Pe 31.10.2014 SaPKo - Jukurit

  • 1 119
  • 4

Wilzu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charlestown Chiefs
Tunnit kuluvat hitaasti, kaupungin ilmapiirissä tuntuu jollain mystisellä tavalla, että tänään ei ole tavallinen päivä. Savonlinnassa ottelu on ollut puheenaihe jo viikkojen ajan, eikä keskiviikkoinen kotivoitto Heinolan Peliitoista laske odotuksia. Mikkelissä työpaikat ovat tyhjentyneet jo alkuiltapäivästä, kun fanaattiset kannattajat aloittavat valmistautumisen iltaan: tänään on päivämme!

Talvisalon edustalla tunnelma on vähintäänkin lämmin. Satojen ihmisten laulut ovat raikaneet oopperakaupungissa, kun pässikannattajat ovat marssineet Savonlinnan kauppatorilta jäähallille. Mikkelistä startannut bussijono saapuu poliisisaattueessa jäähallin edustalle ja kelta-asuinen armeija ohjataan omaan katsomolohkoonsa tiukasti järjestysmiesten valvonnassa. Vuorohuudot ovat provosoivia, mutta hässäkältä vältytään kuin ihmeen kaupalla.

Jäähallin sisällä ilmassa on sähköä. Liput on myyty loppuun jo viikkoja etukäteen. Tunnelma räjähtää, kun joukkueet saapuvat alkulämmittelyyn. Laulu täyttää jäähallin ja kuuluttajankaan ääni ei tahdo tavoittaa yleisöä melun alta: seisomakatsomossa on syytä tiivistää. Lämmittelyjen jälkeen halli pimennetään. Tuomarit luistelevat jäälle hämärässä ja saavat vastaansa hurjan vihellyskonsertin: oli paidassa pässi tai viikinki, raitapaita on yhteinen vihollinen. Seuraavaksi Jukurit saapuu jäälle itsevarmana, kotiyleisö buuaa ja mikkeliläisvieraat huutavat minkä pystyvät. Sitten on SaPKon vuoro. Raivokas kannustuslaulu täyttää jäähallin ja kiekko putoaa jäähän...

Ja sitten heräsin todellisuuteen, enkä edes itse kerkeä töistä Talvisaloon asti. Matsin alkuun on kolme tuntia, joten avataan nyt edes ketju. Yksi SarvisClubin fanibussi Savonlinnaan lähtee, joten yleisömäärä voi hyvässä lykyssä lähestyä jopa tuhatta. Samat joukkueet ovat kohdanneet tällä kaudella jo kahdesti runkosarjan aikana, ja revanssiviikonlopunkin jälkeen seuraava keskinäinen vääntö on jo marraskuun puolessavälissä.

Kokoonpanot:

SaPKo

I
Mikko Nuutinen - Joonas Toivanen - Miika Roine
Teemu Suhonen - Iiro Sulin

II
Kristian Kangas - Pekka Niemimaa - Niklas Huovila
Lasse Tiilikainen - Sami Jekunen

III
Miiko Hintz - Joonas Hyttinen - Mika Mörsky
Kai Lehtinen - Nikke Kettukangas

IV
Rasmus Hämäläinen - Anssi Köykkä-Luopa - Mika Hyvärinen
Jarkko Kainulainen (H)

Petteri Similä (Antti Leskinen)

Jukurit

I
Jaakko Turtiainen - Iivo Hokkanen - Timo Hiltunen
Jani Forsström - Santeri Lukka

II
Niko Laakkonen - Anthony Guttig - Riku Pitkänen
Juuso Akkanen - Juha-Petteri Purolinna

III
Pentti Nöyränen - Oula Palve - Teemu Turunen
Ilkka Vaarasuo - Roy Pihlström

IV
Nestori Lähde - Roope Hämäläinen - Jani Savolainen
Jarno Paven (P)

Ronan Quemener (Tadeas Galansky)
 

Murkula

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkueet,Tappara,NY Rangers,Juniori- SaPKo
Tässä ottelussa ei niinkään ole hohtoa kun näitä tahkotaan jo kyllästymiseen asti, mutta sen sijaan huomisessa legendojen kohtaamisessa Mikkelissä taas on.
ON MUUTEN AIVAN PERKELEEN HUONOSTI MARKKINOITU TAPAHTUMA.

Jukurilegendojen kokoonpano sentään löytyy seuran kotisivulta, mutta omaan silmään ei ole vielä SaPKon vastaavaa löytynyt. No sen nyt pitäisi pomppia molempien sivuilta silmään etsimättäkin.
SaPKolla on mukana ainakin 1.div./Mestiksen maalikunkku, hiljattain Heinolassakin hienosti noteerattu, Steve MacDonald.

Tämä olisi ollut hieno tapahtuma, jos sitä olisi muistettu markkinoida koko Itä/Etelä-Savoon. Ja....kun SaPKolaiset niin tunnetaan menneisyyden vankeina niin tuo peli olisi ehdottomasti pitänyt pelata Talvisalossa.
Se siitä.

Illalla on sitten nykypäivän peli ja sanottakoon, että ei oikeastaan erityisen vahvalta näytä SaPKon osalta, Manninen ja hurjassa iskussa ollut Forström sivussa sekä Ylipaino pelikiellossa. Kaikista jännittävin paikka on nyt nähdä miten Toikka pystyy Forströmmin paikan täyttämään ja pelaamaan Roineen sekä Nuutisen pelirytmissä.
Jos tuo palanen onnistuu niin pisteistä käydään tiukka vääntö. Ellei näin ole niin Jukurit valitettavasti ottavat pisteet mukaansa.
 

Murkula

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkueet,Tappara,NY Rangers,Juniori- SaPKo
No Toivanen ei ainoastaan pystynyt olemaan täyttämättä saappaita vaan oli myös sysipaska.
 

Tuusa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Nyt Jukurit oli Savonlinnassa sellaisella asenteella kuin pitää. Hyvä taistelu äijiltä, ja numerot olisi voineet olla isommatkin. Similä SaPKon maalilla oli kuitenkin hyvä. Erityismaininnat Jukureissa annan kapteeni Akkasen ja Riku Pitkäsen paluille, molemmilta mainio esitys. Nessu Lähde pelasi kauden parhaan pelinsä, vaikka sutaisikin alivoimalla hutikudin avoimesta maalipaikasta. Papukaijamerkki vielä joukkueen alivoimapelaamiselle ja Ranen nollapelille.
 

Murkula

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkueet,Tappara,NY Rangers,Juniori- SaPKo
Tällä viikolla olen tainnut nähdä jotakuinkin 11 SaPKon ylivoimaa joista tulos on ollut yksi vajaata sekuntia vaille syntynyt alivoimamaali omiin. Tänään 34s 5-3 yv:tä ja eikä qinoatakaan laukausyritystä. Surkuhupaisaa...peli oli ennen tätä viikkoa kovassa vedossa, mutta jotqin tapahtui ja kaksi viimeistä peliä on ollut surkeita,vaikka toisesta voitto tulikin. Tänään toki oli pahoja poissaoloja joten sekin osaltaan satoi vierailijan laariin. Niillä kumminkin pelataan ketä on. Ei selittelyjä, pelissä kävi juuri niin kuin ennakkoon arvelinkin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös