Kulttimörkö
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- JYP ja maajoukkueet
Kuten mainittua, JYP oli tänään suvereeni joukkue. Tappara ei vaan pysynyt mukana, mutta varmasti eilinen 65 minuuttinen tuntui jaloissakin. JYP pelasi vieläpä suhteellisen tasaisen ottelun joukkueena. Kukaan ei tehnyt isoja virheitä, mutta valitettavasti täytyy taas sanoa ettei Asplund kyllä peliaikaa nykyisillä otteillaan ansaitse. Ketä tilalle sitten? Hyvä kysymys. Liikettä pitäisi olla ja pelisilmää sekä sopivasti käsiä jotta Jaatisen Anttia saataisiin ruokittua. Jaatinen oli tänään terävällä pelipäällä. Lopussa nostettiin ykköseen Pihlmanin tilalle. Pilekin on huomattavasti paremmalla jalalla nyt kuin alkukaudesta. Treeni on tehnyt tehtävänsä. Kyllä Pilekin sieltä varmasti tulee esittämään parempaa kuin tähän asti.
Perrin ja Tuppurainen ovat selkeästi illan tähtipelaajat. Silti nostaisin Perrinin ottelun parhaaksi pelaajaksi omassa listauksessani koska selkeästi oli hyvällä jalalla liikkeellä, loi paikkoja (joista yksi aivan maaginen kahden miehen ohitus pienessä tilassa ja siitä vielä Tuppuraiselle ns. tyhjän maalin eteen syöttö) ja pelasi muutenkin pirteästi. Kunniamaininta Vataselle joka oli myös hyvällä jalalla liikkeellä ja vaikka ei tehnyt pisteitä, loi itse vaarallisia tilanteita sekä aiheutti vastustajalle parit jäähyt.
Huonoin JYPin pelaaja tänään oli valitettavasti Asplund. Menettää kiekon kun kikkailee liikaa. Kädet kyllä riittäisivät mutta nopeus ei. Saataisiinkohan me oikeasti joku sellainen joka pysyy mukana pelitemmossa tuohon? Ja edelleenkään Turre ei ole muroihini kussut, mutta mielestäni ei vaan pysy pelitemmossa mukana. Siksi Turre näitä "huonoimman JYP-pelaajan titteliä" vie useasti itselleen.