HighFlyer#95
Jäsen
Sarjan heikoin vierasjoukkue ja tällä hetkellä jumbosijaa miehittävä Peliitat saapuu tänään Jukureiden vieraaksi.
Peliittojen tilanne on toden totta surkea: viimeisistä 16 ottelustaan se on voittanut kaksi ja sen kauden ainoa vierasvoitto on liki kahden kuukauden takaa. Joukkue on päästänyt sarjassa eniten maaleja (99), joista 2/3 vieraspeleissä (60) ja päästettyjen maalien keskiarvokin vieraspeleissä on n. 4,7.
Jukureiden tilanne on puolestaan täysin päinvastainen. Joukkue on neljän ottelun voittoputkessa ja mikä parasta, joukkueen puolustuspelaaminen on parantunut, sillä joukkue on päästänyt viimeisessä neljässä pelissä vain neljä maalia. Suurin tekijä hyvän puolustuspelaamisen takana on ollut maalivahti Quemener, joka pelasi edelliset kolme peliä päästäen vain yhden maalin selkänsä taakse.
Viime peleissä Jukurit on myös pysynyt poissa melko hyvin jäähypenkiltä, joka osaltaan varmasti myös selittää noita pieniä takaiskumääriä, sillä erikoistilanteista Jukureita on melko paljon rangaistu.
Joukkueet ovat kohdanneet tällä kaudella aiemmin kahdesti ja molemmilla kerroilla Jukurit on ollut vahvempi: Heinolassa loppulukemat olivat 1-3 ja Mikkelissä 6-3.
-----------------------------------------------------------------------
Joukkueiden kokoonpanot tänään:
Jukurit:
Galansky (Quemener)
Turunen-Palve-Laakkonen
Lukka-Akkanen
Hiltunen-Guttig-Nöyränen
Pihlström-Vaarasuo
Savolainen-Ripatti-Turtiainen
Paven-Purolinna
Kalliola-Hämäläinen-Lähde
Laamanen
Pitkänen, Hokkanen ja Piipponen jatkavat edelleen sairastuvalla. Forsström on HPK:n matkassa ainakin vielä viikonlopun yli ja maalia vartioi tänään Galansky.
Hieman vilunväristyksiä aiheuttaa tuo kolmospari, sillä kumpikaan ei oikein ole vahvoilla omassa päässä. Maalilla Tadella on nyt loistopaikka heittää haaste erittäin viime peleissä hyvin esiintyneelle Quemenerille kilpailussa peliajasta.
Peliitat:
Rautiola (Vehviläinen)
Elimäki-Koponen-Ollikainen
Silfver-Rukajärvi
Rajamäki-Lahtela-Heikkilä
Hurri-Väkeväinen
Westerlund-Kristof-Viljanen
Väkelä-Sopanen
Rönkkö-Monto-Peltonen
Aronen
Rautiolan pitää pystyä ainakin parantamaan paljon otteitaan, sillä viimeeksi Mikkelissä mies oli heikko, eikä hän kyllä suuremmin vakuuttanut keskiviikon LeKi-pelissäkään. Luukunavaajana on A-nuorten Suomi-sarjaa pelannut Vehviläinen, joten sekin varmasti tietyllä tapaa luo painetta pakko-onnistumisesta Rautiolalle.
Tosin, eipä joukkueen puolustuskaan paljon apuja Rautiolalle tarjonnut, sillä aika helposti sinne maalinedustalle päästiin tulemaan. Hyökkäyspelaaminen oli myös melko mielikuvituksetonta, eikä edes Kristof ole esiintynyt edukseen.
--------------------------------------------
Jos Jukurit jatkaa samalla otteella hyökkäyspäässä, mitä nähtiin muun muassa KeuPaa vastaan ja jatkaa viime pelien puolustusvireellä, niin voittajasta ei ole epäselvyyttä. Peliitat on kuitenkin heikosta vireestään huolimatta yllätysvalmis ryhmä, joten ei sille liiaksi kannata paikkoja tarjota.
KeuPaa vastaan täysin tunteella pitkävetoon vedetty Jukurit-3 osui, joten kokeillaan tänään samaa, sillä hyvin samanlaiset fiilikset on tästä pelistä kuin KeuPa-pelistä.
Heinolasta oli myös ymmärtääkseni jonkinlainen faniryhmä lähdössä liikkeelle, joten toivon mukaan myös katsomossa tunnelma on yhtä hyvällä tasolla, mihin se oli saatu KeuPa-pelissä nostettua.

Viimeksi muokattu: