Mainos

Pe 7.10.2011 Jukurit-Sport

  • 4 017
  • 20

Tuusa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Viime kevään finaalipari Jukurit ja Sport iskevät tällä kaudella ensimmäistä kertaa yhteen Kalevankankaalla. Jukurit seilaa neljän ottelun voittoputkessa ja samassa tilanteessa olisi mahdollisesti Sportkin ilman keskiviikon kolmannen erän "koomailuja" KooKoota vastaan (tämä puhtaasti kirjoitusten perusteella..).

Jukurit jatkaa hyvin pitkälti samalla miehityksellä kuin keskiviikon Jokipojat voitossa. Maalinsuulla jatkaa Kai Tillanen. Poissaolijoiden lista on pitkä, mutta ihmeen vähän tuo on Jukureiden otteissa näkynyt, esim. viime kauden maalitykki Lähteenmäki ei ole pelannut peliäkään ja silti Jukurit on tehnyt selvästi eniten maaleja sarjassa. Pikkaraisen keskiviikkoiset kommentit pelin jälkeen huonosta pelistä kuvaa hyvin joukkueen johdon vaatimustasoa tällä hetkellä. Tavallisen fanin silmään Jukuri-peli näytti kuitenkin varsin hyvältä.

Sport tarvitsee voittaakseen ilman muuta Joni Puurulalta hyvän pelin. Laukauksia Puurulalle on varmasti luvassa riittävästi lämpimänä pysymiseen.

Kahdessa ensimmäisessä kotipelissä on Kalevankankaalle löytänyt jo "positiivisesti" n. 1600 silmäparia/peli. Jokohan tänään Sport vetää paikalle kakkosella alkavan lukeman? Peli näkyy myös netin kautta, linkki löytyy Jukureiden sivuilta.
 
Viimeksi muokattu:

Jukuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, Hydraulic oilers, JYP, HIFK
Sportin edellisestä vierailusta Kalevankankaalla ei jäänyt mikkeliläisittäin kovin hyviä muistoja. Kaikilla on varmaan vielä tuoreessa muistissa viime Mestis-kauden viimeinen maali. Uskon, että pelistä tulee tiukka ja voitosta kamppaillaan ihan tosissaan. Varmasti ihan erilainen peli kuin mitä jotkut LeKi-läpsyttelyt on. Toivottavasti myös katsomossa on asianmukainen tunnelma.

Jukurit jatkaa melkein samalla kokoonpanolla kuin keskiviikkona. Pakkipareja on pikkasen muokattu. Keskiviikosta pitää parantaa jos tänään halutaan voittaa. Virheitä ja harhasyöttöjä tuli edelleen aika paljon Jokipo-pelissä. Tänään on mielestäni astetta kovempi vastus vastassa joten virheisiin ei ole varaa.

Onko Vaasasta muuten tulossa fanibussia/faneja Mikkeliin?
 

Nicotsein

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Jaahas, Sportille on odotettavissa kylmää kyytiä, mutta aion silti saapua Mikkelin kiekkopyhättöön seuraamaan ottelua. Täytynee ottaa hieman ilolientä ennen ottelun alkua jotta jaksaa katsoa sitä nöyryytystä.

Itse en valitettavista syistä ole nähnyt kuin kaksi matsia Sportilta tällä kaudella, mutta jopa minä tiedän että kaverukset Aalto-Gröndahl voi pilata pelin kuin pelin. Aallosta ei viime kaudella ollut Mestis-puolustajaksi, eikä ole tälläkään kaudella.

Kangasmäen ketjun pitää tänäänkin ottaa maalintekovastuuta kontolleen, Tapiokin kun on mukana tämän päivän ottelussa. Sportilla on juonikkaita hyökkääjiä, mutta puolustus kun on mitä on niin ei ole kovin hyvää tiedossa. Itse toivon helvetisti että tänään Jallua ja Riskaa ei peluuteta kuin alivoimalla, ei noista miehistä helvetti muuhun ole.

Parhaimmassa tapauksessa varsinainen peli-aika päättyy 3-3, muutoin lopputulos on jotain 6-2 luokkaa. Ehkäpä Mikkeliläisyleisökin innostuu illan peliin, vaikkei Sport olekaan tällä kaudella taikatemppuja esittänyt, on se silti mielenkiintoinen joukkue aina vierasjoukkueen fanien/satunnaiskatsojien silmissä.
 

mendieta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Carlo Grünnin ja Juhani Tammisen FB-päivitykset
Aallosta ei viime kaudella ollut Mestis-puolustajaksi, eikä ole tälläkään kaudella.

Eikö tuo nyt ole vähän turhan vahvasti kirjoitettu? Se on selvä, että Aalto ei pelaisi jos Mäkinen olisi terveenä ja ei todellakaan pelaisi jos Mäkinen ja tuleva pakki olisi kehissä. Mutta puhutaan silti pelaajasta, joka pelasi viime kaudella Mestiksen finaaleissa ja liigakarsinoissa (vai pelasiko?). Okei, vaikeaa oli, mutta muistaakseni Sport voitti sen viirin. Pientä arvostusta toivoisi, ei kummempaa.

Aalto sai Törmäseltä jatkopaperin varmasti hintalaatu-suhteen vuoksi. Hän opiskelee Vaasassa ja tuskin on hintahaitarin kärkipäästä. En tiedä, mutta uskon, että Aalto ottaa vastaan myös sen roolin joka hänelle on tarjolla. Ja se rooli on lähtökohtaisesti katsomossa.
 

Nicotsein

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Eikö tuo nyt ole vähän turhan vahvasti kirjoitettu?

Jos koomailet joka ikisessä ottelussa ja teet räikeitä virheitä, niin ei mun mielestä? Okei, en pidä/ole pitänyt/tule ikinä pitämään Aallosta, kuten tais tulla jo selväks.

Joka ikinen kerta kun Aalto joutuu tiukempaan paikkaan omalla alueella, saa pitää hengitystä ja pelätä pahinta. Vähän dramatiikkaakin vielä.
 

Niksi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tiedät sen paremmin. Vai tiedätkö sittenkään?
Vai että tälläinen peli tänään. Jos tähdet on yhtään kohdillaan, niin Jukurit voittaa ottelun 6-1. Huikeeta se olisi, jos yksikin piste lähtee matkaan ja lottovoitto, jos kaikki pisteet matkaavat Vaasaan.
 

everon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport, KHL Jokerit, sympatiat Kärpät
Aalto sai Törmäseltä jatkopaperin varmasti hintalaatu-suhteen vuoksi.

Tästä nimen omaan on kysymys.

Illan peli jää osaltani pahasti potkupallo-ottelun varjoon, johtuen tuosta Jukureiden streamin törkeästä hinnoittelusta. Pitääpi radiosta kuitenkin sivukorvalla kuunnella, jospa sieltä vaikka saataisiin pienimuotoinen yllätys.
 

Rocco

Jäsen
Toisaalta Aalto ja Gröndahl ovat puolustavia pakkeja, ja pelityyliltään sellaisia, ettei heitä huomaa ilman virhettä. Ne vaan ovat ne asiat mitä heistä huomataan. Kiekollisesti eivät ole kovinkaan päteviä kumpikaan, liike ei ole parasta, mutta silti he ovat aina puolustamassa omaa maaliaan. Arvokkaita omassa roolissaan, mutta sitä peruspelaamista monikaan huomaa.
 

everon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport, KHL Jokerit, sympatiat Kärpät
Mun ampujat rankkuihin olisivat olleet:

1. Lehtinen
2. Halava
3. Tapio

Jos ollaan jälkiviisaita niin Tapion tilalle Kujanpää. Tapiolta oli ilmeisesti aika antautunut yritys.

Huomenna uutta matoa koukkuun.

Taistelupiste, Puurula jatkoi siitä mihin keväällä jäi.
 

fågel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport Vaasa
Mun ampujat rankkuihin olisivat olleet:

1. Lehtinen
2. Halava
3. Tapio

Se nyt on ihan turhaa funtsia kuka olis pistäny sisään ja kuka ei. Joku laittaa toisena päivänä, joku ei.

Ihan hyvä piste, vaikka ei mulle mikään yllätys ollut. Vieraissa peli tuntuisi kulkevan ihan mukavasti, vaikka tänään oltiin tilastojen valossa ottavampi osapuoli.
 

Jukuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, Hydraulic oilers, JYP, HIFK
Perjantai-ilta, vastassa viime kevään mestari, aina mielenkiintoinen Sport. Yleisöä vain alle 1200. Missä vika?!? Eikai joku panokseton fudismatsi oikeesti voi vaikuttaa noin paljon yleisömäärään? Olihan siellä toki änärimatsikin, mutta kyllä pitäis olla reilusti enemmän yleisöä paikalla. Mikä siinä on kun joukkue pelaa loistavaa jääkiekkoa, mutta yleisöä ei kiinnosta kuin viimeiset finaalit? Harmittaa Jukureiden puolesta.

Puurula piti Sportia pystyssä ja voi sanoa, että Puurula hankki yhden pisteen Sportille. Puurulalla oli kaksi kertaa enemmän torjuntoja kuin Tillasella. Ilman Puurulan huippupelastuksia Jukurit ois vienyt ton pelin jo varsinaisella peliajalla. Loppujen lopuks ihan vauhdikas peli. Ei Sport huono tänään ollut, mutta Jukureilla vain yksinkertaisesti on parempi materiaali kuin Sportilla. Hakkaraisen kenttä pyöritti taas nätisti peliä Sportin alueella. Tuo kenttä on ehdottomasti yksi Mestiksen parhaista kentistä. Jukureiden kolmoskenttä oli jälleen pirteellä pelipäällä. Tästä on hyvä jatkaa huomenna kohti Oulua.
 
Suosikkijoukkue
Vaasan ylpeydet, punavalkoiset & Voittamaton Vaasa
No eipä vetänyt. Yleisöä Mikkelissä ainoastaan 1196!!!

Hah, mitä myötähäpeää. Jengi yrittää muka liigaan ja tollaset yleisömäärät. Ei provona, vaan ihan oikeasti sydämmestä. Pahoitteluni Jukurit, tolla Mikkeliläisesityksellä ei pitkälle pötkitä.
 

Tuusa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Vaisuin Jukurit-Sport peli miesmuistiin. Jukurit hallitsi oikeastaan koko pelin ajan, mutta Puurula ja maalinteon suunnaton vaikeus antoivat Sportille pinnan. 2 nättiä maalia Jukurit sentään teki, varsinkin toinen Poukkulan suoraan Kulmalan syötöstä ampuma 2-1 maali oli "niinkuin pitää". Rankkareissa Jesper Piitulainen taas näytti mallia muille, miten kiekko laitetaan maaliin. On se vaan melkonen epeli tossa hommassa. Kai Tillanen oli rankuissa mies paikallaan, kolme komeaa torjuntaa ei jättänyt selittelyitä. Sportin pelistä sen verran.. kyllä saa vaasalaiset olla ikionnellisia, Joni Puurula on joukkueessa. Koko muu joukkue jätti hyvin vaisun kuvan itsestään. Muuten, miksi tämä Jouni Aalto on pelaavassa kokoonpanossa? Eikö vaikka A-junnuissa olisi parempia?

Yleisömäärä... hävettää ja hävetkää mikkeliläiset!
 

cottonmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo & Philadelphia Flyers
Itsekään en halua todellakaan ilkkua yleisömäärää, vaan lähinnä harmittaa todella paljon oikeiden fanien ja joukkueen puolesta. Perjantai-ilta, vastassa finaalivastustaja Vaasan Sport ja paikalla nahkea 1000+ katsojia. Kouvolassa ja muillakin paikkakunnilla tuodaan usein esiin sitä, että yleisö löytää tiensä halliin voittojen kautta ja eihän sitä voi kiistää, tasalakki on gloryhunter. Jukureiden kohdalla tämäkin hypoteesi heittää häränpyllyä nyt, kuten niin monesti aikaisemminkin. Joukkue kyntää sarjan kärjessä kärsittyään vain yhden tappion ensimmäiseen yhdeksään peliin. Noh ei siinä, kyllähän Toivakka jutteli keskiviikon erätauolla kovasti liigasuunnitelmista ja siitä miten Mestis on noussut toiseksi seuratuimmaksi palloilusarjaksi eli dream on.

Olisiko aika avata "Mikä mikkeliläistä kiekkoyleisöä vaivaa?"-ketju?

Tämä siis niin suurella ystävyydellä kuin Jukureita kohtaan voin tuntea, ei provona, ei vittuiluna, vaan huolena yhdestä Mestiksen huippuorganisaatioista.
 

jaaza

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Vaisuin Jukurit-Sport peli miesmuistiin. Jukurit hallitsi oikeastaan koko pelin ajan, mutta Puurula ja maalinteon suunnaton vaikeus antoivat Sportille pinnan. 2 nättiä maalia Jukurit sentään teki, varsinkin toinen Poukkulan suoraan Kulmalan syötöstä ampuma 2-1 maali oli "niinkuin pitää". Rankkareissa Jesper Piitulainen taas näytti mallia muille, miten kiekko laitetaan maaliin. On se vaan melkonen epeli tossa hommassa. Kai Tillanen oli rankuissa mies paikallaan, kolme komeaa torjuntaa ei jättänyt selittelyitä. Sportin pelistä sen verran.. kyllä saa vaasalaiset olla ikionnellisia, Joni Puurula on joukkueessa. Koko muu joukkue jätti hyvin vaisun kuvan itsestään. Muuten, miksi tämä Jouni Aalto on pelaavassa kokoonpanossa? Eikö vaikka A-junnuissa olisi parempia?

Yleisömäärä... hävettää ja hävetkää mikkeliläiset!

Tuttu tunne kun hallitaan peliä jne...
Maalinteon vaikeus se Sportillakin on yleensä ollut.

Tillanenhan on Sportin toimesta nollattu jo viime keväänä.
Kyllä saa Vaasalaiset olla onnellisia, että -88-89 pojat pistävät kampoihin "liigaunelmajoukkueelle". Haukutaan Jouni Aaltoa, kunnes tekee ratkaisumaalin joskus tulevaisuudessa, esim. Jukureita vastaan.

Sportin A-junnut pelaavat SM-liigaa ja sieltä varmaan löytyisi parempia, mutta Sport kunnioitaa kyseisiä nuoria, eikä kuppaa heitä joka hetki, kun mahdollista.

So what, piste Mikkelistä tällä rosterilla on enemmän, kuin sata jänistä, verrattuna viime kauden vaikeisiin vierasmatseihin ja lopputulokseen.

Pikkarainen sanoi viime kaudella, että Sport on kevään joukkue, toivoisin samaa tälekin kaudelle.

Jalat maassa ja nöyrinä mielin.
KooKoolle pataan keskiviikkona kotona 3-4 ja yleisöä 2500 Vaasalaista.

...näillä mennään.
 

MakeT

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Kerrassaan upea rankkikisa tänään. Piitulainen on vaan jäätävä ratkaisuissaa. Ja Tillanenkin palasi rankkikisassa tasolleen!
 

Nicotsein

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Sellainen peli tänään Mikkelissä. Ensimmäisenä täytyy todeta että ei herranjestas, yleisöä alle 1200!? Kuten eräs Mikkeliläinen vanhempi mieskatsoja totesi: "Kyllä tää Mestis on aivan oikea taso Jukureille". Ja toisena, täytyy myöntää että Sarvisclubin "viuhkat" on aivan naurettavia.

Jukurit kyllä hallitsi ottelua toisen ja kolmannen erän, mutta Sport puolusti kyllä hyvin, pitäen Jukurit poissa parhailta maalintekopaikoilta. Yleinen klisee on että ei nurkista maaleja tehdä, niin oli tänäänkin, pari vaaratilannetta tosin tuli sokkosyötöistä Puurulan eteen. Jukuri painostuksesta huolimatta Jukuri maalit oli ns. "vastahyökkäyksiä". Ekassa kävi Memosella kieltämättä älytön säkä, Sport-pakki pääsi väliin, mutta kiekko pomppas suoraan Memosen rintaan ja siitä mukaan vauhtiin ja kaks-ykkönen. Toisessa taas Koivisto heitti kiekon pois omalta alueelta, ja ilmeisesti kaatui/liukastui ja Jukurit pääsi iskemään kahdella yhtä vastaan.

Tyytyväinen saa olla pisteeseenkin, ilman muuta. MUTTA, Aalto oli taas hukassa, omassa ja vastustajan päässä. Gröndahl pelas ihan mukiinmenevän pelin, vaikkakin yllättäen kankeasti. Puurula oli toki hyvä, ottaen muutaman tärkeän kopin. Sport oikeasti tarvitsee sitä kiekollista pakkia joka saa sen kiekon liikenteeseen nopeasti ja tarkasti. Tänään oli siitä malliesimerkki kun Jukurit karvasi korkealta, siellä pakit panikoi vuoronperään.

MakeT kehui rankkarikisaa. Hmm. Tillanen palasi tasolleen? Sport pelaajien ratkaisut oli aivan paskoja. Piitulainen sen sijaan ilmeisesti yritti nostaa kiekkoa rystyllä epäonnistuen siinä, ja kiekko meni tolpasta sisään. No, aina ei voi voittaa.

Sellainen reissu tänään! Huomenna kenties Joensuuhun.
 

jukurtti

Jäsen
Olisiko suurin syy yleisön puutteeseen tunnelma hallilla, tai siis sen puute. En tarkoita valoja ja musiikkia, vaan yleisön ääntä, kannustusta. Jäi tuosta Jukurit - Tuto ottelusta hieno kannustus huuto mieleen sarvislaiselta. " Et vitun läski jaksa luistella " En ole kylläkään ihan varma kumman joukkueen pelaajalle se oli osoitettu, kun oli kiekon tavoittelu tilanne menossa. Toisaalta näitä yksittäisiä kannustus huutoja ei kuulisi, jos siellä hallilla olisi kovempi yhtenäinen kannustus.
 

Vertigo

Jäsen
Suosikkijoukkue
muinainen MiPK
Vaisuin Jukurit-Sport peli miesmuistiin.

Miesmuisti on ilmeisesti kovin lyhyt. Muistan kuitenkin erään syksyisen lauantain miesmuistin ylittävältä ajalta, jolloin paikalla oli hätäisesti yli 900 henkeä. Jukurit taisi johtaa jo 3-0, mutta jostain syystä tuli muistaakseni takkiin; miesmuistin ylittävän ajan tappoita on vaikea muistaa. Tunnelmaa kohottivat hieman Tamminen ja Duvfa sekä Kalle "Halpa-Halli" Mattila.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös