Pelaaja-arvostelut 2006-07
Runkkis on ohi, joten nyt tänne voisi oman arvion heittää kauden leijonista ja lampaista.
MAALIVAHDIT
Tuomas Nissinen 8
- Lunasti ykkösen paikan kauden edetessä Kapaselta ja kauden kruunuksi pelasi ensimmäisen nollapelinsä runkosarjan viimeisessä pelissä. On saanut viimein ykkösen paikan liigassa. Nyt vain lisää tasaisuutta ja varmuutta, jotta Tuomaksesta kehittyy voittava vahti.
Kimmo Kapanen 6 ½
- Pelasi alkukaudella hurmoksessa, mutta talven tullessa menetti otteensa ja tipahti ensin kakkoseksi ja sitten lähti kullan perässä Ruotsiin. Veikkaan, että jää sille tielleen, joka varmasti on sekä KalPan että Kimmon voitto.
Timo Lindström ja Eero Väre (ei arvosanaa)
- Saas nähdä mikä on nuorten varavahtien rooli ensi kauden joukkueessa. Tai onko sellaista yleensä.
PUOLUSTAJAT
Matti Kuusisto 8 ½
- Oli KalPan ykköspakki hyökkäyspäässä ja "patukka" piti kohtuuhyvin miehensä myös puolustuspäässä. Teki piste-ennätyksensä lukemin 3+18. Jatkaa ensi kaudellakin KalPan pakistossa, jolloin toivottavasti saa apuja kiekolliselle osastolle.
Janne Jalasvaara 8
- Oli alkukaudesta täysin kuutamolla, mutta alkoi vastuuta saadessaan parantaa peli peliltä. Erityisesti parantunut luistelu auttoi suuresti Jannen peliä. Oli KalPan pakkien ykkönen puolustuspäässä ja alivoiman erikoismiehiä. Loukkaantui harmillisesti loppukaudesta. Nähdään Kuopiossa myös ensi kaudella.
Tomi Tuomainen 8
- Pelasi vain 10 matsia, mutta näytti sen, miksi häntä on pidetty yhtenä suurimmista kuopiolaisista pakkilupauksista. Teki pari maaliakin. Käsittelee kiekkoa varmasti. Omaan päähän tulee kokemuksen ja vastuun myötä varmuutta. Ottanee ensi kaudella pysyvästi paikan pakkien Top6:sta.
Mikko Kukkonen 7½
- Pelasi vain 8 peliä ja pitkälti samat sanat kuin Tuomaisesta. Omasta mielestäni vielä Tuomaista lahjakkaampi tapaus ja vuotta nuorempaa ikäluokkaa. Molemmat junnujen maajoukkuetasoa.
Simo Pulkki 7
- Toi KalPaan juuri sitä mitä odotettiin: kauhun tasapainoa maalin edustalle. Isokokoisena ja vahvana jässikkänä siirtelee miehet sivuun maalilta, mutta samassa kuumenee aivan liian usein ja ottaa lisäksi turhia käytöskymppejä. Virran valmennuksessa Pulkista saadaan varmasti pätevä peruspakki KalPaan.
Aku Pekkarinen 7-
- On väläytellyt kiekollista osaamistaan, mutta on ensi kaudella vaarassa jäädä lahjakkaampien (Tuomainen, Kukkonen) junnujen varjoon. Kiekollisena ei ole mikään virtuoosi, eikä toisaalta kokoakaan ole peruspakin rooliin riittävästi. Ensi kausi näyttää sen onko Akusta oikeasti liigapakiksi.
Mats Hansson 7-
- Oli alkukauden pettymys, mutta paranti syksyen edetessä (valmentajan vaihtuessa) peliään. Nyttemmin on taas vaipunut varjojen maille. Luistelee nätisti, mutta ei ole ominaisuuksiltaan silti riittävän hyvä ulkomaalaisvahvistukseksi liigaan.
Mikko Purontakanen 5½
- Jos saa kiekon kerran omille pelissä, voidaan katsoa, että on purontakas-asteikolla onnistunut. Jollakin ihmeen keinolla tämä (omassakin päässä) virhelinko pitäisi saada vaikka jonnekin Tiibetin farmiliigaan.
Juha Alastalo 5-
- Oli joskus lahjakas kiekkoilija, ei ole enää. Tekee karmeita mokia kiekollisena, unohtelee miehiä selkänsä taakse eikä saa jääkiekkoon sopimattoman fysiikkansa takia miehiään kuriin. Toinen sopimuksellinen murheenkryyni.
Jermu Pisto 5-
- Kiitos Jermulle. Hyvää jatkoa siviilielämän (?) parissa.
SENTTERIT
Martin Sonnenberg 9+
- Virta keksi, että eihän Sonni mikään oikea sentteri ole ja siirti tämän laitaan. On pelannut kuitenkin loppukauden Davidsonin ja Koskelan kanssa sentterinä. Loistava scouttaus KalPalta. Pelannut kapteenin C:n arvoisesti. Taistelee, tsemppaa, tekee pisteitä ja ottaa huikeat määrät aloitusvoittoja ainutlaatuisella tyylillään. Tälle miehelle jatkosoppari ilman mitään palkanalennuksia, kiitos.
Jarkko Kauvosaari 8½
- Kauden löytö Lukosta. Yksi parhaimmista urheilijoista liigassa. Huippukunnossa, loistava luistelija, vahva ja hyvä aloittaja ja laukoja. Täydentää erinomaisesti KalPan parasta ketjua Kiiskisen ja Tuppuraisen välissä.
Ville Hämäläinen 7-
- Omiin odotuksiini nähden Villen kausi oli pettymys. Ei pystynyt nousemaan uudelle tasolle. Peli on edelleen dieselmäistä vääntämistä, eikä luisteluun löydy tarvittavaa potkua. Kiekko irtoaa jo nopeammin lavasta, mutta vieläkin ketjukavereiden hyödyntämisessä on parannettavaa. Ensi kaudesta on sopimus, saa nähdä miten paljon Virralta löytyy luottoa.
Eetu Qvist 6
- Pelannut loppukaudesta mukiinmenevästi, mutta ei taida koskaan lunastaa odotuksia, joita junnuvuosien kiekolliselle taitosentterille asetettiin. Ei ole mielestäni mikään 3-4 kentän puolustava sentterikään, vaikka hänestä on sellaista yritetty vääntää.
Joonas Riekkinen, Jarkko Malinen ja Ville Eskelinen (ei arvosanaa)
- Kaikki ovat saaneet muutaman pelin liigaa alleen loppukaudesta. Riekkinen on taitosentteri ja näistä kolmesta lahjakkain. Malinen puolustavampi "kauvosaari2" ja Eskelinen isokokoinen vääntäjä, joka perustaa pelinsä kiekon suojaamiseen ja kulmissa painimiseen. Ensi kaudella jollekin näistä olisi ainakin nelosen paikka auki.
Tapio Ahtonen (ei arvosanaa)
- Siis kuka?
LAITURIT
Tuomas Kiiskinen 9
- Teki pisteensä 11+12 käytännössä noin 35 ottelussa. Alkukautta häiritsi intti ja Pieniniemen koirankoppi. "Niiralan Maltsev" oli välillä aivan pitelemätön. Harhautukset ja luistelu käyvät taiteesta. Korvaa pienen kokonsa hurjalla tsempillä ja pelinluvulla. Ensi kaudella kaikki tietävät kuka on Tuomas Kiiskinen.
Jani Tuppurainen 8½
- Pelasi tilastojen valossa erinomaisen kauden, mutta kokeneeksi pelaajaksi ailahteli liikaa. Taisi välillä keskittyä asioihin, joissa ei ole parhaimmillaan, kuten kiekon kanssa kikkailuun. Kun pelaa suoraviivaisesti omien vahvuuksien kautta on maajoukkuetasoa. Ensi kaudeksi tasaisuutta peliin, niin tekee vielä parempaa tulosta. KalPan jerelehtinen.
Timo Koskela 8
- Kovat pisteet 12+30 pehmeältä hyökkääjältä. Paras ominaisuus kiekollinen peli ja syötöt. On liian varovainen kaukalossa ja kaihtaa puolustuspeliä. Todennäköisesti +40 tehoilla hinnoittelee itsensä ulos KalPan maksukyvystä. Näkisin mielelläni Timon ensi kaudenkin KalPassa jos hinta on sopiva.
Matt Davidson 7
- Teki kauden viimeisissä 17 pelissä pisteet 9+3, mutta pelasi suurimman osan kaudesta varjojen mailla. Tosin varsinkin ylivoimalla miestä peluutettiin väärin maskimiehenä, vaikka oikea paikka olisi ollut laukojana pointilla. Ei saane jatkosopimusta, koska ulkomaalaisen on pystyttävä olemaan tasaisen vahva läpi kauden, kuten Sonnenberg.
Aatu Hämäläinen 7
- Pelasi hienosti ne vähät minuutit mitä sai. Kokeili myös ylivoimalla, jossa osoitti orastavaa kylmäpäisyyttä. Ensi kaudella läpilyönnin aika, jos voimaa saadaan lisää?
Sami Kaartinen 6 ½
- Suuri pettymys. Oli mielestäni Hämäläisen ohella potentiaalisin KalPan Mestis-ajan tähdistä lyömään itsensä läpi liigatasolla. Mutta breikkausta ei vaan taida tapahtua, koska ikääkin on jo 27. Ei ansaitse jatkoa, koska junnuista on tulossa kavereita, jotka vievät Kaartisen peliajan.
Henri Huohvanainen 6 ½
- Pelaa omaa rooliaan ihan OK, mutta tämä ei mielestäni riitä. Vaikka roolitus liigatasolla on tiukempaa kuin Mestiksessä, niin liigassa vaatimustaso on korkeampi myös "ei rooliin kuuluvien" ominaisuuksien osalta. Suomeksi sanottuna: Henkan pitäisi osata muutakin kuin pörrätä ja rikkoa peliä. Eli todennäköisesti olen tässä eri mieltä suurimman osan kanssa: ei jatkosopimusta.
Kasper Kenig 6-
- Luistelee kuin paholainen, mutta oikein mitään muuta ei tapahdu. Pelikäsitys, fysiikka ja puolustuspeli ei riitä liigatasolle. Väliinputoajatapaus: liian huono liigaan, liian hyvä Mestikseen.
Simo Vidgren 5 ½
- Muutama maali runkosarjan lopussa ei riitä tuomaan muutaman vuoden takaiselle vuoden tulokkaalle sopimusta liigaan. Haluton, väritön ja luistelutaidoton ex-lupaus.
Tommi Jokinen ja Juha Virtanen (ei arvosanaa)
- Jokisella jo jatkosopimus, jospa saataisiin myös tiukalle taistelijalle ja ennakkoluulottomalle taklaajalle, eli Virtaselle.

Viimeksi muokattu: