Pe 4.12.2015 JYP - KalPa

  • 10 200
  • 80

Zorba

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Järvi-Suomen herruus, pönttövuoren taistelu, Mikki Hiirten kiekkokontrolli vastaan robottikiekko... Paitsiomaali, polvitaklaus ja videotaululta peruttu tuomio.

Sellaista se oli silloin joskus. Oli tunteen paloa. Oi niitä aikoja. Nykyään tämä on vain ottelu muiden joukossa. Keskustelkaa. Tai vaietkaa iäksi, ihan sama minulle.

Piste kuitenkin sille Jyp-fanille, joka ehtii ensimmäisenä toteamaan pelin tylsäksi koska KalPa pelaa. Tämänhän voi tehdä sekä etu- että jälkikäteen, jopa kuuro ja sokea. Onhan se kuitenkin KalPa.
 

Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Vaikka KalPan pelityyli olisikin jollain tapaa tylsä, niin KalPa joukkueena ei sitä ainakaan minulle ole. Onhan tämä kuitenkin edelleen se ainoa "paikallistaisto", mitä JYP pelaa.

Niin pitkään on kulunut edellisestä matsista viime lauantailta, että tässä vaan kuumeisesti odottelee matsin alkua, eikä oikein osaa ajatella mitään syvällisempää. Kovaa taistoa odotan, sillä KalPa on ollut varsin vakuuttavassa iskussa viimeaikoina.

Mielenkiinnolla odottelen myös kokoonpanoja, sillä jotain liikehdintää sairastuvan puolella on odotettavissa.

Meikäläinenkin etäfanina pääsee pitkästä aikaa paikanpäälle, joten toivotaan viihdyttävää matsia ja paljon yleisöä paikalle.
 

k0l1kk0

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Molemmilla joukkueilla hyvin voittoja takana ja niin erilainen pelitapa etten uskalla juurikaan veikkailla. Onko lassretistä palannut ketään?

On tämä jännä kun koko syksy vedetään peliä joka toinen päivä + CHL ja nyt sit viikon välein (?) Huomenna tosin vielä peli mutta seuraava sit taas about viikon päästä.
 

Linjatuomari

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Alkaa pitkästä aikaa näyttää JYPin kokoonpano ihan mukavalta. En nyt viitsi tähän ruveta puhelimella ruveta räpeltämään, mutta sairastuvalta takaisin Löfman, J.Nättinen ja Carlsson ja kun nelosketjukin on muotoa Löfman-Kanninen-T.Nättinen niin laajuutta löytyy. Se aivan absokuuttinen kärki toki puuttuu edelleen.
 
Viimeksi muokattu:

Kalikankosto

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Illan kokoonpanot:

JYP

Tavi - J. Nättinen - Tuppurainen
Kalteva - Kemiläinen

Salmio - Hotakainen - Nenonen
Luoma - Jokinen

Hubácek - Lahti - Carlsson
Hietanen - Yonkman

Löfman - Kanninen - T. Nättinen
Salonen

Tarkki

KalPa

Keränen - Rissanen - Davis
Timonen - Lyytinen

Lauritzen - Ruohomaa - Mankinen
Riikola - Lukka

Tammela - Sebok - Nuutinen
Mikkola - Jokela

Harjama - Halonen - Bengtsson
Nikko

Kilpeläinen
 

Hollanti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Varmaan se KalPa
Viikon tauko on taas ohi ja 10. peräkkäinen vierasvoitto olis hakusessa. Jyväskylästähän tää vierasputki alkoi 15. lokakuuta. Saa nähdä päättyykö putki sinne mistä se alkoikin.

Jotenkin tuntuu, että Jyppi vie tänään. Vaikkakin näin unta, että Nikko olisi tämän matsin sankari.

Sanotaan 3-4 KalPalle.
 

Syöttöpiste

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Kauan ennen aikojen alkua tapahtui niin että KalPa oli kauden päätteeksi JYPiä paremmalla sijoituksella sarjassa. Nyt tuo asia elää ainoastaan kuopiolaisten vanhempien lapsilleen kertomissa tarinoissa ja voi nähdä piirroksia joita löytyy Kuopion ja Jyväskylän väliseltä alueelta kallioiden seiniin maalattuina. Tuon jälkeen on JYPin kunniakkaat soturit pystyneet estämään savolaisten tunkeutumisen Pönttövuoren Mustan portin valoisalle puolelle. Tuon jälkeen ei ole Rautapihalla eli Kuopion torilla juhlittu paremmuutta ylivertaisesta naapurista. Tällä hetkellä sarjataulukkoon katsomalla näyttää siltä, että kuopiolaiset ovat kaivaneet jostain sormuksen esille ja ovat ikävästi paremmin sijoittuneena. Liekö Timosen Kimmolla ollut jo Stanley Cupin voittajan sormus ollut kesällä sormessaan, kun esitteli tuota himoittua Lordi Stanleyn pokaalia Mordorissa. Se onkin ainoa pokaali jota tuolla on tähän mennessä nosteltu. Kaikissa hyvissä kertomuksissa kuitenkin hyvä aina lopulta voittaa ja niin tulee tässäkin tarinassa käymään.

JYP voittaa tänään illan pelissä vierailijat ja sen jälkeen alkaa JYPin matka kohti omaa paikkaansa sarjatalukossa ja KalPa omaansa. Eräs viisas mies kerran sanoi kauden ensimäisen pelatun voittoisan runkosarjaottelun jälkeen että tästä pelistä alkoi maraton. Toinen viisas mies totesi tähän että harvoin, jos koskaan, ensimäisenä stadionin porteista ulos juossut voittaa koko kilpailun. Tuon kauden päätteeksi tämä jälkimmäinen mies oli johdattanut joukkueensa paremmalle sijoitukselle maratonissa. Kalpan selkä näkyy jo JYPin silmien edessä. KalPa kuulee kuinka JYPin askeleiden ja hengityksen ääni voimistuu koko ajan takanaan. Pian tulee se hetki, jolloin kärkipaikka vaihtuu. Kauden päätteeksi nämä joukkueet ovat taas oikeaoppisesti sijoittuneena lopputuloksissa ja tasapaino hyvän ja pahan välillä säilyy muuttumattomana.

JYP vie tänään 5-1 ja valitettavasti työpaikan pikkujoulujen vuoksi en pääse matsia katsomaan. Illan onnistujina ovat Tarkki 30 torjuntaa, Nättiset maalit ja syöttö mieheen, sekä Yonkman, Tuppurainen ja Hietanen maalit mieheen.
 
Suosikkijoukkue
JYP, Vatanen, Blackhawks
JYPin kokoonpanohan näyttää oikeastaan kerrassaan mainiolta. Nelonen on saanut nimellisen kakkosketjun ja normaalin koostumuksensa ja kaksi selkeästi hyökkäyspainotteista ketjua kasassa, eli ykkönen ja nelonen. Lahden kenttäkin pystyy tarvittaessa ainakin pitkään kulmapörräykseen hyökkäyspäässä ja näin kuluttamaan energiaa vastustajilta. Sanoisinkin, että yksi mielenkiintoisimpia seurattavia asioita on se, kuinka monta kertaa Lahden kentän ollessa jäällä JYP tai KalPa pääsee vaihtamaan seuraavaan kentälliseen vastustajan joutuessa puolustamaan väsyneillä miehillä. Tarkki pitkästä aikaa maalinsuulla ja nyt pitäisi onnistua, jos meinaa saada vielä peliaikaa. Varovaisen positiivisin tulos- ja pelisuoritusodotuksin iltaa kohti. Sanotaan nyt vaikka 3-1. Topi Nättinen tekee taas ylivoimalla maalin vasemman puolen kaarelta ranteella etukulmaan. Muut maalintekijät Hotakainen ja Tuppurainen. KalPalta onnistuu maalinteossa Jyväskylä-taustan Jonne Tammela.
 

verikuut

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suonen Veto
60 minuuttia rumputulta - ilman tulta eli sambaako se nyt on - kotisohvalla, jos Ruutu ei kyykkää taas (laidan vieressä). Tasainen matsi ainakin lähtökohtaisesti, kun nollanollasta lähdetään. KalPan täytyy pisteistä taistellakseen pystyä pitämään viisikko tiiviinä, nimittäin. Eh, niissä peleissä mitä JYPiltä olen nähnyt, melko hanakasti hakevat he harppuunahyökkäyksiä ja kun kotipelaajien rosteriin on alkanut palailla nimimiehiä, ei ylivoimahyökkäyksiä passaisi juurikaan ylimääräisiä tolkuttomasti mielellään antaa.

@Syöttöpiste tarinoi niin hauskasti hobittijuttuaan, että kyllä tuosta puhutun nimimerkkinsä ansaitsee.
 

Noutolokku

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Kanen Pate ja Dominaattori
Kauan ennen aikojen alkua tapahtui niin että KalPa oli kauden päätteeksi JYPiä paremmalla sijoituksella sarjassa. Nyt tuo asia elää ainoastaan kuopiolaisten vanhempien lapsilleen kertomissa tarinoissa ja voi nähdä piirroksia joita löytyy Kuopion ja Jyväskylän väliseltä alueelta kallioiden seiniin maalattuina. Tuon jälkeen on JYPin kunniakkaat soturit pystyneet estämään savolaisten tunkeutumisen Pönttövuoren Mustan portin valoisalle puolelle. Tuon jälkeen ei ole Rautapihalla eli Kuopion torilla juhlittu paremmuutta ylivertaisesta naapurista. Tällä hetkellä sarjataulukkoon katsomalla näyttää siltä, että kuopiolaiset ovat kaivaneet jostain sormuksen esille ja ovat ikävästi paremmin sijoittuneena. Liekö Timosen Kimmolla ollut jo Stanley Cupin voittajan sormus ollut kesällä sormessaan, kun esitteli tuota himoittua Lordi Stanleyn pokaalia Mordorissa. Se onkin ainoa pokaali jota tuolla on tähän mennessä nosteltu. Kaikissa hyvissä kertomuksissa kuitenkin hyvä aina lopulta voittaa ja niin tulee tässäkin tarinassa käymään.

JYP voittaa tänään illan pelissä vierailijat ja sen jälkeen alkaa JYPin matka kohti omaa paikkaansa sarjatalukossa ja KalPa omaansa. Eräs viisas mies kerran sanoi kauden ensimäisen pelatun voittoisan runkosarjaottelun jälkeen että tästä pelistä alkoi maraton. Toinen viisas mies totesi tähän että harvoin, jos koskaan, ensimäisenä stadionin porteista ulos juossut voittaa koko kilpailun. Tuon kauden päätteeksi tämä jälkimmäinen mies oli johdattanut joukkueensa paremmalle sijoitukselle maratonissa. Kalpan selkä näkyy jo JYPin silmien edessä. KalPa kuulee kuinka JYPin askeleiden ja hengityksen ääni voimistuu koko ajan takanaan. Pian tulee se hetki, jolloin kärkipaikka vaihtuu. Kauden päätteeksi nämä joukkueet ovat taas oikeaoppisesti sijoittuneena lopputuloksissa ja tasapaino hyvän ja pahan välillä säilyy muuttumattomana.

JYP vie tänään 5-1 ja valitettavasti työpaikan pikkujoulujen vuoksi en pääse matsia katsomaan. Illan onnistujina ovat Tarkki 30 torjuntaa, Nättiset maalit ja syöttö mieheen, sekä Yonkman, Tuppurainen ja Hietanen maalit mieheen.
Kimosen Timmo tosiaan sormus kädellään Torilla pyörähti. Olipaha tuolla pokalikin mukanaan. Vuan eipä ollunna ainut jota ollaan Kuopiossa juhlittu. Löytyy parit Mestiksen pystittii näet. (Joo wuuu). Ansiokasta kirjoitusta mutta sori oli pakko laittaa.

Itse peli aina pahaa traktoria vastaan. Voipi tulla 5-1 turpaan tai yhtä ponneton puristus kuin viimeksi Jyväshyvässä ja KalPa ottaa 0-2 voiton. Veikataan kuitenkin 3-3 tasapeliä ja jatkoajan sankariksi nousee Mikael Ruohomaa soolollaan
 
Suosikkijoukkue
JYP, Suomen maajoukkueet
Löfman on istutettu nelosen laitaan, mielenkiintoinen ketju kun toisella laidalla pörrää vauhtikone T. Nättinen. Carlsson pelaa nyt Lahden ketjussa, jokohan jalka liikkuu vähän paremmin kuin ennen loukkaantumista. J.Nättisen paluun myötä on ykköskentän pelote astetta kovempi. Tasainen vääntö luvassa, Tarkki ei voi antaa yhtään lahjamaalia tänään.

Hippoksella KalPan on vaikeampi hakea pisteitä kaukalon pienemmän koon vuoksi, veikataan nyt 2,3-1,2, Yonkman saa tehtyä ensimmäisen maalin, jonka jälkeen käy halaamassa Hietasta niin, että ilmat lähtee pihalle.
 

Massimo 1897

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Viikon tauko on taas ohi ja 10. peräkkäinen vierasvoitto olis hakusessa. Jyväskylästähän tää vierasputki alkoi 15. lokakuuta. Saa nähdä päättyykö putki sinne mistä se alkoikin.

Jotenkin tuntuu, että Jyppi vie tänään. Vaikkakin näin unta, että Nikko olisi tämän matsin sankari.

Sanotaan 3-4 KalPalle.

Viittitkö vielä kertoa että oliko Nikko sankari jo varsinaisella peliajalla vaiko vasta jatkoilla? tarvis lappu laittaa ja hyviä vinkkejä otetaan vastaan.
 

Lampinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja Jere Lassilan joukkueet
Jätön jätön jättöä harrastava pikkuveli Jyväskylään. Pitkästä aikaa todella katu-uskottava kokoonpano JYPillä jalkeilla ja odotukset ovat kolmessa pisteessä.
 

Noutolokku

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Kanen Pate ja Dominaattori
JYP taktiikkana teloa kaikki KalPan pelaajat ? Eka erässä telottiin Timonen saigonille. Toka erässä ajeltiin kultapotta Kerästä polvitaklauksella? Ja perään vielä pelitilanteen ulkopuolella Patrick Davistä taklattiin/ kampattiin jalalla. Hehe. No ei vaines ei tarvi täysillä ottaa. Peliä ohimennen vain pisti silmään moiset tempaukset. No hard fiilings
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Sehän oli varsin mukava ottelutapahtuma. Vierasjoukkueen kannattajat voivat olla tyytyväisiä, vaikka vierasvoitto vähän heikommalla pelillä tulikin. Kolme hienoa maalia, upea rankki ja pari pistettä Jypiltä.

Ja kotijoukkueen fanitkin saivat kokea suuria tunteita, eikä tappiokaan tullut kuin vasta voittolaukauksilla. Siitä säälipistekin nykyään annetaan. seminaarimäen naishuutajat saivat koko rahan edestä huutaa mustaah, punaineeenh, valkoineenh.
 

Flou

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ravens
JYP taktiikkana teloa kaikki KalPan pelaajat ? Eka erässä telottiin Timonen saigonille. Toka erässä ajeltiin kultapotta Kerästä polvitaklauksella? Ja perään vielä pelitilanteen ulkopuolella Patrick Davistä taklattiin/ kampattiin jalalla. Hehe. No ei vaines ei tarvi täysillä ottaa. Peliä ohimennen vain pisti silmään moiset tempaukset. No hard fiilings

Patrick Davisin tilanne näytti kyllä ihan tahattomalta, missä pelaajat luistelivat eri suuntaan ilman, että kumpikaan huomaa toista. Hieno provoyritys toki tai ehkä siellä Savossa ei vaan olla totuttu lentokentällä pelatessa, että pelaajat välillä osuvatkin toisiinsa.
 

Kalikankosto

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Kilpi alisti kyllä kauniisti JYPin kaksi ensimmäistä laukojaa voittolaukauskilpailussa. Taisivat olla Tavi ja J. Nättinen. Vai oliko sittenkin T. Nättinen. Oli se.

10 vierasvoittoa putkeen! Ei hullumpaa. Tänään oltiin kyllä pahasti jaloissa kaksi ensimmäistä erää. Kolmas oli ihan ok.

Tuomarit taas aivan pihalla. Kuka yllättyi?
 

Flou

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ravens
Hyvä peli, kunnes tuomarit paskoivat housuunsa. Näemmä se muutama puupäämainen telominen kesken kauden ja Rönnin linjauksella pyyhitään persettä. Savolaisten ruottalaisvahvistuksen viime hetken kurkottamis/kyykkäysypäätös johti siihen, että sattui vähän leukaan ja kohta takaisin kentällä. Koska tekijänä ns. repeat offender niin olihan tuo selvää, että Tuppurainen lähtee kesken pelin pois ja vierasjoukkue onnistuu jopa yv:llä, kun saavat sitä harjoitella 5min putkeen. Kiitos tästä dumarikaksikko, saitte ainakin suurimman osan yleisöstä vittuuntumaan teihin tuon päätöksen myötä. Aplodit teille siis. Ehkä se Tuppurainenkin olisi onnistunut kolmannella kerralla osumaan tyhjään maaliin...

No näemmä kakkosmokellakin oli otettavissa 3 pistettä kuopiolaisilta, seuraavaan peliin sitten Vehviläinen maalille kiitos. Huban (liiga)kauden avausmaali oli toki positiivinen asia. Tuo 3vs3 neppailu on kyllä jotenkin niin epäjääkiekkomaista katsottavaa, etenkin, kun siellä välillä lähdetään suosiolla hyökkäysalueelta pois hakemaan uutta vauhtia (toki fiksua). Toki mielummin tuolla 3vs3 säätämisellä se ratkaisu kuin rankuilta...
 

Kalikankosto

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Patrick Davisin tilanne näytti kyllä ihan tahattomalta, missä pelaajat luistelivat eri suuntaan ilman, että kumpikaan huomaa toista. Hieno provoyritys toki tai ehkä siellä Savossa ei vaan olla totuttu lentokentällä pelatessa, että pelaajat välillä osuvatkin toisiinsa.

No eikös tuo nimimerkki Noutolokku ihan selkeästi todennut, että ei tarvitse tosissaan ottaa. No tänään ei kukaan hajottanut ketään tahallaan. Harmi homma, jos Timonen joutuu pitkälle saikulle.
 

snake70

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins
Voisko tuo Tuppurainen olla taklaamatta, kun siitä yksinkertaisesti ei tule yhtikäs mitään... tai lähinnä sanomista.
 

Flou

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ravens
No eikös tuo nimimerkki Noutolokku ihan selkeästi todennut, että ei tarvitse tosissaan ottaa. No tänään ei kukaan hajottanut ketään tahallaan. Harmi homma, jos Timonen joutuu pitkälle saikulle.

Ei hajoittanut ei. Ehkä tuohon omaan viestiin olisi pitänyt laittaa hymiö perään...
 

Vanhapuuma

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYPinkylä, Suomen maajoukkueet, IF Gnistan
Säälittävää paskaa. Tuomareilta. Ja siltä yhdeltä ainoalta kalpalaiselta, joka ei osaa pysyä pystyssä kun joku taklaa. Tässä ei ole mitään yhteyttä tukonen-gateen, säälittävä suoritus taklattavalta.

Yksi piste oli silti ihan ok. KalPa. Muistakaa kevät. Se eijjoo teijjän aikaa.
 

Giba

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kainalniemen Hiki
Ensimmäiset vajaa 10 min ilman pelikatkoja. Ensimmäinen katko Tammelan 0-1 maali. Sen jälkeen Jyp painoi päälle oikeastaan toisen erän loppuun asti, jossa tasoitus 2-2. Timonen siis loukkaantui. Voiko sillä olla niin iso vaikutus pakkien pelaamiseen, toki vakituiset pakkiparit vaihtui joilla on monta viikkoa päästy jo pelaamaan. Käsittämätön määrä kahteen ekaan erään virheitä omalla alueella. Paljon laitan KalPan vaikeuksista myös kotijoukkueen hyvyyteen.

3.erä oli KalPan paras. Tuppuraisen ulosajoon johtanut taklaus nyt ei mielestäni ollut edes jäähyn arvoinen. Bengtsson oli huonossa tasapainossa ja sattumien summa. Palasi jäälle jatkoajalla. Ei siis loukkaantunut.

Jatkoajalla ensin KalPalla paikat, sitten kotijoukkueella. Rankuilla Kilpeläinen kliininen sekä RIssanen yläriman ja Tarkin selän kautta ratkaisu. Muutenkin Kilpeläinen voitti tänään Tarkin. Ja KalPa teki hienoja maaleja. Jyp oli hyvä, todella hyvä kaksi erää. Jotenkin KalPa onnistui rimpuilemaan tasoissa nuo kaksi erää.

Huomenna sitten Blues vieraaksi, toivottavasti tunnetta ja tunnelmaa on myös kotikaukalossa.
 

Haalariosasto

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Olipa ihanat Ryöstöpisteet Jyväskylästä. Näitä ei voi koskaan saada liikaa. Välttämättä edes Jypin lopun tasoitus ei koskettanut kovin syvälle matsiin nähden. Varsinkin jatko nyt olisi voinut mennä kummin päin tahansa mutta onneksi Kilpi alistaa. Tästä matka jatkuu huomenna.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös