Pe 21.9.2007 HIFK - Blues

  • 12 376
  • 71

-BR-

Jäsen
Suosikkijoukkue
HELSINGIN IFK, DEFC #1

Gooner

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoo Blues ja Arsenal FC
Vähän huono maku jäi ottelusta vaikka hyvin Blues hyvin taistelikin ansaitun pisteen, mutta enemmänkin olisi voinut tulla. Blues hallitsi todella selvästi toista ja kolmatta erää, ja jostain syystä juuri niistä eristä yhteensä jäi tappiollinen saldo. Lisäksi otti päähän Levosen naurettavat jäähykomennukset Grünille ja Clarkelle korkeasta mailasta. Tilanteissa mailat eivät osuneet kasvoihin vaikka Hifk-pelurit Nielikäinen ja Laakkonen päätä pitelivätkin.

Jokseenkin sekavaa oli Bluesin sekä Hifkin peli. Varsinkin oman maalin edessä sählättiin eivätkä maalivahditkaan olleet täysillä mukana. Lisäksi molempien joukkueiden paras pelimies oli tänään Ryan. Tunnelma hallissa oli ihan hyvä, mutta Bluesin fanien huudot kuuluivat todella vaisusti.
 

kaizu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Canucks
Kyllä oli. Näin ainakin minun silmin, maalin takaa... ; )

Keränen se oli, joka lahjoitti kiekon Bluesille ennen 3-3 tasoitusta.

Minun mielestäni reilusti paras näkemäni peli tällä kaudella (Hpk ja Jokerit aiemmin). Molemmat joukkueet taistelivat hyvin pisteistä ja peli aaltoili mukavasti. Mielelläni myönnän, että olin totaalisen väärässä Vescen suhteen, kyllä hän selkeä vahvistus on, tänäänkin yksi illan parhaista.

Blues ansaitsi tänään yhden pisteen, ihan hyvää peliä esittivät ja hankinnat vaikuttavat onnistuneen tälle kaudelle.

Ihan onnistunut kauden alku, toivottavasti jatkuu samaan tahtiin huomenna. Saisivat kyllä perkele huomenna Porissa voittaa, ihan vaikka mun kunniaks kun menen huomenna naimisiin :).
 

DreamHockey

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kaizulle onnea vaan. Olisi kiva nähdä jotain pätkää tosta pelista jos löytyy.
Hienoa tämä Vescen peli. Meitsi on hehkuttanut tätä äijää alusta asti ja nyt näyttää homma toimivan. Baxterille terveiset että peluuttais enemmän tätä Vesce-Murray-Laakkonen ketjua. Tästä tulee vielä hieno kausi kun saadaan lasaretista äijät jäälle. Pesonen tulee olemaan tosi kova vahvistus kun palaa.
 

Tommy

Jäsen
Suosikkijoukkue
#17
Otteluhan oli huonotasoinen. Kaksi ensimmäistä erää olivat tämän syksyn ylivoimaisesti huonointa kiekkoa mitä on todistettu. Koskaan, ikinä, missään.

Molemmilla joukkueilla perusasioissa kamalia puutteita, avaukset luokattomia, kiekkoja menetettiin ja syötöt hyökkäyspäässä menivät minne sattuu. Maalivahditkin imuroivat.

Onneksi kolmanteen erään molemmat syttyivät ettei ihan paskan maku jäänyt suuhun.

Kotijoukkueen parhaimmistona näkisin todella tasaisen laadukkaasti pelaavan Murrayn ja kokoajan kentällä olleen Heikkisen. Bluesista erottui Erkki Rajamäki, on muuten tehnyt tällä kaudella yhtä paljon maaleja runkosarjassa kuin kahtena aikaisempana kautena.

Kannatuskulttuuria sivusta seuraavana pakko mainita muutama asia, nyt kun tuon seisomakatsomon näin ensimmäistä kertaa: itse seisomakatsomossa tunnelma älyttömän hyvä, melkein koko katsomo osaa laulut ja uskaltaa käyttää ääntä.

Mutta, koko hallin yleistunnelma on paljon huonompi kuin aikaisempina vuosina. Seisomakatsomon sijainti on huono, pleski syö todella paljon ääntä. Aikaisempina vuosina koko halli lähti perinteisiin huutoihin mukaan, edes taputtamalla. Nyt ei sitäkään. Tottakai pelikin oli melkein 55 min ihan kuraa, sekin tietysti vaikuttaa yleistunnelmaan. Omasta mielestäni DDR:ssä on aikaisempina vuosina ollut hyvä tunnelma, koko halli toiminut "fanikatsomona". Nyt vain yksi pääty toimii fanikatsomona, tottakai ihan eri tasolla mutta kuitenkin. Taaksepäin on menty.

Tämä siis oma mielipiteeni. Seisomakatsomossa todella hyvä tunnelma, hyvää duunia jne mutta seisomakatsomo on ihan väärässä paikassa. Väärässä päädyssä, liian matalalla ja seisomakatsomon koko on liian pieni.
 

Lauri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues & Devils
Tämä yksi pistekö sen kammon poisti? Ymmärtäisi ehkä kommenttisi, jos Blues napsisi vaikka 3p/kausi viiden kauden ajan. Niin käsittämätöntä kuin tuo tilasto onkin, niin kyllä siihen vähintään yhtä käsittämätöntä täytyy tapahtua, jotta se miksikään muuttuisi.

Ööh, IFK on voittanut varsinaisella peliajalla Bluesin kotihallissaan jotain kaksi vuotta sitten ja ennen tätä peliä Bluesilla oli muistaakseni kolme voittoa putkeen Nordiksella. Eli ei, ei tämä yksi piste sitä vanhaa kammoa poistanut.
 

Red Beast

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk, Sihvosen Petteri & Tammisen Juhani
Tänään ensimmäistä kertaa tällä kaudella pelissä. Kun luen osaa analyyseistä niin en voi kuin todeta, että oma mielikuvani ifk jääkiekosta on kesän aikana täysin vääristynyt tai sitten olemme olleet eri pelissä. Minun mielestäni peli oli todella surkeata. Ahlqvist oli todella surkea. Kiekot pomppi jatkuvasti edessä, surkeita avauksia ja ne maalit, todella helpon näköisesti meni kiekko selän taakse.
Kuuntelin kotimatkalla radiosta lehdistötilaisuuden jossa Baxter totesi tämän olleen brandin mukaista kiekkoa. En ole ollenkaan samaa mieltä. Ifk:n yleisilme oli todella haluton, epävarma, sekainen. Ei ollenkaan fyysisyyttä. Onhan se kiva nähdä peli jonka ifk lopulta voittaa, mutta peli jolla voitto tuli ei ainakaan minua vakuuttanut. Missä on taklaukset? Missä on maalinedustan nahinat? Missä on suunsoitto vastustajalle. Olen myös erittäin pettynyt Nielikäisen peliin, erittäin varovaista kananmunat kainalossa pelaamista. Koko joukkueelta puuttui äijämäisyys. Tänään huomasin ensimmäistä kertaa kuinka paljon Jereä joukkueeseen kaipaankaan. Vaikka Jere pelasi viime kaudella välillä aika laiskasti niin kyllä siitä huokui juuri sitä oikeanlaista äijämäisyyttä. Yhtä paljon kaipaan Turrea takaisin, sekoittamassa vastustajan maalinedustaa. Ainoa asia mikä mieltä lämmittää on tieto Pikun palaamisesta jossain vaiheessa vittuilemaan vastustajalle, aiheuttamaan torikokouksia ja yksinkertaisesti ÄIJÄILEMÄÄN.

No positiivisiakin havaintoja:
Petrell: Haastaa, raastaa ja iskee paluukiekkoja.
Heikkinen: Potentiaalia löytyy, itsevarmuutta löytyy, mutta 10kg lisää painoa niin hyvä tulee.'
Vesce: Muutama hyvä oivallus ja hanakka laukaus
Murray: Taistelija (edelleen)
 

Metukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Totuuden nimissä sanottava, että kyllähän Blues vei peliä suurimman osan ajasta, etenkin toisen erän Hifk oli täysin jyrän alla. Blues liikkui hyvin ja vyörytti koko viisikolla Hifkin alueelle. Tuolla pelillä ja paremmalla viimeistelyllä se tulee sijoittumaan sarjassa korkealle.

Hifk pääsi peliin mukaan vasta kolmannessä erässä ja sekin osittain. Muuten se oli jyrän alla ja peli pyöri sen puolustusalueella. Blues pystyi läpi pelin laittamaan painetta ja ahdistamaan Hifkin pakit tekemään virheitä Kovanen tästä näkyvimpänä esimerkkinä. Helppoja kiekonmenetyksiä, syötöt mihin sattuu ja ekassa erässä kämmäili alimpana pelaajana Blues-pelaajan yksinläpi. Myös Laakso oli pihalla, mutta se nyt menköön reissun piikkiin.

Hifkin ykkönen oli eniten hätää kärsimässä. Ylivoimalla paikallaan seisovat pelaajat siirtelivät kiekkoja minuuttitolkulla toisilleen ja sen kerran kun joku päätti laukaista suuntautui vedot lähimpänä edessä seisovan Blues-pelaajan jalkoihin. Ei tarvinnut Bluesin alivoimanelikon muuta kuin seistä paikallaan.
 

lade

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mun mielestä peli oli viihdyttävä ja helvetin jännä. Kaikki maalit olivat tosin enemmän tai vähemmät maalivahtien maaleja, pahin tietysti Ahlqvistin hörppy Bluesin 2-2 -tasoituksessa. Brücklerkin päästi taas vanhanaikaisen (Petrellin maali).

Blues nousi joka tapauksessa kahdesti tappioasemasta tasoihin, osoittaa selkärankaa. Blues pelas myös hiton hyvää alivoimaa, Murrayn maalia lukuunottamatta. Pojat peittivät hienosti HIFK:n kudit viivasta. Myös avauspeliä ja hyökkäyksen rakentelua oli parannettu tyydyttävästi Pelicans-fiaskosta. Parhaita olivat Clarke ja Öhman sekä odotustasoon nähden nelosketju.

Vielä yksi juttu: Keller ei osaa laukoa rankkaria. Saldo on toistaiseksi 0/4 Bluesin paidassa.
 

RoopeS

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kymmenen

1. Kohtalaisen heikkoa peliä, vaikka olikin jännittävä ottelu.
2. Vaikka Ahlqvist hoiti tonttinsa jotenkin oli kyllä torjuntatyyli hengenvaarallinen tällä pakistolla. Hyvä jos 20 torjunnoista jäi AA.n suojuksiin, kaikki muut kiekot pomputteli suoraan eteen rebareille. Väillä hirvitti oikein.
3. Keränen oli se joka mokasi tuon 3-3 tasoitusmaalin, sokkosyöttö selkäsuuntaan suoraan Bluuserin lapaan.
4. Vesce on todella vahvistus, josta nautitaan vielä paljon.
5. Cook ilmoitti Petoklubissa, että hän pelannee huomenna.
6. Molemmat joukkueet pelasivat liikkuvaa keskikentän trappipeliä, minkä johdosta keskialueella oli välillä helvetillistä säheltämistä, tylsää!
7. Kovanen oli tänään aika yössä, ei ollut montaa onnistumista, mutta reippaasti epäonnistumisia.
8. Nielikäinen yritti kaksi kertaa pomittaa Dale Clarkia, molemmat meni 100-0 Clarkille ja The Pasi lensi perselleen. Huoh!
9. Blues pelasi hyvällä asenteella läpi ottelun. HIFK perseili alun.
10. Seisomakatsomo oli loistava, ja nyt oli menoa ja meininkiä kun eturivissä oli selkeät johtajat jotka ohjasivat kannustuslaulut. Hienoja lauluja ja hyvin oli jengi mukana. Kiva kun oli tullut banderolleja takaseinälle. Mitä tarkoittaa muuten NK yhdessä isossa lipussa ? Fani porukka voisi vähän useammin vetää tuon vanha klassinen IFK klapp-klapp- klapp jutun koska se tuntuu olevan ainoa johon koko halli lähtee mukaan. Tänään taisi ottelun tulos jännittää katsojia sen verran, ettei oikein koko halli lähtenyt mukaan kannustukseen. Mutta se ei ollut Fanikatsomon vika. Jatkakaa samaan malliin vaan siellä fanikatsomossa.

Ihan viihdyttävä ilta, kannatti tulla halliin tänään. Kyllä tämä tästä. 6100 oli vähän alakanttiin. Olisi saanut olla se 6500, mutta ehkä jengi vielä lähtee landelle viikonlopuksi.
 

Colin

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK

-BR-

Jäsen
Suosikkijoukkue
HELSINGIN IFK, DEFC #1
1. Kohtalaisen heikkoa peliä, vaikka olikin jännittävä ottelu.
Samaa mieltä. IFK oli jotenkin vähän unessa.

2. Vaikka Ahlqvist hoiti tonttinsa jotenkin oli kyllä torjuntatyyli hengenvaarallinen tällä pakistolla. Hyvä jos 20 torjunnoista jäi AA.n suojuksiin, kaikki muut kiekot pomputteli suoraan eteen rebareille. Väillä hirvitti oikein.
Jep. Vaikka ei se Jannekaan aina toki vakuuta, mutta minuun tämä nuori herra ei vielä ole tehnyt vaikutusta, vaikka (kuten joku muukin mainitsi) hyväntekeväisyysmatsissa väläyttelikin. Toki alkujännityksen piikkiin mennee tämä matsi. Naurakaa vain mulle, mutta kyllä Janne enemmän luottamusta herättää meitin maalivahtikaksikosta... Toki onhan Lunkalla "hiukan" enemmän kokemusta ja ei todellakaan harmita jos Allu breikkaa vielä tällä kaudella!

3. Keränen oli se joka mokasi tuon 3-3 tasoitusmaalin, sokkosyöttö selkäsuuntaan suoraan Bluuserin lapaan.
Näin juuri, MUTTA ehkä Allunkin olisi tuossa tilanteessa ollut parempi pitää kiekko hallussa oman pään aloituksenkin uhalla (etenkin, kun Remmeri ja Vesseli Guollan ohella osaa homman kiitettävästi hoitaa), sillä aika hätäisesti antoi kiekon peliin. Ei sillä, pidän itsekin siitä, että mv jakaa kiekkoa pelattavaksi, kun hyvä paikka siihen on, mutta tuossa tilanteessa ratkaisu oli ehkä hieman hätäinen ja menee kokemattomuuden piikkiin..?

4. Vesce on todella vahvistus, josta nautitaan vielä paljon.
Alkaa tämä pikku Vesseli pikkuhiljaa lunastamaan tämän tytyn suht korkeita odotuksia... ; )

5. Cook ilmoitti Petoklubissa, että hän pelannee huomenna.
Hyvä näin. Alakerta kaipaa vahvuutta...

7. Kovanen oli tänään aika yössä, ei ollut montaa onnistumista, mutta reippaasti epäonnistumisia.
Käsilaukku Kovanen ei kyllä vakuuttanut tänään, mutta pilkettä silmäkulmassa herralla on tosi paljon (tästä ei sen enempää, mutta törkeydet pois mielestä!) ; ) Ei muutenkaan näyttänyt ottavan hommaa liian vakavasti... Joten rentoutta pitäisi ainakin löytyä, jos positiivisesti ajattelee... =))

9. Blues pelasi hyvällä asenteella läpi ottelun. HIFK perseili alun.
Kyllä. Oli muutenkin paremmalla liikkeellä mielestäni lähes koko ottelun.

10. Seisomakatsomo oli loistava, ja nyt oli menoa ja meininkiä kun eturivissä oli selkeät johtajat jotka ohjasivat kannustuslaulut. Hienoja lauluja ja hyvin oli jengi mukana. Kiva kun oli tullut banderolleja takaseinälle. Mitä tarkoittaa muuten NK yhdessä isossa lipussa ?
Kyllä. Erittäin hauskaa oli ja toivottavasti adressi korkeamman seisomakastsomon puolesta menee läpi ja toteutus on piakkoin! Saadaan enemmän kuuluvuutta ja näkyvyyttä! Ja mikä tärkeintä "yhteys" paremmaksi koko halliin. NK=nuorisokaarti (n. 14-16 v. kundien faniporukka).

Fani porukka voisi vähän useammin vetää tuon vanha klassinen IFK klapp-klapp- klapp jutun koska se tuntuu olevan ainoa johon koko halli lähtee mukaan.
Jep se on tuttu ja turvallinen kyllä, mutta ongelma on myös mielestäni siinä, että seisomakatsomoon ei juurikaan kuule mitä muussa hallissa kannustetaan. Se on aikamoinen potero tässä(kin) suhteessa ja korkea pleksi vielä lisää "äänivallia"...

Tässä omia mietteitä RoopeS:n avulla... ; ) Tästä on ihan hyvä jatkaa.
 
Viimeksi muokattu:

OJ#12

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK ja kaikki jotka pelaavat Jokereita vastaan.
NK=nuorisokaarti (n. 14-16 v. kundien faniporukka).

Espoon nuoriso? -kaartikin oli aika vesseleitä, olikos jo tokassa erässä kun roikkuivat jonkun IFK -kannattajan hiuksissa. Pelistä sen verran että jännähän tuo oli mutta miksi, oi miksi YV:llä ei lauota muuta kuin vastustajan nilkkoihin?
 

Vale

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Stondis toimii!
Hyvä meininkin hallissa oli jo puoli voittoa. Itse pelissä Ifk vei maalipaikat ja taklaustilastot nimiinsä. Jopa Ifk:n pienet ja heiveröiset pakit saivat torjuttua järkälemäisen Bluesin säälimättömät hyökkäykset. Täytyy silti myöntää, että pieni paniiki oli aina päällä, varsinkin bissejonossa. Bluesillakin oli joitain onnistujia, kuten Osala ja Rajamäki. Harmi vaan, että ainoa missä Blues oli parempi, oli maalinedustan pelaaminen, ja sekin vain osittain. Sillä ei silti sääläreitä pidemmälle mennä, sori vaan.

Seisomokatsomo: erittäin hyvää toimintaa. :peukku: ja :tuoppi:
 

Arttu#29

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Tilastojen valossa Blues taisi hallita peliä, mutta hirveän paljon paniikkitilanteita ei tullut. IFK:lla tasaisesti kaksi tai kolme miestä kiekon alla ja nätitsi ryhmittäydyttiin 1-2-2:een.

Tässä olen aivan samaa mieltä. Totta tosiaan Blues hallitsi ja liikkui todella mallikkaasti eilen moneen otteeseen mutta paniikkia ei tullut.

Sääli vain että juuri tuli lahjottua Keräsen & Korhosen voimin sen yhden. AA imastua sen Kellerin vedon, joka lipui ärsyttävän hitaasti AA:n alta maaliin. Kaikki kunnia Rajamäelle hienosta vedosta joka lähti nätisti IFK- pakin jaloista.

Heikkisellä on kyllä järjetön kanuuna, lisää näitä niin kohta alkaa helisemään 1+jotain sarakkeella.

YV oli jotain todella surkeeta tai sitten Blues pelasi hyvin AV:n. Tottakai se järjetön siirtely ei auttanu, ja kuten sanottua tyyliin jokainen veto päätyi sitten Blues pelaajaan... Parannusta tällä sarakkeella.

Powerforwardit takaisin ja Cook niin no hätää.
 

Aurinkotuuli

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK & useat muut punapaidat & Pallopojat
IFK:n puolustus. Parasta herätä ennen....

...kuin tulee todella kylmää kyytiä. En voi ymmärtää, kuinka monta takaiskumaalia "Lapatossu" Korhonen # 55 ja "Talonmies" Pikkarainen # 48 saavat lahjoittaa vastajoukkueille ennen kuin kummatkin siirretään pohtimaan aiheuttamaansa tuhoa penkin päähän tai takaisin Salamiin. Eilen ko. parivaljakon ollessa kehissä Blues sai lähes joka kerta aikaan paniikin IFK-puolustuspäässä. Kaksi maalia omiin ja sillai. Lähes onnistuivat ratkaisemaan ottelun. Hip hei!
 

Lawless

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Pelistä sen verran että jännähän tuo oli mutta miksi, oi miksi YV:llä ei lauota muuta kuin vastustajan nilkkoihin?
Edelleen ihmettelen sitä, miksi oi miksi Vesceä peluutetaan viivassa. Kaikki kunnia Vescelle, mutta mielestäni viivalle tarvitaan rajumpi kuti. Kyllä huomaa, miten vastustajat yrittävät jatkuvasti blokata Heikkiseltä vetopaikan, merkitty mies kyseessä. Järkyttävää ylivoimapeliä eilen; kiekko ei liiku, miehet eivät liiku, eikä vetojakaan saada aikaiseksi.

No, tulipahan varsin keskinkertaisella esityksellä kaksi pistettä, joten sikäli pitää olla tyytyväinen.
 

Vale

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
"Talonmies" Pikkarainen # 48 saavat lahjoittaa vastajoukkueille ennen kuin kummatkin siirretään pohtimaan aiheuttamaansa tuhoa penkin päähän tai takaisin Salamiin.

Takaisin mihin? Ja miksi ihmeessä HPikkarainen? Liian pieni ja liian vähän poikkarijäähyjä tällä kaudella? Puhumattakaan puhumiskympeistä. Ennemmin luopuisin nimim. Aurinkotuulesta jatkoajan kokoonpanosta.
 

Dhearted

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues, Kookoo
Ihan ok matsi. Mielestäni kokonaisuudessa Blues oli jopa hieman parempi 5-5 pelissä. HIFKillä oli tehokkaat hetkensä ja ylivoima pyöri näyttävästi. Ylivoimalla toki onneksi kukaan ei halunnut monesti laukoa ja tilanteet tätä kautta kuivuivat jonkin verran kokoon. Brückleriltä muuten hyviä torjuntoja, mutta ei nyt kahta vanhanaikaista yhdessä pelissä saa päästää.

Hienoa nähdä, että Rajamäki löytää tehoja. Niin ja Levonen oli mielestäni ihan hyvä tänään.
 

scholl

Jäsen
Missä ottelussa olet ollut?

Ilmeisesti eri pelissä kuin sinä.

Itse katson peliä, enkä seuraa koko ajan sitä, jos satatyyppiä laulaa heissan mä oon pippi långstrumpa. Minun mielestäni silloin on hyvä tunnelma, kun lehtereillä on paljon väkeä ja jännitys on käsin kosketeltavissa. Välillä kuuluu huokauksia, saatanaa ja perkelettä. Välillä kovaa kannustusta ja hurraahuutoja. Seitsemänkymppisten äijien baskerit lentävät ilmaan välillä harmituksesta ja välillä ilosta.

Olen ollut seisomakatsomoa vastaan siksi, koska en ymmärrä, miten joku voi vapaaehtoisesti haluta seistä. Sinänsä se on hyvä, jos Stadinkingit ja uudet nuoret kannattajat tuovat sinne meiningin, mutta sitä minä ihmettelen, että ovatko B2 jengikin nyt siellä seisomassa. B-katsomossa ei näytä olevan mitään meininkiä eli hallia ei ole vallattu molemmista päistä. Sen sijaan siinä ns. oikeassa päässä on jossain F1 yläkatsomossa vierasjoukkueen jengiä täysin väärässä päässä hallia.
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Vähän myöhässä, mutta pitää sanoa, että melkeinpä kauden paras peli HIFK:lta, vaikkei tullut kuin 2 pinnaa. Blues nimittäin pelasi hyvin, vaikkakin liian varovaisesti meikäläisen makuun. Odotin ensimmäistä äijää seinille -matsia eilen.

Jos HIFK ei olisi ollut tarkkana, Blues olisi mennyt menojaan, sen verran siistejä ja kurinalaisia kuvioita he sommittelivat. HIFKillä on järjetön määrä taitoa yläkerrassa, joten joskus näinkin päin, että meillä saattaa kuitenkin muutama yksilö viedä joukkueen pitkälle, vaikka vastustaja onkin joukkueena hieman niskan päällä. Liian usein on saanut tottua siihen, että HIFK painaa hullunkiilto silmissä tykittäen 40 laukausta maalia kohti kaverin saadessa neljä vastaiskua, joista kolme maalia ja HIFKille pataan 2-3. Tämän kauden HIFK on vittumainen vierasjoukkue. Se puolustaa ja kyttää vastaiskupaikkoja ja myös pistää sisään omista paikoistaan kohtuullisen kovalla prosentilla.

Kovanen oli ylivoimaisesti huonoin HIFK-pakki taas kerran. Korhonenhan näyttää jo jääkiekkoilijalta Kiekollisena Taitavaan verrattuna. Kiekollisena Taitava alusti ainakin kaksi Blues-maalia. Mutta hän onkin Kiekollisena Taitava.
 

Betoz

Jäsen
Voisin tulla heittämään pari pointtia eilisestä pelistä kun vähitellen alkaa jo toipumaan pelin jälkitunnelmista ja väsymyksestä.

- Uskomattoman tylsä matsi, molemmat kyttäsivät toistensa virheitä pari erää ja molemmilta niitä virheitä myös tulikin. Ilman henkilökohtaisia sähellyksiä olisin luultavasti nukahtanut.

- IFK:n hyökkäyksiinlähdöt.. todella järkyttävää! Munitaan kiekon kanssa ja lopulta lämätään täysiä siniselle, jossa laiturit jo odottelevat kiekkoa - seisovin jaloin.

- Ahlqvistilta vähän haparoivaa peliä, mutta parani loppua kohden. Vihdoin annettiin pojalle peräänkuuluttamani näytönpaikka. Eipähän jää ainakaan jossiteltavaa, vaikka lopulta huomattaisiinkin ettei Allusta olekaan Lundellin syrjäyttäjäksi.

- Tunnelma hallissa ei mielestäni ollut kummoinen, vaikka muutamat kirjoittajat toista mieltä ovatkin. Seisomokatsomolle pisteet myös täältä suunnalta, samoin Bluesin nuorelle fanikatsomolla F1:ssä - vaikka vajaamiehityksellä olivatkin. En tiedä, miten kannatus kuului toiselle puolelle kenttää (katon rajasta varsinkaan), mutta itse istuin lähellä heitä ja hyvin jaksoivat kannustaa. Vaikka välillä joutuivatkin mätkimään jotain ponnaripelleä turpaan, kun tämä tuli uhoamaan. :)

Huono peli mielestäni HIFK:lta. Tosin en olekaan nähnyt tällä kaudella tämän lisäksi kuin HPK-matsin. Ehkä minun täytyy vain hyväksyä ajatus siitä, että tämä on HIFK:n pelityyli nykyään. Eihän ne tyylipisteet sarjataulukossa näykään.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös