Pekingin olympialaiset 2008

  • 131 008
  • 824

Fawkes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Steelers, Man United
Tänään tosiaan illalla klo 17.15 pelataan koripallon superottelu USA-Kiina. Itse ainakin odotan tätä peliä erittäin suurella mielenkiinnolla, on se hienoa nähdä NBA-starat mukana olympialaisissa. Niin ja tietenkin ensimmäisen kerran näen myös Yaon pelaavan ihan kokonaisen pelin. Eiköhän jenkit tuon loppuen lopuksi hoida mutta Kiina voi kyllä hurmioon päästessään antaa ihan tiukankin vastuksen, vaikken kyllä sen enempää Kiinan koripallon tasosta tiedäkään. Eniten odotan kahden lempipelaajani, Dwyane Waden ja Chris Paulin näkemistä. Toki myös Lebron ja Kobe ovat ihan mukavia katseltavia (siis koripalloilullisesti).
 

scholl

Jäsen
Eipä ollut kovinkaan vakuuttava alku yhdeltä Suomen harvoista mitaliehdokkaista soutukaksikko Sten-Niemiseltä. Tiistain keräilyeriin vei tie mm-hopeamitalisteilla.

Olisi mielenkiintoista tietää, mikä tuohon on syynsä. Onko painonpudotus ollut niin kova, ettei ole ollut mitään energiaa. Alkuerää ei ole pakko voittaa, mutta kyllä keräilyeriin joutuminen kertoo jostain ongelmista. Siinähän on yksi turha soutu sitten edessä.

Suomalainen koripalloerotuomari Carl Jungebrand toimii päätuomarina miesten huippuottelussa USA-Kiina.

Kohta Calle on tunnetuin suomalainen ulkomailla. On muuten huikea äijä. Ei tarvitse viheltää pääsarjaa ollenkaan ja silti pysyy vuosikymmeniä maailman ehdottomalla huipulla. Mieshän oli jo nuorena kundina yksi parhaista kansainvälisen koriksen dumareista.

Tänään tosiaan illalla klo 17.15 pelataan koripallon superottelu USA-Kiina. Itse ainakin odotan tätä peliä erittäin suurella mielenkiinnolla,

Olympiakoriksessa on 1992 jälkeen ollut sama fiilis kuin formuloissa Schumin jälkeen. Kun parhaat jäävät pois niin ei vain jaksa napata. Eihän nämä nykyajan pelit ole mistään kotoisin, kun verrataan siihen, että Barcelonassa parketilla leikittelivät mm. Jordan, Bird ja Magic. Amerikkalaisten mielestä tänäkin päivänä NBA:ssa on tähtiä. Itse olen asiasta eri mieltä. Tunnettuja nimiä, mutta aika bleekejä tähdiksi. Ainoa mitä kannattaa seurata on Dirk Nowitzki.

Yksi erikoinen asia tuli minulle selviksi tänään uinteja seuratessa ja se ei ollut se, että kumman suuret tasoerot on miesten sekarissa, vaan se, että miten kertakaikkiaan huikeita vapariuimareita Hollannista tulee. Miehissähän on jo pitkään hallinnut Pieter van den Hoogenband, jota edes Ian Thorpe ei saanut kuriin, mutta katsokaapa naisten uimareita. Esim. ennen niin vahvalla Saksalla ei ole Britta Steffenin (53,05) jälkeen ketään. Sen sijaan Hollannilla on Marleen Veldhuis (53,67), Inge Dekker (53,77), Ranomi Kromowidjojo (54,24, vasta 17v.), Femke Heemskerk (54,53) ja Hinkelien Schreuder (54,59). Eli siis viisi kovatasoista uimaria. Mitä tulee sitten Seppälään niin jos 54,00 ennätystään pystyy paljon parantamaan niin joku pronssimitalikin voi olla jopa mahdollinen, kun joku aina epäonnistuu, mutta toisaalta sitten taso on niin kivenkova tällä hetkellä, että finaaliinkaan ei pääse, jos tulee yhtään huonompi päivä. Onneksi Hollanti ei saa laittaa viittä urheilijaa.
 

Jamina

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, HJK
Kisojen suurin yllätystulos tähän mennessä on mielestäni Islannin voitto käsipallossa lajin mahtimaasta Venäjästä. Islanti voitti ottelun maalein 33-31.
 

Mane

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves
Phelps saavuttaa unelmansa ja rikkoo tuon ikivanhan Mark Spitzin olympiaennätyksen.

Minusta taas on jo melkeinpä olympiamitalien halvennusta, kun jonkun unelma voi olla 8 olympiakultaa samoissa kisoissa, samasta lajista. Ei homman pitäisi mennä niin, että olympiavoittaja on pettynyt suorituksiinsa olympialaisissa, kuten Phelpsin kohdalla käy, jos kaveri "jää" esimerkiksi neljään olympiakultaan näissä kisoissa.


Taitaa olla uintiliitto vaan niin vahva, ettei olympiaohjelmasta saada karsittua uintilajeja laajalla kädellä. Perhonen ja sammakko esimerkiksi ovat täysin turhia lajeja ja lisäksi matkoiksi riittäisivät 100, 400 ja 1500 metriä selkä- ja vapaauinnissa sekä 4x100 metrin viesti + ehkä 200 metrin sekauinti selkä- ja vapaauinnista koostuen. Omissa kisoissa jaelkoot sitten samoille äijille tusinoittain MM-mitaleja. (niin kuin kyllä jo nyt tekevät)
 

Saikka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyhmät ihmiset ja epähauskat läpät.
Amerikkalaisten mielestä tänäkin päivänä NBA:ssa on tähtiä. Itse olen asiasta eri mieltä. Tunnettuja nimiä, mutta aika bleekejä tähdiksi. Ainoa mitä kannattaa seurata on Dirk Nowitzki.

Osittain samaa mieltä. Dirk Nowitzki on aivan huikea koripalloilija, iso mies joka on kuitenkin loistava jokaisella pelin osa-alueella. Mutta siis tuohon, ettei NBA:ssa pelaa tähtiä, niin väittäisin että Kobe Bryant nyt ainakin on ehdoton tähti. Lebron on joidenkin mielestä, omasta mielestäni ei.
 

scholl

Jäsen
Kisojen suurin yllätystulos tähän mennessä on mielestäni Islannin voitto käsipallossa lajin mahtimaasta Venäjästä. Islanti voitti ottelun maalein 33-31.

Itse en pidä tuota yllätyksenä. Venäjä ei ole ollut muistaakseni huipulla lähes 10 vuoteen, jolloin taistelivat vielä mm-finaalissa Ruotsia vastaan. Nytkin em-kisojen alkulohkossa rekordi oli 0-1-2. Euroopan mestari Tanskalle hävisivät aivan pystyyn. Ja Islannissa joka jannu pelaa käsipalloa, joten ei se mikään heittopussi ole, vaan tällä hetkellä esimerkiksi käsittääkseni muutenkin Venäjää edellä.
 

Salama44

Jäsen
Eipä ollut kovinkaan vakuuttava alku yhdeltä Suomen harvoista mitaliehdokkaista soutukaksikko Sten-Niemiseltä. Tiistain keräilyeriin vei tie mm-hopeamitalisteilla.
Valmennusjohto ei ainakaan ole vielä huolestunut. Kaikki kärkijoukkueet olivat 4,5 sekunnin sisällä ja finaali on vasta viikon päästä. Tällaista hieman nihkeää alkua jopa odotettiin etukäteen. Keräilyeristä vain jatkoon niin kaikki on mahdollista, koska finaali on vasta viikon päästä. Muistanko väärin että Karppinenkin meni joskus jatkoon keräilyeristä, mutta niin vain vertyi aina huippukuntoon finaaliin. Ei selvinnyt suoraan jatkoon myöskään USA joka psyykkasi suomalaisia sanomalla näitä pulskiksi. Eikö ole ruista ranteessa?
 

scholl

Jäsen
Muistanko väärin että Karppinenkin meni joskus jatkoon keräilyeristä, mutta niin vain vertyi aina huippukuntoon finaaliin. Ei selvinnyt suoraan jatkoon myöskään USA joka psyykkasi suomalaisia sanomalla näitä pulskiksi. Eikö ole ruista ranteessa?

Australia sanoi Suomea pulskaksi.

Itselläni on sellainen mielikuva, että joskus mm-kisoissa Karppinen meni keräilyerien kautta, mutta kun oli parhaimmillaan olympialaisissa niin ei ihan noin huonosti lähtenyt kisat käyntiin. Tosin en nyt ihan varma ole joka kisoista, mutta sellainen mielikua.
 

Salama44

Jäsen
Minusta taas on jo melkeinpä olympiamitalien halvennusta, kun jonkun unelma voi olla 8 olympiakultaa samoissa kisoissa, samasta lajista. Ei homman pitäisi mennä niin, että olympiavoittaja on pettynyt suorituksiinsa olympialaisissa, kuten Phelpsin kohdalla käy, jos kaveri "jää" esimerkiksi neljään olympiakultaan näissä kisoissa.

Taitaa olla uintiliitto vaan niin vahva, ettei olympiaohjelmasta saada karsittua uintilajeja laajalla kädellä.
Sama ongelma kuin kelkkailussa ja alppilajeissa, missä on näitä super-, hyper-, extra super- ,extra hyper ja super hyper extra pujotteluja ja kaiken lisäksi vielä joukkuekilpailut päälle:)
 

Noose

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chargers, HPK, Oakland A's, Tampere Saints
Olympiakoriksessa on 1992 jälkeen ollut sama fiilis kuin formuloissa Schumin jälkeen. Kun parhaat jäävät pois niin ei vain jaksa napata. Eihän nämä nykyajan pelit ole mistään kotoisin, kun verrataan siihen, että Barcelonassa parketilla leikittelivät mm. Jordan, Bird ja Magic. Amerikkalaisten mielestä tänäkin päivänä NBA:ssa on tähtiä. Itse olen asiasta eri mieltä. Tunnettuja nimiä, mutta aika bleekejä tähdiksi. Ainoa mitä kannattaa seurata on Dirk Nowitzki.


Aika taitaa kullata schollinkin muistot, tai sitten et ole vaan katsonut korista sen jälkeen. Peli on nykyään paljon nopeampaa kuin noina päivinä, eikä ole mitenkän kirkossa kuulutettu että tuosta kolmikosta kukaan muu kuin Jordan dominoisi peliä tänä päivänä.

Niin no, jos Nowitzki mainitaan "kannattaa seurata" osastossa, niin on aika schollmainen näkemys taas. Nowitzkihan on yksi sarjan tylsimmistä tähdistä, vaikka onkin loistava pelaaja.

Ihan eri nopeutta nähdään, kun Kobe, LeBron, Wade ja kumppanit dominoivat peliä omissa joukkueissaan. Tänään Kiinaa vastaan tullaan todennäköisesti näkemään all-star henkistä peliä, jos jenkit vain pääsevät hyvään alkuun pelissä. Nähdään alley oopia, selän takaa syöttöjä ja kaikennäköistä, nyt kun sällit varmasti motivoituvatkin tällaiseen peliin mitä katsovat kaikki maailmassa.

Olipa hyvä matsi tuo Liettua - Argentiina. Näin vain viimeisen neljänneksen, mutta olipa draamaa. Liettuan hyökkäys jäätyi täysin ajanpeluumoodille ja Argot alkoivat laittaa sisään. 11-0 run viimeisen kolmen minuutin aikana ei kuitenkaan riittänyt, kun Kleiza laittoi clutchin sisään.
 

scholl

Jäsen
No kelkkailussa harva voi saavuttaa useampia mitaleita. Ohjaskelkkailussa ja rattikelkkailussa ihan eri miehet. Eikä ohjaskelkkailussa samat miehet pärjää yksikössä ja kaksikossa. Hacklschorsch otti mitalin 1988-2002 joka kisoissa ja se tarkoitti yhteensä vain viittä mitalia. Rattikelkkailussa ehkä on mahdollista, että sama mies on mukana kahden ja neljän miehen kelkassa, mutta silti joku Christopher Langenin tyylinen legenda on yltänyt yhteensä vain neljään mitaliin. Naisilla taas ei ole ollenkaan neljän naisen kelkkailua.

Mitä tulee alppihiihtoon niin super G ja varsinkin alppiyhdistetty ovat jotenkin keinotekoisia. Pujottelu, suurpujottelu ja syöksylasku ovat sen sijaan täysin eri lajeja.
 

Saikka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyhmät ihmiset ja epähauskat läpät.
Aika taitaa kullata schollinkin muistot, tai sitten et ole vaan katsonut korista sen jälkeen. Peli on nykyään paljon nopeampaa kuin noina päivinä, eikä ole mitenkän kirkossa kuulutettu että tuosta kolmikosta kukaan muu kuin Jordan dominoisi peliä tänä päivänä.

Kyllä Birdin ja Magicin pelikäsityksellä ja syöttöarsenaalilla domintoiaisiin vieläkin. Tähän lisäksi vielä Birdin uskomattoman pehmeä hypäri. Uuh.

Ja sanotaanko näin että jos USA pääsee samanlaiseen vireeseen kuin Liettuaa vastaan treenipelissä niin se on kaunista se. Waden windmill-alley-oop on hienointa mitä olen nähnyt ammattilaismatsissa sitten Clippersin uskomattoman komean koko kentän syöttökuvion Lakersia vastaan muutama vuosi sitten.

Mutta jospa sitä siirtyisi näidenkin juttujen kanssa korisketjuun...
 

TKH

Jäsen
Minusta taas on jo melkeinpä olympiamitalien halvennusta, kun jonkun unelma voi olla 8 olympiakultaa samoissa kisoissa, samasta lajista. Ei homman pitäisi mennä niin, että olympiavoittaja on pettynyt suorituksiinsa olympialaisissa, kuten Phelpsin kohdalla käy, jos kaveri "jää" esimerkiksi neljään olympiakultaan näissä kisoissa.

Taitaa olla uintiliitto vaan niin vahva, ettei olympiaohjelmasta saada karsittua uintilajeja laajalla kädellä. Perhonen ja sammakko esimerkiksi ovat täysin turhia lajeja ja lisäksi matkoiksi riittäisivät 100, 400 ja 1500 metriä selkä- ja vapaauinnissa sekä 4x100 metrin viesti + ehkä 200 metrin sekauinti selkä- ja vapaauinnista koostuen. Omissa kisoissa jaelkoot sitten samoille äijille tusinoittain MM-mitaleja. (niin kuin kyllä jo nyt tekevät)

Näinhän se on, mutta enemmänkin näitä lajeja ja sääntöjä rukkaillaan sen mukaan kuka on lajin mahtimaa. Jenkkien menestyslajeihin ei pysty koskemaan, mutta Kiinan ja itä-blokin maiden huippulajeja kyllä voidaan vähentää ja sääntöjä muuttaa.
 

Jyty

Jäsen
Suosikkijoukkue
käyttää lehväslukkoa logonaan.
Anu Niemisen ensimmäinen sulkapallo-ottelu oli sitten myös hänen viimeisensä näissä kisoissa. Ensimmäinen erä oli vielä suhteellisen tasainen, mutta toisessa erässä Nieminen oli täysin vastaantulijana, jonka lisäksi hänen helpot virheensä seurasivat toisiaan. Vastus oli kyllä aika kovaa luokkaa, mutta jos pärjätä haluaa, niin silloin niitä voittoja on vaan otettava, vaikka vastaan tulisi kuka tahansa. Tosin eihän tässä mitään uutta sinällään ollut, koska kolmansiin olympiakisoihinsa osallistui, mutta eräkään ei ole koskaan ennenkään onnistunut voittamaan.
 

scholl

Jäsen
Aika taitaa kullata schollinkin muistot, tai sitten et ole vaan katsonut korista sen jälkeen. Peli on nykyään paljon nopeampaa kuin noina päivinä, eikä ole mitenkän kirkossa kuulutettu että tuosta kolmikosta kukaan muu kuin Jordan dominoisi peliä tänä päivänä.

Niin no, jos Nowitzki mainitaan "kannattaa seurata" osastossa, niin on aika schollmainen näkemys taas. Nowitzkihan on yksi sarjan tylsimmistä tähdistä, vaikka onkin loistava pelaaja.

Olen totaalisesti eri mieltä. Jordan on koriksen Schumacher, joten kun hän lopetti niin laji menetti niin paljon sellaista, mitä se ei saa ikinä takaisin. Ei pelkkä se henkilökohtainen taito ja fyysiset ominaisuudet, vaan myös se voitontahto, johtajuus ja kyky saada ihmiset ympärillään toimimaan paremmin. Bird taas oli sellainen heittäjä, ettei häntä tänäkään päivänä pystyttäisi puolustamaan. Kannattaa tutustua esiin siihen, miten hän heitti jo yliopistoaikoinaan. Ei ole tainnut hänen jälkeensä tulla vastaavaa pelaajaa college basketballiin.

Lisäksi nykyään lähes kaikki korispelaajat ovat vähintäänkin puolrikollisia. Ennen oli suurinta syntiä se, kun "puujalka" Chamberlainilla oli 20000 naista ja Magic petti vaimoaan afrikalaisamerikkalaisen pornotähden kanssa, mutta tänä päivänä pelaajat näyttävät vapaa-aikanaan Floyd Mayweather jr:ltä bling bling koruineen ja aika moni tulee pidätetyksi tai jopa vankilaan tuomituksi. Yliopistokoulutusta ei arvosteta, vaan Koben tapaan mennään suoraan NBA:han, eikä tulla siellä toimeen joukkuekavereiden kanssa, vaan koko liiga on yksilöiden temmellyskenttä ilman mitään joukkuepeliä. Siinä on mieletön ero Magicin ja Birdin aikoihin, jolloin heistä tuli erittäin hyvät ystävät. Vierailivat toistensa kotona ja kun vielä vuosien jälkeen katsoo esim. miesten paitojen jäädytystilaisuuksia niin sellaista meininkiä taida enää ikinä tulla. Nykyäänhän pelaajat pikemminkin haluaisit tappaa toisensa, mikä näkyy otteluissa kunnon joukkotappeluina jne.

Mielestäni kuvaavaa nykypäivän koripallossa on Shaq. Kolmesataa kiloinen gorilla, joka ei osaa juuri mitään muuta kuin lyödä palloa alaspäin. Vapaaheitot ja liikkuminen ovat surkuhupaisaa katsottavaa. Huvittavaa, että tuohon on menty. Siihen verrattuna joku Kareem Abdul-Jabbar hook-heittoineen oli sentään pelimies.

Mitä sitten tulee kansainväliseen korikseen niin ei sekään ole enää samalla tavalla kivaa seurata kuin ennen. Puolustuspeli on mennyt överiksi. Ei ole kiva seurata ottelua, missä joukkueet tekevät 60 pistettä kuten Euroopan liigassa ja arvokisoissa tasaisissa peleissä on tapana. Se oli paljon mukavampaa Drazen Petrovicin, Oscar Smithin tai vaikkapa Nikos Galliksen aikoina, jolloin juonikas pelinteko ja erityisesti heittopeli oli voimissaan.

Dirk Nowitzkin seuraaminen on vähintään yhtä luonnollista kuin Hanno Möttölän seuraaminen. Seurasin Nowitzkia jo silloin, kun hän pelasi Würzburgissa ja erityisesti silloin, kun Henkka oli Saksan maajoukkuevalmentaja. Siihen aikaan eurooppalaisia oli niin vähän NBA:ssa, että jo joku Detlef Schremppin valinta NBA:n parhaaksi kuudenneksi mieheksi tuntui hienolta. Kukapa olisi uskonut, että Euroopasta tulee pelaaja, joka on liigan aivan kärkipelaajia ja tienaa todella hyvin. Nythän tilanne on eri kun on Gasolit ja kumppanit. Vaikkei NBA:ta siis katsoisikaan (ja varsinkin kun seuraan Miami Heatia enkä Dallasia) niin Nowitzki on vähintäänkin teksti-tv-seurannassa.
 

Taze

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Red Wings
Minä en todellakaan toivo. Ensinnäkään en millään suostu uskomaan, että rehellisillä keinoilla tullaan noin ylivoimaiseksi.

Eikös kasvuhormoonitkin pystytä nyt testaamaan? Uimareita tulee varmaan jäämään kiinni ennätysmäärä, esim. juuri Phelpsiä (tai Thorpea) katsoessa ei paljoa edes epäilytä etteikö kasvuhormooneja ole vedetty ihan urakalla.
 

Stevie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Joo odotetusti lähti Anu Nieminen lauluun heti ekalla kierroksella. Toinen erä saksalaiselle näytöstyyliin. Saas nähdä miten käy Jakelle huomenna. Uinnista niin kyllähän Phelps näyttäis hirmukunnossa olevan ja hyvinkin mahdollista se 8 kultaa. Mutta Kari Ormon sanoin " ei tee hyvää lajille kun yksi mies on noin ylivoimainen".
 

Loktev

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Eikös se Kari Ormo sanonut että se on muiden huonoutta ja osoittaa lajin alennustilaa jos joku voittaa kahdeksan kultamitalia!
 

TKH

Jäsen
Edes yleisurheilussa moinen ei ole mahdollista, vaikka siinäkin pikajuoksijat voivat parhaimmillaan viedä 5 kultaa.

Mitenkä sinä siihen viisi kultaa saat? Eli 100 m, 200 m, 4x100 m ja pituus toimii todistetusti kun siihen on pystyttykin yhden todistetun doupparin toimesta, jonka vähintäänkin kolminkertaisen dopingkäryn amerikkalaisten "antidoping" -virasto muuten pimitti kansainväliseltä liitolta ja kaveri juoksi vielä monta muutakin kultaa käryjensä jälkeen. Niin kuin teki muutkin liiton suojeluksessa olleet amerikkalaiset yleisurheilijat. Mutta mikä se tarkoittamasi viides laji on? No, ainakin alkuerissä juostu 4x400 m saattaisi toimiakin, jopa ihan käytännössä.
 

Jyty

Jäsen
Suosikkijoukkue
käyttää lehväslukkoa logonaan.
Mitenkä sinä siihen viisi kultaa saat? Eli 100 m, 200 m, 4x100 m ja pituus toimii todistetusti. Mutta mikä se tarkoittamasi viides laji on? No, ainakin alkuerissä juostu 4x400 m saattaisi toimiakin, jopa ihan käytännössä.
En ole Vakio, mutta löytyykö pikajuoksijoita, jotka olisivat juosseet myös tuon 110 m:n aidat? Ellei, niin sitten se viides matka on luultavasti tuo mainitsemasi 4x400 m.
 

jani73

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Detroit Red Wings, FC Liverpool
Kyllähän USA aika murskaavasti tämän pelin vie, mutta aika ero on pelaajissa - kinuskit ovat kukkakeppejä verrattuna jenkkien doping-lihaskimppuihin.

Ainoastaan omaan ylimielisyyteen tai vastustajan täydelliseen kaukoheittopeliin voivat jenkit hävitä tämän turnauksen. Jenkit ovat todella avuttomia kaukoheitoissa :) Joku Latvia tai Liettua voisi fyysisyydellään jenkit pistää ahtaalle.

Edit. Lisättäköön vielä että kuinka naurettavalta voikaan maailman "kovin" äijä näyttää kun hän heiluttelee pientä USA:n lippua katsomossa ja pullistelee "lihaksiaan" Kiinan presidentille :)
 
Viimeksi muokattu:

TKH

Jäsen
En ole Vakio, mutta löytyykö pikajuoksijoita, jotka olisivat juosseet myös tuon 110 m:n aidat? Ellei, niin sitten se viides matka on luultavasti tuo mainitsemasi 4x400 m.

Ei tuo miesten puolella ainakaan ole oikein mahdollista edes teoriassa, eikä taida oikein olla naistenkaan puolella. Naisten puolella viiteen kultaan todennäköisemmin olisi mahdollisuudet pelkillä juoksumatkoilla 100 m - 400 m sekä kummallakin viestillä, mutta ei sama miesten puolella oikein ole kunnolla mahdollista. Naisten puolella teoriassa jopa kuusi kultaa olisi mahdollista mikäli osaisi hypätä myös pituutta, ja olisihan sen jälken vielä kolmiloikka, ja sitten se satasen aidat....
 

kovalev

Jäsen
Jotenkin surkuhupaisaa, kuinka näitä jenkkien koripalloilijoita(?) jumaloidaan vuodesta toiseen.
Vaikka yllättävän hyvällä prosentillahan ne hyppää ja paiskaa sen pallon alaspäin koriin - muutaman kymmenen sentin etäisyydeltä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös