Mainos

Pe 21.3.2008 JYP-Tappara (6. puolivälierä)

  • 23 898
  • 113
Ja niin on tullut se aika, että Tapparalla on mahdollisuus katkaista sarja ja lunastaa paikkansa välieriin.
Tähän mennessä on kotikenttä ollut molemmille vahvuus, mutta huomenna on uusi tilanne, kun Jyp on pakkovoiton edessä - eikä enää vain periaatteessa. Miten joukkue sen käsittelee? Pelätäänkö virheitä, pelataan riskitöntä, jopa ylivarmaa peliä, samalla kuitenkin menettäen kiekon hallinnan? Vai lähteekö joukkue hakemaan sitä hurmostilaa ja siten kääntämään ottelun voitoksi?
Ja mitäs Tappara - pelataanko varmistellen, puolustaen, keskialueelle roiskien? Annetaan Jypille hallinta vaikka väkisin ja ehkä maali eteen? Vai onnistuisiko otteluun lähtö kuten eilen - se olisi arvokasta, jopa ratkaisevaa.

Ja koska kaikki sitä odottaa, niin otetaan sekin aspekti esiin. Ketkä ovat piiparoimassa? Levonen (Boman), vai joku muu huikea kaksikko? Alistuvatko taas kotiyleisön huudon edessä vai kestääkö kantti sittenkin?

Ja mikäli ottelu on selkeästi kääntynyt Tapparalle, alkaako Urama peluuttamaan jatkuvasti v-koodi -kaksikkoa Piispanen-Pentikäinen, kuten eilen ottelun lopussa? Atte otti välittömästi henkisen yliotteen koko jypykkäporukasta napakalla iskulla piiroisensipiläisentms mailaan.

Hurja peli tulossa.
 
Moosehead

Jäsen
Ja koska kaikki sitä odottaa, niin otetaan sekin aspekti esiin. Ketkä ovat piiparoimassa? Levonen (Boman), vai joku muu huikea kaksikko? Alistuvatko taas kotiyleisön huudon edessä vai kestääkö kantti sittenkin?

Vai saako Tappara tahtonsa läpi ja pelin tuomitsee Tapparalle kaksi voittoa viheltänyt kaksikko Ringbom-Lindroos.
 
Leiska

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, SuKiKa
Nythän se on sitten helppoa, ei tarvitse ajatella kuin voittamista (ja puolustamista). Isketään yksi maali vastustajaa enemmän ja puolustetaan omaa maalia onnistuneesti. Näin sen pitäisi mennä, mutta eihän se aina niin mene. Se lienee kuitenkin selvää, että JYPin on tultava tähän otteluun huomattavasti paremmalla otteella kuin keskiviikkona. Kotiyleisön tuki on huomenna toivottavasti hurrikaanipaidoille se viimeinen lisä siihen, että joukkue matkustaa vielä lauantaiksi Tampereelle ottelusarjan seitsemänteen ja ratkaisevaan otteluun.

Muokkausta: Markku Kruus ja Sami Partanen huomisen ottelun päätuomareina.
 
Viimeksi muokattu:

Jallu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Itse näen Jypin kannalta tässä tilanteessa paineen alla pelaamiselle myös vaihtoehdon. Jotenkin tuntuu, että peli saattaa myös jotenkin vapautua, koska nyt ei sitten ole muuta mahdollisuutta kun se voitto. Tappiolla pihalle ja sillä selvä. Jos asia osataan kääntää siten, että tässä tilanteessa on vain voitettavaa, voi peli olla yllättävänkin vapautunutta. Ollaan selkä seinää vasten ja pelataan altavastaajana vailla paineita. Koitetaan siirtää se paine Tapparalle kotivoitolla. En sitten tiedä. Kova peli tulossa. Näitä pelejä vartenhan pelaajat tätä hommaa tekee, joten nyt katsotaan sitten niitä kovia pelaajia, jotka näistä osaa nauttia. Pelko pois perseestä ja täysillä päälle. Kyllä vielä lauantainakin Tampereella pelataan.
 
Suosikkijoukkue
Tampereen TAPPARA
Ja koska kaikki sitä odottaa, niin otetaan sekin aspekti esiin. Ketkä ovat piiparoimassa? Levonen (Boman), vai joku muu huikea kaksikko? Alistuvatko taas kotiyleisön huudon edessä vai kestääkö kantti sittenkin?

Toivottavasti ja oletettavasti ottelun televisiointi takaa kuitenkin sen, että vihellyslinja on vähintäänkin sama molemmille. Luultavasti myös Järvelä tajuaa laittaa koko kansan nähtäväksi sen tuomarikaksikon, joka hänen mielestään on tässä sarjassa paremmin onnistunut.

Huikea sarja menossa ja toivottavasti JYP ei ole liian väsy, niin ei mene ratkaisu latteaksi. Semifinaalit alkavat jo ensi maanantaina, joten Tapparan olisi hyvä katkaista sarja huomenna levon kannalta. Blues jo lepäilee ja odottelee valmiina.;)

Urama löysi viisasten kiven viime pelissä lopettamalla ojasten peluuttamisen immosia vastaan. Lehterän kentällisen peluuttaminen JYPin ykköstä vastaan pitää näköjään immoset hiukan purjeessa ja työn touhussa ettei omissa soi.
Mika Lehto pelaa jälleen huikeata kevättä ja luotto on kova, toivottavasti JYP-kannattajat lämmittävät Mikan jälleen sopivan lämpöiseksi ennen peliä.

Ottakeehan Tampereelta(ja muualtakin) peliin menevät pirusti ilmaleluja mukaan jos vaikka olisi pelin jälkeen käyttöä...
 
Oletettavaa edellis(t)en peli(e)n perusteella siis on, että Duffaffaa lähtee peluuttamaan Immosia Ojasta vastaan. Uramalla ei tuohon suoraan lääkettä ole, mutta Ralen tilanteessa peluuttaisin kakkosta ja kolmosta mahdollisimman paljon. Kolmosellekin se ainakin 15min (eilenkin jäi 12-13 minuuttiin) ja Venäläinen vaikka jokaiseen oman pään aloitukseen, ellei täysin selvää ole Immosen poissaolo siitä aloituksesta.
 
Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers
Toivottavasti ja oletettavasti ottelun televisiointi takaa kuitenkin sen, että vihellyslinja on vähintäänkin sama molemmille. Luultavasti myös Järvelä tajuaa laittaa koko kansan nähtäväksi sen tuomarikaksikon, joka hänen mielestään on tässä sarjassa paremmin onnistunut.

Markku Kruus - Sami Partanen. Ei tietoa, kuinka ovat muualla onnistuneet..
 
krobbe

Jäsen
Ilmalelut ja puolimetrinen lohi mukaan huomenna Jyväskylään, ehkä kumivenettäkin kannattaa harkita. Älkää kuitenkaan täyttäkö niitä ennen kuin homma on selvä, se on meinaten melkoisen noloa tyhjennellä niitä.

Peluutusetu JYPillä joten JOjaset saavat varmaankin tuntea Jimmosten vauhdin, mutta riittääkö se pysäyttämään Tapparan, tuskin. Toivottavasti "neiti" Vertala on pelikunnossa ja ohjailisi täysin rauhassa kolmen velttoilevan JYP pelaajien keskeltä parit maalit kuten eilenkin.

Hienoa, että Levonen ja oppipoika eivät vihellä, Kruus kuulostaa ihan hyvältä.
 
mr purnu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rehelliset seurat ja fanit
Ei homma ole tuomareista kiinni. Se joka jaksaa pitää vauhtia ja kontrolloida matsia, on huomenna lähellä voittoa.

Nyt tarvitaan Filppulan ja kapteenin tason nosto ja sillä kaadetaan Kiilholman kaltaiset kitisijät.

Ja kaikki kotijoukkueen paikalle menevät katsojat. Kun Koskela on kentällä ja yskäisee vaatikaa miehelle boxia...
 
dafjkl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Diskos ja JYP
Tiistain pelissä Hippoksella tuomarit eivät peliä ratkaisseet - tai alistuneet kotiyleisön edessä. Vähintäänkin voi sanoa, että suurin osa Tapparajäähyistä oli silloin ihan oikeita ratkaisuja. Mutta sama se ketkä viheltää, kunhan uskaltavat tarpeen tullen viheltää. Kyllä tuomarit niinkin pelejä ratkaisevat yhtä raskaasti, jolleivat selkeitä jäähyjä uskalla puhaltaa, kuin niitä jäähyjä tuomitsemalla.

Liian useinhan lätkässä vihelletään jäähyjä tyyliin, etä vuorotellenhan pitää joukkueiden päästä yrittämään - eihän se oikeasti niin mene, että kumpikin joukkue yhtä paljon rikkoisi. Yleensä alakynnessä oleva joukkue helpommin rikkeisiin sortuu. Niin kävi tiistainakin.

Uraman kommentit 5-3 tilanteesta esimerkiksi olivat hassuja, koska kumpikohan niistä jäähyistä, jotka siihen ylivoimaan johtivat, ei ollut aiheellinen. Sen Rauli unohti kertoa. Takanani istui melkein rivillinen Tapparan kannattajia ja kumpaakaan näistä jäähyistä eivät hekään kritisoineet.

Mutta Partanen ja Kruus kuullostaa ihan hyvältä kaksikolta. Kyllä he rikkeet pois uskaltavat ottaa. Toivottavasti ei sitten taas Tampereelle toivota uutta kaksikkoa, jos Tappara sattuisi häviämään.
 
..
Uraman kommentit 5-3 tilanteesta esimerkiksi olivat hassuja, koska kumpikohan niistä jäähyistä, jotka siihen ylivoimaan johtivat, ei ollut aiheellinen. Sen Rauli unohti kertoa. ...
Kyllä kertoi: sitä Aallon jäähyä, jossa pelaamalla Virtasen mailan pois, sai jäähyn. Kertoi kysyneensä Levoseltakin, että mitä saa tehdä, jos ei mailaakaan saa pelata pois? Vastauksesta ei tietoa.

Siinä olet oikeassa, että nämä "antaa poikien pelata, pilli taskuun, tuomari ei halua ratkaista peliä" -ratkaisut voivat olla yhtä paljon ellei enemmänkin ratkaisevia kuin vihelletyt jäähyt.
Mutta 5-4 av on tällä hetkellä Tapparalla hyvässä kuosissa, onhan sitä päästy reenaankin.
 
axe

Jäsen
Uraman kommentit 5-3 tilanteesta esimerkiksi olivat hassuja, koska kumpikohan niistä jäähyistä, jotka siihen ylivoimaan johtivat, ei ollut aiheellinen. Sen Rauli unohti kertoa. Takanani istui melkein rivillinen Tapparan kannattajia ja kumpaakaan näistä jäähyistä eivät hekään kritisoineet.

Meidän katsomossa taas kaikki Tapparat kritisoivat ja Jypit naureskelivat että olipa kevyt jäähy. Ja kyllähän se vähän niin onkin, että mailan nostamisesta saatu jäähy on aina kevyt ja naurettava/vituttava, jos pelinä on jääkiekko.

Edit: Hups, määkin meinasin unohtaa. Siis se Aallon "koukkaaminen" oli se maailman pyllyin tuomio.
 
dafjkl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Diskos ja JYP
Ok - olen lukenut huonosti lehteni. B1 katsomoon se 5-3 tilanteeseen johtanut jäähy näytti aiheelliselta. Mutta esimerkiksi Urama näki tilanteen paremmin Tapparan aitioon ja täytyy myöntää, että ruikuttajahan Tapparan valmentaja ei ole, eli saattoi olla kevyt sitten se rangaistus.

Ja sekin on sanottava, että juuri Tapparan hyvä alivoimapelaaminen on ollut ratkaisevassa roolissa JYPpiä vastaan, jonka ylivoimatehokkuus yleensä on tällä kaudella ollut kovaa luokkaa.

Mitä sitten tulee yleisön huutoon, niin kyllähän se kumma halli on, jossa kotiyleisö ei vastustajalle vähänkään epäselvistä tilanteista jäähyjä vaadi. Ja Hippoksen hienous on lähellä pelaajia oleva yleisö, joka muuten näkee myös tilanteet hyvin - toki punamustavalkoisten lasien läpi.
 
Groove Armada

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Starkin noutopihan parakki
Erittäin jännä peli tulossa. Valitettavasti en pääse paikalle, joten nyt olisi myynnissä huomiseen peliin istumapaikkalippu

Paikka on katsomossa B4 rivillä 10. Yhteydenotot vaikka yv:llä, voin toimittaa lipun kun hallin lähellä asun.
 
Ja kyllähän se vähän niin onkin, että mailan nostamisesta saatu jäähy on aina kevyt ja naurettava/vituttava, jos pelinä on jääkiekko.

Edit: Hups, määkin meinasin unohtaa. Siis se Aallon "koukkaaminen" oli se maailman pyllyin tuomio.

Noista jäähytilanteista ei ole nyt videokuvaa, mutta jostain näistä "helposta jäähyistä" olin videotaululta näkevinäni, että Tapparalaisen maila olisi ollut JYPpiläisen käsien välissä.

En tiedä onko tuosta painettua sanaa sääntökirjassa, mutta kyseinen temppu kuuluu omaan repertuaariin (yhdellä kädellä maila vastustajan käsien väliin ja siitä vipuliike) ja eräs mutasarjatuomari selvitti allekirjoittaneelle joskus, että siitä kuuluu tuomita jäähy. Tiedä sitten kaverin asiantuntemuksesta, mutta painokkaasti hän kantaansa perusteli, kun väiteltiin siitä mitä mailalla saa tehdä.
 
Lainaan sinua, vaikka kysymys on muillekkin osoitettu. Eli valitetaanko täällä Tapparan 4-1 voittaman ottelun tuomareista? Ja vielä tärkeämpää, valitetaanko täällä ottelun ratkettua, puolitoista minuuttia ennen loppua annettua 5-3 ylivoimaa?

Ps. Kuulin juuri, että Junno on jo ostanut melkein kaikki optiot seuraavan kierroksen tuomarointiin. Vain pari aiheetonta 5-3 ylivoimaa on vielä jäljellä. Nyt Tapparan toimistolle sanaa, että eivät jää täysin tyhjän päälle.
 
NorthenAxe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, DFB, LFc, TML, FC Bayern, RoPs

Me ei heitellä palloja ko se on junttien juttuja. Viiään peli ja lähetään kotio

NA
 
Suosikkijoukkue
JYP
V A R O I T U S: sisältää sekavaa liskojenyötekstiä

Kiima-Kiira näytti mallia Tampereen pojille... alussa vielä jotain osataan mutta tiukan paikan tullen pyllähdetään, samoin käy myös Tapparalle!

Näin se menee:

JYP juhlii Hippoksen hornankattilassa ja vie peliä miten tahtoo, Miika Lahti tekee siviilit päällä pelin ainoassa vaihdossaan voittomaalin ensikosketuksella. Makoisan pitkänperjantain päätteeksi Duffeli laittaa pojat juosten Tampereelle ja suoraan aamujäille hölkän päätteeksi, siihen mustat makkarat nekkuun ja laatikkoon samalla sykkeellä mikä on yhä päällä pitkänperjantain koitoksesta! Lauantaina JYP peluuttaa maalissa Ilari Filppulaa koska Tuokkola ja Suomalainen oksentavat mustat makkaransa pitkin pukuhuonetta... mutta Ilari nollaa Tapparan ja Janne Jumala Ojanen ottaa omassa päässä Immosta vastaan puhtaan 100-0 aloitusvoiton tällä kertaa taaksepäin ja Lehto ei ehdi kissaa sanoa kun Jumalainen voittomaali lipuu puikoista verkon perukoille!

Vastaansa välieriin JYP saa Pelikaanit joka hoitelee Leinon ja ne muut kun samaan aikaan Ipa nöyryyttää Pesosen ja ne muut...

Tällainen oli uneni kun juuri heräsin... ei muuta kun kone auki ja jakamaan se teidän kaikkien kanssa rakkaat kiekon ystävät :)

Minulle tuo ylläoleva kuvio vallankin sopii, mielenkiinnolla loppuyötä nukkumaan :)
 
akimoto

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Edmonton Oilers, JJK, Man C

Hienoa. Juuri näin kuvittelin asioiden menevän. Unohdit tosin mainita että Ojanen jää alkulämmittelyssä jääkoneen alle ja joutuu jättämään sarjan kesken.
 
Vintsukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Suomi, Panthers
Eli valitetaanko täällä Tapparan 4-1 voittaman ottelun tuomareista? Ja vielä tärkeämpää, valitetaanko täällä ottelun ratkettua, puolitoista minuuttia ennen loppua annettua 5-3 ylivoimaa?

Ihan mielenkiinnosta, koska tuomareita saa arvostella? Hävityn ottelun jälkeen se on itkemistä, voitetun jälkeen turhaa, koska "tehän voititte, vittuako poraatte".
 
Me ei heitellä palloja ko se on junttien juttuja. Viiään peli ja lähetään kotio

Luonnollisesti näin. Ja ihan viimeistään summerin soidessa pitää olla parkkipaikalla autoa käynnistämässä. Kotimatkalla voidaan sitten haukkua omat, vastustajat ja tuomarit.
 
NorthenAxe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, DFB, LFc, TML, FC Bayern, RoPs
Luonnollisesti näin. Ja ihan viimeistään summerin soidessa pitää olla parkkipaikalla autoa käynnistämässä. Kotimatkalla voidaan sitten haukkua omat, vastustajat ja tuomarit.

Seuraava kysymykseni lienee kohtuullisen typerä ja aiheuttanee pelikiellon, mutta kysyn silti.

Miksi pitäisi haukkua omat ja miksi pitää olla käynnistämässä autoa kun peli on lopuillaan?

Tosiasiassa olen sitä mieltä, että sen joukkueen kannattajat, jotka viimeinkin lopettavat naurettavan (itkettävän) pallojen heittelyn saavat allekirjoittaneen varauksettoman kunnioituksen. Jostain ihme syystä tuo typerä tapa on iskostunut tähän maahan hieman turhan lujasti. Itse ainakin nautin oman joukkueen peleistä ja pärjäämisestä huomattavasti enemmän, kuin onnettomasta vastustajan halveeraamisesta, mikä ei oikeasti kiinnosta ainuttakaan vastustajan pelaajaa tai kannattajaa.

NA
 
Viimeksi muokattu:
Sarkasmini ei näköjään oikein puraise näin aamusta...

Tapparalaiseen kiekonseuraamieenhan kuuluu tietynlainen ylikriittisyys, joka kohdistuu yhtälailla vastustajiin kuin omiinkin. Liian tyytyväinen tahi positiivinen ei saa olla, ei ainakaan jossain puolivälierävaiheessa.

Vastaavasti hakametsäläiseen meininkiin kuuluu olennaisena osana se, ettei peliä katsella loppuun asti, vaan kolmannen erän puolivälissä aletaan vilkuilla jo kelloa ja viimeistään kolme minsaa ennen summeria lähdetään rynnimään autolle. Kotiinhan on luonnollisesti kamala kiire. Viimeksi ilmiö nähtiin keskiviikon matsissa.

Esille nostamasi uimalakkien, pallojen ym. vastaavien kesävempeleitten käyttökielto nyt vain tuntui istuvan tuohon palapeliin vallan mukavasti. Siksi quote.

Mutta toivottavasti pallojen heittelyyn on tänään aihetta, eiks vaan?
 
Corkscrew

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Ja se ylikriittisyys menee usein ihan huvittaviin sfääreihin asti..

Keskiviikkonakin lähellä istui sellainen analyytikko, että Sihvonenkin häpeäisi rinnallansa. Ojaset olisi pitänyt viltittää, tai ainakin peliaika olisi pitänyt puolittaa. Koskela sai ihan oman erityiskohtelunsa sen jälkeen, kun ei saanut läpiajosta sisään toisessa erässä. Aina siihen Vertalan ekaan maaliin asti asiantuntija keskittyi pelkästään ykkösviisikon haukkumiseen, ja vasta yv-maali 4-1:een sai analyytikon sulkemaan sanaisan arkkunsa. Tietysti näitä on joka pelissä ja joka hallissa, mutta harvemmin ihan näin asiaansa vannoutunutta kriitikkoa pääsee livenä kuuntelemaan täydet 60 min.

Toivottavasti Tappara voittaa tänään.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös