Pe 18.9.2009 Ässät-HIFK

  • 16 010
  • 61

Ainapata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Ässät on kyllä mennyt viikossa eteenpäin pelillisissä asioissa vaikka häviö tulikin. Puolustusasenne ja oman maalin edustan pelaaminen oli tiivistynyt huomattavasti. Välillä miehet hukkuivat omassa päässä mutta positiivisempaan suuntaan on menty. Rahkola ja Palomäki toivat selkeästi lisää vääntövoimaa omaan päähän ja muutenkin selviytyivät mielestäni illasta hyvin. Hasardit omassa päässä vähenivät huomattavasti vaikka HIFK antoi paljon painetta kahdella miehellä. YV peli oli harjoiteltu uudelleen ja tuloksena kaksi maalia. 5-3 peliin oli ainakin haettu uusia kuvioita kun Piros Ja Kivenmäki pyörittivät peliä päädyn kautta maaliviivan takana. Tuosta saa hyviä vetopaikkoja molemmille pakeille. AV peli toimi myös aika hyvin. Siihen oli haettu selkeät parit ja neliö oli aika agressiivinen. Piros väläytteli kiekollista osaamistaan mutta vastaavasti oli sitten omissa muutaman kerran vaikeuksissa. Eiköhän mies sieltä vielä tule kun saa enemmän pelejä alle. Niemen peli jäi myös mieleen. Ei uskoisi että mies on pelannut vasta 3 liigaottelua. 1- erässä vei HIFK puolustuksen maltilla kahville mutta maali jäi tekemättä Niemisen torjunnan ansiosta. Kokonaisuudessa positiivinen esitys Ässiltä tappiosta huolimatta. HIFK:lla pomppi kiekko kyllä lopussa kohtuuttoman paljon.
 

Tuamas

Jäsen
Itse olen positiivisin mielin tästä pelistä, vaikka henkilökohtaisten virheiden takia pari pistettä menetettiinkin.

Peli oli Ässien osalta aivan eri tasoa kuin kahdessa aikaisemmassa ottelussa, nyt Ässät vei puolet pelistä Hifkiä kuin pässiä narusta, mutta kun ei joukkueessa ole Huhtalan lisäksi yhtään maalintekijää, niin silloin siinä voi käydä näin.

Piros oli jälleen varsinkin pelin ensimmäisellä puoliskolla jäätävän hyvä, mutta kun ketjussa pelaavat vireensä ainakin osittain hukannut Kivenmäki ja täysin riittämättömällä peliälyllä ja maalintekotaidolla varustettu Luomala, niin tulos on sitten tällaista.

Toki valmennuksen pelisilmän voisin kyseenalaistaa, kun minuutti ennen loppua kentälle lyödään Piros-Kivenmäki kaksikko, joka ei todellakaan ole mikään puolustuspelin erikoisduo.

Puolustuskin toimi ensimmäistä kertaa tällä kaudella edes kohtuullisesti, harmi vain että Määtälle tuli tähän väliin se huonompi peli. Jos Määttä olisi pelannut normitasollaan, peli olisi ollut Ässien.

Hifk pelasi tehokasta kiekkoa, varsinkin pakisto on kiekollisena jäätävän kova.

Linjurit olivat tässä pelissä kyllä aivan totaalisen hukassa, paitsioita vihellettiin väärin useaan otteeseen, Ässät veti päivänselvän vaihtovirheen jonka näki se sokeakin siellä yläparvella opaskoiransa kanssa ja mm. Mäkisen korkea maila pelin lopussa vihellettiin väärin (Hifk-pelaaja oli ensimmäisenä kiekossa jatkotilanteessa).

Mutta juu, positiivisin mielin kohti Blues-peliä, ensimmäistä kertaa tällä kaudella Ässien peli näytti jääkiekolta.
 

Hespeler

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät sympatiat HIFK
ottelun maalit. Kohta 00:41. Ilmeisesti minun ja SM-liigan linjatuomareiden käsitys paitsiosta poikkeavat toisistaan.

Kyllä tuo paitsiolta näyttää nyt vielä videolta katsottuna. Kuuluu myös yleisön ihmettely tuolla taustalla. 2-0 maalissa Tertsi Määtän syöttö oli hieno suoritus. Tuosta maalista huolimatta Mave oli eilen aivan paska. Paljon enempää lapaan syöttöjä ei voi enää antaa, mitä Piros jakeli. Mutta Mavea ei kiinnostanut. Onneksi tuon velttoperseen viimeinen ässäkausi on jo meneillään.
 

Teho Ton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Videon perusteella kiekko on ainakin sinisen päällä samaan aikaan kuin HIFK-pelaajan toinen luistin koskettaa myös vielä siniviivaa. En muista mitä sääntö tästä sanoo, kokonaan kiekko ei hyökkäysalueella nähdäkseni ennen pelaajaa ehdi.
 

Quethas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Suomen maajoukkueet, Tampere United
Näin. Pahimmat höyryt on purettu ensin eilisiltana sählypalloon ja yö vei loputkin.

Hyvä peli Ässiltä. Aivan eri planeetalta kuin Lukkoa vastaan. Ensimmäiset kaksi erää oli todella hyvää peliä ja toivottavasti sama meininki jatkuu myös tulevissakin peleissä. Ja HIFK:n pitäisi olla vielä ihan kärkijoukkueita, joten ei huono tulos kun tarkemmin miettii. Vieläkin toki harmittaa pisteiden menetykset, mutta tuotakin sattuu aina välillä. Jatkossa pitää olla hereillä loppuun asti ja eiköhän tämä anna siitä näytteen myös koko joukkueelle. HIFK:n 2-1 maali kyllä oli paitsio...

Piros ja Iliakis pelasivat hyvin. Mäkilä, Savinainen, Huhtala, Kuusisto ja Luomala erottuivat myös positiivisesti. Ja Kilpeläinenkään ei voinut mitään HIFK:n maaleille ja Eero otti kaupan päälle pari huippukoppia. Viime kauden Eero alkaa siis löytymään. Hienoa! Salminen kikkaili pari kertaa nätisti, mutta sitä pelivälinettä voi lainata myös kaverille joskus. Suoraviivaisuutta tarvitaan ehdottomasti lisää, tai Sakesta ei ole mitään hyötyä joukkueelle. Ja Uusitalo oli aivan hukassa. Kuinka monta kiekonmenetystä mahtoi tulla pahimmillaan yhteen vaihtoon? Kivenmäki sai toki 1+1, mutta pisteet tulivat ylivoimalla. Tasakentällisin ei kiinnostanut ja pisti silmään kerrankin, kun HIFK pyörittää peliä, niin Mave on omalla sinisellä ja lähimmät HIFK:n pelaajat metrien päässä...

Mitä hittoa HIFK on tehnyt Jerry Ahtolalle? Viime kauden HIFK-peleissä mies oli korkeintaan keskinkertaisuus, tänään loistavaa peliä koko ottelun ajan ja kultakypärä loi paljon tilanteita Ässien päätyyn. HIFK-pakeista Söderholm alkaa myös pikkuhiljaa nousemaan tasolleen. Ja maalilla Jani Nieminen oli erinomainen, vaikka se helpottaakin kun ässäpelaajat eivät saa kiekkoa edes avopaikoista sisään. Granlundia yritin seurata, mutta paria välähdystä lukuun ottamatta junnu oli aika näkymätön. Taitavasti toki piti kiekkoa ahtaassa paikassa. Ja on tuo Hirso ihme epeli. Ensin nukkuu lähes koko pelin, mutta ratkaisuhetkillä sitten nousee esille.
 

paze

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Ulvilan Pesä-Veikot, Pesäkarhut, BVB 09
Videon perusteella kiekko on ainakin sinisen päällä samaan aikaan kuin HIFK-pelaajan toinen luistin koskettaa myös vielä siniviivaa. En muista mitä sääntö tästä sanoo, kokonaan kiekko ei hyökkäysalueella nähdäkseni ennen pelaajaa ehdi.

Kuva tilanteesta

Tämän selvemmäksi ei tuota tilannetta saa. Selvä paitsio, mutta kyllä näitä menee joka ottelussa lävitse. Tällä kertaa vaan vähän ikävässä paikassa.
 

puuha-pete

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Minnesota, Hollanti
Turha tähän nyt on mitään sanoa mutta videon perusteella luistimesta puolet ja kiekko on samaan aikaan viivan päällä. Sekava kuvahan siitä tulee, mutta tässä tämä näkemys. Ei paitsiota, todella lähellä kyllä.

Kyllä harmittaa Ässien puolesta, mutta toisaalta ihan mukavaa, että toinenekin joukkue on vielä Kerhon takana.
 

Blackie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Turha tähän nyt on mitään sanoa mutta videon perusteella luistimesta puolet ja kiekko on samaan aikaan viivan päällä. Sekava kuvahan siitä tulee, mutta tässä tämä näkemys. Ei paitsiota, todella lähellä kyllä.
Se ei riitä, että kiekko on viivan päällä, sen pitää olla alueella (eli viivan ylittäneenä) ennen pelaajia. Ja kuten Pazen linkittämästä kuvasta huomataan, on kyseessä selvä paitsio.

Mutta näitä sattuu välillä, turha sen enempää jäädä murehtimaan tällä pelitahdilla.
 

arpa80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Se ei riitä, että kiekko on viivan päällä, sen pitää olla alueella (eli viivan ylittäneenä) ennen pelaajia. Ja kuten Pazen linkittämästä kuvasta huomataan, on kyseessä selvä paitsio.

Mutta näitä sattuu välillä, turha sen enempää jäädä murehtimaan tällä pelitahdilla.

Näinpä, toki Ässien puolustus pelasi tuon tilanteen melko lepsusti. En tunnistanut kuka oli menosa ottamaan takatolpalla ollutta IFK:n miestä kiinni, mutta teki sen hieman löysästi. Jos IFK:lainen ei olisi saanut olla noin vapaana niin ainakin maalin tekemistä olisi hankaloitettu, nyt ei valitettavasti niin käynyt.

Itseäni tämä harmittaa lähinnä vedonlyönnin takia.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Paitsio tai ei, mutta helvatan komea maali siitä lopulta värkättiin. Nelosen matsikoosteesta olen nähnyt pari kertaa paitsi maalit, myös mm. Liivikin ryntäysjäähyyn johtaneen niitin keskialueella. Näkikö joku tuon tilanteen tarkemmin, oliko Siimillä kädet ylhäällä vai miksi tuosta vihellettiin jäähy? Nopeasti nähtynä se oli vain komea pommi.
 

peno

Jäsen
Suosikkijoukkue
Madness!
Näkikö joku tuon tilanteen tarkemmin, oliko Siimillä kädet ylhäällä vai miksi tuosta vihellettiin jäähy? Nopeasti nähtynä se oli vain komea pommi.

Ilmeisesti kädet liian korkealla, en keksi muuta syytä jäähylle. Itse en olisi antanut jäähyä tuosta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös