Pe 19.10.2012 TPS-Jokerit

  • 25 231
  • 89

Phåål

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, Nurmijärven Kurra, HC Boners
Jokatapuksessa tämä oli vasta ensimmäinen Pajuojan ottelu Tepsin peräsimessä ja kantsii muistaa että, esim Kai suikkasen ensimmäinen ottelu päättyi 4-1 tappioon kärpille ja seuraavassakin ottelussa taisi tulla käkättimeen vaikka muistini mukaan siitä yksi piste napattiinkin.

Kannattaa kuitenkin muistaa, että silloin kyseessä oli Suikkanen. Nyt kyseessä on Pajuoja, en lähtisi vertailemaan näitä kahta. Suikkanen oli kuitenkin jo antanut osviittaa osaamisestaan mestismestaruuksillaan yms.
 

Sister luck

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
No ei ihan sitä samaa kuraa kuin aiemmin. Laadukkaampi Jokerit (Filppulat) otti ansaitun voiton, mutta ei helpolla. Kuormittivat paljon ykkösnimiään. Korpikosken tekemisessä näkyi pelaamattomuus, oli vaikeaa saada syöttöjä omille. Maalin edustaa puolustettiin astetta paremmin, joskin kyllä siellä vieläkin se jätön jättö ja toisaalta ylirohkeat kuljetukset näkyy. Se on vaan niin paska se perusrunko osittain että ei se pelkällä tsempillä ratkea. Onnea Ilmalaan voitosta.
 

Giroux

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, Philadelphia Flyers
Täytyy myöntää, että Tepsin mentyä 2-0 johtoon hiipi jo pieni pelko puseroon, että voidaanko me tosissaan hävitä tää peli. TPS:n todellinen taso paljastui sitten kuitenkin pelin kuluessa ja Jokerit hallitsi kenttätapahtumia lähes 100-0. Kentän kuningas oli tänään Valtteri Filppula, tehopisteitä olisi suonut lisääkin. Kilpeläiselle vähän risuja toisesta maalista, mutta onneksi piti maalin puhtaana tuon jälkeen. Eipä toisaalta kovin monia pahoja tilanteita tullutkaan.

TPS:n tilanne on kyllä synkkä, enkä ikävä kyllä usko että Pajuojasta on tuota laivaa mihinkään kääntämään. Pari pelaajaa tilanteen muuttaa voi.
 

Boulerice

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boogaard(R.I.P) ja Twist
Pressistä:

"ja ja" lämsä on tyytyväinen peliin vaikka oli kuulemma paha paikka tulla pelaamaan.

Pajuoja perään kuuluttaa kärsivällisyyttä ja kertoi mietteitä ylikarvaamisesta 2-0 tilanteessa. Viisikko pelaaminen kuulemma hyvää??wtf?

Numppa huomenna kehissä niin kuin odotettu.
 

Mas@

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Lassi Etelätalo
Todella kitkerä tappio mutta kaikki pelin nähneet tietävät että Jokerit oli todella hyvä kaksi viimeistä erää ja ansaitsi voiton. Selvää on kuitenkin että TPS:n on pakko alkaa kaapimaan pisteitä myös näistä kovimmista joukkueista ja mielellään hiukan yli pisteen keskiarvolla..
 

12961

Jäsen
Joo, eipähän ollut tepsillä (pelillisesti) mitään palaa tänään. Melkoista sontaa.

Suurin ero joukkueiden välillä oli ihan perus tilannekovuudessa. TPS meni selkä suorana neppaillen tilanteisiin. Ero Jokereiden yleiseen määrätietoisuuteen ihan kaksinkamppailutasollakin oli huima. Tepsi oli kuin olisi juuri nukkumasta tullut, kaikki terävyys puuttui läpi pelin.

Alkaa tuntua siltä, että vanhaa Koivua haistavittukiekkoineen tuonne penkin taakse olisi tarvittu. Eipähän ainakaan olisi pelattu noin helvetin laiskasti.

Jokerit jyräsi tepsin yli tyylipuhtaalla ja hyvän näköisellä kiekkokontrollilla.
 
Viimeksi muokattu:

Kulkija

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Heitetään pelkät plussat sitten kun menin analyysin poistamaan

+++ Filppulat, Engren. Filppuloiden huikea peliäly ja Engrenin mahtavat torjunnat
++ Russel ja Karlsson, huomaa, että pojat pelaa yleensä Atlantin toisella puolella
+ Mäki, huimaa pörräystä ja pari paikkaakin tarjoutui

--- Tuomarit. Ei tarvi vissiin enempää kertoa tästäkään
-- Seppänen. Samaa vanhaa paskaa, onneksi saadaan oikeasti kiekollinen pakki tilalle hetkeksi.
- TPS:n loppukiri. Pitäisi olla enemmän kiimaa eikä tuollaista läpsyttelyä, vaikkakin Jokerit puolusti hyvin, mutta kuitenkin.
 

12961

Jäsen
- TPS:n loppukiri. Pitäisi olla enemmän kiimaa eikä tuollaista läpsyttelyä, vaikkakin Jokerit puolusti hyvin, mutta kuitenkin.

No Jokerithan sen tappoi. 5min sisällä pelin lopusta syntyi tilanne, jossa johtoasemassa oleva joukkue piti kiekkoa lähes minuutin putkeen niin, että "takaa-ajaja" ei koskenut siihen kertaakaan.

Muutenkin jos tuota futistilastoa pelivälineen hallinta-ajasta olisi pidetty, Jokerit olisi vienyt sen varmasti suhteessa 80-20. Tätä kuvaa myös hyvin se, että kontrolloituja, omasta päästä lähteneitä ja päätyyn asti vietyjä hyökkäyksiä oli TPS:lla koko pelissä alle 5 kpl. TPS ei päässyt kunnolla edes omista pois.
 

Sister luck

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Mutta hei. Unohtui kokonaan että meillä on hyvä ukko maalin suulla. Oli parempi kuin Eero. Laiha lohtu tappion hetkellä mutta tullee torjumaan vielä pisteitä kotiin.
 

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Jokereilta hieno nousu 2-0 tappiolta voittoon, tosin pelitilanteiden valossa näin saattoi olettaa käyvän mutta kyllä siinä pommituksessa tuli välillä mieleen että Engren nappaa tänään kaiken sen verran komeita torjuntoja nähtiin. Huomasiko muuten kukaan muu kun Valtteri Filppula kävi onnittelemassa ja kehumassa Engreniä sen yhden torjunnan jälkeen kun Engren ryösti Vallen 1000 taalan paikassa? Filppulat pelasi jälleen huikean pelin, se taito millä kiekko tottelee molempia veljeksiä on vain maagista katseltavaa.

Tuomarit oli huonoja ja Jokerit sai todella räikeän virheen jälkeen sen vapauttavan 2-1 kavennuksen. Engrenille kun ei siinä käytännössä jätetty kuin tuuritorjunnan mahdollisuus. Jokereilta varsin hienoa kiekkokontrollia ja Hännikäinen tosiaan ansaitsee kehut, mies pelasi kuin konkari ja tappoi kellosta aikaa hienosti. Mistä meillä oikein näitä loistavia puolustavia hyökkääjiä tulee?

Hieno voitto ja maistui makealta vaikka Tepsi liigan hännillä onkin, uskoisin että Mikko Koivun liittyminen mukaan ja Pajuojan valmennus vielä kääntää Tepsin kurssin, kyllä niitä pisteitä alkaa väkisin tulemaan. Ai niin ja onhan Petu suomalaisittain samaa huikeus kategoriaa pakkina kuin meillä tuo maailman paras Karlsson.
 

Lert

Jäsen
Suosikkijoukkue
Manchester United, TPS
Engrenin Twitter päivitys pelin jälkeen kertoi kaiken Hannu Henriksonin suorituksesta:

"Jos Hannu Henriksson saa tänä yönä unta ? Haluan saman lääkityksen #täysfarssi#enNähnyKatsointanssityttöjä"

KHL:ssä Henriksson ei tämän jälkeen viheltäisi peliäkään muualla kuin eskareiden divisioona sarjassa mutta tään pelin jälkeen JP-Vuorinen tuli varmaa taputtelee selkää hyvästä suorituksesta.
 

MAKE #89

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Aikamoinen pettymys oli Tepsin peli, ei voi muuta sanoa. Ihan hyvä alku otteluun kun Jokerit näyttivät vähän hermostuneilta ja TPS karvasi suhteellisen korkealta. Willsien hieno yksilösuoritus toi sen kaivatun avausmaalin. Russellin vedossa oli munkkia mukana aika huolella. Maalipaikat taisivat ensimmäisessäkin erässä mennä kuitenkin vierailijalle, vaikka se olikin Tepsin pelin paras erä.

Toinen erä olikin aika selvää Jokereiden dominointia ja TPS lähinnä roikkui mukana. Joitain ihan hyviä torpedohyökkäyksiä Tepsikin sai mutta lähes koko erä pyörittiin TPS-päädyssä. Atte piti joukkuetta pystyssä ottamalla tukun huippupelastuksia. Sitten tuli tuomareilta tuo käsittämätön lahja Jokereille ja peli 2-1. Hiukan tuon jälkeen näytti siltä että TPS pääsisi vielä peliin mukaan mm. ylivoimalla mutta ei saatu paikoista sisään. Tasakentällisin oltiin kyllä koko ajan ihan kusessa.

Kolmas erä alkoi taas oikein erinomaisesti kun ykköskentän puolustuspeli hajosi melko totaalisesti ja annettiin aika halpa johtomaali. TPS ei kuitenkaan saanut oikein minkäänlaista kiriä aikaiseksi ja Jokerit vei tuotakin erää miten tahtoi.

Kyllähän Jokerit oli juuri sen valovuoden edellä Tepsiä oikeastaan kaikessa tekemisessä ja ansaitsi siten kolme pistettä. Atte piti pelin tasaisena ja nuo salamamaalit antoivat hetkeksi toivoa.TPS-pelaajien syötöt ja kaksinkamppailut olivat kyllä totaalista paskaa lähes koko ajan. Ainut jossiteltava oli tuo tuomareiden virhe, jos Engren olisi saanut pidettyä nollan vähän pidempään niin Jokereiden tuska olisi voinut kasvaa. Joitain viitteitä vähän suoraviivaisemmasta pelitavasta olin havaitsevani, mutta esim. puolustuspelaaminen oli samanlaista passiivista sekoilua mitä se oli jo Virran aikana. Paljon parannettavaa jäi huomiseksi, mutta onneksi päästään pian jo seuraavan pelin kimppuun niin ei tarvitse märehtiä tätä pidempään.
 

Silencie

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Matsista jäi lähinnä käteen paketti Kallen Mätitahnaa. Lähdetään vaikka +- linjalle kun ei oikein muuten runosuoni pulppua nyt.

+ Atte Engren! Muutama huikea gamesaveri, hänen ansiostaan olimme pisteissä kiinni.
+ Willsie. Arvokas pelaaja monella eri osa-alueella.
+ Russellilta pirteä paluu, toisaalta oli kolmen jokerimaalin aikaan myös jäällä.
+ Ensimmäinen erä oli huikeaa kiekkoa Tepsiltä.
+ Matsibussin englantia, saksaa ja suomea puhunut kuljettaja.

+- Korpedo. Oli pirteällä jalalla ja taklaili jo ekassa vaihdossa. Tuhlasi lopussa pari hyvää tasoituspaikkaa.

- Timo Seppänen. Toivottavasti tämä oli Sepin viimeinen peli SM-liigassa minkään joukkueen palveluksessa.
- Tuomarit. Järkyttävä Jokereitten ensimmäiseen maaliin johtanut tuomarivirhe, jonka ansioista tapahtui Palloseuran housuunpaskominen ja Jokereitten nousu.
- Palloseuran housuunpaskominen. Tällä kertaa Tepsin paine kesti 15min normaalin 12min sijaan.
- Ovella jaettu Kallen mätitahna. Luulin ottaneeni jogurttipurkin, karu totuus paljastui tarkemmalla silmäilyllä.
 
- Tuomarit. Järkyttävä Jokereitten ensimmäiseen maaliin johtanut tuomarivirhe, jonka ansioista tapahtui Palloseuran housuunpaskominen ja Jokereitten nousu.

Tähän kun vielä lisätään se Raskin kamppaaminen, joka aiheutti TPS:n räkäisen toisen maalin, niin voidaan puhua varsin onnistuneesta iltapuhteesta tuomareiden osalta!

Engren ja salliva tuomarilinja piti numerot aluksi varsin tiukkoina. Huh, tuota kahvaamisen ja huitomisen määrää!

ps. Filppulat on parhaita, ja junnut. Paitsi Lindbohm.
 
Suosikkijoukkue
Suomen suurin ja kaunein
Jep. Sekä TPS 2-0 maali, että Jokereiden 2-1 kavennus olivat aivan selkeitä tuomarivirheitä. Kumpaakaan maalia ei olisi syntynyt jos täysin selvät jäähyt olisi puhallettu. Ilman näitä maaleja tästä pelistä olisi voinut tulla täysin erilaiset lukemat. Sen verran totean, että ainakaan tuosta sysipaskasta tuomarilinjasta ei kukaan hyötynyt, mutta puolin ja toisin välillä taas piestiin surutta käsille vastustajaa. Toivottavasti näistä ei tule lisää murtuneita sormia ja ranteita.
 

Uniquewn

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames
Psykologisesti tuo tuomareiden lahjoittama kavennus sekoitti kyllä Tepsin pakkaa mielestäni todella pahasti, peli olisi ollut erilainen ilman sitä varmasti. Ennen sitä Atte oli ottanut nättejä koppeja, TPS:llä oli hyvin henki päällä ja hallissa oli hyvä tunnelma.

Just nyt ei kykene kirjoittamaan syväanalyysejä, koska todennäköisesti en keskittyisi muuhun kuin Henrikssonin haukkumiseen pystyyn. Vittu.
 

Mr Uffi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Psykologisesti tuo tuomareiden lahjoittama kavennus sekoitti kyllä Tepsin pakkaa mielestäni todella pahasti, peli olisi ollut erilainen ilman sitä varmasti. Ennen sitä Atte oli ottanut nättejä koppeja, TPS:llä oli hyvin henki päällä ja hallissa oli hyvä tunnelma.

Just nyt ei kykene kirjoittamaan syväanalyysejä, koska todennäköisesti en keskittyisi muuhun kuin Henrikssonin haukkumiseen pystyyn. Vittu.

Sen verran täytyy TPS-kannattajille sanoa, että tuon tuomarivirheen taakse piiloutuminen on aikamoista itsepetosta. Tuolla pelillä mitä TPS esitti, ei kovin todennäköisesti pisteitä muilta liigajengeiltä napsita.
 

Uniquewn

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames
Ei tässä mitään piilouduta vaan haukutaan ne joille haukut ovat tarpeen. Sillä ekan erän Tepsillä voitetaan vaikka mikä joukkue, piste.

Sellainen tunnekuohu päällä itsellä, että älkää nyt liikaa mun viesteihini tarttuko. Kuten sanoin, tuo yksi sankari pilasi ainakin mun odotukset hienosta kiekkoillasta totaalisesti dumaroinneillaan.
 
Suosikkijoukkue
Suomen suurin ja kaunein
Ei tässä mitään piilouduta vaan haukutaan ne joille haukut ovat tarpeen. Sillä ekan erän Tepsillä voitetaan vaikka mikä joukkue, piste.

Sellainen tunnekuohu päällä itsellä, että älkää nyt liikaa mun viesteihini tarttuko. Kuten sanoin, tuo yksi sankari pilasi ainakin mun odotukset hienosta kiekkoillasta totaalisesti dumaroinneillaan.

No miten sitten tämä 2-0 maali TPS:lle. Näitkö kun Rask otettiin sääntöjen vastaisesti josta seurasi vastahyökkäys ja onnekas maali. Eikö nämä virheet mennyt aika yksiin?
 

Uniquewn

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames
Siitä ei kahta sanaa, etteikö Tepsi olisi saanut rikollisin keinoin kiekkoa tuohon paineeseen johtaneeseen tilanteeseen. Tuo 2-1 -kavennus nyt oli vaan vielä karkeampi, sillä se johti suoraan 2vs0-tilanteeseen omassa päässä, joka tarkoittaa käytännössä varmaa maalia. Tepsin maalissa kiekko jouduttiin nostamaan ylös asti ilman mitään yv-hyökkäyksiä, toki en väitä etteikö olisi siinäkin ollut siltä vatipäältä huonoa tuomarointia.

Pitäisi keskittyä enemmän siihen, että kaikki haukkuu tuota vitun luupäätä kuorossa, eikä aleta vääntämään näistä tuomioista toisia vastaan, sillä sellainen vatipää tuo Henriksson on, että miten vitussa se on saanut niin kauan tätä sarjaa viheltää?
 

Axroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, S.Koivu
Mä en yhtään vähättelisi tuota tuomarien totaalimokaa, mikä siinä tuli. Se oli nimenomaan pelin isoin maali, varsinkin psykologisella puolella. Siinä kun lehdistötilaisuudessa tuo Jokereiden Lämsä kommentoi, että 1-1 meni tuomarien maalit, kun toinen oli kuulemma TPS:n puolustuspäässä tapahtunut rike meni läpi, seurauksena TPS hyökkäsi ja teki maalin, jonka Kilpeläinen imaisee ihan itse. Jos tuohon nyt lähtee vertaamaan tuota 2-1 maalia, jossa on maailman selvin kamppi, jonka jokaikinen ihminen näki (pl. Henriksson). Se on Jokereiden hyökkäyspäässä tapahtuva rike, josta seuraa suora 2-0 tilanne vihulle. Ihan pikkanen ero on, siinä viheltämättä jättämisen seurauksissa. En ehkä sanoisi, että meni tasan nuo (toisesta seuraa hyökkäys ja toisesta 2-0 hyökkäys maalin eteen).

Siihen maaliin katkesi TPS:n usko. Se oli tämän pelin ratkaisu. Jos tuosta oltaisiin saatu jokeripaine katki, kun peli olisi ollut 2-0 ja TPS YV olisi startannut, niin ihan satavarmasti olisi ollut erinäköinen peli.

Mutta jooh, olihan Jokerit edellä kaksi erää. TPS:ltä ensimmäistä kertaa tällä kaudella oikeasti hyvä peliin tulo. Nyt se jengi näytti taas sitä peliä, mihin se parhaimmillaan pystyy.

Oikeudenmukaisessa maailmassa Henriksson olisi nyt hyllyllä sen pari(kymmentä) kierrosta. Mutta tässä liigan tsydeemisessä silitellään vähän päätä ja se varmaan piiparoi jo huomenna. Voisi sanoa, että kun nämä pelaajat on kuitenkin kovapalkkaisia ammattilaisia, niin sitten tulee näitä sokeita amatöörejä, jotka ottavat ehkä vähän sellaista roolia mitä ei nyt tarvitsisi.

No raskaasti taivalletaan suossa edelleen. Huomenna uusi peli, josko se Petu sitten toisi jotain uutta tuohon vielä. Mutta sanotaanko nyt niin, ettei Henrikssonin välttämättä kannata samalle nakkikiskalle eksyä. Voisi tulla herran työstä esitettyä melko katkeria kommentteja.
 
Suosikkijoukkue
Suomen suurin ja kaunein
Mä en yhtään vähättelisi tuota tuomarien totaalimokaa, mikä siinä tuli. Se oli nimenomaan pelin isoin maali, varsinkin psykologisella puolella. Siinä kun lehdistötilaisuudessa tuo Jokereiden Lämsä kommentoi, että 1-1 meni tuomarien maalit, kun toinen oli kuulemma TPS:n puolustuspäässä tapahtunut rike meni läpi, seurauksena TPS hyökkäsi ja teki maalin, jonka Kilpeläinen imaisee ihan itse.

Olisikohan noin imaissut jos TPS:ltä olisi komennettu mies penkille ja aloitettu ylivoimapeli TPS:n päädystä?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös