Mainos

Pe 3.12.2010 HIFK-Pelicans

  • 7 298
  • 25

lintu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Matsiin aikaa reilut viisi tuntia eikä kukaan jaksanut vielä otteluketjua avata. Kertonee palstalaisten kiinnostuksesta peliin. Itse liittyin IFK:n muun joukkueen mukaan sairaslomalle, joten katson pelin tänään kotoa.

Kahdesti aiemmin ovat joukkueet tällä kaudella kohdanneet ja molempina kertoina IFK vahvempi. Viimeksi Lahdessa lukemin 2-4 ja alkukaudesta Helsingissä lukemin 7-3. Pelicans on kyntänyt viime aikoina syvällä ja kovulla kohulla tulleet Loppi ja York ovat olleet todella huonoja. Loppi tänään nelosessa ja York katsomassa vetämässä hodareita. HIFK:n pahin floppi lienee Ari Vallin, mutta ei hänenkään peli aivan katastrofaalista ole ollut. Onnistujia Pelicansilla ei liiemmin ole, Hovista ja Tyrväistä kuitenkaan unohtamatta. IFK:sta ei taida Vallinin lisäksi löytyä ketään, jota ei voisi onnistujaksi laksea.

Pelicans on liigan surkein vierasjoukkue. Se on voittanut 16 vieraspelistä ainoastaan yhden. HIFK on liigan toiseksi paras kotijoukkue(kiitos Rönn) häviten kotonaan ainoastaan kerran rankuilla. Näistä asetelmista kun lähdetään voimme tietenkin odottaa selvämaalista vierasvoittoa, näinhän se yleensä on mennyt. Noh, IFK on tällä kaudella ollut kuin uudestisyntynyt enkä lepsuiluun usko vaikka kokoonpanosta poissa Riksman, Nyholm, Wärn, Haataja, Kurvinen, Peltonen, Granlund y.m.

Mielenkiintoinen peli toivottavasti nähdään, toivottavasti väki löytää hallille ja tunnelma katossa.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
HIFK i dag:

Kuhta - Wirtanen - Hamilton
Järvinen - Töykkälä - Petrell
Ahtola - Ramstedt - Piiparinen
Tallberg - Liivik - Pöysti

Järventie - Kankaanperä
Vallin - Kousa
Söderholm - Melart

Lundell
Norja

Lisää junnuja kokoonpanoon, tällä kertaa Haataja tippunut kuumeilun takia pois ja Piiparinen tullut tilalle.
 

Jermu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Lisää junnuja kokoonpanoon, tällä kertaa Haataja tippunut kuumeilun takia pois ja Piiparinen tullut tilalle.

Piiparisella on liigasopimus, kuten kaikilla muillakin Norjaa lukuunottamatta (sopimus KiVaan), joten yhtään "junnua" ei ole edelleenkään mukana. Tallberg on toki A-junnuikäinen, ja on pelannut peräti yhden pelin Kolleissa tällä kaudella.

Kertoo kyllä materiaalin leveydestä, jos tämäkin matsi hoidetaan kunnialla. Ykkösveskari, 1 pakki ja 5 hyökkääjää (joista 3 olisi lähtökohtaisesti 1-2 -ketjuissa) loukkaantuneina sivussa.
 

Harkins#33

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Ville Peltonen, Rem Murray, DEFC #18
Nyt olisi Piiparisella elämänsä paikka tuossa kentässä antaa näyttöjä tulevaisuutta (ensi kautta) ajatellen, toki vasta ensimmäinen liigapeli loukkaantumisen jälkeen.

Kyllä on kova tuo poissaolijoiden lista, ei voi muuta sanoa. Sen taakse ei mennä piiloon ja tänään otetaan makoisa kotivoitto ja hieno päätös tälle viikolle.
 

Red Machine

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kertoo kyllä materiaalin leveydestä, jos tämäkin matsi hoidetaan kunnialla. Ykkösveskari, 1 pakki ja 5 hyökkääjää (joista 3 olisi lähtökohtaisesti 1-2 -ketjuissa) loukkaantuneina sivussa.

Nimenomaan. Kopissa on varmasti sellainen 'saatana ne 3 pojoo on meidän' meno päällä. Ukkoja saikulla, sitä tapahtuu.

Mutta kyllä silti voittoon vaaditaan ne tarvittavat tekijät eli:

- Lunkan pitää jatkaa hyviä otteita. Ei mitään syitä miksei näin tapahtuisi.

- Erikoistilanteiden(tulee satavarmasti) pitää mennä nappiin. Eli aaveet klaarattava ja yyveelä Hamilton-Kibe-Kousa(ylläri heitto) pitää jatkaa onnistumisien linjalla.

- Minuuttiakaan ei voi löysäillä. Nähtiin jo Lappeenrannassa miten silloin käy.

- Ns. marginaalipelaajat tänään isossa roolissa: Järvinen, Piiparinen, Liivk, Tallberg, Pöysti. Pelatkaa nyt sitä uranne parasta lätkää kundit. En olisi uskonut kauden alussa, että voisi jossain vaiheessa olla näin ikävä jotain Robert Nyholmia.

Mä uskon vakaasti voittoon. Edes Hovisen magia ei voi tänään olla esteenä.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Piiparisella on liigasopimus, kuten kaikilla muillakin Norjaa lukuunottamatta (sopimus KiVaan), joten yhtään "junnua" ei ole edelleenkään mukana.

No voi jösses sentään, kyllä sitä nyt jaksetaan viilata. Olen kyllä tietoinen Piiparisen liigasopparista, mutta pelaajana on kyllä junnu (keltanokka, noviisi, maitoparta), näitä nimityksiä kyllä riittää nuorille pelaajille jotka eivät kuulu vakiokokoonpanoon ja liigapelejä on koossa kourallinen.
 

Apassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Onhan tuo HIFK:n sairaslista aivan karmeaa luettavaa: Ville Peltonen, Mikael Granlund, Juha-Pekka Haataja, Juuso Riksman, Mikko Kurvinen, Robert Nyholm, Max Wärn. Peltonen-Granlund-Haataja oli kauden alussa ennakkoon ykkösketju. Lisäksi sivussa ykkösmaalivahti ja kolmosparin pakki. Kuinka moni joukkue etenisi tuolla listalla 10 ottelun pisteputkessa?

Yleensä se tappio tulee siloin, kun sitä vähiten odottaa. Tänään kyllä nimittäin on sellainen peli, joka ennakkoon pitäisi kotona hoitaa. Onneksi tuo pakisto on säilynyt pahemmilta loukkaantumisilta ja jo sitä kautta pelissä on tiettyä jämäkkyyttä. Yleensä se 3 maalia voittoon riittää ja pitäisi riittää tänäänkin.
 

Shejbal

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Loppi tänään nelosessa ja York katsomassa vetämässä hodareita.

Pienenä tarkennuksena lisäisin, että York ei ole peliesitysten vuoksi katsomossa, vaan hän sai sormivamman Ilves-pelissä ja sen vuoksi ei pysty pelaamaan.

Loppikin voisi saada jonkun vamman, niin ei tarvitsisi sitäkään päästää kaukaloon. Tuo -18 ansaitsisi jo jonkun palkinnon.

Jatkoajan ennakosta sai sen käsityksen, että York joutuu olemaan ulkomaalaisikiintiön vuoksi sivussa nyt, kun Brocklehurst tuli lainalle. Näinhän ei ole sillä Pelicansilla ei ole kuin kolme "ulkomaalaista" (York, Helminen, Brocklehurst), koska Dickensonilla on brittipassi.

Taas pelottaa, että illalla pääsee jälleen itku Lopin touhuja katsellessa ja Pelsun mikkihiirien yritäessä pitää Petrelliä ja Ahtolaa aisoissa.
 

lintu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Taas pelottaa, että illalla pääsee jälleen itku Lopin touhuja katsellessa ja Pelsun mikkihiirien yritäessä pitää Petrelliä ja Ahtolaa aisoissa.

Tässä on kuitenkin sellainen mahdollisuus, että Loppi syttyy huikeaan vireeseen kasvattajaseuraansa vastaan ja iskee sen perinteisen hattutempun. Ihme homma, mutta omat koirat purevat aina IFK:ta. Tälläkin kaudella Loppi on tehnyt kolme maalia, kaksi niistä IFK:n verkkoon.
 

Apassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
On muuten toisaalta ihan mielenkiintoista nähdä nyt tilanne, jossa Ramstedtin toisella laidalla ei painakaan Haataja, vaan Piiparinen. Heitäpä Piiparinen pari häkkiä Ramstedtin tarjoilusta, niin menee ketjukkoonpanot erittäin vaikeiksi. Se on kyllä pakko myöntää, että Ahtola on ollut paljon pahemmin yössä, kun paljon kritiikkiä saanut Haataja. En tiedä millainen paikka pitäisi tulla, että Ahtola osuisi tällä hetkellä.
 
Suosikkijoukkue
Lukko. Mälsä pierumäki kiekko.
Olosuhteiden pakosta tänään Nordiksella, vaikka Espoon mikälieareenalla pelaisi Lukko.
Toivotaan nyt sitä draamaa ja rytinää peliin kerrankin. Ihan sama kumpi voittaa. Muutama nujakka olisi hauska kyllä kaljoittelun ohessa nähdä.

Kotijoukkue on pelissä suursuosikki joka tapauksessa.
 
Olisi ihan mielenkiintoista nähdä Norja maalinsuulla, koska on käsittääkseni pelannut hyvin mestiksessä. Pelsuja vastaan ehkä uskaltaisi jopa kokeilla, jollei Räksä oo saanut lintuja lentoon yllättäen.
 

-3112-

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, ManU, HSV
Lähden tänään pelaamaan tulosvetoa niinkin vaatimattomasti kuin 8-2. Perjantai, kotiluola ja hyvä putki päällä.

Odotan puolustukselta selkeää tasonnostoa ja Jannelta muutaman pelastuksen. Hyökkäyksessä odotan Piipariselta hyviä nousuja maalintekopaikoille ja Jerryltä 2-3 maalia. Aloitusvoittoja paranettava selkeästi viime kotipeliin nähden.
 

Harald73

Jäsen
Suosikkijoukkue
1897
Tuossa se taas tuli; "Perjantai, kotiluola ja hyvä putki päällä."! Argh, perjantai -> hallilla porukkaa, kotiluola -> "varma" ja hyvä putki päällä -> jotka katkeaa, kun vähiten odottaa.

No, joka tapauksessa 5-2 päättyy, J.Hamilton maalaa yv:llä, kuten K.Kuhta ja M.York saa hodarista "sattuman" joutuen ensitilassa hamppilääkäriin.
 

Avenue

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Toinen kerta tällä kaudella kun jää kotipeli väliin ja jälleen Pelicans vastassa. Radio Voimalta voi kai peliä seurata?

Molemmilla oli peli eilen. HIFK voitti itärajalla, Pelicans hävisi naapurissa. HIFKn loukkaantumisista on puhuttu paljon, mutta tulosta on tullut ihan mukavasti. Eikä maalivahtipeli ole ollut ongelma.

Pelicansin onneksi Hovinen tullut takaisin ja Sulander lähetetty takaisin vanhainkotiin.

Vahva luotto HIFK:hon. Hamilton, Kuhta ja Wirtanen väh. maali mieheen, enimmäkseen ylivoimalla.
 

Daal

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Olihan viihdyttävä peli, Lundell pelasi loistavan pelin ja piti IFK:ta pystyssä varsinkin tokan erän alussa. Värilasein katsottuna oli loistvaa perjantai-illan viihdettä. Hyvä peli, tappelut voitettu ja nollapeli luukulle.
 

Shejbal

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Perkele, että meinasi mennä hermot UrhoTV:n lähetyksen ääniin. Tehostemikit oli lyöty kahden stadinjuntin syliin ja mitään muuta ei kuulunut, kuin IIIIÄÄÄFFFFFKÖÖÖÖ, IIÄÄÄFFFKÖÖÖ, Kuusela tuu pelin jälkeen hallin taakse kokeilee! Pasii, Pasiii, Pasi sä oot perseestä!

+ muuta yhtä tasokasta huutelua.
 

RedRebel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK, Sunderland AFC
Tehostemikit oli lyöty kahden stadinjuntin syliin ja mitään muuta ei kuulunut, kuin IIIIÄÄÄFFFFFKÖÖÖÖ, IIÄÄÄFFFKÖÖÖ, Kuusela tuu pelin jälkeen hallin taakse kokeilee! Pasii, Pasiii, Pasi sä oot perseestä!

+ muuta yhtä tasokasta huutelua.

Sulle sattu siis yhtä huono istumapaikka ku mullekin. =) No joo noi lähetykset on kyllä kudottu kasaan niin pienellä budjetilla että se yks tehostemikki pitää johonkin lykätä ja nyt se sattu tosi huonoon paikkaan. Oli kyllä kohtalaisen ärsyttävän kuulosia janttereita.

Täytyy kyllä silti antaa propseja noille Urhon lähetyksille, koska ovat pelittäneet tosi hienosti ja kyllähän näitä mieluusti kuvan kanssa katsoo vaikkakin lähetysten taso ei aina silmiä hivele.
 

Harald73

Jäsen
Suosikkijoukkue
1897
Joo, peli oli viihdyttävää kiekkoa, etenkin meikäläistä miellyttävään lopputulokseen päätyttyään, mutta minuakin kiusasi noi Urhon lähetyksen taustalla kuuluvat s..tanan idiootit, jotka jaksoi huutaa lähes loputtomalta tuntuvaa "Paaasiiiii, paaasiiii sä oot hyvä jätkä, käy varastamassa auto" tms. läppää, joka noiden pikkuisissa aivoissa oli varmaan hyvä juttu. Hirveä myötähäpeä tuli ainakin jos ei muuta.

Itse pelissä olikin sitten viihdyttävyyttä, nopeutta, maaleja, tappeluita ja J.Lundell. Liioittelenko jos väitän hänenkin pelaavan elämänsä kautta? J.Hamiltoniin ja K.Kuhtaan täytyy olla tyytyväisiä ja neloskenttä loistaa!

P.S. Mä mitään lopputuloksia osaa ennustaa...
 

play_on

Jäsen
Suosikkijoukkue
dirty dozen
Noo tänään nyt sattui tehostemikkiin parit anssikukkoset, mutta ylipäätään noiden olemassa olosta täytyy kiitellä Urpoa. Vielä kun tajuasivat miksata katsomon ja selostajan eri kanaviin, niin saisi sen Kuopion selostajankin vaimenettua fiiliksen kärsimättä.

***

Itse peli hyvää viihdettä. Pidin näkemästäni vaikka puhtaasti 5-0 tulikin turpiin - tänään sentään kaaduttiin saappaat jalassa. Ehkä nuo lukematkaan eivät ihan oikeutta Pelicansille tee.
 

Pappa1

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Tribe, Tigers, Angels, Rangers (Texas)
Itse ei voi olla nauramatta HIFK:n 5-0 maalin taustalla olleisiin huutoihin.

"Paaasii, Pasi mee himaa! Mee Shikakoo, mene, mene Lahteen(!), mee himaa, mee varastaa autoja ja..."

Ehkä olen erinlainen. Tosin enpä kuunnellut tuota koko peliä.

Niin, ja sieltä iltalehden netti-tv:stä nuo näkee (ja kuulee).
 

Moto

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Heti alkuun on sanottava, että peli ei ollut ollenkaan niin selvä tapaus, mitä numeroiden perusteella voisi olettaa ja Pelicans oli kaksi erää erittäin hyvällä jalalla liikkeellä. Kaikki saumat oli johdon hankkimiseen, mutta ilman maaleja se on tietysti vaikeaa. Kärkipää-häntäpää-matsiksi erittäinkin kelvollinen.

HIFK:n onneksi koituivat Hamiltonin sopivasti ekan erän loppuun tekemä 1-0 ja toisessa erässä peli vapautui pitkän Pelicans-painostuksen jälkeen, kun Essin broidi teki kauden ensimmäisensä. Kolmanteen erään Pelikaanien potku ei enää riittänyt ja HIFK meni menojaan, vaikka pari ensimmäistä minuuttia oli vielä jonkinlaista Pelicans-hallintaa.

Lopullisesti väriä matsiin tuli sen hässäkän jälkeen, joka alkoi kumman mitättömästä tilanteesta. Marttinen oli saamassa estämisjäähyä eversti Pöystin pojan kaatamisesta ja yhtäkkiä oli helvetti irti. Melartille puhdas pistevoitto, toisessa parissa ei gooni-Paakkolanvaara tainnut olla oikein halukas tanssiin. Arvelinkin, että jossain vaiheessa alkaa nyrkki heilua, kun alusta asti oli vähän jännitettä ilmassa. Kousa tuntui kovasti olevan vanhan joukkueensa hampaissa. Liekö vain kuittailua vanhalle joukkuetoverille vai sisältyikö siihen joku aiempi tapaus tältä kaudelta?

Nelosketjulta taas hyvä esitys ja lopussa pääsivät pyörittämään ylivoimaakin. Hamiltonin ja Kuhdan onnistumisia tuskin tarvitsee nykyään erikseen mainita. Lundell... Varmasti kaikki hallilla olijat huomasivat, että kolmessa torjunassa maila oli 0,26 astetta liikaa vasemmalle kallellaan ja vähintään kahdesti patjan reuna oli 0,44 senttiä liian kaukana kilpikäden reunasta. Todella epävarma esitys, vaihtoon.

Harvinaisen monta julkkisbongausta tuli ihan vahingossa. Ensin ei voinut äänestä erehtyä ja Lindin Arvihan se siinä oli. Mitä lie narripelurin Saipa-fani-isä teki tällaisessa matsissa? Mika Kortelainen käveli jälkikasvunsa(?) kanssa vastaan ja olikohan se ensimmäisen mainoskatkon loppupuolella pitkään zoomailtu blondi Eetun systeri?

Yhdeksän pisteen viikko ja maalit 13-2. Hyvin menee, mutta menköön.
 

vsqu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Olisi paljon mielenkiintoisempa, jos ne mikit olis jossain vaihtoaition lähellä, että kuulis mitä pelaajat höpisee keskenään.Muistan aina, kun Esa Tikkanen oli mikitetty, ja kuuli mitä se heittää matsissa, niin olihan aika tiki tookkia...."vittu mä kohta vedän sut kohta tulee ym ym ja Janetskille sä oot saatanan pussy" kehui vielä tuomarinkin ym ym siinä olis kuultavaa, jos sais mikin esim.vastustajan aitioon johonkin selkien taakse.
 

RedRebel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK, Sunderland AFC
Olisi paljon mielenkiintoisempa, jos ne mikit olis jossain vaihtoaition lähellä, että kuulis mitä pelaajat höpisee keskenään.
Itse asiassa ne on moneen otteesseen olleet siinä vaihtoaitioiden vieressä ja varsinkin vähemmän porukkaa olleissa peleissä on moneen otteen kuulunut Saken huudot mikkiin. En muista mikä peli tällä kaudella oli kyseessä, mutta Lennu oli ajamassa vastustajaa niin Sakke huusi kovaan ääneen että "Vedä sitä Lennu!" ja vaihtoon Lennun tullessa oli että "Hyvä Lennu!" mutta kyllä siis noita yksittäisiä huuteluja välillä kuuluu ja Sakke siellä on selkeästi useasti äänessä, vai onko sen ääni sitten niin kimee että kuuluu hyvin läpi. =)
 

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Pelicans oli tullut selkeästi hakemaan pisteitä pelistä ja jos joukkueen viimeistely olisi onnistunut ensimmäisten n. 30 minuutin aikan edes kerran, niin peli olisi saattanut päättyä ihan millaiseen lopputulokseen hyvänsä. Varsinkin toisen erän alku oli melkoista Pelicans-pyöritystä Lundellin maalilla. Laukaukset kohti maalia 2. erässä, ennen Liivikin 2-0 maalia, olivat 12-1 Pelicansin hyväksi ottelun laukaisukartasta laskettuna ja maali tuli 2. erän puolivälissä, joten se ehkä kuvaa miten voimakkaasti peli pyöri HIFK-päädyssä 2. erän alun ajan.

Täytyy erikseen kehua Lundellia, joka oli eilisen pelin todellinen tähtimaalivahti. Tuli jostain etäisesti mieleen yksi HIFK-Pelicans peli, jolloin Pasi Nurminen pelasi maalissa Pelicans-paidassa muutama kausi sitten Nordiksella. Nurminen torjui silloin 58/59 laukausta ottelussa, joka venyi vm-kisaan saakka. Lundell pelasi nollapelin pelissä, jossa Pelicansilla oli paikkoja ihan yhtä paljon kuin HIFK:lla, jos ei jopa enemmän kuin kotijoukkueella ja peli päättyi 5-0, eikä Niko Hovisen piikkiin mene kuin korkeintaan yksi HIFK-maali.

HIFK:n avainpelaajista oli tällä kertaa tehopiste-vireessä Hamilton, Kuhta ja Söderholm. Petrell ja Pöysti vielä komppasivat maaleillaan ja Lundell torjui kaiken. Ottelussa nähtiin vielä kunnon kahakka sen jälkeen, kun peli tavallaan sai jääkiekko-ottelun osalta osaratkaisun, kun HIFK teki vastoin pelin kulkua 2-0 johtomaalin. Hyvää perjantai-illan viihdettä oli eilen tarjolla lukuisammallekin määrälle katsojia kuin n. 6000:lle lipun ostaneelle tai sellaisen jostain saaneelle.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös