SaiPa on ihan hyvä enkä nyt sano että tätä välttämättä voitettaisiin muutenkaan. Mutta pitäisi nyt se oma taso jumalauta edes joskus saada pidettyä koko pelin ajan.Joka pelissä tarvitaan näitä herätyksiä.
Yksi tasapainoinen esitys kelpaisi.
SaiPa on ihan hyvä enkä nyt sano että tätä välttämättä voitettaisiin muutenkaan. Mutta pitäisi nyt se oma taso jumalauta edes joskus saada pidettyä koko pelin ajan.Joka pelissä tarvitaan näitä herätyksiä.
Yksi tasapainoinen esitys kelpaisi.
yv:n vihkoon vetäminenhän lähti siitä, että Hellgren-Smed lähti katkomaan purkukiekkoa ja sen sijaan että olisi jättänyt sen vieressä olleelle pakille, päätti syöttää sen Saipalaiselle. Vaikkei siitä lopulta onneksi tullut 2-1-tilannetta mikä meinasi tulla, kului tuohon kaikkinensa yli 40 sekuntia ylivoimaa.Tämäpä. 0-0 tauolla olisi ollut iso voitto tuon erän jälkeen, mutta yv piti sitten vetää niin vihkoon että siitä vielä Saipalle maali.
Kertoo myös ettei niihin ripareihin päästy kunnolla vaikka paljon oli tarjolla. Maalille pitää mennä vielä kovemmin.Oli mutta maaliodottama 0,66 kertoo kyllä laatupaikkojen vähyydestä, vaikka laukauksia Hellgren-Smedille saatiinkin ripakopallinen.
Ja ennen kaikkea se, että ne kiekot menee maalille asti eikä jää ensimmäiseen mieheen.Surullista siinä mielessä ettei maaleja tule, mutta onpa ollut mielestäni hienoa nähdä kun yhden ylivoiman aikana toimitetaan jopa viisi kiekkoa maalille eikä keskitytä siihen saako "pakkopelin" rauhoitettua.
Noita kun tonne vippailee niin väkisin joskus kimpoilee suotuisasti. Eikä nuo huonoja vetoja/toimituksia mielestäni ollut. Hyvä Kousa!
Tää on musta aika surullista. Kaverille annettu mahdollisuus näyttää osaamisensa noin kahden Liiga-erän verran jo nyt inhotaan.Virallisesti inhoon tota jätkää jo nyt.
Varmasti menee joskus, mutta enemmän pitää saada variaatiota tuohon ylivoimaan, jos se halutaan saada oikeasti tehokkaaksi.Noita kun tonne vippailee niin väkisin joskus kimpoilee suotuisasti. Eikä nuo huonoja vetoja/toimituksia mielestäni ollut. Hyvä Kousa!
Fiksut oppii virheistään...Ovelasti otettiin jäähy heti kärkeen. Smart move.
Onko sukua Sinebrychoffille?RUISKOFF!!!! 1-2! Peto herää taistelemaaaaaan!
Kyllä. Rukiinen versio.Onko sukua Sinebrychoffille?
ns. ulkomaan serkkuOnko sukua Sinebrychoffille?
Viimeks silti riittiJälleen paska kakkoserä Padalle vai.. Herätys saatana!