Mahtavaa oli pitkästä aikaa käydä pudotuspeliä seuraamassa, vaikka lopputulos ei suuresti miellyttänytkään. No okei, säälipudotuspeliä, joita monien muiden joukkueiden kannattajat eivät tunnu pitävän minään, mutta minulle kyllä kelpasi. Tappiosta erityisen karvasta teki juuri ajatus siitä, ettei näitä pelejä välttämättä kotona sitten olekaan tämän enempää. Toki vielä huomenna on ihan hyvät saumat homma kääntää ja hankkia lisää tätä herkkua.
Pelin ensimmäinen puolisko oli minusta todella selkeästi SaiPan ja silloin se olisi pitänyt ratkaista. Kolmas erä olikin sitten jo tuskaista taivalta ja jo ennen tasoitusta oli selvää, että tässä voi käydä miten päin vaan. Tällä kertaa sitten kävi näin, mutta eväitä toisenkinlaiseen lopputulokseen olisi ollut yllin kyllin.
Bruunin ja Nykoppin tilanne oli ennen kaikkea huonoa tuuria, jossa en usko olleen filmaamista sen enempää kuin tahallisuuttakaan. Ulosajo toki liigan nykyisen linjan mukainen, josta jokainen taitaa kärsiä vuorollaan. Harmi tietysti, että SaiPan vuoro tuli juuri nyt. Ensin arvelin, että sen vitosen tappaminen saattaisi vielä kääntää tämän episodin SaiPalle voimavaraksikin, mutta taisi sitten lopulta enemmän edesauttaa sitä bensan loppumista.
Vittuilusta ja voittamisen ja häviämisen taidosta sanoisin, että hyvä olisi niin voiton kuin tappionkin hetkellä arvoa antaa myös vastustajalle. Lyödyn lyömisessä en ole koskaan nähnyt mitään hohtoa ja vastaavasti tappion kalkkia niellessä arvostan, jos vastustajan kannattajat voitonhuumassaan malttavat pidättäytyä vittuilemasta minulle kovin pahasti. Kirveleväkin tappio tulee minusta kuitenkin tunnustaa, eikä yrittää selitellä vastustajan voittoa vähemmäksi. Ymmärrän kyllä, että joidenkin mielestä kaikenlainen vittuilu kuuluu asiaan ja jokainen tyylillään.