Mainos

Pe 27.12.2013 KalPa-Ilves

  • 3 878
  • 9

Haalariosasto

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Joulu näköjään jatkuu Kuopio-Tampere sektorilla, sen verran vähäistä kiinnostus illan matsiin näyttäisi olevan ainakin täällä foorumilla. Onneksi hallille sentään näyttäisi vaihteeksi vaivautuvan tänään kohtalaisesti kiekkorahvasta mikä tietenkin tärkeintä. Toivon mukaan myös kannustus olisi sen mukaista.

Illalla tosiaankin pelataan liigakiekkoa Niiralan montussa. Itse asiassa matsi on varsinkin KalPalle keskimääräistä tärkeämpi selviytymistaistelussa säälipaikasta ja kuten Papu sanoi vain voittoa lähdetään hakemaan. Hieno ja oikea tavoite mutta kyllähän se tänään taitaa olla jonkuin sortin lottovoiton takana.

Ennen joulua ajattelin että pahin olisi tuossa loukkaantumistilanteessa ohi mutta eipä tuossa näy olevan mitään rajaa. Tuo KalPan kokoonpano alkaa loukkaantumisten vuoksi näyttämään pelottavasti lähes mestistason kokoonpanolta. Kohtalaisen kädetön ja syksyn aikaan jo niin nähty ykkönen tuettuna lähes täysin vempasta palaavalla kakkosella. Ja sama linja kun jatkuu 3. ja 4. kentässä junnu- ja mestis-vahvistuksilla täydennettynä niin ei hyökkäys vakuuta. Toisaalta sama linja jatkuu pakistossa Timosen ja Kauppisen poissaolojen myötä. Mutta ei auta valittaa, näillä mennään kohti tärkeää alkuvuotta.

Kolehmainen – Voutilainen – Kerman
Lammassaari –Pavlikovsky – Junnila
Saarinen – Harjama – Körkkö
Kouvalainen – Riekkinen – Iossafov

Koivisto–Lyytinen
Masuhr–Seppälä
Riikola–Foss

Tuokkola

Vaikka joukkueiden peliesitykset sitten alkusyksyn ovatkin kääntyneet päinvastaiseksi, vaikea povata tuolla kokoonpanolla kovinkaan kummoista lentokeliä KalPalle. Jos itse matsi vaikka olisikin tasaista taaperrusta, veikkaan että tänään kovin kokematon KalPa tarjoilee pisteet (helpon näköisesti) virheillään vieraille. No, saa nähdä ratkaisevatko nimet selässä vai... Jokatapauksessa onhan se tämäkin paikan päällä nähtävä.
 

bulftrik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Bruins, MM, LHC
Ilves tänään:

#19 Kantola - #42 Sandell - #71 Keränen
#33 Rajala - #23 Asplund - #93 Veistola
#72 Välimaa - #20 Korhonen - #26 Savilahti
#10 Hölli - #75 Kangasniemi - #29 Pesonen

#77 Järventie - #76 Mäkinen
#67 Gysbers - #40 Kukkonen
#6 Kivistö - #82 Pentikäinen

#31 Kolppanen
(#1 Korpisalo)
 

tulikaste

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Tero Lehterä
Eipä ole kummoiset odotukset tästä pelistä. Ensinnäkin molempien joukkueiden voi odottaa olevan suhteenkin jäässä joulutauon jäljiltä. Mitä tulee itse pelin kulkuun, noh, onhan Ilveskin ollut huono viime aikoina, mutta KalPassa on tapahtunut aivan liikaa muutoksia minun makuuni sitten viime pelin. Antti Pennanen on poistunut, Arttu Ilomäki ei enää ole tuomassa hyviä kakkossentterin otteita, Voutilainen on siirretty takaisin keskelle, Lehkonen, Kasperi Kapanen ja Saku Kinnunen eivät ole sattuneista syistä mukana, Kolehmainen viilettää taas ykkösen laidassa, Kalle Kerman viilettää samaisen ketjun toisessa laidassa, ylipäätään ketjut ovat menneet ihan uusiksi ja puolustus on säpäleinä. Masuhr taitaa olla ainoa yli 25-vuotias pakki, en jaksa tarkistaa Fossin ikää mutta jos ylittää tuon niin ei paljolla. Taidolla on varmaankin enemmän väliä kuin kokemuksilla, mutta pherkeles nyt kuitenkin. Onhan tuossa tuota tekijää, mikä sotii KalPan menestystä vastaan, mutta ei tässä oikein auta kuin toivoa, että jollain apinanraivolla tästä selvitään. Haalariosaston tavoin uskon, että jos KalPa johonkin kaatuu niin virheisiin. Onneksi yleisöä tosiaan näyttäisi olevan tulossa paikalle.
 
Suosikkijoukkue
Bruins
Alkoi melkein itkettään, kun katsoin Ipan hyökkäysketjuja, mutta sitten katsoin myös KalPan ja sehän on melkein yhtä kehno. Voi olla vakuuttava matsi tänään tulossa, kun molemmat yrittää maalia jollain keinolla saada aikaan. Voutilainen ja Keränen pois niin alkaisi tekemään mestiksessäkin tiukkaa.
 

Herättelijä

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Blackhawks, Oilers
Täytyypä sanoa, että KalPalta yllättävän miehekästä taistelua kaksi ensimmäistä erää normaaliakin ohuemmalla rosterilla. Etenkin kapteeni Voutilainen oli todella kovassa vireessä. Kerman yllättäen myös sähäkkänä.

Kolmannessa erässä paketti kuitenkin hajosi täysin. Todella väkinäistä hyökkäys- ja puolustuspelaamista. KalPalla oli paikkansa johtolukemiin, mutta etenkin pakit tuntuivat pelaavan silmälaput silmillä koko pelin. Sekä Lyytinen että Masuhr pääsivät ensin tasaviisikoin ja myöhemmin ylivoimalla luistelemaan loistaville maalintekopaikoille. Molemmissa tilanteissa oli hyökkääjät aivan vapaina molemmilla tolpilla odottaen syöttöä, mutta tilanteet päättyivät epäonnistuneisiin rannelaukauksiin. Junnilakin tuhrasi montaa unelmapaikkaa.

Tuokkola maalilla oli todella epävarma. Mies pompotteli lähes jokaisen torjuntakiekon vaarallisesti ilvespelaajille. Ei hyvä.

Yleisömäärään voi kuitenkin olla ihan tyytyväinen. Ylivoimalla omien kannustus kyllä hävisi täysin, jättäen lähinnä Tampereen faniryhmän mölinät kaikumaan hallin kattorakenteita pitkin.
 

ilman sukkia

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Kolmannessa erässä paketti kuitenkin hajosi täysin. Todella väkinäistä hyökkäys- ja puolustuspelaamista.
Mulle samat lasit jos tuosta söhellyksestä erottaa tämmöisiä osa-alueita. Kieltämättä, hieman puuttui raikkautta. Joulutauon jälkeen parasta KalPaa kuitenkin.
Ylivoimalla omien kannustus kyllä hävisi täysin, jättäen lähinnä Tampereen faniryhmän mölinät kaikumaan hallin kattorakenteita pitkin.
Samoilla laseilla varmaan olisi huomannut KalPan ylivoiman. Peruspositiivisena ihmisenä huomasin Kauppisen puuttumisen viivasta ja jokaikisen hyökkäyksen painuvan nurkkiin.

Laukkaselle niin kuiva tussi kahden maalin takaa-ajo kuvioiden piirtely sessioon ettei pysty pakki-pakki syöttöä enemmän piirtämään. LAUKAUKSIA?
 

Baloun

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, sympatiat milloin kenellekkin
Sellainen peli sitten. Gysbersin pommi puhui taas tänään. Harmi vaan että yv on paskaa muuten ja tohelot suharit pyörittämässä sitä.

Keräsen ja Korhosen maalit maagisia, Keränen kentän ylivoimaisesti paras hyökkääjä. Kolppaselle myös iso kiitos, piti Ilvestä pystyssä ja torjui Ilveksen voittoon, muuten olisi tullut ruma tappio.

Järventie kujalla, toivottavasti ei pelaa huomenna. Tämä joukkue kaipaa silti vahvistuksia. Kalpahan peliä hallitsi kaksi ensimmäistä erää, mutta Kolppanen pelasti. Onneksi tulos on ainoa, joka tässä ratkaisee
 

Girardi #5

Jäsen
Suosikkijoukkue
NY Rangers ja Kalapa
Sellainen peli sitten. Kalpahan peliä hallitsi kaksi ensimmäistä erää, mutta Kolppanen pelasti. Onneksi tulos on ainoa, joka tässä ratkaisee

Tämä on jo hyvin tuttua Kalpan faneille eli kyllä me painetta ja paikkoja saadaan vaikka pelaajia puuttuu koko ajan mutta ne maalit vaan jää aina puuttumaan. Eihän näillä laina ja mestismiehillä voi odottaakaan kuin turpasaunoja. Ihmettelen vain mistä tuo Tuokkolan epävarmuus johtui kun ollut kuitenkin Kalapan paras pelaaja koko syksyn. Jees, vielä on matkaa playoffeihin!
 

G-dog

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Kylläpä vituttaa. Kahden maalin johto taisi yllättää KalPan tyystin, nimittäin Kermanin maalin jälkeen tuntui pelaaminen melkein kokonaan loppuvan. Junnila on suosikkipelaajiani, mutta eihän siitä nyt kakkosketjussa ole mihinkään. Samoin Lammassaari oli taas vaihteeksi aivan paska. Pakit olivat tyystin pihalla toisen ja kolmannen erän. Loukkaantuiko Pavlikovsky? Pläähhhhh
 

lunde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Chicago Blackhawks, naiskiekko
Ei ollut parin minuutin jälkeen hirveän hyvät fiilikset, kun Ilves näytti olevan vielä jossain Suonenjoen kohdalla matkalla kohti peliä. Onneksi KalPalle ei edellistenkään kohtaamisten perusteella näyttäisi sopivan johtoasema ainakaan Ilvestä vastaan, sillä pelihän oli yhtä nopeasti tasan kuin se oli repsahtanut kahden maalin takaa-ajoasemaksi. Gysbersin kavennuksen jälkeen Voutilaisella ja Kermanilla oli ylivoimalla hyvät paikat tehdä isännille kolmas osuma ja mahdollinen nopea kuittaus kavennusmaaliin olisikin voinut estää Ilveksen nousun. Keränen meni sitten riistämään kiekon ja loppu onkin historiaa.

Ilves on ennenkin pujotellut KalPa-puolustajia Kuopiossa. Tässä Lassi Kokkalan suoritus viime tammikuulta, joka oli tuon ottelun toinen alivoimamaali. Keräsen osuttua vajaalla silloinkin.

Näin vastustajan leiristä pitää kommentoida tuota (maalivahti-)Tuokkolan peliä hieman. Ei varmaan ollut sillä parhaimmalla tasolla, jolla on napannut tälläkin kaudella neljän nollapeliä, mutta melko vaikea on torjua varmasti tuollaisia harvakseltaan tulevia vaarallisia tilanteita:
-Gysbersin maali tuli osittaisen maskin takaa ylivoimalla, kun puolustaja pääsi rauhassa virittämään pommiaan viivalla
-Keräsen harhautus alivoimalla läpiajosta
-Kantola sai yhdenkään KalPa-puolustajan estämättä ohjata ohi menossa olleen Keräsen syöttölaukauksen ja upottaa paluukiekon maaliin
-Korhonen luisteli kiekon kanssa punaviivalta asti ja lopulta kahden KalPa-pelaajan välistä läpiajoon

Oli hienoa nähdä, että Kuopiossa oli alkukauden surullisten lukemien jälkeen lähes täysi tupa. Sen sijaan oli hieman huvittavaa, kun jo ensimmäisellä erätauolla kuulutettiin ottelun päätteeksi tapahtuvasta poistumisharjoituksesta mahdollisen tulipalon tai muun vastaavan tilanteen harjoittelemiseksi. Lopulta poistumiskäskyn kuuluessa halli oli jo valmiiksi puolillaan. Ensimmäinen iso katsojarypäs ryntäsi Niiralan ahtaille parkkipaikoille siinä vaiheessa, kun kolmatta erää oli vielä 04:30 jäljellä. KalPa sai lopussa yrittää kavennusta ylivoimalla ja ilman maalivahtia lähes kaksi minuuttia, mutta tuo jäi näkemättä monelta kuopiolaiskannattajalta. Joku savolainen leukaili vielä Ilves-faneille "hitaiden hämäläisten" verkkaisesta poistumisesta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös