Mainos

Pelaajahankinnat 2010-11

  • 599 138
  • 1 351

Arde90

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Dallas Stars, sympatiat Lukko
Omia ehdotelmiani veskariksi:
Mika Noronen kokenut veskari mutta taitaa khl viedä.
Fredrik Norrena kiinnostaako jortsun kiekkokoulu?
Riku Helenius olisiko tampalla vielä lainahaluja?
Jani Nieminen olisiko julli veskalla kiinnostusta? Paikoin hyviä otteita liigassa ja mestiksessa torjunta% 93 hujakoilla.
Toivosen hannusta en sano mitään, statsit eivät älyttömän kovia ole lukuunootamatta ilveksen pleijareita.

Noronen on sm-liigaa menneellä kaudella pelanneista maalivahdeista ainoa vapaana oleva vahti, jonka kelpuuttaisin Jokereihin. Ei ollut hifk:ssä kuitenkaan ehkä ihan niin hyvä kuin olisi voinut olettaa. Mutta kuitenkin perustasoltaan erittäin hyvä maalivahti.

Norrenan ura on ollut pienessä laskussa, vaikkakaan itselläni ei ole tarkkaa tietoa miehen NHL -uran jälkeisistä otteista. Periaatteessa ainakin hyvä maalivahti.

Helenius on taas erittäin mielenkiintoinen maalivahti. En kuitenkaan tiedä löytyykö tampalta haluja päästää mies Suomeen. On myös otettava, että kyseessä on nuori kaveri. Kestääkö ykkösvahdin paineet?

Nieminen ollut ajoittain hyvä hifk:ssä. Mutta ei missään nimessä kuitenkaan niin luotettava, että Jokereiden kannattaisi lähteä ensi kauteen kaksikolla Nieminen-Strömberg. Jäi loppujen lopuksi hifkissä kolmosvahdiksi, jopa Lundellin taakse mitä kyllä ihmettelen. Mutta hifkissä kaikki on mahdollista:D

Oli ensi kauden toinen maalivahti kuka tahansa niin mielestäni Strömbergillä ei ole edellytyksiä toimia liigassa ykkösmaalivahtina. Näin ollen on mielestäni turha hankkia mitään keskitason veskari kilpailemaan Strömbergin kanssa ykkösvahdin paikasta, sillä Jokerit tarvitsee selkeän ykkösmaalivahdin. Strömberg tuuraa pelin siellä, toisen täällä ja se on Strömbergin rooli. Tosin Strömbergillä pitää kuitenkin tarjota enemmän pelejä mitä viime kaudella, koska se on seuran etujenkin mukaista että tuntuma säilyy edes jotenkin. Jos Strömberg ei jostain syystä jatka Jokereissa, niin sitten voisi kokeille jotain maalivahti -tandemia tyyliin Helenius-Nieminen. Mutta lähtökohtaisesti Jokerit tarvitsee kiistattoman huippuluokan ykkösmaalivahdin.
 
tumba17

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit jo vuodesta 1971
Omia ehdotelmiani veskariksi:
Mika Noronen kokenut veskari mutta taitaa khl viedä.
Fredrik Norrena kiinnostaako jortsun kiekkokoulu?
Riku Helenius olisiko tampalla vielä lainahaluja?
Jani Nieminen olisiko julli veskalla kiinnostusta? Paikoin hyviä otteita liigassa ja mestiksessa torjunta% 93 hujakoilla.
Toivosen hannusta en sano mitään, statsit eivät älyttömän kovia ole lukuunootamatta ilveksen pleijareita.

Mitä helvettiä? Ykkösveskarin, joka on kenttäpelaajista selvästi tärkein, on oltava kova nimi, jota tältä listalta ei juuri löydy.
Noronen, huonompi kun Riksman, ei jakoa.
Helenius, ei ole juuri vakuuttanut, Söderteljen kolmosveskari, nuori mies tosin, mutta ei todellakaan ykköskorin jannu
Nieminen, HIFKn kolmosveskari, miksi tämä on edes ideana?

Norrena ja Toivonen ovat ainoat tuolta listalta, jota voisi edes harkita. Norrenakin alkaa tosin olemaan uran ehtoopuolella.

Vehanen oli siis poissa laskuista, joten itse alkaisin kallistua vaihtoehtoon Toivonen, jos siis suomalaisia haetaan.
 
Delter

Jäsen
Suosikkijoukkue
Harkimoista vapaa Jokerit
Maalivahdista...

Jokereilla on ollut käytännössä koko Hjalliksen ajan laittaa maalinsuulle Suomen mittakaavassa erittäin kova veskari. Goehring&kump. -sekoilutkin voi jotenkin antaa anteeksi kun tilanne silloin oli mikä oli.

Hjallis taisi joskus todeta, että Jokereissa joukkue rakennetaan aina kolmesta peruspilarista: nimekkäästä valmentajasta, laadukkaasta ykkössentteristä sekä luotettavasta veskarista. Uskon, että myös ensi kaudella tiskiin laitetaan sen verran hyntsyä, jotta myös tuo kolmas ehto toteutuu. Muut kohdat ovat ainakin lähtökohtaisesti uomissaan, sillä sekä Pirneksellä että Jortikalla on varmasti Hjalliksen ja fanien mielestä potentiaalia parantaa viime kaudesta. Enää puuttuu siis reppuri, joka tulee varmasti olemaan kotoiseen liigaan kova nimi.

Hjalliksesta homma ei varmasti jää kiinni; sen verran hänkin lajista ymmärtää. Vastuu on Virmasella, jolla onkin nyt haastava duuni löytää varma kortti maalille.
 
Mordjinn

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Jos Riksman koetaan katsotuksi kortiksi ja uutta veskaria lähdetään hakemaan tulee miekkosen olla satavarma veijari. Kaveri joka antaa joka ilta joukkueelle mahdollisuuden voittoon ja joka ei lurittele helppoja sisään. Ei ole mitään järkeä vaihtaa veskaria, jos parempaa jampparia ei ole saatavilla ja täällä heitellyistä potentiaalisista torjujista ainoastaan Toivonen ja Rämö ovat edes potentiaalisesti sellaisia kavereita. Missä tahansa Brodeurissa floppivaara on olemas(s)a.

Jos veskariruletti epäonnistuu ollaan taas jouluna siinä tilanteessa että ovista ja ikkunoista lappaa jenkki-/kanukkimaalivahteja ja kausi on purkissa.
 
haamuhanska

Jäsen
Suosikkijoukkue
JOKERIT, Kajaanin Hokki, K-Vantaa, HC RuMa
En ymmärrä myöskään!

Ihmettelen suuresti näitä maalivahtinimiä mitä täällä on heitelty! Esim. Noronen on mielestäni tavallinen "keskinkertaisuus" joka rahastaa ikivanhalla NHL-statuksella! Rämö ja Toivonen mielestäni ainoat edes harkittavat vaihtoehdot noista esillä olleista.

Sama juttu muun rosterin suhteen, puretaan soppareita ym.?! Mun mielestä ei tarvita kuin pari sentteriä (I.Filppula+ 3.sena) ja puolustukseen ehkä yksi kookas fyysinen jannu.
Uskon, että nykyisessä rosterissa lisättynä em. hankinnoilla on riittävästi potentiaalia. Kulunut kausi meni syystä tai toisesta penkin alle, mutta uskon ja luotan, että Jortikka saa porukasta enemmän irti kun tekee töitä toukokuusta asti omaan tyyliinsä.

Nylander, Battaglia, Lind ja Koivisto ulos.
I.Filppula, 3.sena ja fyysinen pakki sisään.
Linkan,Lahti, Mäki, Ben-Amor ym. jatkoja
Loput paikat täytetään omilla junnuilla.

"Ykkösveskari"
Strömberg (tunnollinen 2.veskari, pelaa 10-15peliä)

Niemi-Kauppinen (paljon potentiaalia, tyhmäkin sen tajuu)
Kalteva-Eronen (Eroselle vastuuta, mielummin kuin joku "rahastaja")
Mälkiä-"Fyysinen pakki" (Simo oli mielestäni ok, tueksi "iso paha")
Kivistö-Manelius (kirittäjät/varamiehet)

Hentunen-Pirnes-Bremberg (selvä homma)
Lahti-Filppula-Rita/Pulkkinen (pari maalintekijää neron rinnalla)
Saarinen-3.sena-Mäki (0-0 ketju joka pystyy maalintekoonkin)
BenAmor-"junnu"-Vauhkonen (perinteinen 4.ketju)

En näe mitään syytä, miksi tuolla rosterilla ei voisi pärjätä!?
 
-Niks-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit.
Itsekin nyt kuulin "suht varmasta" lähteestä että Ilari pelaisi meillä ensi kaudella mutta jotenkin tuntuu ettei pelaa jos ja kun TPS onnistuisi pääsemään pitkälle. Menestystä kun tulee niin seuran potentiaali kasvaa ja jos vaan Filppula on tykännyt pelata Turussa niin miksi lähtisi. Pelkän rahan perässä narreihin jossa menestys ei ole ikinä mitenkään taattu ja nykyisin vaan menee huonompaan?

En nyt ehtinyt selailla aikaisempia viestejä ja uskoisin että joku muukin on jo näin ajatellut..
 
Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Itsekin nyt kuulin "suht varmasta" lähteestä että Ilari pelaisi meillä ensi kaudella mutta jotenkin tuntuu ettei pelaa jos ja kun TPS onnistuisi pääsemään pitkälle. Menestystä kun tulee niin seuran potentiaali kasvaa ja jos vaan Filppula on tykännyt pelata Turussa niin miksi lähtisi.

Siksi, että sopimus on tehty jo aiemmin?
 
tumba17

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit jo vuodesta 1971
Siksi, että sopimus on tehty jo aiemmin?

Tämä juuri. Nämä loppukeväästä heitetyt "pelataan nyt nämä playoffs-matsit loppuun ja katsotaan sitten" ovat peruskiekkojargonia. Kotimaansopparit on tehty jo hyvissä ajoin, sellaisille kundeile etenkin, joita kohtaan kiinnostusta riittää.
 
Finisher

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Huh, yksi karikko siirtomarkkinoilla ainakin vältetty, kun Luomalan siirto Ouluun varmistui. Pelotti ihan oikeasti, että Virmanen olisi Luomalan Ilmalaan rahdannut. Hyvä Masa!
 
aurinkolahna

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, AC Oulu
Huh, yksi karikko siirtomarkkinoilla ainakin vältetty, kun Luomalan siirto Ouluun varmistui. Pelotti ihan oikeasti, että Virmanen olisi Luomalan Ilmalaan rahdannut. Hyvä Masa!

Me Oulussa olemme vaatimattomia maalaisia, joten meille kelpaavat myös tällaiset SM-liigassa menestyneet pelaajat teidän "Beids Bädäägliä"-täsmähankintojenne sijaan. Onnea jo etukäteen!
 
jokerit67

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Me Oulussa olemme vaatimattomia maalaisia, joten meille kelpaavat myös tällaiset SM-liigassa menestyneet pelaajat teidän "Beids Bädäägliä"-täsmähankintojenne sijaan. Onnea jo etukäteen!

Luomalahan olisi ollut nimenomaan juuri niin Masamainen pistepörssihankita, ettei mitään rajaa. Ilmeisesti teillä on otettu vähän oppia meikäläisiltä ja hankitaan näitä yhden kauden ihmeitä tai "nimekkäitä" pelaajia, ikävä juttuhan on se että nämä harvoin onnistuvat. Ja meillähän ei ole Sm-liigassa menestyneitä pelaajia sitten yhtään. Hmm, nimet Koivisto, Kauppinen, Niemi, Hauhtonen, Nylander ja Riksman, jotka nyt omalta osaltaan ainakin osittain tällä kaudella epäonnistuivat? Soiko kellot?
 
Rautapohkeet

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Perskele, nyt kevät etenee jo kovaa vauhtia ja massivisesta ei kuulu pihaustakaan. Tietääkö kukaan palstan syväkurkuista, että milloin Jokereilta sopii odottaa näitä pelaajauutisia? Jossain vaiheessahan joku taisi sanoa ettei tänä vuonna olisi massiivista, vaan pelaajauutiset tulevat ripotellen. Eikös nyt olisi jo aika ripotella näitä uutisia, häh? Varmasti osan meijän ensi kauden pelaajien kaudet on jo päättynyt.
 
TombaT

Tällä viikolla pitäisi tulla infoa, näin pikkulinnut laulaneet.
 
Arde90

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Dallas Stars, sympatiat Lukko
Perskele, nyt kevät etenee jo kovaa vauhtia ja massivisesta ei kuulu pihaustakaan. Tietääkö kukaan palstan syväkurkuista, että milloin Jokereilta sopii odottaa näitä pelaajauutisia? Jossain vaiheessahan joku taisi sanoa ettei tänä vuonna olisi massiivista, vaan pelaajauutiset tulevat ripotellen. Eikös nyt olisi jo aika ripotella näitä uutisia, häh? Varmasti osan meijän ensi kauden pelaajien kaudet on jo päättynyt.

Itsekkin tässä odottelen niitä vahvistuksia. Sikäli ainoa varmana pidetty tulija on siis I. Filppula, jonka kausi jatkuu vielä. Mutta ihan varmasti on sellaisia pelaajia, joiden kausi on jo päättynyt.

Laatikais -huhusta sen verran, että Blues oli miehen perässä, mutta jampan palkkapyyntö oli kuulemma liian kova. Näin puhuttiin tuolla Bluesin -ketjussa. Uskallan epäillä, että tuskin mies ainakaan KHL:ään siirtyy, koska eivät ole Ruotsin vuodet menneet ihan nappiin. Syynä varmastikkin loukkaantumiset. Nähtäväksi jää missä pelaa ensi kaudella?
 
bozik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Me Oulussa olemme vaatimattomia maalaisia, joten meille kelpaavat myös tällaiset SM-liigassa menestyneet pelaajat teidän "Beids Bädäägliä"-täsmähankintojenne sijaan. Onnea jo etukäteen!
Maalaisia ne ovat Jyväskylässäkin ja kävivät ahkeraan kuittailemassa kuinka hyvä hankinta edellisen kauden nuorehko tehomies Makkonen oli. Tällä hetkellä taitaa olla aika vähissä ne, jotka Jyväskylässä pitävät Makkosta hyvänä hankintana ja Luomalassa on teidän kannaltanne pelottavan paljon samaa. Teksti-tv scouttausta parhaimmillaan.

Tiedän edelleen, ettei meidän Matin toinen nimi ole maltti, mutta nyt jos koskaan nou hätä asenne olisi valttia. Filppula, James Center ja Jokela kehiin ja joukkue on siinä. Juuso, Mäki, Ben-Amor jatkakoot kuten aiemminkin on kirjoiteltu. Olisiko tämän vuoden massiivinen viimeinkin sellainen, että massiiviset hudit jäävät puuttumaan.
 
eh

Jäsen
Suosikkijoukkue
Frank Turner Hockey Club
Eilen tuli katsottua toissapäivänä pelattu Yhdysvaltain yliopistojen finaalipeli, kun sen sattui telkkarista näkemään. Finaalijoukkueiden kokoonpanoissa oli melko runsaasti NHL-varauksia, mutta yllättävänkin paljon tuolla pelaa taitavia ja pienikokoisia hyökkääjiä, jotka jäävät varaamatta.

Jos Jokereilla olisi ammattitaitoinen pelaajatarkkailija palkkalistoillaan, voisi tuolta hyvinkin bongata yhden tai kaksi potentiaalista timstapletonia vuodessa. (Siis pelaamaan, ei antamaan "puolueettomia" ja "luotettavia" arvioita vanhoista pelikavereistaan.) (Tähän jotain hassua lentävistä lehmistä tai heräämisestä.)
 
TombaT

Jäsen
Mitä helvettiä? Ykkösveskarin, joka on kenttäpelaajista selvästi tärkein, on oltava kova nimi, jota tältä listalta ei juuri löydy.
Noronen, huonompi kun Riksman, ei jakoa.
Et paljon juuson pelejä ole tällä kaudella nähnyt jos huonompana pidät. Montako voittoa juuso torjui jokereille 0. Montako noronen hifkille kevät kaudella, monta.

Helenius, ei ole juuri vakuuttanut, Söderteljen kolmosveskari, nuori mies tosin, mutta ei todellakaan ykköskorin jannu.
Statsit ovat aivan eriluokkaa kuin sinun kelpuuttamallasi toivosella, saisinko kysyä mikä tekee toivosesta sm-liiga joukkueen 1 vahdin?

Nieminen, HIFKn kolmosveskari, miksi tämä on edes ideana?
Ihan kelpo otteita hifkin maalilla ja paljon hyviä pelejä mestiksessä, en ymmärrä miksei edes hahmotelmissa voi olla mukana.

No toivotaan että autokauppias meille jonkin hyvän veskarin scouttaa vaikka minun listanu ulkopuolelta, pääasiahan on että kiekot jäävät hanskaan.
 
jokerit67

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Eilen tuli katsottua toissapäivänä pelattu Yhdysvaltain yliopistojen finaalipeli, kun sen sattui telkkarista näkemään. Finaalijoukkueiden kokoonpanoissa oli melko runsaasti NHL-varauksia, mutta yllättävänkin paljon tuolla pelaa taitavia ja pienikokoisia hyökkääjiä, jotka jäävät varaamatta.

Jos Jokereilla olisi ammattitaitoinen pelaajatarkkailija palkkalistoillaan, voisi tuolta hyvinkin bongata yhden tai kaksi potentiaalista timstapletonia vuodessa. (Siis pelaamaan, ei antamaan "puolueettomia" ja "luotettavia" arvioita vanhoista pelikavereistaan.) (Tähän jotain hassua lentävistä lehmistä tai heräämisestä.)

Samaa peliä katsoin minäkin ja samoja fiiliksiä herätti. Pelin taso oli kaikin puolin hyvää, vaikka osa pelaajista päättää kiekkouransa jo yliopistopelien jälkeen. Varsinkin pelinopeus oli sen verran kovaa, että siinä olisi varmaan kotimainen perus liigajyrä aika kusessa. Päästä päähän mentiin niin hirveää vauhtia.
 
bozik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Et paljon juuson pelejä ole tällä kaudella nähnyt jos huonompana pidät. Montako voittoa juuso torjui jokereille 0. Montako noronen hifkille kevät kaudella, monta.
Tässä on aika vahvaa liioittelua. Kyllä Juusokin niitä voittoja torjui ja samalla on syytä huomioida millaisen puolustuksen takana nämä veskarit pelasivat. Hifk:n puolustus oli liigan ehdotonta kärkipäätä, kun taas meillä homma muistutti tasan koko kauden täyttä katastrofia. Sitten jos vielä katsellaan vähän laajemmin eli useammalta kaudelta niin ei Juuso ainakaan huonommaksi jää.

Mulla on vahvasti sellainen kutina, että jos veskareita naapurin kanssa "vaihdetaan" niin pahasti tappiolle jäädään. Juuso kannattaa päästää pois vain jos tilalle saadaan selvästi parempi veskari.
 
mfish

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Muut ne vaan vahvistaa rivejään, ja ilmalassa ollaan hiljaa. Perkele. Jotain äksönii ny! Salaa toivoin, että Tenute olisi tehnyt paluun, mutta pipariksihan sekin meni.
 
Jokerinho

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Blackhawks
Muut ne vaan vahvistaa rivejään, ja ilmalassa ollaan hiljaa. Perkele. Jotain äksönii ny! Salaa toivoin, että Tenute olisi tehnyt paluun, mutta pipariksihan sekin meni.

Malttia veli hyvä. Se parhaiten nauraa, joka narrinutussa mestaruutta ensi keväänä tuulettaa. ;)

Luomalat ja Karalahdet saa jatkossakin mennä muille kunhan herrat X, Y ja Z pelaavat meille.
 
Mane

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves
Helenius, ei ole juuri vakuuttanut, Söderteljen kolmosveskari, nuori mies tosin, mutta ei todellakaan ykköskorin jannu

Vai vielä kolmosveskari? Helenius pelasi Tampan organisaatiosta siirryttyään 9/12 Södertäljen peleistä Elitserienissä ja 9/10 peliä karsintasarjasta.

Noista joita hän ei pelannut niin kaksi oli silloin kun Södertäljen karsintapaikka oli sinetöitynyt ja 1 silloin kun mies oli vielä aikaerosta rasittunut. (eli 1.peli missä mies oli kokoonpanossa)

Karsintasarjan ainoa peli mitä Helenius ei pelannut oli viimeinen, kun Södertälje oli jo varmistanut säilymisensä.
 
Arde90

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Dallas Stars, sympatiat Lukko
Otan sen verran kantaa tähän maalivahti -keskusteluun, että kyllä Toivosesta on ykkösvahdiksi tähän liigaan. Statsit eivät viime kaudelta ole mitkään kummoiset, mutta oli hyvä toissa kaudella Ilveksessä. Sitäpaitsi on vähän vaikea ruveta vertailemaan sm-liigan ja ahl:n tilastoja keskenään, mutta yhtä kaikki Toivonen on ollut hyvä maalivahti aina SM-liigassa pelatessaan.

Sen sijaan Helenius ja Nieminen ovat selkeinä ykkösmaalivahteina mielestäni kysymysmerkkejä. En tiedä onko esimerkiksi Helenius koskaan ollut kunnolla ykkösmaalivahdin roolissa, jos nyt junnu -aikoja ei lasketa mukaan. Eipä silti lupaava maalivahti Helenius kuitenkin on. Nieminen taas jäi Hifkissä Norosen varjoon, jonka takia lähti hakemaan pelejä mestiksestä. En kiellä sitä, etteikö Niemisestä olisi SM-liiga -tason veskariksi, koska ovathan ne kuuluisat statsitkin ihan hyvät. Mielestäni kuitenki maalivahti peli on liian epävarmalla pohjalla, jos Jokereiden kassarit ovat Helenius/Nieminen ja Strömberg. Tarvitaan kovempi ykkösmaalivahti.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös