Mainos

Pe 20.3.2009 Sport - Jokipojat (2.finaali)

  • 11 638
  • 64

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Lisäsin tuohon kokoonpanoviestiini vielä pelaajien tehot tämän kevään playoff-peleistä. Niidenkin osalta on todella tasaista porukkaa tänään jäällä: niin vastustajaan kuin omiin joukkuekavereihinkin verrattuna.

Sportin "ikäloppu" kakkoskenttä on ollut hiukan muita niskanpäällä. Hyökkääjillä yhteistehot 7+9=16. Lisäksi takana on tehokas pakkipari (4+4) - joka tosin on plusmiinuksissa mitattuna harvinaisesti pakkasen puolella.

Ratkaisijoita voi kuitenkin löytyä vaasalaisilta ihan miltä pelipaikkaa tahansa, nyt kun ulkomaalaisetkin ovat piristyneet. Jaatisen kiikarit pienen ihmetyksen aiheena, olkoonkin ettei ole tainnut kaikkia pelejä pelata. Lisäksi Nabb ja Kivimäki ovat olleet vaisumpia kuin runkosarjassa, mitä ei kai voi varsinaisena yllätyksenä pitää.

Materiaalin leveydestä kertoo kyllä jo se, että ylimääräisinä pelaajina on monivuotinen luottosentteri Miro Laitinen ja yksi pakiston kovimmista hankinnoista, eli Lauri Kinos. Suomalainen pelannut kaikki kevään pelit.

Joensuusta on vielä vaikeampi löytää tehokkainta kentällistä. Puruskainen ei ole näköjään saanut mitään aikaiseksi, joten ykkönen on ollut Ahtosen ja Keräsen varassa (5+9=14). Kakkosessa Savolaisen maalitili on vielä avaamatta, mutta etenkin Koskiranta on ollut kovassa pistekunnossa. Tuolla ketjulla 5+11=16.

Alakerrasta ei näyttäisi Jokipojilta ratkaisijoita löytyvän tänä keväänä. Sen sijaan nuo "tuntemattomammat" hyökkääjät ovat pitäneet tasonsa paremmin kuin Sportin vastaavat ja melkein kaikilla on jo avausmaali tehtynä.

Myös Ore pelannut kaikki matsit ja torj% käytännössä identtinen Suomalaisen kanssa.
 

Viljuri

Jäsen
Ehjä, riittävän nöyrä, mutta kuitenkin itseluottamukseltaan ja taisteluilmeeltään positiivinen 60+ minuuttia toiveissa vierasjoukkueen osalta.

Mielenkiintoinen ratkaisu on nostaa Nevalainen pelaavan kokoonpanon puolelle, josko sieltä haetaan puolustuksen kärkitekijöille lisää aikaa "fokusoitua" vaihtopenkillä vietettävän lisäajan muodossa, koska kuntopuoli ei ainakaan piiputa.

Mitä pidemmälle vietäisiin peliä tasaisissa lukemissa, sitä enemmän se antaa etua vierailijoille. Kesällä vuodatetut hikipisarat säästävät kyynelkanavia seuraavana keväänä, vai miten se meni!
 

Bird

Jäsen
Suosikkijoukkue
Urheilullisesti avoimet sarjat
Mielenkiintoinen ratkaisu on nostaa Nevalainen pelaavan kokoonpanon puolelle, josko sieltä haetaan puolustuksen kärkitekijöille lisää aikaa "fokusoitua" vaihtopenkillä vietettävän lisäajan muodossa, koska kuntopuoli ei ainakaan piiputa.
Eiköhän tässä ole kyse siitä, että koska Häikiö ei pysty viime pelissä saamansa tällin takia pelaamaan, kokoonpanoon vapautui yksi paikka. Ylimääräisiä hyökkääjiähän (pl. junnut Sivonen & co) ei enää ole, joten on luonnollista ottaa Nevalainen mukaan. Veikkaan, ettei saa välttämättä juuri yhtään peliaikaa, ellei sitten joku "ylempää" aloittava pakki loukkaannu tai mokaile pahasti.

Saahan nähdä, millainen ottelu tulee. Kyllähän Sport tässä melko selkeä suosikki on, joten aika ylärajoilla pitää Jokipoikien pelata, jos meinaa finaalisarjan tasoittaa. Eikä sekään välttämättä vielä riitä, koska vastassa on kuitenkin niin kova jengi, että sille on täysin mahdollista hävitä hyvälläkin pelillä.
 

Viljuri

Jäsen
Sport on kuitenkin koottu "väärin", jos pelkästään Mestiksen finaalipelejä ajatellaan, ja saattaisi pärjätä parhaiten "70/80-30/20"-asetelmassa kiekkoa dominoivaa liigajoukkuetta vastaan. Runkosarjan aikana vaasalaisten suoritusvarmuus tästä syystä oli joidenkin mielestä heikkoa, vaikka todellisuudessa se olikin suoraa seurausta joukkueen kokoamistavasta. Jos asiaa ajattelee laajemmin, niin pelaaja-agentit ovat hyviä renkiä, mutta turmiollisia isäntiä.

Myöskään Tamminen ei ole Sihvosen puheista huolimatta valmentaja, joka kykenisi sinällään säätämään asioita pelin sisällä tai tuomaan epätasaisesta materiaalista parhaita puolia esille pitkässä juoksussa, mutta Sportin kannalta tämä ei ole niin huono juttu kuin miltä se kuullostaa, siksi vähän merkitystä loppujen lopuksi sillä kaverilla huitomassa siellä penkin takana yksittäisen pelin osalta on, yleensä.

Nämä asiat antavat Jokipoikien amatööriporukalle mahdollisuuksia suoriutua paremmin kuin pelkästään puhtaasti asiaa muutoin kausi kaudelta voisi tarkastella.
 

-Jonne-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JoKP
Kiitos Sport, Jokipojat ja Vaasa aivan loistavasta kiekkoillasta.

Sport ehkä tuon ratkaisun ansaitsi, mutta loistavasti Jokipojat nosti tasoaan ekasta kohtaamisesta. Hommaa ei ole todellakaan vielä taputeltu. Huomenna klaarataan lisää aikaa.

Tunnelma oli aivan loistava, mutta "haista vittu Jokipo!". Ja mihin tilanteeseen huudettu? Haista vi*tu Sport. Pistäkää kiviä taskuun.

Huomenna jatketaan ja mehtimäellähän te ette juhli!
 

Wilzu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charlestown Chiefs
Tosiaan hieno kiekkomatsi. Tällä kertaa Sport sattui olemaan maalin verran parempi tai onnekkaampi, ihan miten noin pitkän pelin ratkaisun haluaa nähdä.

Sen verran on todettava, että on ilo nähdä jäällä Timo Pahkalan ja Mika Mäkiahon kaltaisia pelimiehiä. Loistavia taistelijoita ja yleisön sytyttäjiä!
 

Ekonyymi

Jäsen
Suosikkijoukkue
K-Espoo, Blues, Honka
Parempi voitti

Eli "Vaasan Portti" on nyt kovin lähellä Tammisen unelmaa liigakarsinnasta. Tuli tunne, että Sport halusi voittoa enemmän ja uskalsi pelata sen mukaisesti. Jokipojat on ollut pettymys. Pehmeää, pehmeää.

Silti huomenna päivä on uusi, joskin Jokipoikien kotietu kyllä tärveltyy matkailuun Keski-Suomessa.

Vaikka pohjalaisena toivon Sportin voittoa, ja myös Tamille menestystä, symppaan Jokipoikiakin. Jojensuultahan Kiekko-Espoo (nyk. Blues) ryöväsi liigapaikan 1992.

Ratkaisun silloin teki viidennessä ottelussa Nordiksella Jere Lehtisen syötöstä Tero Lehterä.
 

karate Mauri

Jäsen
Suosikkijoukkue
HardCore Hooligan
Sellanen se.

Itse peli oli taistelua Jokipojilta, Sportin hurmos yllätti kyllä ainakin allekirjoittaneen. Ilmeisesti nyt ollaan ihan tosissaan Vaasassakin menossa kohti mestaruutta. Päätä ei silti pensaaseen kannata laittaa piskuisen joensuulaisryhmänkään, se tehtiin, mikä voitiin.

Urheilukanavalta olen usein seurannut Sportin pelejä. Aina tällä Ritarilla tuntuu olevan sama, suht puolueellinen virsi. No, se on pelkkää detaljia se.

Huomenna kotivoitto, tilanne on silloin 1-2. Maanantaina voitto Vaasassa ei ole tekemättömissä. Keskiviikkona ollaankin sitten todellisten perimmäisten äärellä. Toivotaan, toivotaan.
 

-Jonne-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JoKP
Pehmeää, pehmeää.

Tämän pehmeän keulakuvana toimii Jani Keränen. Kaveri on aika sukka näihin peleihin. Ensi kauden joukkueeseen saadaan hyvin scoutattua jyvät akanoista.

Ässät tiputettiin tasan 20v sitten. Nyt on Sportin vuoro. Ja tuolloin 1992 olin helsingissä katsomassa ratkaisevan pelin. Kiitos niistäkin kyyneleistä.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Onneksi Sport voitti, Joensuu voisi pyristellä jonkin verran karsinassa kahdesta syystä, pitkä pelimatka ja Sportia parempi puolustus ja maalivahti.

Peli itsessään oli ihan vauhdikasta ja viihdyttävää, mutta tasoltaan aika heikko.
 

swingwood

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk , Hokki, Kalpa
Mitäs ne Joensuun miehet oikein meinaa? Jäätte ihan jalkoihin heti kun mestaruudesta aletaan pelata. Keskiviikko oli alle kaiken arvostelun Tänään jo hiukan parempi, mutta mutta. Kyllä tänään oli se voiton paikka. Menee homma nyt kyllä todella vaikeaksi. ei tuo Sportin pelityylin pitäisi enää ketään yllättää. No, onnea huomiseen, toivottavasti vielä maanantaina pelataan.
 

Shearer

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Älkää nyt puhuko vielä mistään karsinnoista. Yksi voitto erottaa Sportin vielä karsintapaikasta ja se tulee olemaan tuolla puolustuksella ja maalivahtipelillä aika vaikea saavuttaa. Toki Joensuun kaukalo on isompi ja pakeilla on aikaa enemmän syöttämiseen eikä taklauksia tule niin paljon. Tämä on Sportin etu.

Jaskan pitäisi löytää jostain energiaa sen verran, että vielä huomenna pystyisi vastaavaan suoritukseen kuin esim. D Team-sarjassa. Tänään hänen normaalin tason huomioiden kaksi helppoa maalia meni. Huomenna tuollaisia ei saisi päästää.

Hyvä että Salmun roiskaisu meni maaliin. 2-0 tilanteesta on ihan kiva jatkaa tavoitetta kohti. Huomenna on kyllä kaksi väsynyttä jengiä vastakkain.

Uiton Antti pelaa hienoa kevättä. Meidän parhaita pakkeja tänäänkin. Tuollaista takalinjojen taistelijaa meillä ei olekaan ollut Ville Varakkaan jälkeen.

Nabb tuskin pelaa tällä kaudella enää jos huhut loukkaantumisesta pitävät paikkansa.
 

SPORTTIKOTKA

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Loistava perjantai-illan viihdepläjäys - aivan toista kuin väljähtänyt jokin Ässät-Lukko-ottelu esimerkiksi. Ottaa todella isosti aivoon mikäli nasbbin kausi oli sitten tässä kohtaa paketissa. Suomalainen otti pari maukasta kutia kiinni, mutta luvattoman helposti 1-2 röpsähti reppuun. Kamoon nyt Jaska. Ulkomaalaset oli mielestäni jälleen melkoisen pirteitä ja pakeista eritoten Uitto osui meikäläisen pelisilmään positiivisena merkintänä. Koskaan tämä joukkue ei ole mitään voittanut ja huomenna siihen on mahdollisuus. Miten sen joukkue osaa käsitellä onkin nyt uusi asia. Sarjan katkaiseminen on aina tunnetusti hankalaa. Huomenna voi taivas revetä...
 

Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Viihdettä, draamaa ja rytinää tarjoiltiin ja tuollaisia trillereitä katselee useamminkin. Jatkoaika nyt oli suuntaan jos toiseen melkoista koohotusta molemmilta tiimeiltä, varsinainen peliaika oli parempaa hokia. Salmun kuti oli kyllä Jutimaisen tarkka ja jotenkin arvelinkin, että tuo kahden markan Bryan McCabe ratkaisee koko touhun. Vauhdikas matsi tosiaan, mutta itsekin tosiaan luulen, että kumpi tuosta maratoonista paremmin palautuu huomiseksi, on painostavampi osapuoli ainakin alussa huomisessa matsissa. Nopeasti yhteenvetona sanottakoon vielä loppuun, että Jokipon Keränen ei ole kyllä mikään isojen pelien mies noista tilanteista päätellen.
 

Niksi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tiedät sen paremmin. Vai tiedätkö sittenkään?
Sellainen thrilleri. Ja mitä? Johdetaan sarjaa 0-2 ja huomenna on mahdollisuus tehdä se, mitä ei olla tehty 12 vuoteen. Voittaa divari ja päästä liigakarsintaan.

- Jaskalla ei ollut taaskaan mikään paras päivä, mutta tärkeät torjunnat jatkoerässä antoivat anteeksi. Tärkeää olisi, jos huomenna saataisiin katkaistua tämä sarja, niin huiliaikaa olisi tasan seitsemän päivää.

- Nabbin kannalta harmittava tilanne, jos kausi tosiaankin päättyi. Meillä onneksi miehiä riittää, joten Nabbista ei jää kiinni huomisen mahdollinen mestaruusvoitto.

- Lapaset alkavat olemaan vahvistuksia, ei vielä yhtään huonoa peliä finaalisarjan aikana, kun samaan aikaan Erholtz ja Salmu koomailivat vuorotellen.

- Jokipojilla alkoi jalka painamaan jatkoerissä, vaikka välillä saivatkin luotua vaarallisia tilanteita.

- Tunnelmaa oli ja erittäin paljon. Tasatahtiin koko istumakatsomo ja toinen seisomapääty lähti taputuksiin mukaan. Siihen päälle voittomaalin jälkeiset hyppelyt. On siinä muilla ihmettelemistä.

Ei saatana, joko me tehdään historiaa...
 

Brousseau

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Meikäläisen ensimmäinen paikanpäältä seurattu Mestis-ottelu aiheutti seuraavia havaintoja (älkää pahoittako mieltänne, että käytän vertailupohjana Vaasa-Pori-akselia):

- Red Army oli kyllä mahtava, heittämällä liigaan tuolla saralla. Vaikka olenkin Isomäen kasvatteja, niin ryhmän tiivis ja ennen kaikkea organisoitu toiminta lämmitti. Iso plussa myös tälle capolle, joka koko pelin jaksoi seurata ottelua oman olkansa ylitse, mutta porukan johtaminen oli tärkeintä. Porissa tämä kannustus muistuttaa enemmän tätä Jokipo-linjaa, joka johtuu monista eri syistä. Toki parannusta siihenkin yritetään saada (lauluja löytyy jo, laulua ei) ja mikäs sen mahtavampaa olisi kun kooltaan Suomen suurin seisomakatsomo saataisiin valjastettua samanlaiseen menoon, mitä tämä Red Armyn vastaava, eli vaihtelevaa kannatusta laulujen säestämänä.

- Vaasalainen rivikatsoja taas oli muuten sitten hyvinkin laimea ilmestys, verrattuna porilaiseen vastaavaan. Red Armyn vastakkaisen puolen seisomakatsomoon tunnelmaa ei sitten enää riittänytkään, sivukatsomoista puhumattakaan. Toki välillä yleisö lähti taputuksiin mukaan, mutta siihen se sitten jäikin. Mitään nokkelaa huutelua ei katsomosta pahemmin kuulunut, jota taas Porissa tulee solkenaan.

- Peli ei tasoltaan todellakaan huikaissut. Nyt se on tullut sitten paikan päällä käytyä toteamassa, ettei Mestis-jengillä pitäisi olla kyllä mitään sanottavaa karsinnoissa liigajoukkuetta vastaan. Kyllä erot materiaalissa ja tekemisessä ovat niin karmaisevia, ettei pelkällä hengellä ja taistelulla pitkälle pötkitä. Toki Ässät (suurella todennäköisyydellä karsinnan toinen osapuoli) on onnistunut sössimään mitä ihmeellisimpiä pelejä ja ottelusarjoja, ettei se mikään ihme olisi, että jotain käsittämätöntä olisi vielä tapahtumassa tänä keväänä.

- Sportti nyt näyttäisi tästä otteluparista suurella todennäköisyydellä menevän jatkoon. Jääkiekkopelejä ratkaistaan pääosin erikoistilanteissa ja tuolla saralla Sportilla ei ole kyllä yhtään saumaa antaa tasoitusta liigajoukkueelle. Toista Mestis-jengiä vastaan YV ei vakuuttanut, entä sitten kun vastus kovenee?

- Mr. Kivimäki oli pirteä ilmestys.

- Jokipoikien pelaajat näyttivät kovin heiveröisiltä.

- Pieni ja tiivis porukka oli eksynyt myös Joensuusta Vaasan kiekkopyhättöön, hatunnosto siitä. Vaikkei tässä Ässäfanina sikäli hirveästi varaa ole arvostella, mutta kannustus yllättäen edelleen yhtä korutonta kuin ensimmäisessä kohtaamisessakin. Vaikka keskustelua on käyty paljon tästä, että mikä on oikein ja mikä väärin kannattamista, niin kyllä tästä asiasta oli varsin helppo tehdä päätelmiä, että kumman tyyppistä kannatusta sitä mielummin kuuntelisi/olisi mukana, mitä tänään pääsi kuuntelemaan eräänlaisia ääripäitä tällä saralla.

Kokonaisuutena ottelu oli ensimmäiseksi Mestis-ottelukseni viihdyttävyydessään helposti yli odotusten. Kyllä sitä draamaa ja rytinää löytyy maan toiseksi ylimmästä kiekkosarjasta - finaaleissa viimeistään.

Jokipojat ottaa huomenna Mehtimäellä kotivoiton ja mestaruusjuhlia juhlitaan maanantaina neljännen ottelun jälkeen Vaasassa.
 
Viimeksi muokattu:

J.Grönvall

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Newcastle United, Philadelphia Eagles
Itselleni näistä finaaleista tulee mieleen nuorten MM-kisat, noin niin kuin pelillisesti. Viihdearvo on hyvä, sillä vauhtia ja ryskäämistä riittää, mutta sitten esim. kiekollinen peli on välillä pelkkää roiskimista sinne tänne. Vaasan yleisö (tai Red Army) oli loistava ja tuollaista tarvittaisiin myös liigaan.

Olen monen muun kanssa samaa mieltä siitä, ettei kumpikaan näistä voita neljää kertaa Ässiä tai Lukkoa. Oikeastaan pidän yhtä voittoa jo kovana suorituksena. Taitotaso ei vain riitä kovassa vauhdissa eikä näitä pelejä sentään pelkällä pyhällä hengellä voiteta.

Ensimmäinen vierasmatsi on liigajengille varmasti aika mieleenpainuva kokemus, varsinkin jos se tuonne Vaasaan sattuu osumaan. Ja siinä minä näkisin sen oikeastaan ainoan sauman Mestis-jengin voiton suhteen. En usko että Ässät tai Lukkokaan niin täydellisestä asennevammasta kärsii.

Playouteista en vetelisi kyllä yhtään mitään johtopäätöksiä joukkueiden todellisesta kunnosta tai tasosta. Syyt on varmasti käyty läpi sataan kertaan.

Mutta nämä finaalit ovat kyllä mukavaa ajanvietettä näin playoffien välipäivinä. Peli ei ole niin kliinistä kuin SM-Liigassa.
 

Brousseau

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Loistava perjantai-illan viihdepläjäys - aivan toista kuin väljähtänyt jokin Ässät-Lukko-ottelu esimerkiksi.

Tuotakin kannattaisi vähän miettiä, että miksi on näin. Sarjaohjelmassa täytyy olla jotain mätää, jos Ässät-Lukko muuttuu väljähtäneeksi. Jos kyseessä olisi samainen ottelupari Playouttien sijaan Playoffeissa, olisi tilanne, kuten tiedämme, aivan toinen.
 

magnum37

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tulevaisuuden Sport
2-0 sarja, eli se ryöstö siis onnistui! Mahtava tahto äijillä ratkaista näitä pelejä! Toki nämä jatkoerät raskailla jaloilla ja tyhjenevällä päällä on aina vähän tuuristakin kiinni, mutta olihan Salmulta loistava veto pistää lepakko liikkeelle. Olisi se kyllä vääryys ollut jos Jokipo olisi tuon vienyt, sillä sen verran oli Sportin pyöritystä molemmat jatkoerät.

Hienosti Jokipo kyllä taisteli ekaan peliin verrattuna. Kuitenkin aika yksipuoleisia heidän hykkäyksensä olivat. Kyllä Sportkin saa tehdä töitä maalien eteen, Aikinsillakin läpiajo eikä mene.. mutta eeei se mitään: Voitot lasketaan! Ja hienosti tuo joukkue kyllä hoitaa minusta puolustamisenkin. Todella uhrautuvaa pleijarikiekkoa tänään Sportilta. Jaskalta muutamia gamesavereita myös nähtiin. 1-2 maalia ei mielestäni voi Jaskan piikkiin laittaa. Siinä sattui kiekko tulemaan niin tarjottimella Näätäselle, että siitä pitikin tehdä.

1-1 tasoitusmaali oli sitten sellainen, missä useampi Sport-pelaaja sössi kunnolla. Oman maalin jälkeinen vaihto koomailtiin ja momenttumi välittömästi kaverille. Liigatuomarit ihan..sanononko mistä. Vedettiin kyllä niin vieraisiin päin ettei tosikaan. Oli kaksin käsin sitomisia ja Nabbin tilanne, mistä ei annettu mitään..

Turha täällä on vielä mistään karsinnoista puhua. Huomenna on ensimmäinen ottelupallo tehdä vaasalaista kiekkohistoriaa. MESTIKSEN MESTARUUS on jotain sekin. Siitä tässä nyt pelataan.

Huomenna jatkuu.
 

Eddie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät & kaikki karsintasarjat
Ihan viihdyttävä matsi taas, joskin paljon heikompi tasoltaan kuin Joensuun peli ainakin näin tv:n välityksellä.

Minä en noita mestisjengin mahdollisuuksia laskisi ihan niin alas kuin pari edellistä. mutta eipä nyt jaksa siitä sen enempää. Katsotaan nyt, kestääkö Sportilla pää ottaa 3. voitto. Kliseisesti se on se kaikkein vaikein, varsinkin jos ei ole koskaan mitään näin isoa voittanut, sitten vuosien kirves ja miekka. Sport näyttää fyysisemmältä ja paremmalta joukkueelta, mutta johtoasemassa sen peli muuttuu täysin. Ihan kuin siellä heti aletaan pelkäämään tasoitusta. Virheitä tulee solkenaan ja kaverille annetaan siimaa. Se on pelannut 0-0 tilanteissa ihan liigaryhmän veroista jääkiekkoa Jokipoikia vastaan. (Joensuussa Jokipojat oli vaan niin heikko 3-0 asti)
 

fågel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport Vaasa
Siinä missä tuomarit onnistui oikeastaan koko Hokki-sarjan ja eka finaalissa, niin tänään sai taas koukkia, repiä ja rikkoa ihan niin paljon kuin haluaa. Vituiksi meni, jos suoraan sanotaan.

Sport tuota matsia hallitsi, siitä ei pääse mihinkään. Suomalaisella oli taas varaa päästää se yksi helvetin helppo omiin. Viimeistely nyt on saatu jotenkin siedettävälle tasolle ja pystytään voittamaan vaikka omissa kolisee kolme kertaa.

Mitään en vielä tuuleta. Sportin peli voi yhdessä yössä muuttua täysin, ja huomenna voidaan hävitä vaikka 5-0, minä en sitä ihmeenä pitäisi.
 

muumijo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokipojat, Tappara
Hienosti Jokipo kyllä taisteli ekaan peliin verrattuna. Kuitenkin aika yksipuoleisia heidän hykkäyksensä olivat. Kyllä Sportkin saa tehdä töitä maalien eteen, Aikinsillakin läpiajo eikä mene.. mutta eeei se mitään: Voitot lasketaan!


Taisteli, taisteli.. ois tuo ollut vietävissäkin, avopaikatkin oli jatkoerissä, mutta ei tänään. Sota jatkukoon.

Hyvin oli hommat hoidossa Vaasan päässä, tiukat turvatoimet, mutta asialliset. Kannattamisesta voidaan olla montaa mieltä, hienoa tuo Vaasassa on. Mutta kyllä tossakin kävi niin, että toiseen päähän ei kuulunut lauluista mitään jos siellä joku taputti. Vaan jos tuon saman saa halliin laajemmalti, niin komeaa on. Nyttenkin toki varsin jees. Ei tuolla paljoa 20 JOKIPOfania voi vastaan laittaa, vaikka kuinka huudettiin!!? Kuka laski rummut? ;)

Noniin, nyt Viitasaarelta kohti kotomökkiä ja huomenna/tänään lisää, hieno matsi oli. Keränen vois rankasta sitten seuraavan, nyt oli sellanen "tuhlaajapoika".
 
Jokipojat ottivat kuulemma huoneen Laihialta Viitasaaren sijaan, koska matsi venyi niin pitkäksi.

Tokkopa tuo mitään haitannee.
 

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Jukurit vs TPS
  • 2.84
  • 4.10
  • 2.20
KalPa vs K-Espoo
  • 1.67
  • 4.75
  • 4.15
KooKoo vs Ilves
  • 2.14
  • 4.15
  • 2.90
Kärpät vs Sport
  • 1.71
  • 4.60
  • 4.00
Lukko vs Pelicans
  • 1.50
  • 5.10
  • 5.20
Tappara vs SaiPa
  • 1.93
  • 4.50
  • 3.55
Ässät vs HIFK
  • 1.76
  • 4.30
  • 4.00
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös