Eipä tuossa Lostedtin laittamisessa kakkoseen mitään järin ihmeellistä ole. Sama kenttä oli koossa jo runkosarjan lopussa ainakin kotipelissä SaiPaa vastaan. Silloin mietin koko ottelun ajan että mitun vitun pahaa se Viitaluoma on mennyt tekemään, kun tuollaiset laiturit on itselleen saanut ja SaiPa pelissä kokoonpanoilla tuskin haettiin mitään ihmeellisiä yliotteita vastustajasta Ihmiskuulaa peluuttamalla. En mitenkään ymmärrä miksei Lehtonen saa pelata Viitaluoman kanssa. Ensimmäisessä kotipelissä tapparaa vastaan kaksikko värkkäsi elintärkeän 1-1 tasoituksen ja olihan samassa pelissä vielä tuo jatkoaikamaalikin.
Se ettei Lehtonen osannut tehdä mitään estääkseen ensimmäisessä välieräpelissä sitä Hyvösen maalia saattaa hyvinkin riittää näätälogiikalla loppukauden penkitykseen, vaikka samassa pelissä toisessa päässä Lehtonen oli myös mukana ottelun hienoimmassa "maalissa", jonka hienoutta toki hieman latistaa se ettei kiekko koskaan käynyt siellä maalissa. Sen sijaan laatupari 34-14 (jälkimmäinen kyllä kerkesi yhdessä livahtamaan jo vaihtoon) oli erittäin suuressa roolissa kaikissa Kärppien kolmessa ensimmäisessä maalissa, mutta kyllä sinne suuntaan luottoa löytyy. Eihän Bluesilla ole kuin Kurki ja Alen reservissä, mutta 34 painaa silti Lumpeena aina siellä missä tapahtuu ja 2 käy vetämässä väliin pari ratkaisevaa vaihtoa.
Todella suuri harmi ettei Uhlbäck kerkeä renkaiden vaihdoiltaan pelaamaan sillä Tappara sarjassa Jaska oli Viitaluoman kanssa näkemissäni 1., 2. ja 4. pelissä ehdottomasti joukkueen parhaimmistoa tasaviisikoin erikentissä ja alivoimalla samassa parissa. Nyt jää ratkaisut sitten kädettömän kolmosen ja ulkomaalaisten harteille, kun 40 ei pelaa ja 39 on tapettu laitureilla. Näillä mennään mitä on ja toisaalta helvetin hyvin on mentykin varsinkin ennen viime keskiviikkoa oikeastaan koko kausi.
Toivotaan että loppuunmyyty (lienee 1. kerta) Länsiautoareena saa Espoolaiset laittamaan uuden vaihteen silmään. Tappara sarjan ensimmäisen hävityn ottelun jälkeen oli todella luottavainen olo joukkueeseen ja ajatus että omalla tasolla pelatessaan Espoo jättää Tapparan jalkoihin niinkuin kävikin. Sen verran vakuuttava Kärpät kuitenkin TV:stä katsottuna oli keskiviikkona että nyt täytyisi löytää peliin jo jokin muu taso kuin se ihan hyvä jolla Tappara kaatui. On se Kärpät vaan aika kova.
Tunnin päästä alan keräämään itseäni Tapiolan urheilupuiston suuntaan mahdollisesti viimeistä kertaa tällä jääkiekko kaudella. Hyvillä mielin, maha ehkä hieman täynnä, mutta pieni toive rinnassa että jos nyt kuitenkin sittenkin vielä. Kaikkien kannattaa muistaa että tämän vuoden Blues on eri joukkue kuin se perinteinen Blues. Kaikinpuolin todella vittumainen vastustaja kenelle tahansa.