Mainos

Pe 8.1.2016 Ässät - HIFK

  • 5 739
  • 35

Mondie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen brändipuuhastelu
Pelipäivä, perjantai ja vastassa iso paha IFK. Viime kertainen peli nousi isojen pelien joukkoon, ja Marttisen tokaisema "aikuisten HopLop" kuvasi tuota ottelua täysin. Silloin sai pelata kovaa, eikä jäähyjä meinattu viheltää kuin väkivaltaisuuksista. Peli oli kuitenkin siistiä vaikka joka katkoilla tuntui olevan torikokouksia ja miestä ja poikaa lyötiin innolla.

Tänään voisi olla mahdollisuus pelata samantyylinen ottelu. Ässien kannalta se olisi melkein elintärkeää. Jos viime pelien tyylinen haluton oksennuspaska jatkuu tänäänkin niin Navetta saattaa ammottaa tyhjyyttään remontin valmistumiseen asti.

Ässät onnistui paskallakin pelillä hakemaan Sportilta pisteet Vaasasta. Tulos kertoo joukkueen tasosta, maalivahdit on melkein ainoat joita kiinnostaa töissä olla. 0-1 lukemat saattaa toki kertoa kuinka huon Sport oli...

...vaikka voittivatkin IFK:n seuraavana päivänä Tsadissa.

Toistuuko edellisen kaltainen spektaakkeli? Onko Gratton saanut silmänsä kuntoon turkulaisen taparikollisen tahattomasta pikku näpäytyksestä, toimiiko koiran katse Kiukku-Rockyyn ja saadaan uusinta GeneMatin kanssa? Pelaako Massi-Tommi ottelun loppuun vihulaisen paidassa vai solmiiko sopimuksen muualle kesken pelin? Kuinka syvälle MikkeMakke pääsee mattokauppiaan ihon alle? Turhautuuko Zaborsky tehottomuuteen? Saako kotijoukkue tehtyä maalia? Kestääkö IFK nähdä vanhan tähtisentterinsä pelaavan huippupeliä kotijoukkueen alakentissä? Onko Simon nenä märkänä ottelun jälkeen?

Näihin kysymyksiin saataneen vastaus kello 18.30 alkaen.
 

Saskatoon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bruins, Wild, HIFK, Hyvinkään Tahko
Myös HIFK:lla on ollut hieman ongelmia asenteen kanssa viime aikoina, oikeastaan jo marraskuun lopun härkäviikon jälkeen, tosin kummallinen otteluohjelma on varmaan ollut myös osaltaan syynä tähän. Varsinkin kotiottelut ovat olleet aikamoista paskaa sitten tuon Kärpistä otetun 5-1 voiton jälkeen, mutta nyt ei pelatakaan kotona. Edellinen peliä Ässiä vastaan oli varmaan yksi viihdyttävimpiä pelejä tällä kaudella ja toivotaan tästä samanlaista. HIFK:lla GeneMatin lisäksi myös uusi hankinta Aulie saattaa olla valmiina tiputtamaan hanskat. Tosin toivotaan mahdollisen nyrkkihipan olevan tällä kerralla spontaani eikä mikään sovittu showtappelu niin kuin viimeksi.

HIFK:lla on myös peli huomenna ja sinällään on mielenkiintoista kumpi veskari pelaa tänään, oletan Lankisen pelaavan ainakin toisen näistä peleistä. Mielenkiinnolla odotan myös ovatko U20-kisoissa pelanneet Aleksi Saarela ja Roope Hintz vielä tänään mukana.
 

Mondie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen brändipuuhastelu
Jatkoajan ennakon mukaan Saarela pelaa varmasti, Hintz ehkä.
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Ässät twiittasi jo eilen, että tämä ei ole mikään perhepeli joten odotetaan sitä kovaa tunteen paloa. Tämä sopisi ehdottomasti Ässille, oikeanlaisella tunteella tuolla porukalla saadaan se paras irti ja paras on saatava irti jos meinataan sarjan kärkijoukkueisiin kuuluva IFK kaataa. Riski on tietysti olemassa, että tunne menee ns. ylitse ja jäähyltä ei Ässät peliä voita. Yhtäaikaiset jäähyt voivat sopia, kun Saarela/Ojamäki/Kärki/Kerälä saavat kentällä lisää tilaa.
 

PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Mikähän lie Grattonin tilanne? Hän pelasi tuossa "paluunsa" jälkeen yhden pelin, ja sen jälkeen mies ei kuitenkaan ole ollut lainkaan kokoonpanossa. Joko siis olisi tänään? Kun ei ainakaan sitäkään ole ilmoitettu, etteikö silmä kestäisi pelaamista..

Muutoin en taas tiedä mitä odottaa, viime pelissä tuli jälleen voitto, mutta en kyllä edelleenkään pöydillä tanssisi kun Padan pelaamista katsoo. Tunne on puuttunut ja aneemisuus vaivannut, mutta tästä alkaa nyt taas kärkipään joukkueiden kohtaamisen, joten josko se tästä lähtisi.. pisteitä kyllä tarvittaisiin ja kipeästi
 

Mondie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen brändipuuhastelu
Olihan Gratton merkttu Vaasassa 13. hyökkääjäksi. Odotellaan kokoonpanoja vielä hetki, toivottavasti lottokone ei ole mennyt rikki...
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Mikähän lie Grattonin tilanne? Hän pelasi tuossa "paluunsa" jälkeen yhden pelin, ja sen jälkeen mies ei kuitenkaan ole ollut lainkaan kokoonpanossa. Joko siis olisi tänään? Kun ei ainakaan sitäkään ole ilmoitettu, etteikö silmä kestäisi pelaamista..

istui Sport-pelissä penkillä surullisen näköisenä kun valmennus ei antanut hänelle edes sitä 3-4min peliaikaa. Siinäkin pelissä tuon ajan olisi helposti voinut nipata muutamilta hyökkääjiltä ilman, että tämä olisi näkynyt missään.
 

wloff

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Toivottavasti keskiviikon munattomasta esityksestä jäi IFK:lle ihan helvetisti hampaankoloon ja tänään käydään Porissa näyttämässä että kyllä sitä asennetta löytyy tarvittaessa. Jos yritys on samaa luokkaa kuin himassa, niin ei tulla pisteillä juhlimaan.
 

Lätkäjope

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Armia #10, Matushkin #43
On kyllä kaikki ainekset taas spektaakkeliin. Ei välttämättä pelillisesti, mutta viihdyttävyydeltään. Aulie, Åsten, Liivik, Gene, Viitanen, SBA, Gratton, Vainonen, siellä on aika räjähdysherkkiä pelaajia kentällä reilu kourallinen.

Toivon todellakin että alussa olisi agressiota näkyvissä, sillä Ässien pelillinen panos tällä hetkellä on täysin olematonta. Taisteluhenki on täysin hukassa ja samalla myös pelillisesti Ässät on HPK:n tasolla liigan häntäpäässä.

Materiaali on mitä on, mutta tuosta joukkueesta kyllä taistelemalla on paljon enemmän annettavana, mutta ei ole kentälle vaan korreloitunut tämä. Kiitos Rocky tästä.

Jos molemmilla herroilla luvat kunnossa, veikkaisin että Gratton v Generous round 2. Tai no. Toivon ainakin näin.
 

Saskatoon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bruins, Wild, HIFK, Hyvinkään Tahko
HIFK tänään:

Zaborsky - Ramstedt - Rask
Åsten - Liivik - Saarelainen
Partanen - Elkins - Puustinen
Luttinen - Nykopp - Leino

Teppo - Taimi
Taipalus - Generous
Auvitu - Aulie
Heikkinen

Lankinen
Husso

Muuten taitaa olla HIFK:lla sama kokoonpano kuin keskiviikkona, paitsi että Ikonen on pudonnut kokoonpanosta ja Saarelainen tullut tilalle. Lisäksi maalilla aloittaa Lankinen. Roope Hintz ei ole vielä mukana, sen sijaan Ässillä Aleksi Saarela on jo mukana.

Ässät tänään:

Saarela - Kerälä - Ojamäki
Kärki - Kuparinen - Hansen
Marjamäki - Kiilholma- Ben-Amor
Gratton - Ruotsalainen - Mullane
Kallela

Vainonen - Vuorisalo
Walli - Viljanen
Uusitalo - Vance

Bernard
Ahonen
 

Mondie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen brändipuuhastelu
Ässät tänään:

Aleksi Saarela - Antti Kerälä - Niko Ojamäki
Mikko Vainonen - Teemu Vuorisalo

Jarno Kärki - Matti Kuparinen - Jake Hansen
Juuso Walli - Valtteri Viljanen

Masi Marjamäki - Juha Kiilholma - Semir Ben-amor
Ville Uusitalo - Troy Vance

Josh Gratton- Arttu Ruotsalainen - Pat Mullanr
Toni Kallela

Andreas Bernard (Ari Ahonen)
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Ässät tänään:

Aleksi Saarela - Antti Kerälä - Niko Ojamäki
Mikko Vainonen - Teemu Vuorisalo

Jarno Kärki - Matti Kuparinen - Jake Hansen
Juuso Walli - Valtteri Viljanen

Masi Marjamäki - Juha Kiilholma - Semir Ben-amor
Ville Uusitalo - Troy Vance

Josh Gratton- Arttu Ruotsalainen - Pat Mullanr
Toni Kallela

Andreas Bernard (Ari Ahonen)

Mielenkiintoisia muutoksia. Ykkösessä löytyy nuorta luistelu- ja laukaisuvoimaa laidoilta roppakaupalla. Mielenkiintoista katsoa saako Saarela kiekkoja vauhtiin, jos saa niin tulee IFK:n pakeille kiire. Kakkosessa onkin sitten kaksi syöttävää pelaajaa ja Hansen. Kuparinen on antanut aikaisemmissa peleissä hyviä syöttöjä maalin edustalla, sopi Kärjen kanssa yhteen. Kolmonen onkin sitten telaketju osasto, tosin SBA:n liike ei ole riittänyt taklaamiseen. Nelosessa meidän ulkomaalaiset rymistelevät Ruotsalaisen katsellessa taustalla.
 

Jussizip

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, Porin Ässät, Chelsea FC
Jos molemmilla herroilla luvat kunnossa, veikkaisin että Gratton v Generous round 2. Tai no. Toivon ainakin näin.

Grattonin ei ole silmänsä kanssa mitään järkeä alkaa hippastelemaan kenenkään kanssa.

Jos Ässät saa tässä hyvän meiningin päälle niin 3p on täysin mahdollinen. Asennevammaa kyllä ollut hieman viime aikoina joten en hengitystä pidättele.
 

Mondie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen brändipuuhastelu
Nelosessa meidän ulkomaalaiset rymistelevät Ruotsalaisen katsellessa taustalla.
JOS Gratton saa luvan ja haluja löytyy niin ulosajon jälkeen nelosessa voisi olla vauhtia, jos Kallela siis menisi Grattonin paikalle. Kallela - Ruotsalainen - Mullane. Toki Mullane on noista ainoa jonka taklauksen edes vastustaja tuntisi. Kallelan taklausta ei huomaa, kiekon heittäminen selkään tuntuisi kovemmalta.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
JOS Gratton saa luvan ja haluja löytyy niin ulosajon jälkeen nelosessa voisi olla vauhtia, jos Kallela siis menisi Grattonin paikalle. Kallela - Ruotsalainen - Mullane. Toki Mullane on noista ainoa jonka taklauksen edes vastustaja tuntisi. Kallelan taklausta ei huomaa, kiekon heittäminen selkään tuntuisi kovemmalta.

Meinaat, että Mullane taklaisi ensimmäisen kerran tällä kaudella? Hänellä oli pisteiden valossa hyvä jakso syksyllä, mutta laitojen lähellä häntä näkee aniharvoin.
 

Mondie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen brändipuuhastelu
Taisin sekoittaa Mullanen pelityylin Hanseniin. Joka tapauksessa em. kolmikosta Mullane taklannee silti kovimmin.
 

wloff

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Toivottavasti tänään ei tapella, tai jos tapellaan niin meiltä heiluttelisi nyrkkejä vaikka joku Åsten tai Liivik. Pakisto on edelleen niin ohut, että ei olisi kiva nähdä esim. Genen tai Aulien ottavan pelikieltoa.

Noin muuten toki kovat taklaukset, maalinedusrähinät ja yleinen fyysisyys kelpaisi enemmän kuin hyvin.
 

PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Tosiaan erikoisia ketjumuutoksia Ässillä. Haetaanko tässä nyt jotain kenttätasapainoa, tai mitä sitten lienee. Itse olisin kyllä vaihtanut Mullanen ja Hansenin paikkoja keskenään. Tai vaihtoehtoisesti Mullanen ja SBA:n paikkoja

Nuori herra maailmanmestari pelaa kuin pelaakin, kenties kisojen innoittamana, sitten laidassa nyt myös seurajoukkueessaan. Mielenkiinnolla seuraamme mitä tuleman pitää..
 
Suosikkijoukkue
Ässät
Summailin tuossa vähän mielessäni ja tuon HIFKin rosterin hinnalla saisi varmaan ostettua n. neljä Ässien tämän päivän nippua :) Toivottavasti saamme nauttia yhtä hienosta pelistä tänään kuin viime kohtaamisessa.
 

sonnychiba

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
SammalTapsa ja Viitanen tarvittas niin olis "lihaosasto" kaikki koossa. Niin ja kai Grattonin silmä on ok kun pelaa ilman häkkiä ja ylipäätään pelaa. Mutta joo viime kerran toisinto kelpais.
 

Warrington

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Toivottavasti tänään ei tapella, tai jos tapellaan niin meiltä heiluttelisi nyrkkejä vaikka joku Åsten tai Liivik. Pakisto on edelleen niin ohut, että ei olisi kiva nähdä esim. Genen tai Aulien ottavan pelikieltoa.

Just mietin samaa kun näin Grattonin Ässien kokoonpanossa. Aulie voisi hakea pelillistä tuntumaa muulla kuin tappelussa, ja Generous otti jo viimeksi iskujen määrässä/perille voiton Grattonista, joten eiköhän tänään vaan pelailla, tunteella, kovaa ja puhtaasti. Toki Generousilla ei ole ollut tapana lyödä luuria korvaan, joten jos Gratton haluaa uusintaa niin voi olla että nähdään tänään myllyt.

Veikkaan pelin lopputulokseksi 3-5, kaikki pisteet stadiin.
 
Suosikkijoukkue
Ässät
Tärkeät pisteet Ässille lukemin 3-2. HIFK tuhlaili maalipaikkoja liukuhihnalta ja Andy pelasi vakuuttavasti Ässämaalilla.

Muuten Ässien kannalta synkkä ilta, kun Saarela loukkaantui liuttuaan laitaan. Allu luisteli tuon jälkeen itse vaihtoaitioon ja toivotaan, että on jo seuraavassa ottelussa pelikunnossa. Myös Kallela loukkaantui Vancen mailan osuttua hänen kasvoihin. Tuon jälkeen Kallelan jalat eivät kantaneet ja verta tuli kohtuu paljon. Olisiko sitten nenä murtunut tuossa tilanteessa? Noh, toivottavasti kumpikaan ei tarvitse pitkää toipumisaikaa.
 

Lätkäjope

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Armia #10, Matushkin #43
Nähtävästi HIFK on tässä liigassa ainoa, joka sytyttää Ässät pelaamaan. Toki pelillisesti tuli niin järkyttäviä hasseja Ässiltä, että onneksi Bernardilla oli (taas) pelipäivä tänään.

Ei ihan niin paljon tunnetta ollut kuin edellisessä kohtaamisessa, mutta kyllä nämä silti menevät minunkin kirjoissani aina mielenkiintoisimpien matsien joukkoon. Itselle ainakin IFK sytyttää fanina nykyään enemmän kuin Lukko.. Ehkä johtuu siitä että Lukko ei koskaan voita mitään, niin IFK:ta vastaan saadut pisteet on aina mukavia.

Grattonilta mahtava esitys, kun ottaa huomioon peliajan ja roolin. Pari painavaa niittiä, 1+1 ja hieman yleistä hämmennystä.
 

kotikoutsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Melkoinen risukasapuolustus oli. En muista koskaan nähneeni vastustajalla yhden ottelun aikana noin paljon ylivoimahyökkäyksiä. No kolme pistettä tästäkin...
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös