Mainos

Pe 20.2.2015 KalPa - Pelicans

  • 3 580
  • 22

Noutolokku

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Kanen Pate ja Dominaattori
Tänään siis pelataan taas kiekkoa Niiralan montussa. KalPalla on tällä viikolla vain kaksi ottelua ja tämä on niistä toinen. Tiistaina kaatui kotona TPS nihkeän ja tiukan pelin jälkeen 2-1. KalPa on tällä hetkellä viiden ottelun voittoputkessa ja matkalla kohti suoraa playoffpaikkaa ja jopa kotietua. Lahden Pelicans on myös tällä hetkellä voittoputkessa.Tiistaina kaatui tämän hetken kuumimpia joukkueita mallia Blues. Kahden ottelun mittainen putki on tuonut uskoa, että jopa tuurillaan kynppisakkiin kerittäisiin. Ero taitaa valitettavasti vaan olla jo liian suuri. No se ei poista sitä, että yrittää saa kauden loppuun ja nuoret pelaajat saa tärkeitä matseja alle.

Tämä on joukkueiden kauden viides ja viimeinen kohtaaminen. KalPa vei kauden ensimmäisen kohtaamisen Kuopiossa 5-1. Pelicans vei kaksi seuraavaa kotonaan Lahdessa maalein 3-1. Viimeisin kohtaaminen taasen päättyi KalPan vierasvoittoon luvuin 0-2. Tänään siis peli Data Group Areenalla Kuopiossa. Jomman kumman voittoputki katkeaa tänään. Lähtökohtaisesti ottelu pitäisi KalPan hoitaa niin sarjataulukkoa kuin voittoputkeakin ajatellen. Pelicansilla on vielä pienet saumat jopa sinne kynpinsakkiin, KalPa taasen taistelee suorasta playoffpaikasta ja kotiedustakin jopa! Tärkeä ottelu siis KalPalle ja pisteitä olisi kerättävä, ettei takaa tule kovin montaa jengiä ohi. KalPa on tällä hetkellä runkosarjassa sijalla 2. ja Pelicans sijalla 12. Kuten jo mainittu tämä on joukkueiden viides ja viimeinen kohtaminen. Otteluvoitot ovat 2-2 joten tämä myös ratkaisee joukkueiden välisen voittotilaston.

Kokoonpanoista ei ole itselläni vielä tässä vaiheessa tietoa ja ne voi lisätä kunhan joukkueet ne ilmoittavat tai @Liigan sivuille ilmestyvät. KalPalta kannattaa seurata mahdollista kolmos kenttää. Tammela-Ruohomaa-Kapanen on erittäin taidokas kentällinen. Vaikkakin kaikki ovat ehkä vähän raakileita kokonsa puolesta, pystyyvät he suojaamaan paikka paikoin kiekkoa hyvin ja toimittamaan sitä myös verkon perukoille. Tältä ketjulta voidaankin odottaa tänään lentokentällä hyvää lentokeliä kun pelejäkin on tältä viikolta alla vain yksi. KalPa kävi eilen keilahallilla hakemassa lisää mukavuutta tekemiseen ja sihtileipää on siinä ohessa syöty, Kaatoja on varmasti tullut useampikin, joten tähtimet on nyt kohdistettu ja tänään saatetaan nähdä jopa ilotulitustakin Kuopion perjantai illassa. Nohnoh, eiköhän tästä se perus tiukka 3-1 voitto tule jompaankumpaan suuntaan. Puhe on vapaa.
 

Mr Tomppa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kalevan Pallo, Iisalmen Peli-Karhut, KuPS , PK-37
Mukava ois katella välillä niitä 5-1 pelejäkin, mutta tuskinpa sellaista tänään nähdään. Veikkaan yhtä tiukkaa vääntöä,kuin oli TPS:ää vastaan. Kliseisesti tähän vielä: tehhään enemmän maaleja kun vastustaja tarpeeks aikasin, niin suahaan kalloo. (3 pistettä)
 

Jaws

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, San Jose Sharks, Slovakia, Baltimore Ravens
Toivotaan Pelicansille taas voittoa. Hienosti ovat pelit viime aikoina lahtelaisilla sujuneet ja tänään kaukalossa nähdään debytantti, kun Ville Väinölä pukee turkoosia ylleen.

Symppikseni Pelicans i dag:

#22 Juhani Tyrväinen - #28 Teddy Da Costa - #19 Joel Mustonen
#72 Antti Jaatinen - #57 Pekka Saarenheimo - #39 Marko Pöyhönen
#25 Joonas Alanne - #24 Hannes Björninen - #6 Janne Ritamäki
#81 Taavi Vartiainen - #42 Jesse Rohtla - #18 Miika Roine

#8 Nico Manelius - #26 Jan Latvala
#9 Juha Leimu - #53 Niko Tuhkanen
#12 Joonas Hurri - #7 Eetu Sopanen
#29 Ville Väinölä

#41 Janne Juvonen
(#33 Toni Eskelinen)

Muutama työteliäs pelaaja joukkueessa, joista ei voi kuin tykätä. Toivon mukaan Pelicans antaa kunnon vastuksen Kuopiossa isännille.
 

tulikaste

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Tero Lehterä
KalPa tänään:

86 Michal Birner - 28 Jaakko Rissanen - 39 Jukka Voutilainen
55 Janne Kolehmainen - 22 Arttu Ilomäki - 81 Tomas Kubalik
97 Jonne Tammela - 13 Mikael Ruohomaa - 42 Kasperi Kapanen
14 Toni Hyvärinen - 16 Saku Kinnunen - 84 Jyri Junnila

8 Veli-Matti Vittasmäki - 57 Joonas Lyytinen
33 Tero Konttinen - 26 Mikko Jokela
5 Miika Koivisto - 50 Juuso Riikola
25 Mikael Seppälä

31 Andy Chiodo
43 Samu Perhonen

Kasperi Kapanen siis pelaa huolimatta siitä, että otti iskua tiistain TPS-pelissä, mutta kokoonpano herättää muita epämieluisia kysymyksiä, kuten missä ovat Janne Keränen ja Antti Halonen. Kieltämättä etenkin jälkimmäisen poissaolo vähän hirvittää, mitähän on nyt sattunut. Pitää toivoa, että molemmat ovat flunssassa. Konttinen joka tapauksessa pelaa ensimmäisen peliinsä pariin kuukauteen tullessaan Halosen paikalle. Onhan Tero nopeampi, jos ei muuta. Kolehmainen saa näytönpaikan kakkosketjussa Keräsen kauden ensimmäisen poissaolon myötä.

KalPa povasi ainakin eilen, että lähemmäs 4000 katsojaa voisi olla paikalle tulossa, huolimatta siitä että vastassa on median näkökulmasta niinkin epäseksikäs joukkue kuin Pelicans. Jaa-a, taitaa johtua yleisökato Kuopiossa eniten siitä, että pelejä on vain niin älyttömästi. Minusta Pelicans ainakin on ihan kiintoisa vastus, viimeaikainen vire on kuitenkin ollut aikas hyvä ja vähän ironisesti juuri nyt, kun viimeiset mahkut playoffeihin ovat tainneet laukata liian kauas.
 

Mr Tomppa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kalevan Pallo, Iisalmen Peli-Karhut, KuPS , PK-37
Halonen on loukkaantunut, sivussa toistaiseksi. Keränen on sivussa tänään perhesyistä. - KalPan FB
 

Noutolokku

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Kanen Pate ja Dominaattori
Halonen on loukkaantunut, sivussa toistaiseksi. Keränen on sivussa tänään perhesyistä. - KalPan FB
Halonen loukkaantuneena vähän väliä. Välillä pidempää välillä lyhyempään. Onkohan se selkä kohta jo ns finiitto. Toivotaan, että ainaki tän kevään vielä kestää. Vaikka mies on hidas ja ottaa välillä turhia jäähyjä, onhan hän silti alakerran kingi KalPassa. Timonenkin on poissa niin Konttinen väkisin kehissä. Vähän jo hirvittää tuo Konttinen-Jokela pari. Toivotaan tosiaa, että ei mitään isompaa ja että JuTi paranee pian. Sikälimikäli molemnat olisi keväällä poissa, voisi kauden jo siihen paikkaan melkeempä kuopata. No puolustus joukkueena toimii niin se on hyvä.

Perhonen ei siis pelaa tänäänkään. Eikö miestä uskallettu taas laittaa Pelsuja vastaan kun aina se pari helppoa on mennyt? (Joo, nollasi jo kerran) Ottaako Ändi kuudennen voittonsa kuudennesta pelistä? Se nähdään illalla. Vaikka tiukkaa peliä tästäkin odotan niin jotenkin kutina, että tänään kolisee. Yksi ulosajo nähdään(muukin kuin Hoopeen tai Zambboonin) ja KalPa katkasee Pelicansin lennolta siivet lukemin 5-1. Kapanen, Ruohomaa, Voutilainen 2 ja kyllä Koiviston Miikka pakauttaa ranteella kauden ensimmäisen ja viimeisen.
 

Voltti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Minusta Pelicans ainakin on ihan kiintoisa vastus, viimeaikainen vire on kuitenkin ollut aikas hyvä ja vähän ironisesti juuri nyt, kun viimeiset mahkut playoffeihin ovat tainneet laukata liian kauas.

Vähän yllättävänkin vaivihkaa on Pelikaanin vire löytynyt. Sopivassa määrin kun suorittaa kuntopuntarin säätämistä, niin kahdeksan ottelun kuntopuntarissa Pelicans on jaetulla toisella sijalla saaliinaan 2,12 pistettä per ottelu. Ja matkalla on kaiken lisäksi kaatunut se ykkönenkin.
 

Calé

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Ohhoh taas on mahdollisuus ottaa se ensimmäinen kolmen ottelun voittoputki. En tosin tähän usko aina ollaan onnistuttu sössimään jotenkin peli. Kyllähän tämä joukkueen herääminen tapahtui liian myöhään. Tammikuun alusta olisi pitänyt tapahtua, nyt kaula on pleijareihin liian pitkä. Tietenkin ihmeitä voi tapahtua, mutta se vaatisikin loppujen pelien voittamista mihin en usko.

Rohtla ja Roine pelaa ensi kauden sopimuksistaan todennäköisesti molemmat, joten seurataan herroja, koska näyttöhaluja on varmasti. Onhan tuossa joukkueessa muutamia muitakin kavereita jotka pelaa ensi kauden soppareistaan niin heillä ainakin on kovasti panosta, toivottavasti joukkuekaverit koittaa jeesaa.
 

play_on

Jäsen
Suosikkijoukkue
dirty dozen
Nyt kiinnostaa kuulla Kalevan Pallon kannattajien näkemyksiä illan pelistä. Pelasiko KalPa yhden kauden huonoimmistaan ja pelkillä puolivaloilla vai missä vika?

Omaa silmään KalPa vei 100-0 ensimmäisen, 75-25 toisen ja kolmas 50-50. Kuitenkin pelikirjaton ja vailla auktoriteettia oleva Pelicans pyristeli jatkoille. -Missä vika?



Vai voidaanko edes kiemurrellen myöntää että Lämsän ykköset yrittivät edes vähän alusta (tämä siis lahtelaisille)?
 

IceSky

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kalpa
Ei se nyt huonosti pelannut, eikä mielestäni edes puolivaloilla - ainakaan tiistain TPS-otteluun verrattuna. Valitettavan tuttua Kalpaa. Vahvaa kiekonhallintaa, mutta kun ei tehdä maalia, niin tehdään vastustajan veskarista kuuma ja päästetään vieraat turhaan mukaan peliin. Sitten sekaan yksi "lyytinen" ja se on siinä. Sitten saa pureskella kynsiä viimeiset minuutit ja katsoa mihin kiekko pomppii. Onneksi oma veskari on myös sen verran liekeissä tällä hetkellä, että kaksi pistettä jäi Kuopioon tällä kertaa.
 

Mättövuori

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Virran tiimi ei vaan osaa ratkoa pelejä näitä rupujengejä vastaan ensimmäisissä erissä. Yksi lahjamaali ja peli jäätyi. Jäähyt tuli tänään hipaisuista. Mutta eivät onneksi peliä ratkoneet. Ei KalPalla missään vaiheessa hätää ollut. Itse lahjoitettiin piste vastustajalle.
 

Noutolokku

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Kanen Pate ja Dominaattori
Vähän samanlaisia on ollut jo viimeset 4 matsia. Sporttia, SaiPaa, TPSää ja nyt Pelicansia vastaan. Ykkös erät olleet melko suvereenia hallintaa ja sit peli lopahtaa. Päästetään vastustaja tasoihin tai ainakin likelle. Onneksi ei sentäs ohi asti, vaan kuudes voitto jo putkee. Olipaha muuten HIFKiäkin vastaan, että suvereenia pelaamista sit melkeen sössitään vielä.

Tänään piste vähemmän kuin takana tulevat. Onneksi vain piste olihan tuossa saumat olla saamatta ainuttakaan. En osaa sanoa miksi peli nuin nihkeää on. Alkuun lennokasta ja loppuun saa jännätä et oliko tämä tässä taas. No tärkeintä kuitenkin, että voittoja tulee, nehän ne lopulta ratkaisee. Tai se, että tehdään yksi enemmän kuin illan vastustaja. Sehän riittäää. Joku muu voi avata enemmän jos sille tuntuu..
 

Quattro

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyräsmiehet
Virran tiimi ei vaan osaa ratkoa pelejä näitä rupujengejä vastaan ensimmäisissä erissä. Yksi lahjamaali ja peli jäätyi. Jäähyt tuli tänään hipaisuista. Mutta eivät onneksi peliä ratkoneet. Ei KalPalla missään vaiheessa hätää ollut. Itse lahjoitettiin piste vastustajalle.

Vähän ottaa silmään ja korvaan tuo "rupujengi"! Ainakin tänään tuon tittelin olisi voinut ottaa itselleen kumpi vaan joukkueista. Pari matsia livenä Lahessa nähneenä, niiden perusteella Kalevan Palloilijat on oikeasti rupujengi. Älkäähän kalakukon purijat sentään liikaa keuliko tuon sarjataulukon takia, Kalevan Palloilijathan on tunnettu sulamisestaan tärkeillä hetkillä. Ettei se vaan tulisi se iso kipsi taas päälle kevään koittaessa.....
 

ilman sukkia

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Vähän ottaa silmään ja korvaan tuo "rupujengi"! Ainakin tänään tuon tittelin olisi voinut ottaa itselleen kumpi vaan joukkueista. Pari matsia livenä Lahessa nähneenä, niiden perusteella Kalevan Palloilijat on oikeasti rupujengi. Älkäähän kalakukon purijat sentään liikaa keuliko tuon sarjataulukon takia, Kalevan Palloilijathan on tunnettu sulamisestaan tärkeillä hetkillä. Ettei se vaan tulisi se iso kipsi taas päälle kevään koittaessa.....
Kärpät on ostoukkojen voimalla parempia, kaikki muut luokitellaan rupujengeiksi. Todellakin keulii. Ollaan tunnettuja, reippaasti Lahkeessa asti. Viime kausi opetti, ollaan ylimielisiä silloin kun se on edes sarjataulukon perusteella mahdollista. Savossa syksy odotellaan jäätymistä ja kevät sulamista, luonnollisesti.
Jokos se Pekka Virran useamman vuoden takainen märkä päiväuni (Laurilan viivatykki) osuu tolppien väliin?

EDIT: Takaa-ajo tuolla esityksellä olisi ollut tuskaista. Ja Konttisen Terolta jäi maali tekemättä. Siinä illan tärkeimmät.
 
Viimeksi muokattu:

Noutolokku

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Kanen Pate ja Dominaattori
Jokohan Birneri on saanut kalsarinsa kuivattua?
Miks meidän kultapotta lähtis jonkun rupumestispelaajan haasteeseen tappeluun mukaan? Ei todellakaan mitään järkeä. Eriasia jos ois hakenu jotain Kubalikkia tj. Parasta pistemiestä ei näihn tusinoihin kannata uhrata. Fiksua Birneriltä kun ei polttanut hermoja moiseen. Toisella kausi vielä jatkuu ja toisella ei. Tappelluissa kun käydä pahempaakin ja kevään pelit estyä.
 

melancHOLY

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Miks meidän kultapotta lähtis jonkun rupumestispelaajan haasteeseen tappeluun mukaan? Ei todellakaan mitään järkeä. Eriasia jos ois hakenu jotain Kubalikkia tj. Parasta pistemiestä ei näihn tusinoihin kannata uhrata. Fiksua Birneriltä kun ei polttanut hermoja moiseen. Toisella kausi vielä jatkuu ja toisella ei. Tappelluissa kun käydä pahempaakin ja kevään pelit estyä.

Taisi se hermot kuitenkin polttaa kun 4 minuutin arvoisesti miekkaili maalin edessä. Lahjakkaasti luikahti karkuun, olisi kuitenkin voinut edes jotain hyötyä tempullaan saavuttaa. Ei 4 minuuttia väkivaltaisuudesta saa menettämättä hermoja, vai? Eikä se Teddynkään kausi eiliseen päättynyt.
 

Noutolokku

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Kanen Pate ja Dominaattori
Taisi se hermot kuitenkin polttaa kun 4 minuutin arvoisesti miekkaili maalin edessä. Lahjakkaasti luikahti karkuun, olisi kuitenkin voinut edes jotain hyötyä tempullaan saavuttaa. Ei 4 minuuttia väkivaltaisuudesta saa menettämättä hermoja, vai? Eikä se Teddynkään kausi eiliseen päättynyt.
No eihä se Birner siin mitää tehny. Hienosti Salonen taad tuomihti. Samoin kuin Riikolan puhas taklaus 2+10. Ok osu päähä mut ei se jarruakaa voi ku seinöä laittaa jos ite urpo kaatuu ku tietää et taklaus tulos.
 

Noutolokku

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Kanen Pate ja Dominaattori
Mitä?? Suomeksi, kiitos!
Haha joha on viesti lähtenyt. Joo suomeksi sama. Birneri ei siis tappeluun juuri milläänlailla osallistunut siitä vähän ihme, että molemmat sai 2+2 ja Da Costa viel 10. Eikö hanskojen pudotus ole suora 5+20!? Salonen on Kuopiossa ennnenkik showtaan pitänyt. Riikolan taklauskin oli puhdas. Ei hän voi kesken taklauksen ennekoida, että vastustaja vetää libanonit ja taklaa sit päähän. Silti 2+10. Tulee ihan Salonen-show männä vuosilta mieleen
 

Splendide

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flygande fisktuppar
KalPa oli tuskastuttavan kuriton kyseisessä pelissä, syötöt eivät napsuneet omille. Selvä merkki. Lisäksi oman pään puolustaminen oli junnutasoa, eikä tekopaikoille juurikaan päästy. Ihan yhtä kaikki Pelsut olisivat ansainneet kaksi pistettä tästä. Chiodo oli hyvä.
 

_Ice_shooter_

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Pittsburgh Penguins
Birneri ei siis tappeluun juuri milläänlailla osallistunut siitä vähän ihme, että molemmat sai 2+2 ja Da Costa viel 10. Eikö hanskojen pudotus ole suora 5+20!?

Ei ole hanskojen pudotus suora 5+20. 2010-2014 sääntökirjassa selvästi sanotaan seuraavaa:

"Pelaajalle, joka tarkoituksellisesti ottaa yhden tai molemmat hanskansa pois tappelun tai kiistan aikana tuomitaan: Käytösrangaistus (10')"

Veikkaan, että ei ole muuttunut uuteen versioon.

Tosin siinä tilanteessa meni ehkä hieman vihkoon. Birnerille olisi pitänyt tulla mielummin 2 min tai jättää hänelle antamatta rangaistus. Ehkä 2 min olisi voinut olla parempi siitä vaikkei varsinaisesti osallistunutkaan tappeluun. Da Costan kohdalla 2+2 meni oikein.
 

Noutolokku

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Kanen Pate ja Dominaattori
Ei ole hanskojen pudotus suora 5+20. 2010-2014 sääntökirjassa selvästi sanotaan seuraavaa:

"Pelaajalle, joka tarkoituksellisesti ottaa yhden tai molemmat hanskansa pois tappelun tai kiistan aikana tuomitaan: Käytösrangaistus (10')"

Veikkaan, että ei ole muuttunut uuteen versioon.

Tosin siinä tilanteessa meni ehkä hieman vihkoon. Birnerille olisi pitänyt tulla mielummin 2 min tai jättää hänelle antamatta rangaistus. Ehkä 2 min olisi voinut olla parempi siitä vaikkei varsinaisesti osallistunutkaan tappeluun. Da Costan kohdalla 2+2 meni oikein.
Ok. Luullu vaa et aina lentää pihalle. Hyvä tosiaan, ettei esim just moisissa tilanteissa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös