Tosiaan, mieshiihtäjistä puhuin.
Näin ajattelin. En myöskään suostu vertailua mies- ja naishiihtäjien välillä tässä tekemään. Kuten en myöskään Niskasen ja Mäkäräisen välillä, laji on eri.
Ei kai nyt kukaan tosissaan tarjoa Myllylää Niskasen edelle, kun kuitenkin tiedetään miehen käyttäneen menestykseensä kiellettyjä keinoja.
Makuasioita nämä miten kukakin arvottaa minkäkin aikakauden, mutta jos Iivo vielä lisää mitaleita kairaa näistä kisoista niin ei se vailla perusteita ole arvottaa miestä kaikkien aikojen suomalaishiihtäjäksi. Aikaa uusiin urotekoihinkin on vielä kosolti.
Joku voisi tässäkin puhua niistä aikakausista. Italia toi EPO:n maastohiihtoon mutta kukaan ei silti kärynnyt. Ysäri oli EPO:n kulta-aikaa vaikka käryt keskittyikin Suomeen, Venäjään ja Itävaltaan. Myllylän Ramsau on kuitenkin aika kova veto ja siksi mukana tässä keskustelussa.
Haku-Veikko oli lisäksi maailman kärkeä ampumahiihdossa ja hiihtosuunnistuksessa + ura oli todella pitkä. Pidän vielä aika eri kastissa olevana menestyksen ja monipuolisuuden osalta.
Toki tässäkin aikakaudet on kovin erilaisia, Kaisa Mäkäräinenkin olisi toisilla valinnoilla jonkun viestimitalin maastohiihdosta toki voinut ottaa, Mari ehkä jopa aikanaan sprintistä. Miehissä en usko että tällainen on nykyään mahdollista. Nykyään ei Hakulisiksi tai Heikki Hasuiksi enää voi tulla.
Yksittäisissä mitaleissa en aina jaksa niin katsoa että toisella on kaksi mitalia olympialaisista ja kolme MM-kisoista ja toisella toisin päin ja perustaa kovemmuutta siihen, suurella osalla porukasta se hetki huipulla on sen verran lyhyt että parhaana kautena sitten osuu MM-kisat tai olympialaiset, sääli niitä joilla huippu on olympialaisten välissä (ks. vaikka Jani Sievinen). Mutta mitali kolmissa eri olympialaisissa on helvetin kova juttu.
Tietysti sitten Kaisalla on muutama kristallipallo ja Hannu Manninen hallitsi maailmancupia. Mutta jos mennään pelkkiin arvokisamitaleihin niin vertailu muuttuu kovasti. Silti heitä voi pitää todella kovina tyyppeinä, erityisesti Mannista aikansa parhaana lajissaan. Torino toki meni olympiakomitean töppäykseen. Suomalainen urheilujohtaminen...
Kaisan kohdalla taisi vähän "sana muuttua lihaksi", jos sallitte näin asian ilmaista. 2011 meni tykisti, sen jälkeen epäonnistumisia ja sairasteluja ja kun puhuttiin ja mietittiin ettei pää kestä hän alkoi itsekin uskoa siihen. Siksi en niin tykkää siitä "pää ei kestä" -huutelusta etenkään nuorten (lue vaikka Krista Tervo) kohdalla, tuomio annetaan nopeasti ja etenkin nuoremmat voivat vielä oppia hallitsemaan jännitystä. Mutta jos alkaa uskoa ettei pää kestä, se ei sitten kestä. Uskokaa, tästä aiheesta tiedän liikaakin. Betasalpaajiin en ole koskenut mutta tunnen monta muusikkoa jotka eivät jopa vuosikymmeniin ole lavalle astuneet sellaisia ottamatta. Mutta se on nyt sitten jo eri aihe...
Entä, jos puhutaan henkilökohtaisista mitaleista? Ne kai painavat eniten, kun niitä yksilöurheilja eniten arvostaa, kuten mm Iivo on todennut.
Kolmista kisoista henk.koht. kultia kaikkiaan taitaa olla ottaneet Björn Dählie, Marit Björgen, Thomas Alsgaard, Sixten Jernberg ja Dario Cologna. Tuosta
@Barnes mainitsemasta porukasta mitalisteja henkilökohtaisilla matkoilla kolmissa kisoissa on lisäksi Smirnov, jolla oli vieläpä yhdet kisat, 1992, välissä ilman mitaleja. Vanhempia mitalisteja en nyt jaksa katsella, liian iso työ jo.