Pe 28.12.2012 HPK - Jokerit

  • 14 880
  • 60

sekolust

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Lostedt, Ben-Amor
Pakko todeta heti ensi alkuun taas se miljoona kertaa kuultu juttu. Tuomarit olivat taas aivan perseestä. Kun monta selvää vihellystä jää pois ja samaan aikaan vihelletään helppoja, niin ei ihme että pelaajillakin alkaa mopon nokka nousta. En nyt kiellä etteikö esimerkiksi Rudin tilanne mennyt oikein tai että Kerho olisi yksin hyötynyt linjasta, mutta katsojana tuo linjattomuus ja munattomuus ottaa kupoliin. Linja ei missään nimessä saa jopa erän sisällä vaihdella noin paljon, eikä satunnaisuus vihellyspolitiikan suhteen ole sekään mikään linja. Kohtuullinen poliitikon vastaus tosiaan Liusjärveltä linjasta kysyttäessä. Ensin pieni viittaus tiettyihin parannusta vaativiin kohtiin ja sitten keskitytään täysin Ruudun tilanteeseen.

Kerhon riveistä silmiin pisti erityisesti Aarnio. Tuo kaveri on joku puolimetriä pitkä ja pelaa kuin täysi kyrpä. Ei tuollaisista pelaajista nauti kuin yhden seuran kannattajat kerrallaan: Aarnion oman seuran. Kokoajan tulee pikkusikaa muun muassa kädestä irronneen mailan poislyömisen muodossa, muutama kova taklaus ja aivan varmasti poskensoittoa päälle.

Mitä peliin tulee, niin Kerho oli omia ennakko-odotuksia parempi ja vastaavasti Jokereilta nähtiin jopa surkeita hetkiä. Edelliseen kohtaamiseen verrattuna Kerho oli kuin eri seura ja osoitti sen, miksi sarjasijoitus on mikä on. Jokereilta taas poissaolot, ulosajo ja AJ:n kymppi sotkivat pakkaa, eikä Eaves tainnut sittenkään varsinkin pelikunnossa olla. Varsinkin Dehneriltä nähtiin ihmeellistä koomailua pariinkin otteeseen.

Raskin suoritusta olisi voinut pitää oikein koko kauden tiivistelmänä. Periaatteessa helvetin hyvää vääntöä erästä toiseen, jatkuvaa tsemppausta ja pääsi paikoillekin. Mutta kun selässä on Anttila tai joku vastaavan kokoinen kädellinen, niin tässä on tulos. Ei mene eikä uppoa, aivan sama pääseekö laukomaan huippupaikasta tai pääseekö nokikkain veskarin kanssa. Periaatteessa Rask on helvetin esimerkillinen pelaaja ja arvostettava, mutta toisaalta tuo tehottomuus saa jo koomisia piirteitä.

Tuolle lopun kahden miehen ylivoimalle vielä suuri kuva koiran karvaisesta perseestä. Rosteriin on varaa heittää helvetin kovia nimiä, mutta laukauksia saatiin maalia kohti vain pari hassua. Kun matsia on jäljellä tuon verran, pitäisi noiden kaverien astua kehiin ja ratkoa matsi. No, onneksi jatkoilla Pulu näytti hieman mallia rauhallisuudesta ja Maston laukaus taisi epäonnistua, yleensä mies tällää noin 2 metriä korkeammalle.

Eipä siinä, nyt ei runosuoni pahemmin syki. Mukavat pari pistettä sentään saatiin, vaikka kolmeakin tarjottiin.
 

jmexel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Roki,
Millä tavalla tuo Aarnio eroaa Jarkko Ruudusta? Aivan samanlaisia rottia ovat molemmat, joskus karkaa överiksi. Tänään Ruudulla.
 

vsmo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, ManU
Millä tavalla tuo Aarnio eroaa Jarkko Ruudusta?

Tämä tuli myös ensimmäisenä mieleen tuosta tekstistä.

Onnellisten tähtien alla olen syntynyt, kun molemmat kannattamani joukkueet ovat tuomareiden suopeiden siipien suojeluksessa.
 

Elton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit.
Eihän nämä pisteautomaatiltamme otetut pisteet nyt tietysti ikinä puskista tule, mutta kertoo mukavasti jotakin joukkueen henkisen kantin kasvusta että tällä kaudella viedään nämä etukäteen varmat matsit.

Kiitos Jokerit!
 

vsmo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, ManU
Eihän nämä pisteautomaatiltamme otetut pisteet nyt tietysti ikinä puskista tule, mutta kertoo mukavasti jotakin joukkueen henkisen kantin kasvusta että tällä kaudella viedään nämä etukäteen varmat matsit.

Juu, jatkoajalla.

Kiva kiusata isompaa :)
 

Jimisola

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers
Hidastuksessa näki kuinka Aarnio loikkasi ennen taklausta. Ihan selvä jäähyn paikka. Tuomarit olivat kauttaaltaan todella heikkoja ja sitten nämä viime hetken paikkausjäähyiltä tuoksahtavat tuomiot eivät lämmitä yhtään.

Jaa. Itse en hidastusta nähnyt, joten asia lienee sitten näin.

Mitä tuomioita tuomarit yrittivät paikkailla? Tätä Aarnion ryntäystä? Olisiko Miettisen huitominen pitänyt jättää viheltämättä? Mielestäni tämä Miettisen huitominen oli varsin munakas tuomio eikä todellakaan mikään paikkailu: reilu 3min peliä jäljellä ja kotijoukkue 2 miehen av:lle. Nämä kun saataisiin kaikki vihellettyä.

Onnistuneet vihellykset siis nollaavat kaiken sen mikä jäi näkemättä?

Ei nyt ihan näinkään, mutta fakta on se, että täysin onnistuneeseen ja kaikkia miellyttävään tuomarityöskentelyyn on mahdotonta päästä. Sitä on toki tavoiteltava. En väitä, että tuomaritoiminta oli tänään täydellistä, mutta isot rangaistukset meni oikein ja parit huitomiset saatiin hyvin pois. Pari jäähyä jäi viheltämättä, mutta Seppo Mäkelän sanoin: "pure poika huultas!".

Mitä tulee kommenteihin linjattomuudesta, niin kyllä tänään oli havaittavissa aika tarkka linja huitomisiin ja koukkuihin. Pitikö linja 100 % koko ottelun? -Ei täysin, joten parannettavaa toki jäi. Tuomareita saa puolestani jokainen kritisoida miten paljon haluaa, mutta on toisaalta surullista lukea ainaista valitusta tuomareista, vaikka tänäänkin työskentely oli ihan ok-tasoa. PS. en ole tuomari.
 

Musta_Kyy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Pakko todeta heti ensi alkuun taas se miljoona kertaa kuultu juttu. Tuomarit olivat taas aivan perseestä. Kun monta selvää vihellystä jää pois ja samaan aikaan vihelletään helppoja, niin ei ihme että pelaajillakin alkaa mopon nokka nousta. En nyt kiellä etteikö esimerkiksi Rudin tilanne mennyt oikein tai että Kerho olisi yksin hyötynyt linjasta, mutta katsojana tuo linjattomuus ja munattomuus ottaa kupoliin. Linja ei missään nimessä saa jopa erän sisällä vaihdella noin paljon, eikä satunnaisuus vihellyspolitiikan suhteen ole sekään mikään linja. Kohtuullinen poliitikon vastaus tosiaan Liusjärveltä linjasta kysyttäessä. Ensin pieni viittaus tiettyihin parannusta vaativiin kohtiin ja sitten keskitytään täysin Ruudun tilanteeseen.
Linja oli suhteellisen kovan pelin salliva, selkeät rikkeet otettiin aika hyvin tai ainakin tasapuolisesti sitten. No, Selin avautui Miettisen huitomisesta, mutta kyllähän se selvä oli ja pelaajalta tyhmä jäähy, onneksi ei siitä kolissut.

No, Ruutu taas - Päätähän tuo yritti irroittaa vastustajan ykkössentteriltä ja kapteenilta. Tuttua tuolta mieheltä ja tuosta leiristä.

Jokerit on tällä hetkellä sitä, mitä tuolla rahalla voi odottaakin. Saas nähdä, jatkuuko lento koko kevään, vai vieläkö jokin yllätys astuu kuvaan. Ei haittais...

PS: Hyvä peli, vaikka turpaan tuli.
 

AC/DC MAN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Manchester United
Toki lämmittää 2 pinnaa perjantai illan kunniaks. Mutta kun näitä raportteja täältä lukee, niin oli Jokereilla paikkoja ratkaista jo varsinaisella ajalla, ja että kolme pinnaa olisi lähtenyt Stadiin. No, hyvä näinkin. Ruudun tilanteen näin nelosen maalikoosteesta. Ja tapahtuhan siinä selvä hyppy, ja kädet oli ylhäällä, joten oikea tuomio. Mutta sitä Aarnion tilannetta en nähnyt. Oli kuulemma vähän vastaava?
 

jyrinki82

Jäsen
Kyllä tuomareiden vihellykset ja viheltämättä jättämiset menivät aikalailla tasan.

Fakta on että linja heitteli ja muutamia täysin selkeitä 2min:sia jäi puhaltamatta ja vastaavasti hernepilli vinkui monessa kohtaa jossa ei olisi pitänyt.

Kun katsoo änäri tuomareiden työskentelyä huomaa todellakin sen eron mikä on amatöörin ja ammatilaisen ero. Niinhän se on toki jokaisella alalla, mutta vituttaahan se ettei ammattilaissarjaan saada sen verran kerättyä rahaa että saataisiin ammatti dumarit.

Mutta onko se sitten näiden amatöörien vika, itse näen että jos ei parempaan pysty ja tuomareiden valitsijat näkevät että kuuluu liigaan minkäs teet. Sitä saa mitä tilaa.
 

Ritarisydän

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Philadelphia Flyers, Real Madrid
Viirut:

- En tiedä oliko HPK eilisissä harjoituksissaan vetänyt kuinka lujaa, mutta jotenkin näytti, että mehut olivat vähissä. Toki Jokerit luisteli hyvin, mutta en mielestäni noin hidasta HPK:ta ole tällä kaudella nähnyt. Toki hitaus johtui myös siitä, että syötöt tulivat pääsääntöisesti seisovalle miehelle.
- Karvaus oli HPK:lle suuri ongelma. Jos mentiin päälle, vastustaja pääsi avaamaan peliä muutamalla nopealla syötöllä keskustan kautta ja pääsi alati vaarallisille tekopaikoille, onneksi vedot viuhuivat ohi. Viimeisessä erässä nähtiin vivahteita 0-5 karvauksesta, mutta sekin muodostui ongelmalliseksi silloin, kun Filppula/Karlsson murtautuivat veiveillään keskustan läpi. Toisaalta 0-5 ajoi Jokereiden peliä enemmän kulmiin.
- Sallinen-Viitaluoma-Fehr oli tänään kaukana omasta hyvästä tasostaan. Kerhon parhaat paikat tasakentällisin loi Paajasen ketju. Myös Spang-Danilla oli kaksi aivan miljoonaan taalaan paikkaa, mutta jotenkin ihmeen konstilla mies ei saanut kiekkoa maaliin.
- Loukkaantumiset ja muut poissaolot näkyvät. Mielonen ja Piispanen eivät kuulu kokoonpanoon. Mielosen liike loppui jo toisen erän puolessa välissä. Toisaalta kierrätys on tämän viikonlopun kaltaisessa tilanteessa jopa välttämätöntä.
- Laaksolta hieno paluu, paras pakki tänään(kin).
- Maalilauluista sen verran, että onneksi meidän HPK:lla on jotain omaa ja alkuperäistä, eikä jotain muualta lainattua paskaa.
- Ottelun viihdearvo oli kohdillaan. Tunnelmaa riitti. Propsit lahjakortin voittaneelle miehelle, joka toivoi hallin suurenmoisinta naista, Jarkko Ruutua, samaan sviittiin.
 

jyrinki82

Jäsen
Ottelun viihdearvo oli kohdillaan. Tunnelmaa riitti. Propsit lahjakortin voittaneelle miehelle, joka toivoi hallin suurenmoisinta naista, Jarkko Ruutua, samaan sviittiin.

Joo sehän on nykyaikaa että kaikki saa kertoa seksuaalisista suuntautumistaan julkisesti, hyvä niin.

Ja ilmeisen huono "analyysi" teikäläiseltä kun ei osaa katsoa sitä milloin jostain kentästä tehdään vastustajan toimesta huono.
 

PeteX

Jäsen
Suosikkijoukkue
Töölön Vesa/Jokerit, Leeds Utd, Only Oranje
No, Ruutu taas - Päätähän tuo yritti irroittaa vastustajan ykkössentteriltä ja kapteenilta. Tuttua tuolta mieheltä ja tuosta leiristä.
Mä taas kuulin paikallaolleilta, että siltä puhkesi finni. Peliä katsoin toisella silmällä aina välillä. Kerho ei vaan jaksa nykyjään kiinnostaa pätkääkään. Toista oli vielä Jalosen aikana. Huomenna on vasta SE ottelu.
 
Rutiininosto pisteautomaatista, eipä siitä sen enempää. Haluaisin kuitenkin nostaa esille Ville Viitaluoman, tuon Hämeenlinnan Tommy Tabermanin lyyrisen helmen, jonka hän ylen ystävällisesti lausui livenä kameroiden tallentaessa pahamaineisen raggari-Ruudun taklauksen jälkimainingeissa. Jos rasistista herjoista on saanut pelikieltoa, niin kaipa tuollaisesta homofobisesta huutelustakin tulee kakkua, varsinkin kun se on kaiken kansan nähtävänä ja kuultavana. Millainen ykkössentteri, sellainen joukkue ja sitä rataa. :)

Karlsson, aijjai. Hieno mies.
 

Ritarisydän

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Philadelphia Flyers, Real Madrid
Ja ilmeisen huono "analyysi" teikäläiseltä kun ei osaa katsoa sitä milloin jostain kentästä tehdään vastustajan toimesta huono.

Oli siinä varmasti Jokereiden hyvyyttäkin, mutta ilmeisesti se poissulkee sen mahdollisuuden, että ykkösketju nyt vain oli kaukana omasta hyvästä tasostaan?
 

jyrinki82

Jäsen
Oli siinä varmasti Jokereiden hyvyyttäkin, mutta ilmeisesti se poissulkee sen mahdollisuuden, että ykkösketju nyt vain oli kaukana omasta hyvästä tasostaan

No eipä heillä paras päivä varmasti ollut, ja loput hoisi jokereiden hyvä viisikkopelaaminen.
 

Gagne

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kaikenlaiset pörröiset maskotit, kahdella.
33:na vuotena tuli Rinkelinmäellä matseja katseltua ennenkuin itselleni istumapaikkalipun sain hommattua. On jotenkin likainen olo. Ei kuitenkaan vuotta ilman kotimatsia, eli koskapa ensi jouluksi en ole lomalle tulossa niin pitänee sitten lunastaa tämä lupaus kevään finaaleissa. Sinnepäinhän nimittäin Kerhon kuningastie näyttäisi vääjäämättä olevan kulkemassa.

Semmoinen kiekkoiltama. Ekassa erässä oli vauhtia kummallakin ja pilli soi herkästi, toinen oli hyvinkin sekavaa sohimista ja pilli ei soinut mistään. Kolmannessa olisi matsi voinut kääntyä kummalle tahansa ja taas oli tuomaritkin löytäneet viheltimensä.

0-1. Näppärästi toiseen aaltoon YV:llä. 1-1 kolmesta metristä vastakiekkoon. 2-1 pikku tsippi neliön keskeltä ja pakki laittoi lopulta omiin. 2-2 vähän niinkuin Segan NHL -93:ssa coast to coast ja 2-3 vastaiskusta kun Viitaluoma ja Fehr päättivät päättää hyökkäyksen Jokerien maaliviivan taakse.

Oli tolppaa ja tyhjistä ohisutimista. Oli oikein tuomittua ulosajoa ja jännästi tuomittua muuta. Oli hotsia ja Jatkoajan nimimerkkejä. Ihan viihdyttävä iltapuhde siis. Oikeutetuin lopputulos olisi ollut pistejako, mutta menköön nyt näin. Olipahan narrimielisillä lankomiehillä mukavampi kotimatka tuuliselle ulkoluodolleen.

Jaa juu: Oranssi #7, Paajanen. Siitä on vielä paljon iloa.
 

sekolust

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Lostedt, Ben-Amor
Millä tavalla tuo Aarnio eroaa Jarkko Ruudusta?

Ei käytännössä mitenkään. Yksityiskohdista voidaan aina vääntää, mutta pääpiirteet ovat kuin yksi yhteen. En ainakaan tietoisesti pyrkinyt mustamaalaamaan Aarniota, vaan tuomaan esiin miehen käyttökelpoisuuden seuralleen.

Musta_Kyy kirjoitti:
Linja oli suhteellisen kovan pelin salliva, selkeät rikkeet otettiin aika hyvin tai ainakin tasapuolisesti sitten. No, Selin avautui Miettisen huitomisesta, mutta kyllähän se selvä oli ja pelaajalta tyhmä jäähy, onneksi ei siitä kolissut.

Omasta mielestäni Miettisen rangaistus oli kohdillaan, vaikkakin tilanteen huomioiden noita harvemmin liigassa vihelletään. Siltä osin ymmärrän Selinin kommentit.

Sen sijaan monta selkeää jäähyä jäi viheltämättä ja esimerkiksi Grönholmin jäähy ei mielestäni sopinut siihen linjaan, jonka mukaan muutama vastaava tilanne jäi viheltämättä. Mielestäni noita Grönholmille sattuneita tilanteita pitäisi viheltää kovalla prosentilla, mutta ei vain niin, että ottelussa vihelletään vain osittain noita ns. helpompia jäähyjä. Tiukka linja ei mielestäni ole se, että vihelletään pari helpompaa pois ja annetaan muutama isompi rangaistus selvistä tai lähes selvistä tilanteista. Tiukka linja on mielestäni viheltää kaikki tietyn asteen ylittävät teot pois riippumatta pelitilanteesta tai vastaavista. Tiukkaa linjaa noudattava tuomari ei olisi esimerkiksi jättänyt viheltämättä tuota Aarnion ja Väänäsen mailacasea tai Fehrin tuuppausta Kilpeläisen käsille. Vastaavia tapauksia osui myös Kerholle, mutta liian alkoholin takia en nyt jaksa muistella keitä vastaan nuo tapahtuivat.
 

Musta_Kyy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK

Risa

Jäsen
Suosikkijoukkue
SoJy vuodesta-61, Jokerit 1972-2013; 2022, Україна
Selvä hyppy Jakelta ja oikeuttu tuomio, mutta siinäpä se... Jos tuossa nyt joku jotain telomista/teurastusta (vt. IL "katso hurja video"... oikeesti? =o))

Kiitos Kerholle pelistä. Toisin kuin aiemmin kaudella olivat tulleet pelaamaan...

Sitten vähän palstaveljille; Laittakaa nyt vähän vittu jäitä hattuun tuolla otteluketjuseurannassa!

Olihan siinä Kerhon 2-1 maalin jälkeen yksi vaihto, josta olisi kuulunut kotijoukkueelle se 2-3 pikkukakkosta viheltää (itsekin hiilenä tässä vaiheessa). Mutta jätkät oikeesti, kyllä tossa muiden joukkeiden fanien itkussa seurannassa on totuuden siemen... Varmaan sitä selittää massa ja suuret tunteet, mutta annettais olla kun ei siitä ole mitään hyötyä. Laitetaan sitten otteluketjuun ko. matsin osalta jos on jotain mussutettavaa...

Tärkeet 2 pojoo ja huomenna jullit himassa nurin!
 

Osmo Rapeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuusijuhla - Sex Festival
En minä kyllä ymmärrä, miksi tällaisessa pelissä pitäisi tuomareista valittaa. Se yksi Spangin yksinläpärihyökkäys näytti pihapeli-tilanteelta, jossa hyökkääjä ei edes ota tosissaan koska sitä edelsi selkeä rike, mutta muutenhan homma pysyi hyvin aisoissa ja asiassa Ruudun taklausta lukuunottamatta. Siis salliva linja auttoi tänään muikeaan lopputulokseen, paukkui ja pamahteli ilman sikailuja.

Suosikkitilanne ehdottomasti se Aarnion ja Väänäsen nokkapokka. Ensin Väänänen pistää vastapalloon taklauksella Aarniota. Sitten Aarnio potkii Väänäsen mailaa kauemmaksi, ja jatkaa seuraavaksi Hardtin kimppuun taklauksella. Eli asiallisella puolella pysyvää rottailua ja kaksinkamppailuita.

On se Väänänen hieno pelaaja. Pari syöttöä meni minne sattuu, mutta hallitsee omaa aluetta suvereenisti.

Entäs se Karlssonin slalom.

No Rask saisi mennä johonkin tehokouluun. Ensi vuonna 20+20 ja -15 taas jossain pienemmässä seurassa, kuitenkin niin että tehoja tulee vain joka kolmannessa pelissä.
 

Giroux

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, Philadelphia Flyers
Ensi vuonna 20+20 ja -15 taas jossain pienemmässä seurassa, kuitenkin niin että tehoja tulee vain joka kolmannessa pelissä.

Ensi vuodeksi tämä tehoton koohottaja suuntaa rapakon taakse, mutta toinen juttu onkin se, että kuinka kauan hän viihtyy siellä. Oma veikkaukseni, että ei kovin kauaa mikäli ei ketsuppipullo aukea.

Ihan viihdyttävä peli oli loppujen lopuksi, Jokerit sai Rudin ulosajosta jännästi virtaa ja otti sen jälkeen pelin haltuunsa. Raskin läpiajoyritys oli niin epätoivoinen, että olisi mieluummin edes laukonut. Pululta hienoa pelisilmää jatkoajalla ja Masto täysin vapaana nokittain Järän kanssa, ei edes Masto pysty joka kerta missaamaan tuollaista tonttia.

Millä se Viitaluoma on muuten kultaisen kypäränsä saanut? Varmaan jokaisella kerhokaudellaan Jokereita vastaan on ollut täysin pimennossa, enkä muista että olisi tässäkään pelissä näkynyt kentällä muuten kuin Ruudun taklauksen jälkeen.
 

Sape28

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Voi voi kun on taas iso ja paha Stadin Jokerit sikaillu, että veri oikein lentää...Vois noi iltapäivälehdet nyt vähän miettiä noita otsikoita...No karavaani kulkee, koirat haukkuu, ja Jokerit jyrää!
 

juhana

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit 1975-2013, 2023-, Roihuttaret, K-Vantaa
Kiitos Kerholle pelistä. Toisin kuin aiemmin kaudella olivat tulleet pelaamaan...
Sen verran täytyy vielä tähän ottaa kiinni, että kyllähän marraskuinen peli Hämeenlinnassa oli selkeästi tasokkaampi kuin eilinen ja siihen Kerho oli ainakin tullut pelaamaan...Areenalla oli kyllä taas sellaista sukkasillaan hiihtelyä, että sikäli piti paikkansa.

Minusta kanssa tuomarit onnistuivat kohtuullisen hyvin. Ehkä tietyllä tavalla vaikeuksia tuotti se, että alussa tunnuttiin vihellettävän hyvin tarkasti jäähyjä, mutta tätä linjaa ei sitten pystytty noudattamaan täysin jatkossa. Noista jäähytilanteista kuitenkin sitä mieltä, että kaikille tuomioille löytyy perusteet.
 

JofaPlayer

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Viihdyttävä peli kinkunsulattelumatsiksi ja vieraskaukalossa vielä. Hyvä meteli hallissakin oli ja tuomaritkin vetivät ihan vihkoon puolin ja toisin. Jostain syystä Hämeenlinnasta voitto maistuu paremmalta kuin monesta muusta vieraspaikkakunnasta.

Jokereilta hyvät: Pulkkinen, Väänänen, Karlsson, Rask (tuhlailuistaan huolimatta), Niemi. Hpk:lta jäi mieleen Larsson, Laakso, Viitaluoma sekä tietysti Järvinen. Ja se kaveri kenet AJ Niemi teloi tylysti. Toivottavasti ei loukkaantunut ja on pelikunnossa. Vuotta on jäljellä pari päivää, sanoisin että vuoden komein kaatuminen mitä livenä olen todistanut.
 

Mr Uffi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Ensi vuodeksi tämä tehoton koohottaja suuntaa rapakon taakse, mutta toinen juttu onkin se, että kuinka kauan hän viihtyy siellä. Oma veikkaukseni, että ei kovin kauaa mikäli ei ketsuppipullo aukea.

Mikä ketsuppipullo? Rask ei ole missään vaiheessa esittänyt mitään sellaista, mikä antaisi viitteitä paremmasta. Teräväisen ja Pulkkisen alkukaudesta voidaan sanoa, että heillä oli apina selässä, mutta tuo Rask on vaan hörräävä koohottaja joka tullee tekemään keskinkertaisen uran jossain kerhossa, ässissä tai muussa keskikastin joukkueessa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös