Pe 31.8.2012 Jokipojat-Jukurit (harjoitusottelu)

  • 2 723
  • 13

Warre

Jäsen
Näin harjoitusottelun kunniaksi voisi myös harjoituksen kannalta avata viestiketjun kyseisestä ottelusta. Kesän jäljiltä sitä lienee yksi jos toinen kannattaja, trolli, kaikkitietävä tai kakkosnicillä itsensä kanssa väittelijä hieman harjoituksen puutteen vuoksi ruosteen omana voivotellut kohtaamisien puutetta muiden kanssakirjoittelijoiden välillä. Tässä oiva tilaisuus verestää "taitoja".

Itse otteluun: Lähes heimosotamaiset lähtökohdat ottelulle siivittää viime kauden tapahtumat. Silloin Daavidmaisen iskun etelä-savon Goljateille antanut Jokipojat lähtee tähän otteluun jälleen kerran altavastaajan asemasta. Siinä missä Jukurit ovat piesseet harjoitusvastustajansa yksi kerrallaan jäänrakoon, ovat Jokipoikien otteet olleet vielä loppukesäisen säiden tapaan vaihtelevat.

Toivottavasti joku kerkeää tämäkin ottelun väijyä paikan päältä, ja vielä käydä tänne oman panoksensa antamaan.
 

MurhaaMenoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo ja JokiPo sekä HyväPeli
Mis Puustiin??? Eli mitä on Heikki Puustiselle tapahtunut kun ei sitten pääse yrittämään läpilyöntiään näissä viimeisissä harkkapeleissä?
 

-Jonne-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JoKP
Jokipoikien kokoonpanoon on ilmestynyt takaisin Miikael Arkimo. Tänään voi ottelussa olla rytinää ja räiskettä tarjolla harjoituspelien kunniaksi.

Jokipojat tänään:

13 Roope Ranta – 8 Juuso Rajala – 55 Otto Karvinen
18 Ilmari Pitkänen – 17 Juuso Kaijomaa – 38 Jesse Jormanainen
22 Janne Niva – 26 Vitalijs Pavlovs – 44 Joona Karevaara
28 Oula Uski – 20 Joona Manninen – 21 Ville Halonen
33 Miikael Arkimo

12 Esa Lehikoinen – 24 Matti Näätänen
16 Aleksi Elorinne – 3 Matti Koistinen
7 Jarkko Immonen – 16 Martins Jakovlevs
27 Jani Oinonen

31 Antti Rautiola
(35 Timo Niemi)
 
Joo ja taas mennään. Tällä kertaa kohteena siis Joensuu ja Mehtimäen jäähalli.

Jukureiden kokoonpanossa jonkinverran muutoksia

Laine-Asplund-Savolainen
Ojanen-Rohtla-Hyvärinen
Elo-Koivisto-Juntheikki
Nöyränen-Hakkarainen-Hietaharju

Ahonen-Järvinen
Purolinna-Maalahti
Vaarasuo-Akkanen
Pekkarinen-Laamanen

Vammojaan parantelevan Iiro Memosen ja maajoukkueen mukana olevan Roni Rukajärven lisäksi sivussa tänään myös Iivo Hokkanen.

Aiemmissa peleissä hyvin yhdessä pelannut Laine-Asplund-Rohtla on rikottu ja Rohtla siirretty kakkosen keskelle.
Uutena miehenä mukana on SaiPan A-junioreista tuleva Jere Elo, jossa itse kyllä näen potentiaalia paljon. -92 syntynyt, 191/85 ja rightin kätisyys. Viime kaudella SaiPan A:ssa 27 ottelussa tehot 14+11. Raamit kohdillaan ja tehoja on myös tullut, joten ihan kokeilemisen arvoinen pelaaja. Varsinkin kun tämän kauden jälkeen jää yli-ikäiseksi A:sta, joten on hyvä päästä totuttelemaan miesten peleihin.

Jokipojat näyttää olevan myös varsin pitkälti parhaalla miehistöllä mukana, joten tässä voi olla Jukureille hyvä mittari omasta nykyvireestä.

Toivotaan vauhdikasta peliä illalle, jonka Jukurit hoitaa kotiin lukemin 1-4 ja jos joku paikan päälle eksyy, niin olisi mukava kuulla kommentteja pelistä ja mahdollisesti myös tuosta lainamies Elosta.
 
Viimeksi muokattu:

MurhaaMenoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo ja JokiPo sekä HyväPeli
Liekö Jukureilla miten Nimet niskassa? Jos kaikilla muilla on paitsi tällä Elolla niin helppohan sitä on seurata, mutta jos on paljon "nimettömiä" niin jää kyllä varjoon.

Jokipojillakin on nuo "reenipaidet" eikä niissä sitten paljon nimillä koreilla. Huonoa on seurata ainakin uusia pelaajia, vaikka kannankin Kokoonpano -läpäriä mukanani.
 
Liekö Jukureilla miten Nimet niskassa? Jos kaikilla muilla on paitsi tällä Elolla niin helppohan sitä on seurata, mutta jos on paljon "nimettömiä" niin jää kyllä varjoon.

Kyllä ainakin kuvien perusteella aiemmissa harjoitusotteluissa nimet on paidoissa olleet. Luultavasti siellä on Maalahti ja Elo sellaisia, kenellä nimeä paidassa ei ole.
 

MakeT

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Jokipojat näyttää harkkapeleissä jatkavan siitä mihin viime keväänä jäätiin. 2-0 siis ekan erän jälkeen.

Mutta sanokaapas viksummat miten tämä on mahdollista:
12:26 2min ELORINNE Aleksi Jokipojat Pelin viivyttäminen - kiekko katsomoon
14:20 2min ELORINNE Aleksi Jokipojat Väkivaltaisuus
Eikös tuon Elorinteen pitäisi vielä ajassa 14:20 olla istumassa edellistä jäähyä kun jukurit ei ole välissä maalia tehnyt? Vai onko Elorinne alkanu itteään boksissa mättämään nenään...
 
Jokipojat näyttää harkkapeleissä jatkavan siitä mihin viime keväänä jäätiin. 2-0 siis ekan erän jälkeen.

Mutta sanokaapas viksummat miten tämä on mahdollista:
12:26 2min ELORINNE Aleksi Jokipojat Pelin viivyttäminen - kiekko katsomoon
14:20 2min ELORINNE Aleksi Jokipojat Väkivaltaisuus
Eikös tuon Elorinteen pitäisi vielä ajassa 14:20 olla istumassa edellistä jäähyä kun jukurit ei ole välissä maalia tehnyt? Vai onko Elorinne alkanu itteään boksissa mättämään nenään...

Joo, itse katsoin kyllä samaa. Luulempa, että tuohon on vain lykätty väärä nimi, mutta mistä näistä koskaan tietää.

Itse pelistä sitten sen verran, että tuttujen ongelmien äärellä ollaan jälleen kerran.
19 laukausta- 0 maalia, kun taas Jokipojat vastaavasti 6 laukausta- 2 maalia.
Tähän on tultava muutosta, jos menestystä halutaan.

Toinen asia on tuo ylivoimapeli, josta puuttuu tehot. Akatemia-ottelussa siihen oli saatu jo ideaa ja laukauksia, nyt tarvitsee tähän yhtälöön enää lisätä tehot.

No kaksi erää on vielä jäljellä ja itselläni on vahva usko, että Jukurit herää vielä. Rautiola maalissa ei ole mikään ohittamaton muuri, jos ei ole petrannut yhtään viime kauden peleistä, joita mieheltä näin. Sinne vain laukauksia ja miestä maalille, niin hyvä tulee.
 
Toinen erä takana päin ja tilanne 3-1

Positiivista, että maalihanat saatiin auki ja muutenkin peli oli hallinnassa varsin hyvin viimeiselle vitoselle asti.
Tuplajäähy sitten kostautui ja 3-1 maalin jälkeen Jokipojat tuli taas peliin mukaan, ehkä jo hieman ennen noita tuplajäähyjä, mutta ainakin tuon kolmannen maalin jälkeen.

Viimeiseen erään ei muuta kuin, että jatketaan niinkuin toisen erän ensimmäiset 15min ja pysytään jäähyltä pois, niin hyvä tästä vielä tulee.
 

-Jonne-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JoKP
Ei ole Rajalan Juuso pelannut enään kolmannessa erässä. Toivottavasti ei ole sattunut pahasti. Janne Nivan maali lämmittää kovasti sydäntä. Oliko lie ensimmäinen Jokipojissa.

Lämpöinen peli menossa kuten ounastelin. Jäähyjä ainakin ropisee hirveään tahtiin....
 
Noniin, kauden ensimmäinen tappio lukemin 3-1 tai 3-2, en ole aivan varma kun laukauskartassa näkyy kaksi maalia, mutta lopputulos on kuitenkin 3-1.

Yhtä kaikki, positiivista on se, että peli saatiin pysymään omassa hallinnassa varsin hyvin ja tilanteitakin ilmeisen paljon.
Tässä myös sitten on se negatiivinen puoli; tehottomuus.
73 laukausta- 1-2 maalia: tarvitseeko tähän vielä sanoa jotain?

Jäähyjä otettiin turhan paljon ja niistä joensuulaiset myös sitten tekivät sen voittomaalin. Tässäkin tietysti se positiivinen puoli, että jätkillä on ainakin lataus kohdillaan ja halutaan taistella. Nyt vain pitää saada se lataus purettua oikeisiin asioihin, eikä turhaan jäähyilyyn.

Onkohan Rohtla pistänyt painiksi, kun väkivaltaisuudesta hänet ja Jokipoikien Karvinen ajettu ulos? Jos on, niin ei voi kun todeta, että vapise Nickerson ;).

Andylle ei varmasti mikään helpoin ottelu, kun peli pyöri aika pitkälti Jokipo-päädyssä ja laukauksia tuli harvakseltaan, joten saa siitä puhtaat paperit.

Kaikki putket katkeavat joskus ja nyt katkesi Jukureiden voittoputki. Toisaalta voi olla ihan hyväkin, että tuli tappio ja se todennäköisesti saa jätkät yrittämään entistä lujemmin. Toimii pienenä herätyksenä koko joukkueelle. Ensi viikolla vielä hyvät harjoitusottelut SaiPaa ja KooKoota vastaan ja sen jälkeen jukurilauma on valmis kauden alkuun.

E: Kuten edellä mainittiin, niin lämpöä ei ainakaan ole puuttunut:

45:39 2min KARVINEN Otto Jokipojat Väkivaltaisuus
45:39 5min KARVINEN Otto Jokipojat Väkivaltaisuus
45:39 20min KARVINEN Otto Jokipojat Automaattinen pelirangaistus
45:39 5min ROHTLA Jesse Jukurit Väkivaltaisuus
45:39 20min ROHTLA Jesse Jukurit Automaattinen pelirangaistus
45:39 2min MANNINEN Joona Jokipojat Väkivaltaisuus
45:39 10min MANNINEN Joona Jokipojat Automaattinen käytösrangaistus
45:39 2min HYVÄRINEN Toni Jukurit Väkivaltaisuus
45:39 10min HYVÄRINEN Toni Jukurit Automaattinen käytösrangaistus

Ja nyt tuonne myös ilmestynyt Jukureiden toinen maali, joten lopputulos siis 3-2.
 
Viimeksi muokattu:

-Jonne-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JoKP
Onkohan Rohtla pistänyt painiksi, kun väkivaltaisuudesta hänet ja Jokipoikien Karvinen ajettu ulos? Jos on, niin ei voi kun todeta, että vapise Nickerson ;).

Toisella palstalla onkin jo raportoitu kun junnut Manninen ja Karvinen on tukistellu maailmantähtiä. Jokipojilla on aika tukeva henkinenkin ote Jukureista. Pidetään se.

Rytinää luvassa runkkarissa lisää. Jokipojat on Haapakosken aikana muokkautunut aikamoiseksi rottajengiksi :) Taklauksia ropisee ja ketään ei kumarrella. Tykkään!

Antti Rautiola alkaa pääsemään hienoon vireeseen sarjan alun lähestyessä. Ei me mitään Voldenia tarvita. Toivottavasti tärkein pelaajamme Rajala on kunnossa.
 

MHbreik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Itä-Suomen Mestisjengit, SaiPa, Liigakarsinnat
Antti Rautiola alkaa pääsemään hienoon vireeseen sarjan alun lähestyessä. Ei me mitään Voldenia tarvita.

Tilastot kyllä mairittelevat erittäin paljon Rautiolaa. Hirveä määrä tuuria ja Jukureiden heikko viimeistely yhdistettynä Jokipoikapakkien hyvään irtokiekkojen siivoamiseen pelasti Jokipojat rökäletappiolta tänään.

Toivottavasti otteet paranevat useallakin pelaajalla, muuten on kyyti kylmää runkosarjassa.
 

-Jonne-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JoKP
Tilastot kyllä mairittelevat erittäin paljon Rautiolaa. Hirveä määrä tuuria ja Jukureiden heikko viimeistely yhdistettynä Jokipoikapakkien hyvään irtokiekkojen siivoamiseen pelasti Jokipojat rökäletappiolta tänään.

Äkkiä se aika kuultaa muistot. Kuinkas tuo ylläoleva tilanne poikkeaa siitä kun Volden oli maalilla? Volden sylki eteensä järkyttävän määrän limppua tullessaan Jokipoikiin. Samoin Salak... Siitä se Rautiolankin varmuus löytyy. Pääasia että limppu pysyy oikealla puolella verkkoa.

Ja tuohon pelaajien otteiden paranemiseen...herranen aika sentään. Pojat pelailevat jalat tukkossa vasta neljättä harjoituspeliään. Tulee ne Karevaarat ja Pitkäset sieltä vielä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös