Pe 4.1.2019 Otteluseuranta (Liiga)

  • 40 630
  • 703

Jani82

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, Detroit Red Wings, Arsenal FC
Oon eri mieltä että SKA olisi paskajengi, mutta esimerkiksi KHL-jengit (tänä vuonna Magnitogorsk) lähtee tuonne aika lailla höntsäasenteella. Jokeritkin kun osallistui tuohon, niin pelaaminen oli erittäin paskaa. HPK osallistui tuohon siksi, että ajattelivat nuorten MM-kisojen aikaan olevan pulassa Liiga-peleissä kun niin moni osallistuisi heiltä MM-kisoihin.


On toki se parempi kuin ei mitään. Varsinkin taloudellisesti tekee KalPalle tai mille vain Liiga-seuralle hyvää. Mutta tuo on jotenkin hauskaa että laitetaan viiri kattoon.
HPK osallistui siksi, että oli paras joukkue liigasta jolla ei ollut CHL paikkaa ja sama juttu jatkuu ensi kaudella kuten KalPan osa oli tällä kaudella.
Voi voi kun menee tunteisiin jos toiset ei siellä pärjää.

Miksi hauskaa ylivoimaisesti perinteikkäin seurajoukkueiden turnaus Euroopassa.
 

Ralph

Jäsen
Ässien mies heittää kiekon päätyyn jäähyn päätyttyä ja sitten levitellään käsiä huudellen "mitä vittua", kun tulee pitkä kiekko.
 

PikkuMarkku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Kasetti-Finley näytti lähtevän jo lääkärin kans koppiin. Jospa ei tullut pahamieli
 

Huml71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Veinille se yksi helppo ja sitten luukut kiinni.

Viisikko sen sijaan aivan täysin yössä.
 

Don Sputnik

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Liverpool
Miksi tuo Tanus saa pelata? Tehoja ei tule, miinuksia kyllä. Monessa pelissä asenne ja tekeminen puolittaista. Hevonvittuun kokoonpanosta ja äkkiä!
 
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Tuomaripelistä voidaan jälleen jossitella, Sillanpää kaadettiin läpiajosta, Kärjen jäähy oli täysi farssi, vaikka tuomari oli ihan vieressä.
Mutta ei siitä pääse mihinkään että kyllä HPK on parempi ollut, Ässät täysin tuuliajolla
 

Spitfire

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, SJS
Tanus toisiksi eniten SaiPalta peliaikaa eka erässä? Ei uskoisi että noin löysä lasketaan jäälle ylipäätään, jos ei kiinnosta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös