En tarkoittanut mitenkään dumata, vaan suhtautua maltillisen realistisesti.
Meinasin siis sitä, että joku kiva sopivan vähämaalinen tappio pitäisi edelleen yllä sitä illuusiota, että ollaan tosi lähellä maailman absoluuttista kärkeä. Vaikka siis todellisuudessa Suomi on valovuoden (tai joku toinen vastaava sana) perässä edelleen. Ei sen ääneen sanominen ole minusta heikkoutta tai luovuttamista, vaan realismia.
Pahoittelut hieman turhan kärkkäästä vastauksestani. Tein sen klassisen keskusteluvirheen, että tulkitsin toisen tekstiä huonoimman kautta. Yritän ottaa opiksi jälleen kerran.
Samaa mieltä, että realistista käsitystä on tärkeä pitää yllä, koska se on ainoa, mikä lopulta mahdollistaa kehityksen. Kevään 2019 MM-kisojen jälkeen lajia satunnaisemmin seuranneille on myös saattanut jäädä hetkellisestä hypestä sellainen käsitys, että Suomi on naisten jääkiekossa noussut pohjoisamerikkalaisten rinnalle pysyvästi. Tuollaista oli nähtävissä elokuun vähemmälle mediahuomiolle jääneissä MM-kisoissa ja nyt vielä olympialaistenkin kohdalla, kun naisten jääkiekko saa parhaan näyteikkunansa neljän vuoden välein. Toki alkulohkon tylyn alun jälkeen odotukset ovat monin paikoin laskeneet ja valitettavasti pettymys on siinä samalla päässyt paikoin purkautumaankin tavalla, jota maajoukkue ei mielestäni ansaitse.
2019 MM-kisojen ja 2022 olympialaisten Naisleijonat ovat monista tutuista nimistä huolimatta melko eri joukkueet. Sekään ei taida olla kovin laajasti tiedossa, että Mustosen alkuperäinen projekti päättyi oikeastaan Espooseen ja sen jälkeen alkoi ikään kuin uusi projekti, jossa ajetaan uutta sukupolvea sisään maajoukkueeseen. Vielä kun koronakin on sotkenut prosessia todella ikävästi, Pekingin olympialaiset tulivat vastaan yksinkertaisesti aivan liian aikaisin, jotta joukkue voisi olla lähellekään samassa iskussa kuin Espoossa. Siitä huolimatta Naisleijonat voitti elokuussa MM-pronssia ja pelaa olympialaisissakin kaikista vaikeuksista huolimatta vähintään samasta mitalin väristä.
Absoluuttinen taso on tietysti se tärkein vertailun taso, mutta voimasuhteiden pitkäaikaisista linjoista johtuen Suomessa on tärkeää tietysti vertailla myös suhteellista eroa niin pohjoisamerikkalaisiin kuin muihin heidän haastajiin.
Vaikka lähtökohdat pohjoisamerikkalaisten yllättämiseen ovat lähes mahdottomat, yritän ainakin itse miettiä myös niitä keinoja, joilla se voisi olla mahdollista. Vaikka siihen yhtälöön liittyy myös valtavana ennakkosuosikkina otteluun lähtevän vastustajan epäonnistuminen, kumpikaan joukkue ei voittoa Suomelle ojenna ilmaiseksi. Sellaisen yllätyksen tapahtuessa tarvitaan ainakin vielä nykyisillä voimasuhteilla myös Suomen onnistumista ja jopa jonkinlaista ylisuorittamista koko joukkueelta. Se on se toinen puoli realismia, mikä liittyy turnausmuotoiseen tapaan ratkaista joukkueiden paremmuuksia.