Pe 28.9.2018 Jukurit - HPK

  • 1 733
  • 3

hil

Jäsen
Suosikkijoukkue
West Bromwich Albion, Primeira Liga e Segunda Liga
Kovilla vastustajilla on sarja aloitettu. Kauden viiteen ensimmäiseen peliin kohdattiin viime kauden 6. 3. 5. 1. ja 4. Viimeksi vastustaja oli jo ennakoitua Jukurikategoriaa, viime kauden sijoitus 10.

Vastustajista huolimatta Jukurit on aloittanut kautensa ennakko-odotuksiin nähden - ainakin sivuunkirjoittaneen mielestä yllättävän - hyvin. Kuopiossa KalPaa vastaan oltiin askel tai pari jäljessä, mutta puolustus ja Raju olivat tehtäviensä tasalla, ja Partasella nyt on aina ollut hyvä laukaus. HIFK:lta saatiin kotona tasaisessa pelissä piste Engrenin (T% 69,23) lievää suuremmalla avustuksella. Toisaalta, välillä vaikutti että myös IFK:n paras pelaaja pelaa Jukuripaidassa. Jyväskylässä taas, miten sen nyt kohteliaasti sanoisi, pojat näyttivät isille että mistä kana pissaa. Eikä Voutilaisellakaan tainnut olla paras päivänsä. Kaiken kaikkiaan tylyä mutta fiksua vieraspelaamista, ja ennen kaikkea tylyä mutta fiksua johtoasemassa pelaamista. Kärpiltä saatiin Ikiomalla piste, pelissä jossa pisteistä ei ensimmäisen erän jälkeen nähty edes unta. Viimeksi Lahdessa jatkettiin pelikirjan kohdasta tylyä mutta fiksua vieraspelaamista, johtoasemassa ei sattuneesta syystä tarvinnut pelata.

Ei Pallokerhonkaan vastustajat helpommasta päästä ole olleet. Viime kauden sijoitukset 4. 2. 8. 3. ja 1. Turusta tuli piste maalivahtien taistossa, Tapparalta kotona kaksi, niin ikään maalivahtien taistossa. Ässät kaatui kotona ylivoimamaaleilla kolmen pisteen arvoisesti. Jos olivat ensimmäiset kolme peliä hyviä, niin Helsingissä ja Oulussa Kerho oli lähinnä vastaantulija.

Kokoonpanot

Jukurit

#20 Tavi, Janne - #88 Vähätalo, Julius - #54 Jesper Piitulainen
#52 Hietanen, Valtteri - #6 Salonen, Aleksi

#16 Henritius, Teemu - #23 Asplund, Turo - #9 Roine, Miika
#4 Suhonen, Teemu - #7 Piipponen, Samuli

#15 Leskinen, Ville - #61 Flinck, Markku - #33 Ritamäki, Janne
#5 Ville Hyvärinen - #8 Kokkonen, Mikko

#25 Kalliola, Joonas #28 Henri Nikkanen - #19 Lähde, Nestori
7. puolustaja #43 Antti Jaatinen

Maalivahdit
#35 Juhana Aho
(#30 Sami Rajaniemi)

HPK

#80 Turunen, Teemu - #7 Paajanen, Otto - #82 Tuulola, Eetu
#42 Laatikainen, Arto - #74 Nikkilä, Petteri

#21 Innala, Jere - #62 Leino, Robert - #51 Cornet, Philippe
#6 Friman, Niklas - #5 Lindgren, Jesper

#47 Janne Lahti - #16 Kainulainen, Harri - #28 Nenonen, Markus
#15 Brejcak, Jan - #56 Niemeläinen, Markus

#29 Miro Ruokonen - #10 Riska, Filip - #86 Lehtinen, Oskari
7. puolustaja #37 Niclas Almari

Maalivahdit
#33 Larmi, Emil
(#35 Karjalainen, Antti)

Partanen ei ole palannut, oli tiistaina jäällä ja kysyttäessä epäili perjantaina pelaavansa. Maalivahti ei ole vaihtunut, nyt sai valita kahdesta hyvästä; TPS-peli oli Rajaniemeltä kauden paras, ja Aho pelasi Lahdessa erinomaisen [Hyvän, jos huomioidaan mailapeli. lat.huom.] nollapelin. 7. puolustajan olisin ehkä harkinnut eri lailla.

Kerhon puolella taas katsellaan että onko syntymäpäiväsankari Larmi palannut ensimmäisten pelien tasolle, vai jatkuuko epävarmuus. Turusen maalia myös odotellaan, nimittäin Teemun edellinen maaliton kuukausi Liigassa oli helmikuu 2017.

Ottelun tuomareina toimivat
#22 Aaro Brännare (Päätuomari)
#29 Lassi Heikkinen (Päätuomari)
#49 Lauri Nikulainen (Linjatuomari)
#32 Daniel Österholm (Linjatuomari)

Veikkaus kallistuu kertoimien perusteella entistä niukemmin kotivoiton puolelle. Kertoimet olivat eilen 2,20 3,95 2,60 ja tänään aamupäivästä 2,30 4,00 2,50.

Otteluennakoita kirjoittaneet Jukurit ja Länsi-Savo. HPK:n videoennakossa illan ottelu on sivuosassa.

Dufvan Jukureille ei suosikkiasema sopinut - ei sitä kyllä usein ollut tarjollakaan. Illalla nähdään miten se sopii Kangasalustan Jukureille. Toivottavasti paremmin.
 

AVR

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Hyvä avaus @hil !
Viime vuonna HPK pelotti kun tuli vierailemaan Mikkeliin.. Koska Palve.

Tänään Jukureiden ykkösketjulta tehoja, kiitos!
Tänään ei Jukureilta jäähyjä, kiitos!
Tänään Jukureiden Aho maks. 2 päästettyä, kiitos!
 

vastaantulija

Jäsen
Suosikkijoukkue
Määrätietoisesti HPK
Hyvä avaus tosiaan @hil ja eipä tuohon paljon lisättävää. Siinäpä ne alkuasetelmat.

Kummallakin ollut alkuohjelmassa paljon kärkipäähän povattuja vastustajia ja tämä on nyt varmaan sellainen peli, mistä molemmissa leireissä ajatellaan, että nyt tulee "vähän helpompi" vastustaja ja pisteitä pitäisi ottaa. Toinen jää kuitenkin nuolemaan näppejään ja vaikea arvioida millainen peli tullaan näkemään.

Kerho pelasi aika mallikkaasti ensimmäiset kolme ottelua, joissa oma pää ja maalinedusta pysyi hyvin puhtaana ja hyökkäyspäässä/erikoistilanteissa oltiin riittävän tehokkaita. Sitten tuli seinä vastaan, eikä Helsingissä ja Oulussa tosiaan ollut numeroiden valossa mitään palaa. Kummassakin pelissä oli hyviä hetkiä, mutta numerot on silti aika tylyt.

Larmi otti harjoituspeleissä ja ensimmäisissä liigapeleissä selvän ykkösveskarin paikan, ja näköjään aloittaa tänään kuudetta kertaa Kerhon maalilla. Pakiston kiekollinen rajallisuus on Kerhon isoin kysymysmerkki ja hyökkäysketjuissa riittää palikat kahteen ensimmäiseen kentälliseen. Alkupeleissä Tuulola oli vähän yksinään kolmoskentässä ja nyt sinne on toista peliä putkeen sijoitettu sitten Nenonen.

Veikataan, että 2-2 numeroissa mennään jatkoille
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös