Pe 7.12.2012 JYP - SaiPa

  • 15 622
  • 67

Handyy

Jäsen
Toimittajan kuvatus ei ottanut yhtään huomioon sitä, että SaiPan ylivoima ei tuosta sen paremmaksi tänään olisi muuttunut vaikka sinne olisi pistänyt koko vaihtoaition väen kentälle.
Minusta SaiPan ylivoima oli etenkin alussa hienoa, kiekko saatiin aina tyylikkäästi tuotua alueelle ja rauhoitettua ilman mitään ongelmia. Vetojakin tuli, mutta tämä oli se päivä jolloin Tarkille ei vain mennyt mikään. Se taisi lopussa verottaa YV:n mielikuvituksellisuutta. Samoin viime vierailulla Jyväskylässä SaiPan ylivoima oli erinomaista, silloin pistin merkille etten ollut nähnyt pitkään aikaan niin hyvää kiekonliikuttelua.
 

Marcus Juslin

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Joku pelin livenä seurannut voisi kertoa miten Nenonen tuolla pärjäsi/pelasi.
Peliaikaa tuli tuo 3:42 min., eli ei hirveästi päässyt loistamaan. Aika usein seisoskeli pelin ulkopuolella, ts. aika näkymättömänä pysyi. Kolmannessa erässä JYP tiivisti kolmeen ketjuun ja juuri viimeisessä vaihdossaan teki oikein pirteän, röyhkeän nousun kohti SaiPa-maalia. Jostakin syystä Aholla ei ole ollut kanttia antaa peliaikaa ja vastuuta keltanokille. Tämä nähtiin viime kevään playoffseissa Auvisen tapauksessa. Peverleylle tuli mukavasti vastuuta, 22:53 min.
 

Anselm Raato

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ajetaan Valtralla, Seattle Kraken
Heti kättelyssä pakko sanoa että ilman Tarkkia oltaisiin oltu kusessa. Jumankauta miten hienosti mies peitti patjoillaan monta "varmaa maalia".

Toiseksi junnut pelasi pätevän pelin. Eritoten Salonen oli varsin jämäkkä puolustuspäässä. Hyvin roikku ja repi ja raastoi nurkissa, eikä tosiaan hävinnyt jokaista kaksinkamppailuaan. Ei kyllä ujostellut, joten jatkossa vain lisää pelejä. JATKOON!
 

Wolves

Jäsen
Vastapuolen maalivahti, oliko Nieminen tjsp taas imaisi komeasti pari vetoa ja pisteet Jyväskylään.

Imaisi? Mitäköhän matsia olet katsonut? Niemisen piikkiin en laittaisi yhtäkään maaleista. Ensi kerralla vähemmän kaljaa ja enemmän värilasien puhdistusta.
 

Aito Taisto

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Peliaikaa tuli tuo 3:42 min., eli ei hirveästi päässyt loistamaan. Aika usein seisoskeli pelin ulkopuolella, ts. aika näkymättömänä pysyi. Kolmannessa erässä JYP tiivisti kolmeen ketjuun ja juuri viimeisessä vaihdossaan teki oikein pirteän, röyhkeän nousun kohti SaiPa-maalia. Jostakin syystä Aholla ei ole ollut kanttia antaa peliaikaa ja vastuuta keltanokille.
Kantin puutteesta voi myös syyttää tänään epäonnnistuneita tuomareita: toisella 7, toisella 5 kakkosta. Ei siinä paljoa nelosrotaatiossa pelaavia peluuteta, kun koko ajan ollaan yy- tai aaveellää.

Harvoin näkee noin vihkoon menevää tuomarointia; peli oli siistiä ja ne vähät jäähynarvoiset tilanteet jätettiin yleensä viheltämättä. Sitten taas vihellettiin paikkausjäähyjä.

SaiPa pelaa todella nopeaa ja suoraviivaista peliä. Tänään ei paljon tosi hyviä paikkoja ollut, mutta kyllä noistakin olisi toisena päivänä mennyt pari-kolme sisään; ei vain tänään.
 

Rici

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, D, Pönttövuoren Peikot
En katsellut peliä, joten voisiko joku kertoa kuka pelasi Ellerin ja Peverleyn ketjun kolmantena lenkkinä? Myttynen oli siihen merkitty, mutta peliajan perusteella ei tainnut pelata siinä koko aikaa? Miten Jaatinen ja Lahti pelasivat tänään? Jaatiselle kaksi maalia ja ei lainkaan hehkutusta täällä?

Saipan kannattajilta kyselisin, miten voi olla mahdollista, että Jekimovs ei mahdu pelaavaan kokoonpanoon? Mies oli alkukauden parhaita pelaajia. Vai onko kyse loukkaantumisesta?
 

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Joku pelin livenä seurannut voisi kertoa miten Nenonen tuolla pärjäsi/pelasi.
Kaveri omalta kotiseudulta kotoisin ja hänen pelaamistaan tullut silloin nähtyä niin olisi mukava tietää miten se liigaura lähti käyntiin.

Ihan hyvää pelaamista ja väläytteli ne pari vaihtoa mitä pelasi ottelussa. Kerran punkerti hienosti voimalla ohi Saipapelaajien ja muutama muu väläytys tuli, mutta peliaika jos oli alle 4 minuuttia niin ei sitä paljon voi vaatia. Täytti paikkansa. Olisin melkein nostanut miehen ykkösketjuun Myttysen paikalle joka ei saanut mitään aikaan vaikka pelasi 9 minuuttia ja pääsi pelamaa NHL-miesten kanssa.

Myös Saloselta vahva peli ja ei mitään suurempaa ongelmaa. Varmaa peruspelaamista läpi pelin ja ei näkyviä virheitä tullut juurikaan. Kummatkin positiivisia tapauksiia ja taas jättää kysymysmerkin miksi vaikka Ruohomaa ja Myttynen on joukkueessa kun samaan rooliin saadaan melkein ilmaiseksi miehet Akatemiasta ja paljon pirteämmällä pelillä. Salmio näytti jo alkukaudesta hyvin että nelosketjussa voi akatemian miehiä pelata ja ei tuo nenosenkaan peli nyt niin huonoa ollut etteikö voisi alemmissa ketjuissa pelata.
 

Marcus Juslin

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
En katsellut peliä, joten voisiko joku kertoa kuka pelasi Ellerin ja Peverleyn ketjun kolmantena lenkkinä? Myttynen oli siihen merkitty, mutta peliajan perusteella ei tainnut pelata siinä koko aikaa?
No A. Taisto vastasi tuohonkin: eli Myttynen ei pelannut av:ta, ei yv:tä - eli minuutit jäivät vähäisiksi. Jaatinen pelasi mielestäni ihan yes, vaikkei ollut mikään kentän sankari. Hyvä ohjuri kieltämättä tuo tyhjiin pistetty.
 

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
No A. Taisto vastasi tuohonkin: eli Myttynen ei pelannut av:ta, ei yv:tä - eli minuutit jäivät vähäisiksi. Jaatinen pelasi mielestäni ihan yes, vaikkei ollut mikään kentän sankari. Hyvä ohjuri kieltämättä tuo tyhjiin pistetty.

Jep ja Myttynen oli lisäksi Virtanen ja Nenosen kanssa pelin lopussa "viltissä" kun ketjuja tiivistettiin. Jaatinen kävi muutaman vaihdon pelaamassa tuossa Myttysen paikalla ja oli ihan lupaavia otteita herättäviä jaatisen pelaaminen verrattuna Myttyseen. Myttyselle voisi sanoa ei jatkoon ja vaikka edes Ruohomaa tai Quirk tilalle.

Itse pelissä vielä että tuomarit tosiaan arpoi jäähyjä taas ja linjaa ei ollut... mutta jaksaako tästä enää valittaa kun melkein jokapäiväistä.
 

Zolomy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerrotaan lähiviikkoina
Saipan kannattajilta kyselisin, miten voi olla mahdollista, että Jekimovs ei mahdu pelaavaan kokoonpanoon? Mies oli alkukauden parhaita pelaajia. Vai onko kyse loukkaantumisesta?

Itse jo tavallaan tuossa sivusit vastausta, eli Jekimovs oli nimenomaan ALKUkauden parhaita pelaajia. Viimeisen kymmenen pelin saldo onkin sitten 0+2. Viime kausi oli Jekiltä lähes identtinen, tiedä sitten mistä tuo voisi johtua.
 

Wolves

Jäsen
Saipan kannattajilta kyselisin, miten voi olla mahdollista, että Jekimovs ei mahdu pelaavaan kokoonpanoon? Mies oli alkukauden parhaita pelaajia. Vai onko kyse loukkaantumisesta?

Ei kyse ainakaan minkään tietotoimiston mukaan ole loukkaantumisesta. Aika pimennossahan mies on ollut viimeaikoina, mutta jos Kohon loukkaantuminen on jotain vakavampaa, niin eiköhän mies huomenna kurvaile Kisapuistossa.
 

kesätyttö69

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dufvan Lukko, JYP(ilman Tyni&Virtanen)
JYP pelaa hyvää Runkosarjaa, mutta joillekin sekään ei näytä riittävän. Mitähän joukkueen pitäisi tehdä esimerkiksi Rautakanslerin mielestä tuolla kaukalossa, jossa yleensä vastassa on ihan tasokas vastustajakin. Ainakin tänään oli

Jos sinun ana lyysi on että toisella joukkueella on "henki päällä" niin en tiedä onko asiasta järkeä keskustella. Sun mielestähän JYPillä aina joko menee hyvin tai kohta menee hyvin. No usko on kova voimavara. Toiset katsoo pelin taakse. Aholle kenkää -ketjun aloituksesta taisi tulla sellainen 7 pelin tappioputki, koska pisteistö huolimatta näki että peli ei ole kondiksessa.

Tänään hyökkäyspeli oli ihan samanlaista shittiä, ja suoraan sanoen vain tuuri ja SaiPan heikko viimeistely ryyditettynä Tarkilla toi pisteet meille. Jos kotijoukkueen maalivahti torjuu 50 kertaa tuoden joukkueelle 3 pistettä, on mielestäni oikeutettua sanoa että vähän puolivaloilla pelattiin. SaiPa oli kova. Ja SaiPa oli hyökkäyspelissä JYPiä roimasti edellä - heikko viimeistely vs Niemisen pari hassia toi JYPille tänään pisteet ja se on fakta. Toiset uskoo Jumalaan toiset joulupukkiin, mutta minä uskon Martti Vainioon.
 

Suomi-Salama

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Kyseessä oli YLEn Heikki Jahkola, joka herättää ihan samanlaista myötähäpeää täälläkin. Mutta me joudumme sietämään Jahkolan aivopieruja lähes joka pelin jälkeen, te selviätte pelkillä JYP-kohtaamisilla.

Jaa, YLE:llekö ne menevätkin. Olenkin ihmetellyt jo vuosikaudet, että mikä taho hänen SM-liigan pressikorttinsa kustantaa. Lupamaksujen hyötykäyttö on siis nähty näin.

Saipa olisi ansainnut pisteet, mutta JYP vei. Kai voidaan siis puhua puolustuspelin voitosta ja murhaavasta paikkojen hyötykäytöstä.

SaiPa kiusaa tuolla pelillä "isompiaan" vielä pitkään.
 

Tukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Maajoukkue
Toiseksi junnut pelasi pätevän pelin. Eritoten Salonen oli varsin jämäkkä puolustuspäässä. Hyvin roikku ja repi ja raastoi nurkissa, eikä tosiaan hävinnyt jokaista kaksinkamppailuaan. Ei kyllä ujostellut, joten jatkossa vain lisää pelejä. JATKOON!

No tästä minä oon eri mieltä. Okei ampui kerran kivasti maalille harhautuksen jälkeen. Mutta ekassa erässä oli aivan kusessa eräässä vaihdossa, jossa oli järjestään jäljessä vastustajan kaveria. Liekö ollut sitten liian innokasta ekan pelin huumaa, mitä vaan, mutta tuota vaihtoa kauhistelin, ja mietin että nyt poika rauhotu.

EDIT. HUOM! tämä siis silmäänpistävin vaihto. Muuten oli aika näkymätön pelin aikana, eli ei siis ainakaan mokaillut sen erikoisemmin saati loistanutkaan, mainitsemaani maalipaikkaa lukuunottamatta.
 

Schröder

Jäsen
Suosikkijoukkue
Augsburger Panther, Torpedo Nizhny Novgorod, JYP

Jupa

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Kyllähän SaiPa tuolla pelillä olisi ansainnut pisteen tai vaikka kaikki mukaansa, mutta minkäs teet kun avopaikoistakaan ei tule maalia ja Tarkki torjuu taidolla ja tuurilla myös mahdottomat kiekot.

Oli varmaankin paras SaiPa mitä minä olen Hippoksella nähnyt, peli oli helvetin suoraviivaista mistä tykkään. Viivelähdöt sun muu kiekon rakasteleminen helvettiin sanon minä.

Tuolla pelillä SaiPa voittaa tänä vuonna jotain, varsinkin jos/kun NHL alkaa ja muut joukkueet heikentyvät.

Pakko lainata kaikki.

Omat kommentit kaukalon laidalta:

- SaiPalle min. 1 p ottelusta olisi ollut oikeudenmukainen lopputulos (jep eniten maaleja tehnyt joukkue voittaa...jne. bullshit ja silti olen tätä mieltä)

- Tarkki pelasi parhaan pelinsä aikoihin ja osoittaa, että silloin kun voittavaa maalivahtia eniten tarvitaan, se hänestä kuoriutuu

- JYPin harvinaisen jäätävän viimeistelyn turvin voitettiin: kuinka monena iltana sadasta Jääskeläinen & Jaatinen olisivat noista osuneet plekseihin?

- edelleen oman pään räikeitä syöttövirheitä enemmän kuin yhdellä robottikausista yhteensä

- Tuomarien toiminta nauratti molempiin suuntiin: harvoin kotipelissä yleisö nauraa yhtä paljon sekä omille että vieraille vihelletyistä virheistä? Tämä kertoo jotain raitapaitojen onnistumisesta...

Hieno ja tärkeä voitto, 3p SuperSaiPasta, se on tärkeintä!

Jupa
 

dafjkl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Diskos ja JYP
Jos sinun ana lyysi on että toisella joukkueella on "henki päällä" niin en tiedä onko asiasta järkeä keskustella. Sun mielestähän JYPillä aina joko menee hyvin tai kohta menee hyvin. No usko on kova voimavara. Toiset katsoo pelin taakse. Aholle kenkää -ketjun aloituksesta taisi tulla sellainen 7 pelin tappioputki, koska pisteistö huolimatta näki että peli ei ole kondiksessa....

SaiPalla ja sen kannattajilla on nyt erittäin hieno tatsi kaikessa tekemisessään ja sellainen hyvä Rautakansleri tuo joukkueeseen hyvää peliotetta.

Joskus Rautakansleri tosiaan toivoisin nimenomaan sinun katsovankin sen pelin taakse. Aholle kenkää tyyliin ketjuja aloittavia ei taitaisi lisäksesi monia löytyä. Ei minun mielestäni JYPillä todellakaan aina mene hyvin, mutta en nyt tällä kaudelle suurempaa rutinan aihetta löydä, koska yksikään seura ei marssi riemumarssia mestariksi tai edes pudotuspeleihin. Jokaiseen kauteen kuuluu huonompia ja parempia jaksoja. Tätä sinä et Rautakansleri suuressa kiihkossasi tunnu aina käsittävän. JYP on sarjakolmosena ja sinä itket aina kun voittoa ei tule täysin ylivoimaisella peliesityksellä.

Eilisessä pelissä SaiPa oli niskan päällä ja pelasi hyvin. JYP pystyi kuitenkin ottelun voittamaan. Kaukalossa nähtiin hyvää suoraviivaista lätkää ja kaksi hyvää maalivahtia. SaiPan maalivahdin arvostelemisessa kiteytyy myös kykysi analysoida peliä, mutta ehkä on niin, että vältän tämän jälkeen kommentoimasta kirjoituksiasi. Jokainen seura tarvitsee kannattajikseen myös omat Rautakanslerinsa, joten pysy valitsemallasi linjalla
 

Hypodermic

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Joopa joo. Tarkista tehtiin taas sankari, 50 torjuntaa ja 0-peli, ei huono. Tosi asiassa noista ei monikaan ollut vaarallinen. JYP pelasi järkevän matsin, kaikin puolin. Antoi sputnikkien juosta, mutta ei päästänyt maalipaikoille. Loput hoiti Tarkki.

What. Kyllä siellä oli todella erinomaisia maalipaikkoja takoa vähintään se muutama tarvittava osuma, mutta Tarkki pelasi tosiaan eilen - voisi sanoa - täydellisen ottelun. Lisäksi esim. apinalla aka. Leellä oli tyhjä maali edessään muttei osunut kiekkoon. SaiPan peliä oli kyllä mukava katsoa. Joukkue käänsi pelin keskialueelta todella nopeasti ja myös omista lähdettiin vauhdikkaasti. Taklauksiakin ottelussa oli ihan ok määrä kun miettii tätä kautta ja miten vähän hyviä, puhtaita taklauksia on nähty. Kaikenkaikkiaan viihdyttävä peli kahdelta varsin suoraviivaiselta joukkueelta, mitä nyt dummarit meinasivat taas vetää omaa showtaan.

Tarkki jäi tosiaan kolmen torjunnan päähän että olisi sivuuttanut liigan ennätystä nollapelin torjuntamäärässä. Ei huono.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös