Takkuturkki
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- Kalervo Kummola
Kahden voiton putkessa oleva Ilves ja viimeisestä viidestä ottelustaan neljästä pisteitä ottanut SaiPa kohtaavat Hakametsässä.
Joukkueet ovat kohdanneet aiemmin tällä kaudella yhden kerran, kun Ilves kävi vierailulla Lappeenrannassa kuukausi sitten. Pisteitä jaettiin silloin molemmille, Ilvekselle kaksi ja SaiPalle yksi. Otto Koivula teki kaksi maalia.
Koivula onkin ollut eräs Ilveksen alkukauden positiivisista pelinappuloista, sillä 18-vuotiaalle kaverille 14 pelattua ottelua ovat tuoneet tehot 5+3=8.
Koivulan lisäksi vielä viime kaudella A-junnujen mestaruutta juhlineista kavereista moni muukin on saanut vastuuta melko kiitettävällä tasolla. Pelaamaan ovat päässeet Koivula, Ville Meskanen, Eemeli Suomi, Jarkko Parikka, Jere Helenius, Olli Vainio, Niko Ahoniemi ja Valtteri Ilomäki. Nuorison esiinmarssi on sinänsä todella positiivista, mutta on aivan selvää, ettei seurajohto saa laskea pärjäämistä heidän varaansa, vaan vahvistuksia odotellaan edelleen.
Ilvekseltä poissa kaksi parasta pistemiestä + runkopakki. Tilalla siis näitä edellä mainittuja junnumestareita + Amerikan Yhdysvalloista saapunut Ystävä-Jerry, eli Jerry D'Amigo, joka on kahden pelin otannalla ollut ihan hyvä. Hänen maanmiehensä MItch Wahl on ollut melko lapanen, tulee melkein mieleen Michael Lappinin otteet (kyllä, olen aika vanha). Tosin enemmänhän se Lappinkin teki maaleja.
Jaa niin juu ja Ilveksellä menee seurajohdon ja toimiston puolella edelleen (kuten jo olemme tottuneet) aivan päin helvettiä, mutta toivottavasti asia ei heijastu negatiivisesti joukkueen tekemiseen. Ainakin palkat on kuulemma maksettu ajoissa.
Ilveksen (Kummelin) ennakko
Saipan ennakko
Jatkoajan ennakko
Ilvesfoorumin matsitopikki
Otteluun lähdetään hyvin tasaväkisistä asetelmista, enkä yllättyisi, jos jälleen mennään jatkoajalle.
Veikkaus näkee Ilveksen lievänä ennakkosuosikkina tarjoten kotijoukkueelle kerrointa 2,15 ja vieraille 2,60.
Ja sitten keskustellaan!