Vituttaa aivan helvetisti, mutta toisaalta, tänään nähtiin kyllä ainakin meikäläisen osalta tämän kauden paras SM-liigaottelu kokonaisuudessaan. Hallissa tunnelma oli erittäin korkealla, ja kentällä sattui ja tapahtui jatkuvasti. Ja ennen kaikkea, peli oli rehtiä ja siistiä toki sopivan määrän tunnetta sisältäen ilman mitään koiruuksia.
Ässistä on pakko sanoa, että on tuo Savinainen vaan uskomaton mies. Raataa ja taistelee koko ajan, laukoo kun paikka on ja taklaa puhtaasti (Jarkko Ruutu, ota mallia!) kun paikka on. Voin kertoa, että play-offeissa tulee olemaan todella arvokas pelaaja Ässille, joskin tämä nyt on itsestäänselvyys. Ässistä kyllä huokuu tällä hetkellä juuri oikeaan aikaan sellainen rentous tekemisen suhteen, ja joka jätkä tuntuu nauttivan pelaamisesta. En ole ikinä nähnyt Ässiltä vastaavaa pelaamista SaiPaa vastaan kuin tänään, jotain HIFK:iä vastaan tuon ymmärtäisin. Pleijarikiekkoa pelaavat porilaiset, ja uskallan väittää, että viime kausien Blues tulee tällä kaudella Porista. Oikeastaan toivon jopa niin, sillä melkein rakastuin tämän ottelun perusteella tämän kauden Ässiin.
No, ettei jää pelkäksi perseennuolennaksi niin pari sanaa rakkaasta SaiPasta. Hyvä peli, hyvä ilme jne. mutta ei vaan riitä. Mankista ei todellakaan tarvita tuossa ykkösessä, Vauhkonen täytti tänään erinomaisesti Jessen paikan Giliatin ja Moranin vierellä. Toki olisi voinut paremmalla viimeistelyllä tuoda edes pinnan Lappeenrantaan, mutta toisaalta siinä ylärimakudissa oli vähän huonoakin tuuria jo. Toivoselta suhteellisen perusvarmaa pelaamista maalilla, mutta kyllä se 2-1 maali näytti aika helposti menevän, vaikka tuollaisiin vastahyökkäyksiin ei saisi vastustajaa päästään. Muutenkin, mikäli pleijareihin päästään, niin kylmää kyytiä kyllä tulee jos noin huolimattomasti pelataan keskialueella ja puolustuksessa. Kyllä tuo pakisto olisi tänäänkin kaivannut Bruunin johtajuutta ja Pullin kovuutta.
Kaiken kaikkiaan uskomattoman hieno kiekkoilta Porissa, niin uskomattomalta kun se tuntuukin sanoa Ässät-SaiPa -runkosarjamatsin jälkeen hävinneen joukkueen kannattajan suusta.