienee turhaa pidätellä hengitystä sen suhteen, että nytkään mitään järkevää saisit vastattua.
 
Kyynikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK / HJK + Porin Ässien sympatiakannattaja
Onko näin tosiaan? Tuolla loukkaantumishistorialla Juusolle ei mitään normaalia vakuutusta saa, joten aika helvetin kallis on vakuutus ollut, jos teillä sellainen on. Varsinkin koko palkan kattava malli.

Käsittääkseni pelaajilla on aika kattavat sairausvakuutukset. Mitään faktista tietoa minulla ei ole, mutta tuskin HIFK;lla juoksee TÄYDET palkkakulut Riksmanista.
 
scholl

Jäsen
Ensinnäkin haukut täysin väärää puuta, Matikaisella ei ole mitään tekemistä sen kanssa kuinka paljon IFK:ssa poltetaan rahaa.

Kyllähän Matikaisella juuri merkitys on. Hän ei saa toimivia kokoonpanoja aikaiseksi niin pitää hankkia koko ajan pelaajia, eikä silti menestytä. Ja kun keväällä ei menestytä niin menetetään hemmetisti pleijarista saatavaa rahaa. Jostain kumman syystä yleisömäärät ovat olleet vielä korkeat eli kai kulta-Mikke hehkutus on pitänyt IFK:n pinnalla huonosta pelistä huolimatta. Samoin nyt tuo Talviklassikko tuo voittoa tälle tilikaudelle, mutta kokonaisuus voisi olla taloudellisesti paljon parempi ilman Petua.

IFK nimenomaan menee uusiksi ensi kaudeksi. Juuri sen takia Kojolle olisi pitänyt sorvata vuoden jatko maksoi mitä maksoi. Kyllä hän olisi voinut venata vuoden KHL:n kanssa, jos melkein meni Pelicansiinkin. Mielestäni Jaloselle olisi pitänyt maksaa enemmän kuin yhdellekään pelaajalle, koska hänen roolinsa on keskeinen eli tästä kaudesta olisi pitänyt mielummin maksaa Jaloselle 300ke kuin Petulle 50ke.

Mestaruushype olisi pitänyt pystyä hyödyntämään. Eihän siinä ole mitään mieltä, että kun ihmiset ovat olleet todella innostuneita mestaruudesta niin se palkitaan pelaamalla syksyllä ilman mitään järjen hiventä.
 
Masculine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Käsittääkseni pelaajilla on aika kattavat sairausvakuutukset. Mitään faktista tietoa minulla ei ole, mutta tuskin HIFK;lla juoksee TÄYDET palkkakulut Riksmanista.

Ei varmasti maksakaan täysiä, mutta sitä lähinnä tarkoitin ettei vakuutus koko palkkaa todennäköisesti maksa, joka tämän luokan pelaajilla tarkoittaa jo huomattavaa summaa. Eihän näillä mitään väliä sinänsä ole, kunhan kirjoittelen ja kulutan aikaa ennen meidän tiedotusta.
 
fiftyeight

Jäsen
Suosikkijoukkue
Iddrott Förskott Puukädet
Kyllähän Matikaisella juuri merkitys on. Hän ei saa toimivia kokoonpanoja aikaiseksi niin pitää hankkia koko ajan pelaajia, eikä silti menestytä.
- - -
Mestaruushype olisi pitänyt pystyä hyödyntämään. Eihän siinä ole mitään mieltä, että kun ihmiset ovat olleet todella innostuneita mestaruudesta niin se palkitaan pelaamalla syksyllä ilman mitään järjen hiventä.

Tältä osin ymmärrän mitä scholl ajaa takaa, kun sanoo Petun "maksaneen" HIFKille puoli miljoonaa. Vaikka osa pelaajamuutoksista on ollut vaihtareita, niin aina nuo vaihdokset kuitenkin jotain maksavat. Josseivat suoraan rahaa, niin ainakin imagollista "rahaa" kun runkosarja hassataan eikä esim. ole yritystäkään runkosarjan voittoon ja siitä saatavaan neljännesmiljoonaan. Pikkuraha, ei kiinnosta Petua.

Tällä kaudella on miehiä esiintynyt kokoonpanossa jo n. 40, enemmän tai vähemmän vaihtelevalla menestyksellä ja hintalapulla. Mm. Tapparan menestyskausina 2000-luvun alussa he käyttivät kauden aikana vain n.30 eri pelaajaa; taisi yksi kausi mennä 29:llä.

Kun permanentti ja pelitapa on kunnossa jo kauden alussa, on sillä suuri merkitys pleijareissa. Nyt on kohta helmikuu eikä meillä ole kumpikaan kunnossa.

Toki ymmärrän, että nyt on huikeat neljä peliä enemmän ja vauhtia enemmän pelissä; järkeä sitten tosin vähemmän. Nytkin pari luottopakkia saikulla eikä paluusta tietoa. Siksi olettaisin HIFKin olevan Bumesta tai vähintään vastaavan tasoisesta pakista kiinostunut.
 
auvo11

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, maajoukkue, NHL:n suomalaiset
Reservi

Eikö ketään muuta pelota IFK:oon reservin määrä. Pelit kovenevat mitä pidemmälle mennään ja loukkaantumis riskit senkuin kasvavat ja IFK:lla on pari pakkia ja pari-kolme hyökkääjää. (joista suurin osa on vielä loukkaantuneina tai tekemässä paluuta)
Eikös just Nokan ekalla vai oiko se toisella kaudella osa pelaajista oli enemmän tai vähemmän rikki kevään ratkaisu peleissä. En haluaisi että sama toistuisi uudestaan, joten kyllä ainakin itse kokisin tarpeelliseksi parikin vahvistusta/reservimiestä tai sit vaika ihan varamiestä:)
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös