Pe 25.1.2008 Lukko-TPS

  • 6 343
  • 38

Repolainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Aika erikoista, jos näin on käynyt kuten Mika Toivola pressissä sanoi. Vapaasti lainaten. "tuomari tuli ja haukkui jo ottelun alussa minut ja kapteenimme, edellisen ottelun tapahtumista, en ole tällaiseen urallani törmännyt".

Topolla ja T.Toivolalla oli jotain erimielisyyksiä ennen ottelua tapahtuneessa kapteenin ja tuomariston kättelyssä.

Tepsin ylivoima oli todella luokatonta. Berg sai kovasti viivalla vastuuta vaikka näyttäisi pelaavan ihan väärällä sarjatasolla. Järkyttävän hidas, kiekko ei tuntunut pysyvän lavassa lainkaan ja syötöt järjestään päin karvaajaa.

Viitasen paluu oli komea. Siklenkan ohella puolustajista paras molemmat joukkueet huomioiden. Vehanen taas jäätävä. Morrison pelasi myös lupauksia herättävästi.
 

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Tämä oli nyt jo toinen peräkkäinen kotipeli jossa Lukolle vihelletään kaikki mahdolliset rikkeet, ja vastustajan samanlaisilta rikkeiltä ummistetaan kylmästi silmät. Ei Toivola Lukolle kovinkaan montaa jäähyä aiheettomasti antanut, mutta vastaavasti Tepsin rikkeistä vihellettiin suunnilleen joka toinen.

Ja se on kyllä heti sanottava, että kiitettävän aktiivisesti turkulaiset olivat tässä pelissä kyllä kumossa heti kun mahdollisuus vaan kalasteluun oli.

Mitäköhän peliä Mika Toivola mahtoi tarkoittaa, kun hän kertoi pelin jälkeen Teron tulleen haukkumaan heti alussa häntä ja kapteenia edellisen pelin tapahtumista? Jokerit-Lukko-peliä vai Toivolan edellistä Raumalla tuomitsemaa peliä? Se edellinen Teron vierailu oli tuo Lukko-Blues jossa Ben-Amor ja Rajamäki hanskasivat, ja Haatajan loukkaantumisesta käytiin ensi alkuun kuumana, eli ilmeisesti tätä Toivola tarkoitti ettei tänään tartte tulla turpaa aukomaan. Mutta mitä ihmettä hän kapteenia haukkuu?

Se tuomareista.

Ei peli mitään kovin erikoista katsottavaa ollut, johtuen tuosta Lukon jatkuvasta alivoimapelaamisesta. Hyvin jätkät taistelivat Vehasen Peten johdolla alivoimalla, paljon TPS laukoi ja kyllä he niistä jokusen huippupaikankin saivat aikaan jotka Vehanen selvitti mutta suurimmaksi osaksi TPS:n vedot olivat Petelle helppoja poimittavaksi. Mitäpä tuosta, torjuntaprosentti senkun komistuu, 44 torjuntaa tänäänkin ja vain yksi päästetty maali. Ja muutenkin oli hienoa nähdä joukkue, joka pystyy tuhlaamaan ylivoimaansa vielä tehokkaammin kuin Lukko.

Tasakentällisin peli oli puolestaan Lukon hallussa. Neljä komeaa maalia Lukko teki, ja varmaan kolmessa maalissa kyse oli TPS:n pakiston lahjasta.

Pekka Saarenheimo onnistui kahdesti. Ensin maalin edestä ylivoimalla nopea veto ohi Salakin, sitten pelasi Viinanen heti jäähyltä päästyään Saarenheimolle huippupaikan ja suoraan syötöstä Peki laukoi kiekon verkkoon. Justin Morrison ei kovin hitaalta näyttänyt ainakaan siinä vaiheessa, kun hän Toporowskin syötöstä spurttasi läpiajoon, Aki Berg jäi kuin tikku paskaan. Kolmannen erän puolivälissä Yli-Junnila puolestaan nappasi kiekon Tepsin pakilta ja köpötteli läpiajoon, ja tyylikkäästi Ylli Salakin harhauttikin.

Lukon Mikko Viitanen ja Tepsin Aki Berg vasta aloittelevat kauttaan, Mikolle peli oli kauden ensimmäinen ja Akille toinen. Olisi luullut kyllä olevan päinvastoin, sillä Viitasen pelissä ei juuri virheitä tullut, sen sijaan Bergille meno tuntui olevan turhan vilkasta tänä iltana. Lukuisia kertoja Aki oli vaikeuksissa omassa päädyssä, ja monet ratkaisut ylivoimalla olivat varsin erikoisia noinkin hyvälle pakille. Mutta kai se Akikin sieltä tulee.

Lukosta kannattaa nostaa maalivahti Vehasen, puolustaja Viitasen ja kaksi maalia tehneen Saarenheimon lisäksi esille tämä Morrison. Voi olla että hänestä vielä kuoriutuu hyväkin pelimies kunhan kunnolla pääsee porukkaan sisälle. Taitoa miehellä tuntuu kyllä olevan vaikka muille jakaa ja kunhan luistin tästä vielä hiukan paremmin alkaa kulkemaan niin tiedä vaikka millainen pelimies sieltä mustan parran takaa paljastuukaan.

Sen sijaan Pasi Saarela oli kovin näkymätön, eikä Shayne Toporowskillakaan ollut paras iltansa. Ampukaa ihan rauhassa, mutta minusta se oli juuri Toporowski joka huolimattomalla alivoimapurullaan aiheutti sen Tepsin ainoan maalinkin.

Matti Kuusiston ulosajo tuli yhtä yllättäen kuin paskahätä. Ei se minun mielestäni oikein polvitaklaukselta näyttänyt, yhdellä katsomiskerralla sanoisin että pikemminkin lonkkataklaukselta mutta ilmeisesti Tommi Laine sitten loukkasi kun ei enää toiseen erään tullut.

Puolustuspeli toimi tänään siis yllättävän hyvin vaikkei Eepi ollutkaan rauhoittelemassa. Valitettavasti vaan ne tuntuvat nämä pari joukkuetta olevan joita vastaan Lukko pystyy pisteitä ottamaan pelillä kuin pelillä, nimittäin TPS ja Ässät. Ei niillä pinnoilla vielä pitkälle pötkitä. Tiistaina Tapparaa vastaan olisi sitten paikka ottaa jo kovemmalta jengiltä pisteet.

Yleisöä oli tänään hyvin paikalla. Ja tulevat toistekin, kun Lukko voitti.
 

Tumpe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lipö ty.
Ja kyllä sen polvitaklaukseksi myönnän, kun uudestaan tilanteen näin.

Saanen olla eri mieltä. Lonkkataklausta Kuusisto tuossa haki ja ei mielestäni edes polveen kunnolla osu, kaveri väistää just ennen taklausta niin ei ihme että osuu noin, hieno niitti olis muuten tullut. Spruktsin jäähy oli paljon enemmän polvitaklaus mutta se tuomittiin kampiksi.
 

John Shaft

Jäsen
Suosikkijoukkue
Teeee Peeee Äs ja Alexander The Great
Vittu mikä peli. Jos noilla ylivoima minuuteilla ei tehdä kuin yksi hikinen maali niin ehkä paikka on jossain muualla kuin playoffseissa. Ykkönen hieroi koko peli sitä saatanan samaa kuvio eli Laine nurkassa ja Kipru laukoi. Ja bonuksena Salakin käsittämättömän huono peli höystettynä Halosen ja Batmanin sooloiluilla niin paketti oli sitä myöten kasassa. Muuten loistava liike ja Lukon jääkaapin kokoiset pakit potkun perässä koko pelin. Mikkolalta muutama nätti pommi ja Bergiltä perinteiset nepit ja menetykset omalla alueella.

Mutta Lukko rankaisi paikoista ja TPS puhalteli muniin nurkissa muniin niin tässä tulos. Ja Vehanen oikeasti aika perkeleen kova.
 

Pressiboxi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Palloseura
Melko jäätävää kertomaa tuo matsivideo. Batman... anteeksi Bobby Orr huipentaa koko söyn. Unohdetaan koko juttu, mitään ei ole tapahtunut.

Muukkosen reaktioita mielenkiintoista odotella tuosta To Laineen tapauksesta.
 
Viimeksi muokattu:

Iceberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC ja FC TPS
Maalikoosteen perusteella oli kyllä aneeminen tunnelma rumpuineen kaikkineen. Ei näytä TPS osaavan voittaa Raumalla, ehkä rummut häiritsevät keskittymistä, joten rummuttakaa vaan jatkossakin molemmin käsin jos voitto kiinnostaa.

Niko Mikkolan jälkipelit jäivät pois videosta, niitä olisi ollut kiva katsella näin lauantaiyön ratoksi.

Cheers.
 

KimmoK

Jäsen
Suosikkijoukkue
S-Kiekko(Seinäjoki), TPS
Kyllä tökki Tepsin ylivoima taas pahemman kerran. Kolmannessa erässä 5-3 vastaan ylivoimaa kaks kertaa peräkkäin(melkeen täydet 2min molemmilla kerroilla), eikä maalia. Nuo 5min ylivoimat näyttää olevan tosi vaikeita myös. Pelicansia, Kärppiä ja nyt Lukkoa vastaan 5min ylivoimalla eikä maaliakaan! Joku paikalla olleista vois kertoa, että mistä helvetistä se kiikastaa? Alkaa pikkuhiljaa syömään miestä!
 

Myyrä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Spurs
Mun mielestä Kuusiston tilanne ei mikään polvitaklaus ollut. Vähän paskaa tuuria mukanaja pelaaja ilmeisesti loukkaantui. Tosin jos Toivola oli pelin alussa päättänyt kostaa jotain, niin olihan tossa oivallinen tilaisuus ulosajoon, juuri loukkaantumisen takia.

Vehaselle vaihteeksi kolminkertainen torjuntamäärä vastustajaan verrattuna. Ei kivalta kuulosta, kun matsi toisensa jälkeen näin tapahtuu, mutta en sano mitään muuta kun en kerta pelejä ole nähnyt. Viitasen paluu oli hyvä homma ja jos peräpäähän saataisiin vielä jotain lisävahvistusta, niin voisi sitä loppukaudeksi nostaa kirveen kaivosta.
 

John Shaft

Jäsen
Suosikkijoukkue
Teeee Peeee Äs ja Alexander The Great
Joku paikalla olleista vois kertoa, että mistä helvetistä se kiikastaa?

Puuttuu vaan peliä tekevä sentteri. Laine menee vähän hukkaan kun pyörii kulmassa ja pyörittää YV:tä, kun miehen pitäisi olla laukojan roolissa onetimereista. Lundblomista ei vaan ole näköjään peliä tekemään. Ainakin tämän illan perusteella. Ehkä jonkun Filppulan luovuudesta olisi apua....
 

L4E

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauma Luk
Muukkosen reaktioita mielenkiintoista odotella tuosta To Laineen tapauksesta.
Käsittääkseni ei ottelun valvoja ole tehnyt mitään raporttia. Vai meinaako tepsi lähetellä videoita? Eihän muukkonen muuten tuohon reagoi.

Korkeintaan kakkosen paikka tuo oli ja ilman Laineen väistöä oltaisiin nähty komia "perstaklaus" ja hieno ilmalento siihen päälle.
 

Huilumestari

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Puuttuu vaan peliä tekevä sentteri. Laine menee vähän hukkaan kun pyörii kulmassa ja pyörittää YV:tä, kun miehen pitäisi olla laukojan roolissa onetimereista. Lundblomista ei vaan ole näköjään peliä tekemään. Ainakin tämän illan perusteella. Ehkä jonkun Filppulan luovuudesta olisi apua....

Mielestäni laukaukset ja niiden ajoitukset olivat päin persettä. Videolta näki jo 5 sekunttia ennen että, "ny se perkele laukoo." Ja mikä vittu siinäkin on että jos itsellä on kaksi pelaajaa enemmän jäällä niin maalin eteen ei saada maskia. Mutta joo kyllä tuo sentterikin saisi kai tulla.

Ja nyt kun saatiin tuo YV ongelma ratkaistua niin mitä tehdään meidän pakeille? Vaikka YV toimii niin siltikin on vaikeaa voittaa jos itse päästää 4.

Ainut positiivinen juttu Tepsin kannalta lienee se että Salak pelasi vissiin ihan jees pelin. Ne maalit mitä tuli tehtiin puolen metrin päästä, taisi siellä yksi olla siitä P pisteiden välistäkin.
 

Borgie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Zudum!

Kiitoksia TPS:lle pisteistä. Kovin yksin tuntui T. Laine edustavan Tepsin kiekollista osastoa, ja aika hanakasti mies pyrki yksin ottelua ratkaisemaankin. Tällainen mies mahtuisi Lukkoonkin. TPS:n yv:stä on sanottava sen verran, että en oikein ymmärrä miksi 5-3 yv:llä Virta peluuttaa pakkejaan "väärä" kätisesti? Selväksi kävi että laukauksia ei haeta viivalta, vaan kiekko pyrittiin syöttämään tyhjälle takatoplalle, joten olisiko kannattanut vaihtaa pakkien paikat niin, että maalintakaa/sivusta tulevat syötöt olisivat napsahtaneet pakin lapaan oikealle puolelle?

Lukosta aika samoja huomioita mitä muilla, eli Morris vaikuttaa pelimieheltä kuntoon päästyään, Viitaselta hyvä kauden avauspeli ja Saarela oli täysin yössä, toivottavasti parantaa loppukautta kohden.
 

Vanha Len

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Boners
Ja mikä vittu siinäkin on että jos itsellä on kaksi pelaajaa enemmän jäällä niin maalin eteen ei saada maskia.

Ei kuulu Virran valmennusmetodeihin tuo maalineduspelaaminen. Ei ole miestä omalla eikä vastustajan maalilla. Kiprukin ylivoimassa leipoo kiekkoa ja jäädyttää ylivoimaa. Olenko ainoa, joka tämän huomaa vai olenko niin saatanan tyhmä etten ymmärrä jotain ultimaattista hienoutta, joka tuossa piilee?

Miksi Marko ei voi suorittaa yksinkertaista lyöntilaukausta suoraa syötöstä? Tämä on joskus toiminut erittäin hyvin...siis viime vuosituhannella.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös