Pe 19.10.2018 Ässät - HIFK

  • 2 898
  • 14

Punamusta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Huomenna perjantaina pelataan kauden ensimmäinen ottelu Ässien ja HIFK:n välillä, kun Isomäessä kiekko tiputetaan jäähän kello 18:30. Täällä Porissa meillä opiskelijoilla alkaa samalla perjantaina syysloma, joten mikäs sen mukavampaa kuin aloittaa se menemällä katsomaan hallille lätkää.

Kotijoukkue Ässät pelasi viimeksi tiistaina Jukureita vastaan ja otti kauden ensimmäisen kolmen pisteen voittonsa 12. ottelussa, kun pisteet lähtivät Poriin maalein 0-2. Ässät pelasi varsin rumaa vieraslätkää Jukureiden laukoessa paljon enemmän, mutta Ässät onnistui Bernardin johdolla pitämään mikkeliläisjoukkueen nollille ja samalla iskettiin maalit vastahyökkäyksestä ja rankkarista. Tärkeä voitto joukkueelle, joka antoi taatusti lisää itseluottamusta tekemiseen. Samalla Ässät sai luotua kauden ensimmäisen voittoputken, kun viime kotiottelussa lauantaina Lukko kaatui voittomaalikisan päätteeksi 5-4. Myös siinä ottelussa joukkueella oli saumat ottaa kaikki pisteet johdettuaan ottelua jo 4-1, mutta selkäranka ei lopulta kestänyt ja raumalaiset nousivat tasoihin. Viisi pistettä kahdesta viime ottelusta onkin kohentanut hieman joukkueen asemia sarjataulukon viimeisellä sijalla ja nyt joukkueella on koossa yhdeksän pistettä. Eroa edellä olevaan KooKooseen on neljä pistettä ja kymppisijaan on matkaa seitsemän pistettä. Patanippu on 26 tehdyllä maalilla vähiten maaleja tehnyt joukkue. Myös erikoistilanteissa joukkue on ollut pohjasakkaa, vaikkakin Mikkelissä Pata selvitti kaikki alivoimansa. Ylivoimaa Ässät ei päässyt tiistaina pelaamaan.

Kotiottelu on Ässille kauden seitsemäs. Ässät on voittanut jatkoajalla TPS:n (2-1) ja rankkareilla Lukon (5-4). Loput neljä ottelua ovat päättyneet pisteittä (TPS 1-4, JYP 1-2, Sport 3-6, Pelicans 2-5). Pelicans-ottelun ilmoitettu yleisömäärä 3676 oli samalla ensimmäinen kerta pitkään aikaan, kun Ässien yleisömääräksi ilmoitettiin alle 4000. Kaudella 2017-2018 sellaista ottelua ei ollut kertaakaan. Ässien paras maalintekijä ja pistemies on molempien pörssien kärjen tuntumassa heiluva Sakari Salminen (6+6). Muut pisteitä hyvin keränneet pelaajat ovat Sami Lähteenmäki (4+5), Jarno Kärki (4+4) ja Niko Peltola (0+7). Nuori hyökkääjä Otto Kivenmäki laittoi kiekon tiistaina reppuun, mutta kiekko meni maaliin Niklas Appelgrenin kautta, joten Kivenmäen avausmaali jäi vielä tulematta. Kolme syöttöpistettä seitsemään otteluun on kuitenkin ensimmäistä Liiga-kauttaan pelaavalta Kivenmäeltä ihan hyvä suoritus ja häntä on kiinnostavaa seurata. Jussi Makkonen (12 ottelua, 0+1), Juho Tommila (12 ottelua, 0+0) ja Aleksi Rekonen (11 ottelua, 0+0) ovat olleet joukkueen suurimpia alisuorittajia ja Rekonen olikin Jukurit-ottelussa ulkona pelaavasta kokoonpanosta.

Ässät teki syyskuussa koeaikasopimukset Severi Sillanpään ja Tuomas Huhtasen kanssa, nyt molemmat saivat loppukauden pahvin. Lokakuussa Ässät on täydentänyt joukkuettaan Jyri Marttisella ja Lauri Tukosella, molemmat saapuivat patapaitaan Lukosta. Vastaavasti Aki Juusela siirtyi kolmen viikon vuokrasopimuksella viime kauden seuraansa TuToon Mestikseen. Sairastuvalla ovat joukkueesta Tommi Taimi, Lenni Killinen, Peter Tiivola, Teemu Vuorisalo ja Matti Lamberg sekä muistaakseni myös Niklas Peltomäki. Taimi on ollut kova pettymys ja Tiivolan alkukausi on mennyt loukkaantumisten takia pahasti pilalle.

Vierailijajoukkue HIFK on tällä hetkellä sarjataulukossa kuudentena 21 pisteellä, tasapisteissä SaiPan kanssa. Helsingin punanutut ovat tehdyissä maaleissa kolmansia 38 osumalla. HIFK on Jukureiden kanssa eniten tasapelejä pelannut joukkue kuudella jatkoajalle menneellä ottelulla, joista se on voittanut puolet, kolme. Erikoistilanteissa HIFK on keskikastia. Joukkue on toistaiseksi hävinnyt vasta kerran varsinaisella peliajalla, kun Ilves jätti helsinkiläiset nollille 3-0 voitolla lokakuun alussa. HIFK aloitti kautensa kolmella vierasottelulla ja voitti jokaisen niistä jatkoajalla. Sen jälkeen se on hävinnyt rankkareilla Pelicansille ja KalPalle sekä jatkoajalla TPS:lle. Viime viikolla HIFK hävisi TPS:lle jatkoajalla 2-3, mutta nollasi KalPan 0-4. Samalla punasiniset aloittivat jälleen kolmen ottelun vierasreissun, joka päättyy lauantaina vierailulle Raumaan.

HIFK:n paras maalintekijä ja pistemies on tehot 6+8 kasannut ruotsalaishyökkääjä Erik Thorell. Kymmenen tehopisteen rajan on ylittänyt myös Joonas Rask pisteillä 5+6. Ulkomaalaisista kanadalaislaituri Lucas Lessio on pelannut vakuuttavasti ja lyönyt pöytään tehot 5+3. Puolustajista Teemu Eronen on ollut tehokkain tehoilla 1+6. Eronen on myös +/- tilastossa joukkueen ykkönen (+10). Pelicansilla tehoilleella Iikka Kangasniemellä on koossa 3+3, mutta hän onkin pelannut vain neljä ottelua. Täydellä pelimäärällä hän olisi pistepörssin kärkipäässä. Runsaasti NHL-kokemusta omaava kanadalaispakki Kyle Quincey on koonnut 10 otteluun 2+3 ja hän on joukkueen jäähypörssin kärkinimi (24 minuuttia). Debyyttikauttaan Liigassa pelaava Anton Lundell on tehnyt kuudessa ottelussa kolme maalia, joista kaksi joukkueen viime ottelussa KalPaa vastaan.

Maalivahdeissa molemmilla joukkueilla on selvä ykkösveskari: Ässillä Andreas Bernard on torjunut lähes joka ottelussa, HIFK:lla suurimman osan torjuntavastuusta on saanut Atte Engren. Joukkueiden kakkosmolarit Henri Kiviaho ja Markus Ruusu ovat jääneet pimentoon ja vähälle peliajalle. Bernardin torjuntaprosentti on 89,44 ja Engrenin 87,80. Molemmilla on myös yksi nollapeli, vieläpä viimeisimmistä pelaamistaan otteluista. Bernard tekee myös Liiga-historiaa perjantaina: ottelu on hänelle aloittavana maalivahtina 191., mikä tekee hänestä Liigan historian eniten otteluita pelanneen ulkomaalaisen maalivahdin. Mikkelissä hän nousi ex-Ässän Scott Langkow'n rinnalle 190 otteluun. Sen kunniaksi Andy torjuikin sitten kauden ensimmäisen nollapelinsä. Suuret onnittelut omasta puolestani Bernardille ja hänet palkitaankin ennen ottelua.

SM-liigan kahden tunnetun punapaitaisen vihulaisen yhteinen pelihistoria on pitkä: 175 keskinäistä ottelua runkosarjassa ja 20 ottelua pudotuspeleissä. Pronssiottelussa joukkueet ovat kohdanneet kahdesti, vuosina 1976 ja 1992. Vuoden 1976 pronssi oli Ässille ensimmäinen pronssimitali ja samalla SM-liigan historian ensimmäinen kerta, kun pronssiottelu pelattiin. Ässät on siis pronssiotteluiden ensimmäinen voittaja ja HIFK häviäjä. Tosin tuohon aikaan pronssiin tarvitsi kaksi voittoa nykyisen yhden sijaan. Porissa joukkueet ovat pelanneet runkosarjassa 88 kertaa ja voitot ovat Ässille 40-39. Maalit ovat Ässille 304-292. Tässä kohtaa on nostettava esiin hauska seikka, että HIFK on viimeksi voittanut Porissa 28. lokakuuta 2014 maalein 1-5, melkein neljä vuotta sitten. Tuon jälkeen Ässät on voittanut Porissa kahdeksan kertaa putkeen varsinaisella peliajalla. Viime kaudella Ässät pelasi 50-vuotisjuhlaottelunsa HIFK:ta vastaan, jonne tulin paikalle autokyydillä Turun seudulta. HIFK teki avauserässä kaksi maalia, Ässät toisessa erässä kolme ja kesti viimeisessä erässä helsinkiläisten paineen. Ässät päätti runkosarjansa 4-1 voittoon HIFK:sta.

Ennustan tasaista koitosta, joka saattaa revetä jommalle kummalle joukkueelle. 3-2/3-1/2-3/1-3 lienee melko todennäköinen lopputulos. Ässillä on alkanut näkymään hitusen valoa tunnelin päässä ja lähden otteluun jännittynein, mutta luottavaisin mielin. HIFK sytyttää aina ja tämä on hieno ottelupari.

Loppuun vielä kaksi asiaa. Ensinnäkin tervetuloa Isomäkeen Ishmael, huominen vierailusi taisi olla ensimmäinen tässä hallissa, jos en väärin muista aiempia viestejäsi. Toiseksi, kuuntelin koko tämän ketjun kirjoittamisen aikana metallia. Helsingissähän sitä soitetaan hallilla runsaasti ja täällä Porissa myöskin. Punainen rokkaa!

Lopetus tulkoot tähän kohtaan. Parempi jengi voittakoon.

Edit: loput neljä ottelua kotona ovat päättyneet Ässillä pisteittä, ei viisi.
 
Viimeksi muokattu:

Hanson

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, alasarjat.
Erinomainen ketjun aloitus ! Punamusta oli nähnyt paljon vaivaa faktojen löytämiseksi. Kiitos siitä ! Itse tyydyn heittämään veikkauksen : jatkoajalle mennään ja Ässät yllättää, lopputulos 3-2.
 

mixu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Erinomainen ketjun aloitus ! Punamusta oli nähnyt paljon vaivaa faktojen löytämiseksi. Kiitos siitä ! Itse tyydyn heittämään veikkauksen : jatkoajalle mennään ja Ässät yllättää, lopputulos 3-2.
Aivan. Täytyy nostaa kaverille hattua että nähnyt noin paljon vaivaa. Toivotaan hyvää peliä missä tuomarit olisivat mahdollisimman pienessä roolissa.
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Aivan. Täytyy nostaa kaverille hattua että nähnyt noin paljon vaivaa.

Olen tyytyväinen, että tälle kaudelle on löytynyt Ässäleiristä joku joka jaksaa oikeasti panostaa näihin alustuksiin. Viime kaudellakin oli muutama peli joissa taisi ketjun perustaminen tulla vain hetki ennen pelin alkamista.

Itse pelistä odotan Ässiltä samanlaista puolustustaistelua kuin Mikkelissä, sillä erotuksella että kotona pitäisi uskaltaa himpun enemmän karvata ja taklata. Ässillähän ei varsinaisia pommikoneita ole kun Lambergkin on telakalla mutta ehkä IFK:llekin tuttu Hupi Huhtanen innostuisi parit kovat pommit heittämään. Jos Rekonen pelaa niin häneltä ja Makkoselta odottaisin pikku hiljaa jo heräämistä tehojen suhteen. Aika noloilla lukemilla herrat vetävät vaikka vastuuta ja ylivoimaakin on tullut.
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Ihan oli tarkoituskin ottaa tällä kaudella tavoitteeksi tehdä näitä otteluketjuja ja hyvin on tähän mennessä mennyt. Tämä oli omaan makuuni varmaan paras, jonka olen tällä kaudella saanut aikaiseksi. Aikaa se vaati mukavasti, mutta se oli sen arvoista.

Hieno avaus, näitä tarvitaan. Voi olla, että olen toisaalla huomenna enkä pysty peliä seuraamaan, mutta ei se sitä tarkoita, että jossain kohtaa ei luettaisi.
 

PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Itse pelistä odotan Ässiltä samanlaista puolustustaistelua kuin Mikkelissä, sillä erotuksella että kotona pitäisi uskaltaa himpun enemmän karvata ja taklata.

Niin ja ennen kaikkea hyökätä enemmän ihan sillä omalla hyökkäyspelillä, vaikka miten on siirrytty puolustusvetoisempaan pelitapaan. Edelleenkään silti viime kädessä ei tyylipisteitä huomioida, koska isoista korjausliikkeistä huolimatta tilanne sarjataulukossa on yhä tukala, koska kauden ensimmäinen kuudennes meni aivan historiallisen paljon penkin alle..

Ässien kotikarma HIFK:n kanssa on kyllä ollut käsittämättömän kova ja kestänytkin jo vuosikausia, se on ainakin hyvä lähtökohta iltaan. Vaikea on sitten sanoa mitä pelillisesti tänään odottaa, lumipallon vieriminen väärään suuntaan on nyt ainakin saatu pysäytettyä, mutta saas nähdä miten tämä sitten kantaa pitkässä juoksussa. Tänään jos voitetaan, niin ollaan jo melkein piste per peli tahdissa, joka olisikin jo ihan luksusta tämän kauden osalta :D
 

PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Ässät menee samoilla ketjuilla kuin Mikkelissä, mitä nyt katsomokomennuksen saanut Rekonen on armollisesti palautettu kokoonpanoon 13. hyökkääjäksi. Nyt olisi sitten hänellä sopiva ilta iskeä se noin 2+1, ottaa paikkansa takaisin ja aloittaa oma kautensa alusta..

Mites tuo HIFK:n kokoonpano ei kivikovaa ykköstä lukuunottamatta edes vaikuta "niin ihmeelliseltä". Samoja nimiä siellä on, jotka ovat tässä viime vuodet käyneet Porissa häviämässä.. eli vaikka haaste on kova, niin pakko tässä on silti voida olettaa, että ainakin jotakin pisteitä jää myös Poriin. Syytä nyt ainakin olisi
 

Warrington

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
kaudella Ässät pelasi 50-vuotisjuhlaottelunsa HIFK:ta vastaan, jonne tulin paikalle autokyydillä Turun seudulta. HIFK teki avauserässä kaksi maalia, Ässät toisessa erässä kolme ja kesti viimeisessä erässä helsinkiläisten paineen.

Ensinnäkin propsit kattavasta ketjun avauksesta, noita on mukava lukea, varsinkin alkukaudesta kun ei ole vielä täysin hajulla vastustajien tilanteesta. Lainaukseen koskien, tuo oli ainoa viime kauden Ässä -kohtaaminen joka jäi mieleen. IFK oli muistaakseni aikalailla niskan päällä, mutta Ässät laittoi 200% likoon ja taisteli lopulta voiton. IFK:lla heikko saldo Porista, eikä kotonakaan ole Ässiä köydessä pyöritelty.

Isomäen matseja mukava katsoa myös telkkarista, sen tunnelman, kiiman ja paineen tuntee kotisohvalle asti. Ässillä heikko alkukausi takana, mitä viime lauantain Lukko matsia vähän seurailin, niin kyllä Ässissä tänäkin vuonna asennetta piisaa. Koosteiden ja kirjoitusten perusteella puolustuspeli on ollut välillä aika karmeaa sekoilua. Tunne näyttänyt vievän järkeä omalla alueella, varsinkin pitkissä pyörityksissä pitäisi vaan nöyrästi pitää paketti kasassa, ja odottaa vastustajan virhettä. IFK osaa myllyttää pitkiä pyörityksiä, joten tänäänkin mitataan Ässien PAPP:in kärsivällisyyttä. Jos sitä ei ole, niin ei jää pisteitäkään. IFK:lla myös alakerrassa paljon petrattavaa, ja varmasti tulee kova testi myös sinne päähän.

Kiekko on vallanväline, ja sitä IFK:lla on ollut Atun aikaan tapana hallita. IFK pelaa pääosin aika samanlaista aktiivista kiekkokontrolliin tähtäävää kiekkoa niin vieraissa kuin kotona, enkä usko että tänäänkään lähdetään kilpparilla tai roiskimalla hakemaan pojoja. Jos Ässät pääsee alussa haistamaan veren, niin voi IFK:nkin peli mennä selviytymiseksi, varsinkin alemmilla kentillä.

IFK:n rosteria katsoessa pisti silmään pakistossa sellainen kuin kamppailuvoima. Qyincey, Kankaanperä, Finley, Varakas, ja jopa O'Connor ovat fyysisiä ukkoja, joten painimaan ei kannata IFK:n alueella alkaa. Jalalla kannattaa sen sijaan haastaa.
 

Pekka Kaukalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Stadi
On kyllä eri säännöt näillä jengillä tänään.
 

madeOFspade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Helpot 3p IFK:lle tänään. 20min olivat vaikeuksissa, sen jälkeen lampaat lopetti taklaamisen ja taistelun ja sitä seurasi kliininen helppo voitto vierailijoille.

Ässät ui syvällä nyt. Seurajohtoa mitataan. Kumpi painaa vaakakupissa enemmän, hyväveliseura vai tulos. Miinuksena että Kotkaniemen kanssa yleisö kaikkoaa.
 

Karhunkulta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Skellefteå AIK
Taas vieraille helpot 3p. Mut olihan tänään sentään rehellinen teema: Iso.Hyvä.Mäki. Sepä se... toivottavasti lahjoitti porukka paljon rahaa syöpätutkimukseen, koska tuo Ässien saamattomuus aiheuttaa syöpää.
 

korkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen urheilu (ja yks raumalainenkin joukkue)
Mutta siis mitä vittua. Eka erä taklattiin ja liikuttiin ja pelattiin hyvää peliä. Sitten jäi taklaukset johonkin. Ei Miku voi oikeasti käskeä lopettamaan hyvää peliä, olisi pitänyt jatkaa samaa rataa.

IFK pelasi tasaisen tappavat kolme erää ja se riitti. Materiaalissa ei paperilla ole lähellekään niin suuri ero kuin mitä livenä kentällä oli.
 

Phaneuf#3

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Tampa Bay Lightning
Mutta siis mitä vittua. Eka erä taklattiin ja liikuttiin ja pelattiin hyvää peliä. Sitten jäi taklaukset johonkin. Ei Miku voi oikeasti käskeä lopettamaan hyvää peliä, olisi pitänyt jatkaa samaa rataa.

IFK pelasi tasaisen tappavat kolme erää ja se riitti. Materiaalissa ei paperilla ole lähellekään niin suuri ero kuin mitä livenä kentällä oli.
Kyllä ainakin pakistossa on helvetin suuri ero. Quinceyn peliä oli hieno katsoa. 1+1 ja ajoi Tukosen ässien vaihtoaitioon. Tuollaisen äijän patalaumakin tarvisi peräpäähän.
 

Badgers

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Pakistosta puuttuu Ässiltä tuollainen Quincey tms. HIFK:n pakisto on aika hyvin rakennettu, on taitoa ja kovuutta, meillä ei löydy kumpaakaan. Olisi ollut aika mielenkiintoista nähdä, jos Nickerson olisi ollut tänään kehissä, miten olisi kasetti kestänyt ekassa erässä. Eka erä oli hyvää lätkää, harmi, ettei jatkunut samalla tavalla jatkossa.
 

Pekka Kaukalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Stadi
Kyllä Ässien pelissä näkyi eilen tuska. IFK:lta riitti perussuoritus ja hyvä AV. Tuomarilinja satoi etenkin ensimmäisen erän Ässien laariin, mutta vaikka avaimia tarjottiin handuun niin tärisevin käsin niihin on vaikea tarttua. Vaikeaa tulee kyllä Ässillä olemaan poffeihin pääsy.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös