Pe 31.10.2014 TUTO - K-Vantaa

  • 969
  • 3
Suosikkijoukkue
TuTo
Revanssiviikonloppua pukkaa, tänään aloitetaan Turussa. Varsin voimakas pöhinä on kotijoukkueen ympärillä tällä viikolla pyörinyt, nyt katsotaan miten jäällä sujuu.

Kokoonpanoon tulee pieniä muutoksia, kun Kokkonen ja Heinimäki ovat taas pelikunnossa, ja kun Parkkonen lähti takaisin Poriin. Lindsteenkin on taas pelikunnossa, joten kokoonpano on ihan hyvän näköinen. Kähkönen palaa taas maaliin levättyään edellisen viikonlopun kaksi ottelua.

Vantaan joukkueessa huomio kiinnittyy vanhaan tuttuun, eli Aleksi Rutaseen. Ja tietenkin mv Rätyyn, joka tänään availee luukkua, mutta huomenna tiettävästi pelaa.

TUTO on ollut vahva Kupittaalla. Veikataan selvää 4-1 voittoa, ja lähemmäs 2000 katsojaa.
 

Eesau_65

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Eka perjantai kotipeli, niin uskon ja toivon katsomoon paljon porukkaa. Vantaan porukka on sarjataulukossa valunut alemmas, mutta se ei tällä kaudella ole ollut mikään tulokseen vaikuttava. Hyvä paikka olisi nyt kuitenkin kiriä kärkeä kiinni.
Rutasen paluu Kupittaalle vastustajan paidassa. Toivon mukaan ei ihan samaan tahtiin tee maaleja nyt meidän verkkoon, miten teki menneellä kaudella K-Vantaan verkkoon.

Kokkosen paluu mukavaa ja toivon mukaan saisi myös onnistumisia. Aloituksissa on ollut ihan hyvä. Samoin myös Heinimäki muistaakseni.

Lähden tukeman tuota 4-1 tulosta.
 

tosiasia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Kokkoselle tarjotaan nyt tarjottimella paikkaa isoon rooliin. Ketjulla Lehtinen-Kokkonen-Pärssinen pitäisi olla kaikki eväät tehoketjuksi, Kokkosen pitäisi vain saada ajatus samalle aaltopituudelle laitureiden kanssa, niin verkot heiluvat varmasti. Heinimäki tuonee täydennystä pakistoon ja voisi ehkä ottaa siellä hyökkäävämmäkin pakin roolia.

Vastustajastasta kiinnostaa ehdottomasti Noora Räty, vaikka onkin ilmeisesti vain luukkuvahti. Muistaakseni H.Wickenheiseria ei kupittaalla nähty (en nyt itse ainakaan muista nähneeni), joten nyt olisi varsin poikkeuksellinen tapaus kyseessä. Mielenkiintoista nähdä myös Rutanen vastustajan riveissä, vaikka hänellä taitaa olla pitkä loukkaantuminen takana ja kyseessä on kauden avauspeli. Tuskin heti ihan parastaan pystyy esittämään.

Yleisöä lienee tulossa myös paikalle ihan kohtuullisesti. Omat veikkailut yleisön suhteen ovat olleet aika metsässä, mutta jospa tänään päästäisiin yli 2000 katsojan ja tunnelmaa löytyisi K-vantaan kaatoon.
 

tosiasia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Tasapainoisin peli TuTolta tällä kaudella kotona, mitä itse olen nähnyt. Joka kenttä pystyi saamaan painetta vastustajan päätyyn. Paikkoja saatiin luotua kiitettävästi ja tulos oli selkeä 5-0. Tehoja tuli myös laajalla rintamalla, eikä jääty yhden ketjun varaan. Paremmalla viimeistelyllä tulos olisi voinut olla vielä mairittelevampi. Yksilöistä edukseen esiintyi mm. Tuomainen, joka iski 1+1 ja tavoistaan poiketen pystyi nyt hyödyntämään kokoaan tilanteissa mukavasti. Kähkönen hoiti maalissa kaiken ja oli muutenkin kuin alin pelaaja, kun pelaajat syöttelivät hänelle ajoittain alaspäin. Kokkoselta myös erittäin positiivinen paluu.

Ainoa isompi negatiivinen asia kotijoukkueen pelissä oli mielestäni ylivoima. Vaikka yksi maali saatiin tehtyä, niin kyllä se ihmeen seisovan tuntuista vaan on. Kiekko ja pelaajat eivät liiku tarpeeksi nopeasti vapaille paikoille, mistä johtuen vastustajan on helppo laittaa painetta kiekolliseen ja kytätä virhettä/kiekon menetystä. Ylivoimalla on vielä paljon parannettavaa.

Yleisöä oli +1500, eli seuraavaan kotipeliin sitten halvemmalla.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös