Mainos

Pe 8.4.2016 HIFK - JYP (5. välierä)

  • 10 141
  • 71

Baldrick

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pimeä Aitio
Taas mennään. Tuskin räjäyttää kenenkään tajuntaa todeta tässä vaiheessa, että sarja on tasan 2-2. Luonnollisesti myös tämän matsin voittaja pääsee laittamaan maanantaina veitsen vastustajansa kurkulle, joten tämä ottelu on kaikkea muuta kuin vähäpätöinen tässä vaiheessa sarjaa, mutta eipä sellaiseksi voi muitakaan otteluita haukkua.

Vastoin lähes jokaista matsia edeltävää kommentointia väitän, että tämän ottelun voitto ei vielä pakosti kerro sarjan voittajaa, sillä tämä ottelupari on muutenkin ollut niin ailahteleva, ettei tiedä mitä odottaa. Toistaiseksi kotijoukkueet ovat voiton raapineet, voimmeko olettaa trendin olevan jatkuva?

Itse näen, että paljon riippuu siitä millä asenteella JYP tulee pelaamaan vieraskiekkoa. Jos pelataan heti aggressiivisesti ja pidetään koko ottelun tempoa yllä, niin mahdollisuudet voittoon on. Mikäli taas otetaan varovaisesti, niin HIFK saa kaiken ajan ja tilan tehdä taikojaan, sekä juoksuttaa JYPin väsyksiin ja sitten voidaankin hieman raskaammalla jalalla kulkeneen JYPin vain kädet silmillä toivoa vievän back2back-pelit. Tuohon skenaarioon usko on koetuksella, joten toivottavasti pakollinen vierasvoitto kairataan jo nyt...

Onnea molemmille joukkueille illan koitokseen ja toivottavasti molemmat tulevat kovalla asenteella sisään. Erityistoiveena nopea pelitempo ja uudelle tasolle viety fyysinen peli molemmilta joukkueilta, niin saadaan molemmissa leireissä kiekkoviihdettä masun täydeltä!
 

Kulttimörkö

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja maajoukkueet
HIFK vastustajana tässä vaiheessa tänään herättää kunnioitusta mutta ei pelkoa. Vastustajaa pitää kunnioittaa mutta sille ei pidä nöyristellä. Tänään on laitettava kaikki peliin jotta kaukalosta voi poistua voittajana. Jos tämän päivän taistelu on jotain muuta kuin eeppinen, tulen olemaan pettynyt.

Aikaa on ollut vähän mutta JYPin olisi keksittävä jotain alivoimansa kanssa miten pelata paremmin HIFK:n erinomaisen ylivoiman kanssa. Viime ottelu oli erikoinen siinäkin mielessä että JYPin ylivoima oli HIFK:n vastaavaa tehokkaampaa mutta sillä olikin tuo yksi viis kolmonen mitä punaisilla ei ollut. JYPin täytyy ottaa kiekkokontrolli haltuunsa ja se on pirun vaikea tehtävä tänään. Mahdollista, mutta todella vaikeaa. Silti JYP on siihen ajoittain pystynyt Helsingissäkin. Tämän sarjan avausottelun ensimmäinen erä siitä parhaana esimerkkinä.

Tänään, Helsingissä, pudotuspeli ottelu olkoon sotaa jonka paremmat taistelijat voittavat.
 

Saskatoon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bruins, Wild, HIFK, Hyvinkään Tahko
Tänään muuten jos on Jyväskylän suunnalta tulossa porukkaa autolla Nordikselle niin kannattaa varautua etsimään parkkipaikkaa vähän kauempaa. Iso osa alueen parkkipaikoista on jo ennestään poissa käytössä stadikan remontin takia ja tänään vielä pelataan samaan aikaan tämän matsin kanssa HJK - VPS ja Helsinki Seagulls - Kauhajoen Karhu pelit alle kilometrin säteellä.
 

makeyy

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tänään muuten jos on Jyväskylän suunnalta tulossa porukkaa autolla Nordikselle niin kannattaa varautua etsimään parkkipaikkaa vähän kauempaa. Iso osa alueen parkkipaikoista on jo ennestään poissa käytössä stadikan remontin takia ja tänään vielä pelataan samaan aikaan tämän matsin kanssa HJK - VPS ja Helsinki Seagulls - Kauhajoen Karhu pelit alle kilometrin säteellä.

Onko vinkkejä minne sais jätettyä? Tullaan lähemmäks tunti ennen peliä hallille. Muistaakseni siinä on se sairaalaan parkkis aika hyvin hollilla?
 

kaizu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Canucks
Onko vinkkejä minne sais jätettyä? Tullaan lähemmäks tunti ennen peliä hallille. Muistaakseni siinä on se sairaalaan parkkis aika hyvin hollilla?
Eiköhän noin aikasin tulemalla saa auton vaikka ihan siihen hallin edessä olevalle parkkikselle tai juuri tuonne mainitsemallesi Auroran parkkikselle.

On kyllä iso peli. Hienoa, että IFK on taas mukana vaihteeksi näissä karkeloissa. Uskon, että kotiyleisö pistää tänään parastaan ja siivittää IFK:n voittoon.
 

Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tänään on JYPillä iskun paikka. Pitäisi pystyä lähtemään matsiin hieman rennommin, kuin kotiyleisön paineen alla oleva HIFK, joten hyödynnetään sitä. Isketään alusta alkaen täysillä päälle, eikä anneta HIFK:lle mitään palaa.

Vaikka tänään tulisi turpaan, niin maanantaina voidaan kotimatsissa viedä sarja siihen aina niin arvaamattomaan seiskapeliin, joten hätiä ei ole. Paineet ovat HIFK:lla.

Näillä eväillä. Luottoa löytyy!
 

Daal

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tänään on JYPillä iskun paikka. Pitäisi pystyä lähtemään matsiin hieman rennommin, kuin kotiyleisön paineen alla oleva HIFK, joten hyödynnetään sitä.

Tuohan on aina ollut kauhea ongelma, kotiyleisön paine. Siksi, kautta historian, on kotipelit aina hävitty kaikissa palloilulajeissa :D

Eiköhän se paine ole taas vierailla, ja kuten @Bromse ilmaisi "Himassa kun ei hävitä, se siivittää IFK:n tänä vuonna "aika" pitkälle."
 

Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Joo, ei tässä tee paljon mieli edes mitään kirjoitella, odottaa vain matsia. Sitä toivon kuitenkin, että ei tällä kertaa annettaisi vastustajalle 2-3 maalia siimaa heti alkuun.
 

Vanhapuuma

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYPinkylä, Suomen maajoukkueet, IF Gnistan
Onko vinkkejä minne sais jätettyä? Tullaan lähemmäks tunti ennen peliä hallille. Muistaakseni siinä on se sairaalaan parkkis aika hyvin hollilla?

Myös siinä Eläintarhan paikkeilla on aika paljon parkkipaikkoja (eli junaradan ja Eläintarhan urheilukentän välissä). Kannattaa tosiaan olla hyvissä ajoin liikenteessä, minunkin perusparkkipaikka stadikan takana on tosiaan pois käytöstä jonkin aikaa, ja vaikeammaksi on mennyt saada autoa parkkiin.

Tämän päivän pelistä oikeastaan toiveena on vain se, että JYP pelaa hyvän ottelun. Jos hävitään, niin hävitään sitten paremmalle. Jos olisin Virtanen, olisin nyt vetelemässä jotakin ässää hihasta, ja muuttaisin vaikkapa sen yltiöpäisen karvauksen johonkin vittumaiseen keskialueen totaaliseen trappiin, pelattaisiin prosenttikiekkoa alusta loppuun, ja iskettäisiin vastaiskuilla silloin kun mahdollista. Toki tätä jo tehtiin parissa pelissä osin, mutta toteutus oli aika perseestä ja usein pakon sanelemaa. Nyt alusta alkaen 0-0 -tulosta hakemaan, ja maalinedustalle ei päästetä ketään, paitti jos se sen tekee, niin naamaa vain hierontaan ja makuupaikoille.
 

Valajas

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Bolts, Yanni Gourde
Kyllähän se nyt olisi kiva nähdä yksi alusta loppuun asti tasainenkin peli näiden kahden välillä. Ei ole mitään parasta viihdettä katsoa kun jompi kumpi johtaa kolmella maalilla yli puolet ottelusta.

HIFKin ylivoima pelottaa ihan hemmetisti. Vaikeuttaa loistavan alivoimankin pelaamista kummasti kun yv-viisikossa ei ole yhtään Hubacekia josta tietää sen tarvitsevan tyhjän rysän ja vähintään 2 sekuntia aikaa maalin syntymiseen.
 

McLovin

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Vegas Golden Knights
Joukkueiden kokoonpanot illan matsiin:

IFK

Zaborsky - Ramstedt - Rask
Puustinen - Hintz - Partanen
Luttinen - Elkins - Ikonen
Åsten - Liivik - Tuomisto

Järvinen - Taimi
Auvitu - Aulie
Taipalus - Generous
Salmi

Husso (Lankinen)

JYP

Tuppurainen - Löfman - Tavi
Kolehmainen - Lahti - Pihlman
Hubácek - Nättinen - Kanninen
Salmio - Boyce - Nenonen

Kalteva - Kemiläinen
Hietanen - Yonkman
Luoma - Pulli
Jokinen

Tarkki (Vehviläinen)
 

Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers
JYPin ainoa muutos näyttää olevan se että Glenn puuttuu jostain syystä kokoonpanosta ja Kemiläinen ottaa hänen paikkansa Kaltevan rinnalla.
 

Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tuohan on aina ollut kauhea ongelma, kotiyleisön paine. Siksi, kautta historian, on kotipelit aina hävitty kaikissa palloilulajeissa :D

Eiköhän se paine ole taas vierailla, ja kuten @Bromse ilmaisi "Himassa kun ei hävitä, se siivittää IFK:n tänä vuonna "aika" pitkälle."
Jokainen ajattelee niin kuin haluaa, pääasia että omiin luotetaan :)
 

pinball Map

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
JYP jatkaa samoilla, paitsi Glenn tippunut pois. Mun mielestä parantanut otteitaan.

Nyt pelattava tyly vieraspeli mikäli ryöstöä halutaan! Aivan sama millä tyylillä voitto haetaan, kunhan haetaan.
Uskon, että tänään nähdään raastava, tiivis, tyly, vittumainen JYP!!

Alkai jo!!
 

Caine

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NHL, Leijonat
Tadaa! Illan tuomarit:
#4 Jari-Pekka Pajula (Päätuomari)
#2 Anssi Salonen (Päätuomari)
#62 Pasi Nieminen (Linjatuomari)
#58 Sakari Suominen (Linjatuomari)

Anssi Salonen saa olla taas "tuomaroimassa". Jiihaa! Liigassa nyt kuitenkin on noita päätuomareita muutamia eri vaihtoehtoja vapaana, kun muita matseja ei tällä hetkellä pelata, niin onko se nyt pakko repiä nää amatöörit näihin kevään tärkeimpiin peleihin. Pajulasta en osaa sanoa mitään, mutta Anssi on vetäny aika putkeen näitä Poffeja tähän asti Helsingissä. Ei voi käsittää. Toivottavasti ei tähän ukkoon kaadu tää homma, kumpaankaan suuntaan.
 

Afflicted

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, New Jersey Devils, JPS, Dream Theater. Ja #28
Työpaikalla menis iso osa tästä pelistä. Ja hankala sitä on seurata samalla...sinänsä ihan hyvä kun ei taho uskaltaa katsoa/kuunnella. Uskon ja toivon, suorastaan rukoilen että JYP pelaisi nyt sellaisen täydellisen vieraspelin. Katsotaan miten näihin pyyntöihin vastataan.
 

BigRedCat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Erityistoiveena nopea pelitempo ja uudelle tasolle viety fyysinen peli molemmilta joukkueilta, niin saadaan molemmissa leireissä kiekkoviihdettä masun täydeltä!

Tämä on helppo allekirjoittaa. JYP on ollut juuri niin vaikea vastustaja kuin etukäteen ajattelinkin ja sarja on ollut tähän asti viihdearvoltaan mahtava. Tänään tosiaan vielä astetta enemmän taklauksia, nopeaa pelin kääntämistä tullaan varmasti molemmilta näkemään jälleen. Toivottavasti edarit on tänään alusta asti hereillä!
 

Bromse

Jäsen
Kuten on sanottu, tätä sarjaa on vaikea ennustaa, mutta sen verran mitä pystyy sanoa on että kotijoukkue lähtee jokaiseen peliin pienoisena ennakkosuosikkina. Mutta niin ihmeellistä kiekkoa tässä on saatu monesti todistaa, etten pitäisi sitä maailman suurimpana ihmeenä jos kaksi seuraavaa peliä päättyisi vierasvoittoihin. Ja jos se tapahtuu tänään, olisi enemmän kuin suotavaa että IFK nappaisi myös vieraissa sen voiton.. Toki edelleen uskon että tässä välieräsarjassa tullaan näkemään vain kotivoittoja.

Vieläkin on todella kova luotto IFK:n tekemiseen, eikä vähiten edellisen pelin ansiosta (pl. ottelun ensimmäiset 3min).
 

Sakari78

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Minun mielestäni JYP vaikutti väsyneeltä keskiviikkona. On toitotettu, että tätä sarjaa on vaikea ennustaa, mutta itselläni on harvinaisen vahva kutina siitä, ettei JYPillä ole eväitä sen vierasryöstön hakemiseen tänäänkään. IFK on noussut sarjan päälle, vaikka voitot ovatkin tasan. Keskiviikon ryhdistäytyminen shokkialusta kasvatti luottamusta joukkueeseen entisestään.

Aurinko paistaa, viikonloppu edessä ja fiilis on hieno. Stadin kevät.
 

Blöö

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, Blues, Kiekko-Espoo
Tänään ratkeaa, enkä puhu nyt talonmiehen housuista, vaan tämän sarjan voittaja. Oddsit on vahvasti hesalaisten puolella. JYPin voitto taas pyöräyttäisi koko homma ympäri. Siihen en jaksa uskoa. Tänään reilu voitto IFK:ole, Nykäskylässä tulee tiukempaa, mutta sarja menee 4-2 Eläintarhan väelle.
 

wloff

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Semi-luottavainen fiilis. IFK oli Jyväskylässäkin sitä yhtä helvetin synkkää kolmiminuuttista lukuunottamatta oikeastaan kauttaaltaan selvästi parempi, mutta kolme maalia tasoitusta alkuun oli liikaa. Lisäksi JYPillä tuntuu olevan jonkinasteinen Nordis-kammo, ja ylipäätään IFK ei ole montaa kertaa koko kaudella hävinnyt kotonaan kun on ollut kunnon himakatsomo laulamassa.

Siitäkin huolimatta kyllä iso pelko perseessä, sillä tässä sarjassa voi käydä ihan mitä vain.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös