Pe 27.10. KOO-VEE - Salamat

  • 1 320
  • 11

SM1968

Jäsen
Suosikkijoukkue
KOOVEE
Hakametsän 2-hallissa on tänään tarjolla perjantai-illan huumaa, kun KOO-VEE ja Salamat pelaavat sarjapisteistä. Lisäksi kyseessä on Salamoiden ensiesiintyminen Tampereella pelattavassa Mestis-ottelussa.

KOO-VEEn kuntokäyrä on nousuvoittoinen. Edellisestä 5 pelistä joukkue on onnistunut hankkimaan 3 voittoa ja 2 tappiota. Samalla sarjasijoitus on kohentunut jo playoff-viivan tuntumaan. Tällä hetkellä Dynamo on kahden ottelun voittoputkessa.

Salamat on joutunut urakoimaan otteluruuhkan keskellä. Viikon aikana (19.-26.10.) joukkue pelasi peräti 5 sarjaottelua. Salamoiden saldona näistä peleistä on 1 voitto ja 4 tappiota. Kirkkonummelaisten suunta onkin ollut alaspäin: Salama-joukkue on saanut maistaa tappion karvasta kalkkia 4 ottelussa peräkkäin.

Kauden ensimmäinen kohtaaminen joukkueiden välillä päättyi Salamoiden selvään 6-3 -kotivoittoon. Ja Salamat hakee tänään varmuudella loppua tappioputkelleen.

KOO-VEE sen sijaan on oudossa tilanteessa. Heittopussiksi etukäteen tuomittu joukkue on hivuttautunut parantuneiden otteiden turvin sarjatalukossa ylöspäin.

Avainkysymys: pystyykö KOO-VEE nollaamaan peräkkäisten voittojen aikaansaaman hyvänolontunteen?
 

Afan

Jäsen
40-18-42

Tältä ottelulta voi odottaa oikeastaan mitä vaan.

Hienoa nähdä Juha Korhonen Salamoiden aloittavana maalivahtina. Toivottavasti ei vaan ala nähdä kiekkoja kahtena kesken pelin...

Hyökkäysvoimaakin on laajemmalti kuin eilen Turussa, kun nelosketju on Uusivirta-Koskiranta-Laakso. Näiltä jätkiltä voi itse asiassa odottaa aika paljon.

Salamoiden pitäisi pystyä voitto vääntämään, kunhan joukkue vaan pelaa omaan tasoonsa nähden hyvän ottelun. Eri asia on, onnistuuko se, kun suoritukset ovat ailahdelleet ja otteluruuhka on melkoinen. Mikään keskinkertainen esitys tuskin riittää, sen verran hankala vastustaja KOO-VEE pystyy olemaan.
 

Salama44

Jäsen
SM1968 kirjoitti:
Hakametsän 2-hallissa on tänään tarjolla perjantai-illan huumaa, kun KOO-VEE ja Salamat pelaavat sarjapisteistä. Lisäksi kyseessä on Salamoiden ensiesiintyminen Tampereella pelattavassa Mestis-ottelussa.

Salamat on joutunut urakoimaan otteluruuhkan keskellä. Viikon aikana (19.-26.10.) joukkue pelasi peräti 5 sarjaottelua. Salamoiden saldona näistä peleistä on 1 voitto ja 4 tappiota. Kirkkonummelaisten suunta onkin ollut alaspäin: Salama-joukkue on saanut maistaa tappion karvasta kalkkia 4 ottelussa peräkkäin.

Kauden ensimmäinen kohtaaminen joukkueiden välillä päättyi Salamoiden selvään 6-3 -kotivoittoon. Ja Salamat hakee tänään varmuudella loppua tappioputkelleen.
Tänään se nähdään mihin Salamoiden kärsivällisyys riittää. Jos pelaavat samalla tavalla kuin edellisessä kolmen ottelun sarjassa viimeisessä ottelussa SaPKoa vastaan niin tappio tulee varmasti. Eli ensin painetaan ja painetaan, sitten hermoillaan ja jäähyillään ja lopuksi hävitään peli. Jos pelataan fiksusti niin kuin Kajaanissa ja Turussa ja maalissa Korhonen on normaalissa pelikunnossa niin voi tulla useammankin maalin voitto. Alivoimalla Salamoille käy samalla tavalla kuin eilen FPS:lle. Koo-Vee pelaa hurlum-hei kiekkoa ja Salamoiden on pelattava kärsivällisesti, mutta aktiivisesti ja iskettävä teräviä vastaiskuja.

Salamoiden kentälliset näyttävät nyt hyviltä. Ahvenainen-Korhonen-Niinimäki onnistui eilen hyvin ja ihme on jos ketju ei tänään ole tekemässä ainakin yhtä maalia. Iippo Suutarisen taidot ovat edelleen tallella, joskin ne ovat olleet pitkään käyttämättä. Jos alivoimalla pääsee läpi tekemään maalin niin miksi sitten ei esim. ylivoimalla? Iippo Suutarinen-Simo Romo-Sami Tervonen ketjun luulisi olevan tosi nälkäinen tänään. Tero Koskirannalla on nyt sellaiset ketjukaverit että ei tarvitse ihan yksin sooloilla. Janne Laakson toivon päättävän pitkän kuivan kauden ja tekevään pari tehopinnaa. Laakso nousee monesti hyvin maalille, mutta maalivahdin harhauttaminen ei ole onnistunut. Nyt kuitenkin kiekko menee Taposen taakse. Ketjukaverit pitävät siitä huolen. Immo Suutarisen ketju hoitaa homman rutiinilla, jos Immolla ei keitä yli. Pakkien rooli on nyt entistä tärkempi, jos Juha Korhonen alkaa näkemään kiekkoja "kahtena". Toivottavasti ei kuitenkaan tee "Konosia" kesken pelin.

Tänään kiekot pomppivat Koo-Veen:n pelaajista, tuomareista ja tolpista Salamoille ja Salamat päättää tappioputkensa:) Lopputulos 3-5, viimeinen tm.
 
Viimeksi muokattu:

Afan

Jäsen
Salama44 kirjoitti:
Pakkien rooli on nyt entistä tärkempi, jos Juha Korhonen alkaa näkemään kiekkoja "kahtena".

Näin taisi käydä. Ennakkoon ilmoitetuista kokoonpanoista poiketen Lauri Kokko aloitti Salamoiden maalilla. Nyt jos Kokon polvi ei kestäkään kolmea erää, niin tilanne on mielenkiintoinen, muttei kovin mairitteleva...
 

Salama44

Jäsen
Kokko on ainakin aloittanut hyvin, mutta Salamoiden perseily jäähyjen suhteen jatkuu. Voin vain kuvitella miten siellä taas tönitään ja selitellään. Onneksi Koo-Vee:n ylivoimapeli tökki eilen ja saivat nytkin vain yhden maalin. Toivottavasti Tuukkanen saa erätauolla jotakin järkeä pelaamiseen. Hitaasti se lähti eilenkin liikkeelle.
 

Salama44

Jäsen
Ei toimi Salamoiden ylivoimapeli. Toisessa erässä Koo-Vee:n maalivahti pääsi vain helpommalla kun Salamat sai ylivoimaa. Ihmeitä pitää tehdä kolmannessa erässä, jos tuosta vielä noustaan. Lauri Kokolla on kuitenkin huikea torjuntaprosentti, jos pelaa kolmannen erän takaiskuitta. Maalivahdit ovat olleet tällä kaudella hyviä.
 

Big mama

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Ny Rangers,Kärpät ja Mestis-joukkueet
Joukkueen itseluottamus kaipaa onnistumisia. Täytyy todeta, että Salamat on väsynyt älyttömään otteluruuhkaan. Kesäharjoittelu oli sitä sun tätä. Toki kaikille joukkueille tulee peliruuhka, typerän liiganousun takia!! Kiekko-Vantaakin sinne pyrki!............. : ) 2 - 0 Kooveelle, taitaa olla liikaa jäähyjä. Onko ketään paikalla?
 

Afan

Jäsen
Kaikille joukkueille tulee otteluruuhkia, mutta tuskin kovin monelle osuu kohdalle yhtä järjetöntä kuin Salamoilla nyt. Reilussa kahdeksassa vuorokaudessa kuusi ottelua, joista viisi vieraissa. Hei haloo, tämä on amatöörisarja! Johan NHL-jengitkin hyytyvät tuossa tahdissa.

Sarjan tiivistäminen ei kohtuutonta ohjelmaa selitä. Kyllä ne ottelut olisi sinne kalenteriin halutessa vähän tasaisemminkin saanut mahdutettua.

Ei silti oteta KOO-VEElta mitään pois hienosta voitosta. Komea on ollut joukkueen nousuvire viime viikkoina. Vaikka eivät kaikkien mukaan luistella osaakaan.
 

Uleåborgir

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Päätalo, Huovinen, Sympathy For The Devil
Hyvä KOO-VEE!

Harvoin tulee jännitettyä Mestis-matsia näin paljon:
 

Liitteet

  • tulosveto-12.gif
    tulosveto-12.gif
    25,2 KB · kertaa luettu: 378

TML

Jäsen
Uleåborgir kirjoitti:
Harvoin tulee jännitettyä Mestis-matsia näin paljon:
Nice catch!

Erittäin hienoa huomata kuinka mestiksen piste-tomaatiksi veikatut kommunistiveljet ottavat voittajo olan takaa.

Hietsu tais tänään taas olla isossa roolissa.
 

Salama44

Jäsen
Afan kirjoitti:
Kaikille joukkueille tulee otteluruuhkia, mutta tuskin kovin monelle osuu kohdalle yhtä järjetöntä kuin Salamoilla nyt. Sarjan tiivistäminen ei kohtuutonta ohjelmaa selitä. Kyllä ne ottelut olisi sinne kalenteriin halutessa vähän tasaisemminkin saanut mahdutettua.
Ei ainakaan Koo-Vee:n otteluohjelmasta löydy samanlaista. Keväällä nähdään sitten toinen surkuhupaisa näytös kun Playoffien ensimmäisellä kierroksella tippuneet pelaavat pari viikkoa huilanneita ja harjoitelleita joukkueita vastaan playout pelejä. Itse asiassa pudotuspelien ulkopuolelle jäävät voivat alkaa tuon keskittymisen jo paljon aikaisemmin, heti kun runkosarjan tilanne on selvillä. Toivottavasta Salamoiden vastustaja pelaa vielä 21.2 viisieräisen viimeisen pudotuspelin niin 24.2 nähdään tuntuuko se missään. Playoffeista pudonneilla motivaatio on varmaan samalainen kuin Jere Karalahdella SM-Liigan pronssiottelussa. Kiva kun saa pelata:)
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös