Saipa oli joka osa-alueella erinomainen ja todella luisteluvoimainen kotijoukkueeseen verrattuna. Maalipaikkoja syntyi tasaiseen tahtiin juuri pykälää paremman liikkeen ansiosta ja toisaalta myös Ilveksen kenttäpelaajien huonojen ratkaisujen tai virheiden kautta. Saipa ei vastaavasti juurikaan sortunut neppailuun ja pelasi kliinisen riskittömästi omassa päässä.
Ilvekselläkin oli toki paikkansa ja ensimmäisessä erässä Bertrand tiputteli kiekkoja siihen tahtiin, että yksi riparimaali olisi pitänyt kyetä saamaan aikaan. Ylivoimapelissäkin saatiin aikaan kohtuullisia laukauksia, mutta pääosa jäi blokatuiksi. Kun näissä ei onnistuttu ja samaan aikaan vastapuolelle kasvoi pienimuotoinen flow-tila, ottelu oli taputeltu jo toisessa erässä.
Ilveksen ongelma on tuttu ja se on hyökkäyspään materiaalin kapeus, vaikka kuraa yleensä työnnetään pakiston niskaan. Pakisto on liigatasolle ihan riittävä, hyökkäys ei lähellekään. Pääosa tänään nähdyistä hyökkääjistä joudutaan laittamaan isompaan rooliin kuin mihin näiden taso yksinkertaisesti riittää. Useammalle koko sarjataso on väärä. Jos vahvistuksia ei saada nopeasti, on kevät lähinnä selviytymiskamppailua. Sandellia kaivataan kipeästi ja Ruuttukin on toivottavasti nopeasti täydessä iskussa, mutta nämä kaksi eivät riitä.
Saipalla sen sijaan on mahdollisuudet mihin vain. Joukkueen peli huokuu kovaa itseluottamusta ja sitoutumista. Yksi täsmähankinta pakistoon nostaisi osakkeita silmissäni entisestään.